Abortti




Onko abortin teko sallittua ?



Abortti on tavallisesti hyvin vaikea kysymys. Abortti liittyy usein sellaiseen elämänviettoon missä ihminen elää maailman synnin mukana. Uskovainen ei harrasta vapaata seksiä.

Kristitty kirkko ei voi toimia ihmisen omanatuntona vaikka ohjaakin ihmisiä Raamatun asioissa!

Naiset joutuvat aborttiratkaisuun tavallisesti muista syistä kuin syntyvyyden säännöstelyn merkityksessä.  Aborttia ei voida puolustaa ehkäisykeinona. Raskaana olevan naisen terveys voi olla vaarassa. Sikiössä voi olla vakavia vaurioita tai epämuodostumia. Synnytys voi vaarantaa äidin hengen. Lapsi voi olla insestin seuraus eli odottava äiti ei ole aikuinen taikka raskaus sukurutsauksen tai raiskausrikoksen tulosta.

Ratkaisu abortin tekemisestä kuuluu naiselle itselleen kun asiaa on ensin mietitty perusteellisesti. Jumala varmasti haluaa heikoille ja sorretuille oikeutta ja hyvinvointia. (Jaak 1:27, Apt 20:35, San 24:11-12, Luuk 1:52-53)

”Sinulle ihminen on ilmoitettu mikä on hyvää. Vain tätä Herra Sinulta odottaa: -Tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen Jumalaasi kuunnellen.”  (Miik 6:8)

Kristillinen kirkko ei voi antaa käskyjä eikä määräyksiä. Omantunnon ratkaisut kuuluvat aina ihmiselle itselleen. Jumalan Henki ohjaa uskovaisia jos nämä elävät Jumalan Hengen ohjauksessa. Jumalan Henki itse neuvoo ja opastaa. Pyhyyteen tarvitaan aina ihmisen oma henkilökohtainen uskonratkaisu että ottaa vastaan Kristuksen ja evankeliumin uskossa syntinsä hyläten.

Abortti on hyvin vaikea kysymys ja tapauskohtaisesti arvioitava. Ratkaisuun vaikuttavat monet inhimilliset asiat ja omantunnon kysymykset jotka ovat aina asianomaisten henkilökohtaisia yksilöllisiä emotionaalisia asioita. Ratkaisu abortista kuuluu ensisijaisesti ja lopullisesti odottavalle äidille.

Toisinaan  nuorena tehdyt abortit voivat aiheuttaa katumusta myöhemmin ja voi olla psyykkisesti raskas asia.

Hengellinen elämä uskossa säästää monilta ongelmilta. 


Jari Laurila
29.1.2013





2 kommenttia:

  1. Olipa viisas artikkeli abortista! Enpä ole ennen nähnyt tällaista.
    Karmeita noi videot aborteista noilla rajatapaus-viikoilla...huh huh!
    Vaikka periaatteessa kai kierukkakin on abortti, suunniteltu sellainen, koska hedelmöittynyt munasolu ei pysty kiinnittymään kierukan aiheuttaman biologisen häiriön takia kohdun reunaan.
    Onhan siinä eroa, meneekö jotain soluklämppejä vessasta alas vai onko kohdussa elävä ja tunteva ihmisen alku, joka viillellään kuoliaaksi abortissa.
    Brutaalia mutta totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi. Mukavaa kun otetaan kantaa kirjoituksiini.

      Poista