Suvun perinteitä. Kertomusta ja valokuvia

Minun (blogin kirjoittajan) neljä isovanhempaani kantaisineen ja -äiteineen ovat seuraavissa linkeissä;
Linkeistä löytyy minun geenit /minun kantaisät ja -äidit;



Juha III Rikhard Laurila, seppä talonisäntä Ilmajoen Nopankylästä 1889-1968. Isoisäni. Esipolvet.


Lyyli Elviira Laurila os. Kammi 1891-1941. Isoäitini. Ilmajoki. Esipolvet.

Yrjö Saarenpää 1986-1966. Isoisäni. Ilmajoen Huissinkylästä. Esipolvet.


Hilda Loviisa Saarenpää os. Hakala 1900-1977 Ilmajoen Huissinkylästä. Isoäitini. Esipolvet



Seuraavassa linkissä on yhteenveto neljästä isovanhemmastani sukutauluineen;
http://jarinhotelli.blogspot.com/2017/04/neljan-isovanhemman-kautta-yhteenvetoa.html




Sivun kirjoittaja Jari Laurila on noudattanut tämän maan lainsäädäntöjä useiden vuosikymmenien ajan!_ Ainoa rikoksen tunnusmerkit täyttävä asia on rattijuopumukseni 1986.
- En ole moralisoitavissa minun aikani nuorten ja nuorten henkilöiden -minun- tai joidenkin ystävieni 1970 - 1980 lukujen aikaisista käytöshäiriöistä, nuoruuden harkitsemattomista tempuista, erilaisista syistä johtuvista sekavuustiloista tai äkillisistä mielenhäiriöistä. > Pitää tajuta jättää sellaiset minne ne kuuluvatkin;  kolmenkymmenen (30-)  vuoden taakse!





Lukijan huomioon; Kärryjen tekotaito on kulkeutunut Könneiltä sekä Nopankylään että Kurikkaankin. Laurilain kantaisä Juha  Laurila vanhempi s.1821 tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi tehdä Könnin Palkeita. (Palkeet on kiesimalli Könniltä) (Lähde:Aulis.J.Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809 Jälkeen:Vaasan Kirjapaino:1953)
 Juha Juha-Mikonpoika Orhaisen s.1821 (Kurikka) sukunimi muuttui Nopankylässä Laurilaksi. Historian kirjoittajien tekstit kertovat että Laurila s.1821 takoi Nopankylässä 1840 luvulla, ja että Nopankylän kärrymiehet alkoivat syntymään äitiensä kohduista 1840 luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Huissinkylässä oli puoli tusinaa seppiä jotka saivat oppinsa Nopankylässä ja raudoittivat Noppalaisten nikkarien kärryjen puita. Jurvaan muutti kolme Laurilan suvun kärryseppää ja Noppalaisten nikkarien puita raudoitettiin Jurvassakin.
Pentti Virrankosken Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981 on toinen tietolähdefaktani Aulis Alaen lisäksi kärryosuudessa joka löytyy paremmin toiselta sivulta jossa olen ajokalujen käsiteollisuudesta kirjoittanut.
Ilmajoki- ajokalu-käsiteollisuuden varsinainen sivuni on tässä seuraavassa linkissäni; klikkaa; >>>  http://jarinhotelli.blogspot.com/2013/08/ilmajoki.html)






Tämä sivu "suku-albumini" on
kurpanseppien ja Jaakko Ilkan sukujani; 
Isoäitini Hilda Loviisa Saarenpään os. Hakala s.1900 Hakalan Sukukirja:Kirjapaino Rata Oy:Vaasa:1988 vie Jaakko Ilkkaan.
Isästäni polveudun suoraan Kurpan torpan sepistä.
Äidistäni polveudun suoraan alenevassa polvessa Jaakko Ilkasta. Minusta lähtöhenkilönä tehty sukututkimus päättyy Jaakko Ilkan kautta 1500 luvun Köyliön ja Tammelan kirkkoherroihin.



Isoisäni Kurpanseppä Rikhard Laurilan Valkjärveläinen malli.


>>> Ps-.-  Isien kunnia -kyseenalainenkin kuuluu heille itselleen,  ja toisinpäin- Suku ei paranna eikä pahenna ketään ! _Olen nöyränä isieni raatamisen edessä ankeiden 1800 luvun aikojen, sekä 1900 luvun alun ajokalujen raatamisessaan, ja myöhemmin mittavan maatilan perustamisen raatamisen vuoksi.








>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>


Kärryjen tekotaito on kulkeutunut Könneiltä sekä Nopankylään että Kurikkaankin. (Vrt. Tassin kellot) (Juha I Laurila vanhemman s.1821  isän Kurikkalaisen Juha-Mikko Orhaisen s.1794 toinen akka oli Tasseja) Laurilain kantaisä Juha  Laurila vanhempi s.1821 tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi tehdä Könnin Palkeita. (Palkeet= kiesimalli Könniltä) s.1821 
(AulisJAlanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809 Jälkeen:Vaasan Kirjapaino:1953)


Könnin Palakehet. Kiesimalli Ilmajoen Könniltä. (Kuva:itselaukaisijalla:Jari Laurila:2015)
(Kuvan kiesin sepästä ei tarkkaa tietoa.)
Noppalaiset kärrymestarisuvut ovat Kurikkalaista perua. Laurilain kantaisä Juha I Juho Mikon- Juhanpoika Laurila "vanhempi" (1821-1905) tullut Kurikan Polvenkylästä tietämän mukaan osasi tullessaan tehdä "Palakehia" (kiesimalli Könniltä) (Aulis J. Alanen:Ilmajoen Historia 1809 Jälkeen: sivu:370: Vaasan Kirjapaino:1953)
"Se on mahdollista että Juha Laurila vanhempi on tuonkin kiesin raudoittanut... Niitä tehtiin ainakin 1800 - 1865 aikana ja vielä tuolloin ei kovin montaa ajokaluseppää tainnut olla:"(Toimitti Martti Lahti:2015)


Alkuunsa Könnejä pidettiin ranskalaiseen koulukuntaan 
kuuluvina, koska yleisesti pidettiin kellojen valmistukseen liittyvän 
tekniikan ja sepäntöiden omaksutun sieltä. Näin ei kuitenkaan ole ollut vaan Könnit ovat olleet omaperäisiä kellojen tekijöitä ja seppiä. He  ovat itse luoneet, keksineet ja ideoineet hyvinkin omaperäisiä 
ratkaisuja,  ja oppilaat sekä sällit, jotka ovat olleet Könnillä opissa, 
kuten esim. Iisakki Tassi tai Kisko Sameli, ovat saaneet opetusta ja 
omaksuneet Könnillä opetetun.
Kaikki eivät välttämättä enää myöhemmin ole tehneet 
kelloja,  vaan muita sepäntöitä Könneiltä perimällä osaamisella ja 
osaaminen oli sitä luokkaa, että Könnin koulukuntaan kuuluminen on 
kunnia asia.  Lauriloille se on tullut mahdollisesti Iisakki Tassin 
kautta koska Juha Laurila vanhemman isän akka oli Tasseja kirkonkirjojen mukaan. 

Noppalainen 1870 luvulla valmistettu "turkulaasmalli." Kuvan kärryn takoi raskaasta rautatavarasta Juha I Laurila (1821-1905) Laurila senior otti 1870 luvulla käyttöönsä teerenpyrstö merkin.  Kärryssä teerenpyrstö näkyy (zoomaa astinrauta.)   Turkulaasmallin selkänojat tehtiin kokopuusta 1870 luvulla. -puupuikoista 1880 luvulla, ja metallipuikoista 1890 luvulla ja myöhemminkin metallipuikoista. Ensimmäisen Turkulaasmallin Nopankylässä takoi Laurila senior 1821-1905
1869-1870 taitteessa.



>>> Olen kirjoittanut sivuni ajokaluosuuden Ilmajoen historiankirjoittajien tekstien pohjalta. Aulis Alasen lisäksi Pentti Virrakoski:Rekiseppiä- ja Kärrynikkareita:Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981) Ilmajoen ajokaluhistorian kirjoittajat Alanen ja Virrankoski tekivät kumpikin omat tutkimusmatkansa 1950 luvulla Nopankylään. Nopankylässä Alanen ja Virrankoski  haastattelivat kaikki viimeiset kärrymiehet joilla oli kaikki perimätieto tiedossaan. Kumpikin teki tohtoriväitöksensä Etelä-Pohjanmaan käsiteollisuudesta. Olen lähdetekstin ilmoittanut tekstini yhteydessä. En voi hyväksyä nykypolvien luulotteluja  vaan pidän Ilmajoen Historian kirjoittajen tekstit faktana joista en tee muutoksia. Ajokaluista paremmin toisella sivulla; 

http://jarinhotelli.blogspot.com/2013/08/ilmajoki.html


Laurilan seppäsuku. Kurpan torpan seppien koulukunta;
Ilmajoen Nopankylän hevosajokalujen raudoituksen voidaan sanoa alkaneen Kurikan Polvenkylän Juha Orhaisesta (1821-1905) jonka sukunimi muuttui Nopankylässä Orhaisesta Laurilaksi. Laurila takoi jo 1840 luvulla. Laurila osasi Nopankylään tullessaan valmistaa Könnin-Palkeet mallista kiesiä. Pienempää kokoa Könnin-Palkeita Könnin taitoiset sepät saattoivat valmistaa omissa pajoissaan. Kaupungissa Könnin Palkeita ostettiin.
Laurila asui Kurpan torpassa, josta nimitys ”Kurpanseppä.” Laurila vanhempi Laurila oli aikaansa edellä, kun hän otti 1870 luvulla käyttöönsä sepän merkkinsä ”teerenpyrstön.” Merkin mallin idean sepänmerkkiinsä Laurila sai teerilinnun pyrstön muodosta. Teerenpyrstö-merkillä kurpanseppä merkitsi hyvin kärrynsä oman pajansa tuotteiksi. Teerenpyrstö merkkiä käytti Laurilan suku sitten kolmen sukupolven aikana ajokalujen rakennuksen aikakauden loppuun asti. Laurilan saman niminen poika Juha Laurila nuorempi (1862-1937) oli Nopankylän tuotteliain ajokaluseppä. Laurila nuoremman poika Juha Rikhard Laurila (1889-1968) raudoitti 1955 saakka. Maineikkaat sepät saivat raatamalla oman talon, ja Rikhard Laurila kasvatti aikansa mittavan maatilan. Kurpan torpan pajan koulukunta koulutti monista sepän sälleistä ammattimiehiä. Kolme Laurilan suvun seppää muutti Jurvaankin Kurpan torpasta kahden sukupolven aikana; Jaakko Laurila, (s.1870) Otto Laurila (1897-1969) ja Uuno Laurila (1901-1963.) Merkittävimmät Laurilan oppisopimus sällit olivat; Mikko Laiteenmäki,(1876-1950) Antti Pentinkorpi, Eino Kammi-Rahnasto, Juha (s.1874) ja Mikki Noppa (s.1877) Hautamäet ovat samaa ajokalusukua Laurila vanhemman tyttären ja Iisakki Hautamäen (1860-1935) jälkeläisinä;
Seppä Juha Hautamäki (1891-1974) Eino puuseppä-nikkari (1893-1971) Arvo Hautamäki kärryseppä (1903-1975) Lauri puunikkari (s.1906) Eero puunikkari (1896-1964.)



Laurila senior 1821-1905 raudoitti lukemattomia Lojonenääsiä rekiä; (Kuvan lojonenäänen kuten kaikki muutkin Lojoneenääset ovat kuitenkin vailla tekijän signeerausta)  Lojonenäänen reki oli 1860- luvun Nopankylän ykkösdesingn-brandi.


Lojonenäänen reki. Ilmajoen Nopankylä. (Kuva:Topi Mäkelä:2016)

Lojonenääsen nokka on koverrettu yhyrestä puusta.






Juha I Laurila 1821-1905 osasi valmistaa näitä Könnin -Palakehia tullessansa nuorena Nopankylään 1840 Ilmajoen historian kirjoittajan (A.Alanen) mukaan. (Jari Laurila:2016)

Tätä pienempää kokoa Könnin-Palkeita kaupungissa kyllä osteltiin.

Könnin-Palakehet (Kuva:Jari Laurila:2016)



Isäni valokuva-albumista;   
Kirkkoreki. 
 Laurilan paja Ilmajoki Nopankylä 
1940- luvun lopulla.
Seppänä ja nikkarina isänsä pajassa 
kirjoittajan isä Olavi Laurila 1928-1973. 
 (Kuvan omistaa Jari Laurila)

Ps. Allekirjoittanut ei ole koskaan sanonut isäänsä kärrysepäksi !
Rikhard Laurilan 1920 luvulla syntyneet pojat osallistuivat kaikkeen paja- puutyö ja maatilan töihin.
Olavi Laurila (1928-1973) teki tämän reen isänsä pajassa ja ajeli reellä komiasti pitkinpoikin lakiaa morsiamen kanssa ja talletti reensä kuvan valokuva-kansioonsa. 

Reki on nostettu Huissin Saarenpään tilan riihen ylisille kun pariskunta muutti Vaasaan. Jos joku tietää reen vaiheista tämän jälkeen niin kirjoita blogissani olevalle lomakkeelle tai soita minulle! Reestä voi olla lisää kuvia.



"Vääränenäistä rekeä alettiin valmistamaan 
1870-luvulla flankkuperäisenä, 
 krinniperäisenä
 ja rauskaperäisenä mallina." 




- Tervetuloa aikansa kuuluisan ja maineikkaan Lauriloiden kärryseppäsuvun
Ilmajoen Taloselan virkatalon Kurpan torpan seppien- eli "kurpanseppien" maailmaan.


Ilmajoen Nopankylään syntyi 1840 jälkeen Suomen suurin maatiais-seppien hevosajokalujen käsi-teollisuus.

Juha Laurila I vanhempi (1821-1905) Kurikan Polvenkylästä muutti Ilmajoen Nopankylään 19 vuotiaana nuorukaisena. Laurila "vanhempi" takoi pajassaan vuodesta 1840. 
Laurilain kantaisän nimi muuttui Nopankylässä Kurikan Orhaisista Laurilaksi.  
Juha I Laurila "vanhempi" oli nopeudestaan hyvin kuuluisa "klippari" taitava seppä. Seppämestarin kaksi vaimoa synnytti torppaan yhteensä kaksitoista lasta.

Nopankylässä elettiin torpissa ja mäkituvissa ennen pajakautta isojen puuastioiden nikkaroimisella.
Juha I Mikonpoika Laurila osasi tehdä "Palakehia" ja "lojonenäästä" rekeä. "Palkeet" on kiesimalli Ilmajoen Könniltä.
Ilmajoen Könnillä valmistettiin ensin 1780-1850 Suomen parhaita raskaita hevosvaunuja. Kun Könnillä ajokaluvalmistus päättyi 1850 niin Nopankylässä alkoi kärryjen ja rekien teko.

Laurila vanhemman isä Kurikkalaisen Juha (Mikko) Orhainen (1794-1863) avioitui hänkin kahteen kertaan.
Juha Mikon toinen akka oli Tasseja. Tassilla oli yhteys Könnille. (Ps.Vrt.Tassin kellot) Jokaisen Etelä-Pohjalaisen ajokalusepän oppi lähtenyt alunperin Ilmajoen Könniltä. Könnin sällejä muutti maakuntiin. Könni oli 1700 luvun "ammattikoulu" jossa oli aina parikymmentä oppilasta.
Laurila vanhempi osasi takoa Könnin "palakehia" 1840. Kuvassa "Palakehet." - Kuvassa Ilmajoen museon Palakehet on Könniltä. (Kuva:Jari Laurila:2014)
 
Laurila vanhempi takoi lojonenäästä Nopankylässä vuodesta 1840, mutta ajokalujen raudoitus yleistyi vasta alkaen 1850 luvulta ja lojonenäreki oli Nopankylän desing-päätuote 1860 luvulla.


Nopankylään syntyi sitten vuosikymmenien aikana yli kolmekymmentä pajaa! Nopankylässä ajokalujen rakennusta on ollut 1840-1960 välisenä aikana 120 vuoden ajan. Ajokalujen raudoitus alkoi Laurilan suvusta, ja päättyi Laurilan sukuun.

Ajokaluja rakennettiin käsityökaluilla ilman sähköäParas kärrykuume oli 1890-1920 luvuilla. Seitsemänsataa ihmistä lapset mukaan lukien saivat jotakin elantoa hevosajokaluista. -Seppien, nikkarien, maalarien, topparien, myyjien ja sepänsällien ammattikuntien töihin osallistutiin kylän joka talossa.

Juha I Mikonpoika Laurila "vanhemman"  poika Juha II Juhanpoika Laurila  "nuorempi" kurpanseppä (1862-1937) oli historian tuottoisin ajokaluseppä. 
Laurila nuorempi raudoitti 180 hevos-ajoneuvoa vuodessa.

Laurila nuoremman poika seppämestari Juha III Rikhard Laurila (1889-1968)  on kirjoittajan isoisä.  
Rikhard Laurila tiesi itsensä neljännen polven sepäksi. Rikhard ("Riku") Laurila osti avioiduttuaan oman maatilan ja rakensi Lahola nimiselle tilalleen pajan. -Katso lyhytfilmi työnäytös Rikun pajasta: (10:08/ 1966)   https://www.youtube.com/watch?v=BABMv_Kw0To&t=19s
Laurilan Kurpanseppien seppä-koulukunnan Könnin opin ajat ovat kuitenkin niin kaukana kuin Rikhard Laurilan isoisän-isässä Juha (Mikko) Orhaisessa s.1794.


Rikhard Laurila valmisti sadat ajokalut vuodessa. Oma maatila oli torpparien unelma. Kolmannen polven Kurpan torpan seppä pääsi oman maatilan isännäksi. Rikhard Laurilan lapset syntyivät nyt talon isännän perheeseen eikä torppaan. Rikhard Laurila (1889-1968) näki Venäjän vallan aikaa,  ja kaksi maailmansotaa. Rikun ja Lyyli Elviira (os.Kammi) vaimon esikoinen Toini (1917-2011) syntyi samalla hetkellä kun Suomi itsenäistyi. (Toini: http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/

Laurilan suvun sepät ovat armaan Suomen maan lukuisin ajokalu-seppäsuku jossa ajokalujen raudantakojia viidessä sukupolvessa!  -Tusinan verran maineikkaita ajokalu-seppiä!
Ajokalujen puuseppiä ja nikkareitakin polveutui Laurila vanhemmasta. 

Kurpansepät olivat maankuuluja taidoistaan, nopeudestaan ja ajokaluistaan. Näiden elinkautisten ajokalujen rakentajien lisäksi on huomioitava vielä viidennen sukupolven 1920 luvulla syntyneet pojat -joista yksi on kirjoittajan isä, nämä avustivat isäänsä kaikissa tilan töissä ja väistyivät avioiduttuaan pajasta autojen tieltä.
Laurilan koulukunnan sälleistä tuli eteviä kärryseppiä heistäkin.

Laurilan suvussa rauta työllistää jo 8-9 sukupolvessa metallia työstävissä yhtiöissä sekä rauta- ja rautaromu-kauppiaina.
Ajokaluissakin on elantoa jatkunut kun autoja on heti sotien jälkeen ryhdytty vuokraamaan.

"Laurilain kantaisän jälkeläiset olivat Ilmajoen tuotteliaimmat kärrysepät." (A.Alanen:Ilmajoen.Historia:Vaasan.Kirjapaino:1953)  "Kurpanseppä Laurila "nuorempi" (1862-1937) raudoitti enemmän kuin kukaan koko Nopankylässä."(Pentti.Virrankoski:Rekiseppiä- ja Kärrynikkareita:Kurikka-Paino:1981)

Laurila nuoremman (1862-1937) turkulaasmalli Tervajoella 1800 luvun lopulta. "Turkulaanen" on Nopankylässä eniten valmistettu kärrymalli. 
Ilmajoen Nopankylä riittää yli 30 pajallaan Suomen suurimmaksi käsiteolliseksi hevos-ajokalujen rakennus-verkostoksi! 
Nopankylässä ajokaluja rakennettiin 1840-1960 välisenä aikana 120 vuoden ajan. Ilmajoen Könnillä Ujaisissa, Huissin- ja Lampis- Peräkylässä oli yhteensä muutama ajokaluseppä. Ajokaluja valmistui Ilmajoella kotiteollisesti elinkeinona 180 vuoden ajan. 

Kolme Laurilan kurpanseppää takoi Jurvassa.
Kurikan puolella rajaa oli myös muutama maatiais-seppä jotka raudoittivat ajokaluja. Kurikkaan syntyi 1900 luvun alussa Kurikan Ajokalutehdas. Tehtaaseen vedettiin sähkö, koneet ja työntekijät. Könnin sälli Frigård ja tämän poika raudoitti Jalasjärvellä.


Laurila nuoremman veli Jaakko Laurila "Pankin Jaakkoo" (s.1870) muutti Jurvaan 1924 kärrysepäksi. Jurvaan muutti myös Laurila nuoremman pojat Otto Laurila (s.1897) sekä Uuno Jaakko (1900-1965) -Uuno ensin Amerikkaan josta palatessaan muutti Jurvaan.

Ajokalut myytiin Suomen lukuisilla markkinoilla, kotimyyntinä ja kulkukaupassa. Rautateitse Nopasta lähti parisataa kärryä ja rekeä vuosittain Tornion, Rovaniemen, Joensuun, Kuopion, Jyväskylän ja Tampereen rautatiesasemille näiden seutujen markkinoille.

Noppalaisten ja Kurikkalaisten ajojalujen markkinat olivat paljon Vaasan- Kyröön- Kristiinan- ja Seinäjoen markkinoilla. Vaasan markkinoilla alatorilla oli yli 300 ajokalua aina markkinoiden aikaan jotka myytiin muutamassa päivässä. Kurpansepät huvittelivat raskaasti raskaan työn päälle markkinoiden aikaan.
Kotiin palattiin aina hyvin juhlineina ja juhlatuulella.


Laurila vanhemman tytär avioitui seppä Iisakki Hautamäen kanssa ja heidän puolesta tusinaa lapsista tuli kaikista seppiä, puuseppiä- ja nikkareita. Hautamäkisiä oli myös sitten puolisoina, sälleinä, vävyinä, serkkuina, kummeina ja jalkavaimoinakin. Hautamäkisiä lasketaan Laurilan sukuun Laurila vanhemman tyttären jälkeläisinä ja kärryjen rakentajina. Kurpan torpan plassin seutua kutsuttiin myös "Hautamäeksi."
Lauriloiden sällejäkin on avioitunut Lauriloiden tyttärien kanssa. Sälleistä tuli eteviä kärryseppiä Laurilan koulukunnassa.

Vain Kurpan torpassa asuneita seppiä on kutsuttu "kurpansepiksi." "Kurpansepän" jalon kunnian on etupäässä saanut Laurila vanhempi ja Laurila nuorempi. Myös Rikhard Laurila.  -Otto Laurila ja Uuno Laurila ainakin niin kauan kun työskentelivät isänsä pajassa. Poikien setä Jaakko Laurila oli tietenkin Laurila vanhemman poika ja "kurpanseppä." Kurpansepät olivat nopeita taitavia "klippareita" työssään. "Kauan ei nokka tuhissut yksien kärryjen kanssa." Laurila nuoremman kerrotaan raudoittaneen kärryt päivässä kun tuulemaan pisti. Laurilaiset olivat isillään sälleinä jo alle 10 vuotiaina. Kurpansepät osasivat sitten kärryhommat jo kesken- kasvuisinakin.

Rikhard Laurila oli kuuluisa "mustalaas-kiesistään." "Mustalaas-kärryyhin" Rikhard Laurila takoi tavallista kovatöisemmän erikoosen pehemoosen saksilinjaari jousituksensa.
Riku teki "mustalaas-kärrynsä" mistä tahansa mallista, mutta tavallista pienemmät pyörät ja kaikkein kirkkaimmat värit oli romaaniheimon kärryissä aina pakostakin oltava, että ajokalu olisi romaaniheimolle mieluinen ja olisi "mustalaaskärry."Rikhard Laurilan "mustalaas-kärry" vuosisadan vaihteesta. Kuvassa sepän pojanpoika.


Laurilan - kurpanseppien koulukunnan väkeä;
Otto Laurila oli erittäin taitava kärryseppä, hän muutti Jurvaan 1933. Asutti Järvimäen tilaa Jurvan maantien varrella.
Jaakko Laurila eli Pankin Jaakko oli veljesten setä ja muutti Jurvaan 1924, hän raudoitti ajokaluja
Iisakki Mikinpoka Hautamäki oli Juha Laurila vanhemman vävy. Hän oli Ilmajokista juurta parhaasta päästä kyläseppä ja kärrynikkari.
Eino Hautamäki oli Iisakin  vanhin poika ja hän nikkaroi kärrynpyöriä ja rekiä.
Juha Hautamäki eli Hongiston Jussi, oli Iisakin toinen poika ja etevä kyläseppä, joka myös raudoitti ajokaluja.
Arvo Hautamäki Arvo oli oikea kärryseppä, teki paljon ajokaluja ja jatkoi tätä työtä viimeisenä kaikista Nopankylän ajokalu-sepistä. Nopankylän ajokaluhistoria alkoi 1840 -ja päättyi Laurilan sukuun -Arvo Hautamäkeen 1960.
Lauri Hautamäki oli Iisakin neljäs poika, hän sorvasi kappoja ja teki kärrynpyöriä.
Mikko Laiteenmäki oli nuoremman Laurilan vävy ja kotoisin Huissilta. Meni 25- vuotiaana sepänoppiin Laurilalle, oli sällinä seitsemän vuotta ja tuli isäntänsä vävyksi. Muutti Laiteenmäkeen Koskenristille ja raudoitti Noppalaisten ajokaluja alkuaikoina.
Antti Pentinkorpi oli Laurila nuoremman sällinä neljä vuotta, asui Huissilla Pentinkorvessa ja raudoitti Noppalaisten kärryjä.
Juha ja Mikki Noppa olivat kuuromykkiä veljeksiä ja Laurilan entisiä sällejä. Raudoittivat paljon ja tekivät kumpikin erinomaisen hyvää ja komeaa työtä. Kumpikin muutti Kurikkaan 1920.
Nopankylän kuuluisimpia seppiä oli Kurpan sepät. Juha Laurila vanhempi (s.1821) oli kotoisin Kurikan Polvenkylästä ja 1840 asettui Nopankylään. Taitonsa hänen sanotaan oppineen Kauhajoella. Nuorempi Juha Laurila (s.1862) oli hyvin nopea seppä, ahkera ja "klippari" työssään. Rikhard Laurila  (s.1889) kätevä kärryseppä ja maatilan isäntä. Mustalaaskärryt erikois-pehemoosella saksilinjaari-jousituksella oli Rikhard Laurilan taidon näyte.
"Laholan Riku" kalkutteli Laholan mäellä Laholalta ostamallaan maatilalla.
Eino Kammi-Rahnasto oli Laurilan sälli ja Rikhard Laurilan vaimon veli. Sekä rauta- että nikkarihommat onnistuivat.
Uuno Laurila (1900-1965) takoi Kurpan torpan pajassa kunnes lähti Amerikkaan. Uuno palasi Amerikasta 1935 ja muutti Jurvaan. Jurvassa Uunon veli Otto ja Uunon setä Jaakko takoivat kärrymies-uraa. Uuno pelkäsi viinapullon pirua uskovaisena miehenä.


Laurila vanhemman (1821-1905) turkulaasmalli vm.1870 Etelä-Pohjamaan-Maakuntamuseossa.

Kurpanseppiä on yhdistänyt "suojelusmerkki" joka on työn takuu-laatumerkki: teerenpyrstö
Laurila vanhempi takoi tiettävästi ensimmäisen turkulaasen kiesin Nopankylässä 1860-1870 lukujen taitteessa ja merkkasi 1870 luvulta lähtien teerenpyrstöllä kärrynsä. Kurpanseppä takoi teerenpyrstön astinrautaan erottuakseen noloommista sepistä. Laurilan työllä oli sitten aina takuu että asiakas tiesi kuka kärryt on pannut rautoihin. Samaa teerenpyrstö-tunnusta -Kurpan torpan pajan koulukunnan merkkiä on käytetty Laurilan suvussa aina niin kauan kuin kärryjä on tehty 1950 luvulle saakka. Kurpanseppä sijoitti teerenpyrstön joskus astinpellin alle näkymättömiin,  ja 1910 lähtien Rikhard Laurila sijoitti teerenpyrstön kärryn etupaneeliinkin. Uusissa malleissa 1910 alkaen-"valkjärven" ja "tanskanmallissa" -oli rapakaari kiusallisesti tiellä ettei teerenpyrstö sopinut astinrautaan luontevasti. "Turkulaasiin" ja "Vinopuikkoosiin" Rikhard Laurila takoi astinrautaan teerenpyrstön.
- Kurpan sepät olivat ylpeitä rautataidoistaan. 
"Ei jokaanen jätkä käytäkkää teerenpyrstyä" tokaasi Otto Laurila.
(Kuva:pojanpoika:Jari Laurila:2014)Rikhard Laurilan takoma kurpanseppien teerenpyrstö. Rikhard Laurilan kurpanseppien teerenpyrstö "mustalaaskärryssä."  (Kuva:Jari Laurila:2014) 
Rikhard Laurilan "mustalaas-kärry."  Kuvassa ja kuva:pojanpoika:Jari Laurila:2014)

Romaaniheimon miehille maalattiin aina kirkkaat värit ja pyörät tehtiin tavallista pienemmiksi jotta hevoonen näyttääsi isoommaltaKirkas väri Rikhard Laurilan "mustalaaskärryssä"  (Kuva:Jari Laurila:2014)

Rikhard Laurilan "mustalaasmalli"  Kuva:Pojanpoika:Jari Laurila:2014)

Rikhard Laurilan "mustalaasmalli"  Kuva:Pojanpoika:Jari Laurila:2014)




Rikhard Laurilan "mustalaas-mallin" saksilinjaari-lehti-jousitus oli tavallista kovatöisempi ja tavallista pehemoosempi kyytiltänsä.
(Kuva:Pojanpoika:Jari.Laurila:2014)

Neljännen sukupolven seppä Rikhard Laurila 1889-1968. Viimeinen ”Kurpanseppä;” 
Rikhard Laurila 1889-1968 oli yksi Nopankylän maineikkaimmista sepistä. Rikhard Laurila oli isänsä Juha Laurila nuoremman (1862-1937) sällinä opissa jo alle kymmenen vuotiaana. Avioiduttuaan Lyyli Elviira Kammin 1891-1940 kanssa seppä osti ”Lahola” nimisen talon isänsä pajan vierestä, ja rakensi tilalleen oman pajan. Oman talon osto vaati torppariajan jälkeen raatamista, ja hyvää kärrysepän mainetta. Lahola-tilansa vuoksi seppää nimitettiin ”Laholan Rikun” lisäksi ”Laholan sepäksi.” Rikhard kertoi itsensä ”neljännen sukupolven sepäksi.” Rikhard Laurilan ajokalutuotanto oli noin sata hevosajoneuvoa vuosittain. Kurpansepät erikoistuivat ajokalujen raudoituksiin. Kaikki kyläsepänkin työ sujui. Rikhard Laurila tiesi hevosajoneuvokaupan hiipuvan. Viimeinen Kurpanseppä ryhtyi kehittämään elinkeinonaan myös maanviljelyä ja karjan kasvatusta. Kotieläimiä alettiin kasvattamaan, ja maata raivattiin viljelelyyn. Riku tunnettiin vaativiempienkin ajokalujen ostajien piireissä ”Vinopuikkoosista” kärryistään. Kaikkiin kärryihinsä kurpanseppä takoi suuritöiset ristilinjaarijousitukset. Ristilinjaarijouset antoivat hyvin tasaisen kyydin. Romaaniheimon ajokaluiksi vinopuikkoosia valmistui silloin kun kärryyn laitettiin kaikkein pienin pyöräkoko. Romaaniheimolle piti olla myös mahdollisimman kirkkaat värit. Rikhard Laurila Merkitsi ajokalunsa hyvin isoisältään Juha Laurila vanhemmalta (1821-1905) suvun perintönä saadulla teerenpyrstö sepän-merkillä. Teerenpyrstö sepän merkkinsä Laurilat takoivat kärryn astinrautaan. Kun uusia kärrymalleja alkoi tulla 1910 Rikhard Laurila takoi raudasta, tai leikkasi pellistä teerenpyrstö merkin kärryn etupaneeliin. Rikhard Laurila oli ainoa seppä joka merkitsi myös rekensä. Hän poltti signeerauksensa reen pohjan kuusipuuhun näkyvästi. Sodan jälkeen Rikhard Laurila käytti myös alumiinilaattaa kärryissään ja rekimalleissaan. Seppä löi taltalla alumiinilaattaan ”R.LAURILA.K:KORVA” tekstin. Rikhard Laurilan toinen puoliso oli Hilja os. Noppa (1907-1981.) Nopan perhe oli maineikas Nopankyläläinen ajokalujen rakentajien perhe. Nopan perhettä oli Laurilassa sälleinä. Lyyli Laurilan veli Eero Kammi-Rahnasto oli Laurilan opissa ja osasi seppä- ja nikkaritaidot. Rikhard ja Lyyli Laurilan lapset; Toini, Pentti, Juho Jussi, Eeva ja Olavi. 




Rikhard Laurilan "mustalaasmalli"  Kuva:Pojanpoika:Jari Laurila:2014)






Kaikki Ilmajoen Huissinkylän sepät olivat ensin Nopankylässä sälleinä sepän opissa.
Johannes "Iikkoo" (1854-1927) Saarenpään tilalla valmistettiin työkärryjä. Kärryt tehtiin monitaitureina kokonaan itse kaikkine metalli- ja puutöineen. Mitään ei teetetty toisen alan taitajilla. 
Johannes Saarenpään poika Yrjö Saarenpää (1896-1966) oli työkärryjen rakentaja isänsä tapaan. 
Yrjö tinasi kyläläisten kupariastiat ja valmisti kattotiiliäkin. 
Maanviljelys kuitenkin oli sitten suurin ja lopulta ainoa elinkeino Saarenpäänkin tiluksilla.
1900 luvun puolen välin jälkeen viimeisetkin sepät olivat maanviljelijöitä ja ryhtyvät navetan pitoon ja nauttimaan maitotileistäänkin.

 Vanha Saarenpää Ilmajoen Huissin kylässä yläkuvassa;
Saarenpään Johannes (Juho) "Iikkoo" ja Yrjö Saarenpää valmistivat työkärryjä.
Tämä sama talo saanut jatko-osan ja talo on saanut uuden ulkovuorauksen Yrjö Johanneksen poika ja Hilda Loviisa Antindrotter os. Hakala Saarenpään avioliiton myötä.
Paja-puutyöverstas on kuitenkin kuvaajan takana ja ei siksi kuvassa mukana. Työpaikkoja ei siihen aikaan kuvattu. Alakerrassa on kolme huonetta ja valtavan iso tupa pohjalaiseen tapaan.  Talon yläkerrassa on yhdeksän lastenhuonetta avioparin yhdeksälle lapselle joista kirjoittajan äiti on yksi lapsista. 


"Poukkolava" ilman laitoja. (Kuva:Jari Laurila:2012)













Jaakko Ilkan saapas ja sotatarvikkeita Ilmajoen museossa. (Kuva:Jari Laurila:2014)

Nuijasotapäällikkö
s. 1545 prob
Ilmajoki
k. 27.1.1597 Isokyrö

-  Tervetuloa myös ökyrikkahan Venäjän sotia käynehen vallesmannin seuraan;  -Maanostajan, ratsutilallisen ja rälssimiehen maailmaan.  
Oman laivankin omistanut Jaakko Pentinpoika Ilkka (1545-1597) Ilmajoen Koskenkorvalta suivaantui valtiovallan harjoittamaan veropolitiikkaan 1500 luvun lopulla. Huovit veivät veroina mielivaltaisesti torpparien ja talonpoikien perheiden viimeisiä viljasäkkejä Klaus Flemingin sotilaiden linnaleirin tarpeisiin Turkuun Turuun linnahan. Jättivät perheitä nälkään.
Jaakko Ilkka ryhtyi talonpoikien johtajaksi kruunua- työnantajaansa vastaan.
 Jaakko Ilkka oli Kokkolan kylän Ilkkalan isäntä vuodesta 1585 ja oli kolme seuraavaa vuotta Ilmajoen nimismiehenä sekä maakauppiaana monta vuotta. Kohtuuttoman verotuksen takia talonpojat nousivat kapinaan ja Jaakko Ilkka valittiin nuijamiesten päälliköksi. Fleming kehotti nuijamiehiä luovuttamaan päällikkönsä hänelle, jolloin rivimiehiä ei rangaistaisi. Nuijamiesten rivit hajosivat, kun ruotsinkieliset tavan mukaan lähtivät livohkaan ja Jaakko Ilkka siirtyi miestensä edellä Ilmajoelle. Flemingin ratsumiehet tappoivat sitten Nokian pelloilla ja metsissä nuijamiehiä satamäärin. Ilkka ja osa hänen esikunnastaan tavoitettiin ja teloitettiin Isonkyrön kirkolla.


Jaakko Pentinpoika Ilkka; syntynyt 1545 Ilmajoki, Peltoniemi, Isäntä 1585-1597, kuollut 27 tammikuuta 1597 Isokyrö, Kontsaan saari.
Hänen puolisokseen vihittiin (2) 1590, N N Jochimsdotter Eichman; kuollut Ilmajoki.
Hänen puolisokseen vihittiin (1) 1565

N N Mikontytär; kuollut 1588 Ilmajoki.


Minulla on ilo polveutua suoraan alenevassa polvessa näistä sankariherroista. 
-Isästäni polveudun suoraan alenevassa polvessa Laurilan Kurpan torpan sepistä -  ja äitini äidistä polveudun suoraan alenevassa polvessa Jaakko Ilkasta. 

Jari Laurila





Juha II "nuoremman" Laurilan (1862-1937) 
kiesi tuli 
lomamatkallani
pojanpojanpoikaa vastaan 2013.
Kärry on toiminut postikärrynä keski-suomessa.


Juha II Laurilan yksipenkkinen turkulaasmuunnos Munsalassa. (Kuva:Jari Laurila:2014)


Laurila nuoremman emäntä oli kärrykauppias joka puhui suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla ruotsin kielen.
Wilhelmiinan  isoäiti oli Vöyriläisiä.
Wilhelmiina Laurila (os. Pukkila s.Jurvassa 1861-1941) otti tavallisesti kuudet kärryt/per hevonen kahden hevoosensa perähän,  ja kuluki kärrykauppiaana pitkin Österbottenia -ruotsinkielistä Pohjanmaata. Kärryjen päälle Wilhelmiina nosti rekiä.
Kahdentoista kärryn päällä oli rekiä kun Wilhelmiina lähti matkaan kärrykaravaaninsa kanssa.
Yhden apulaisen Wilhelmiina otti mukaansa toiselle hevooselleen. Laurilan torpassa oli kaksi hevoosta.
Tämän turkulaaskärryn muunnoksen- yksipenkkisen pussiperän Wilhelmiina on myynyt Munsalassa.
Wilhelmiina matkasi kahden hevoosen karavaaninsa kanssa Ilmajoelta Vöyrin kautta Munsalaan ja Kokkolaan saakka.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)




Juha I Laurila "vanhemman"
turkulaasmalli vm. 1870


-Tämä kärry on poijat sitte rautaanen juttu !
Kärryn on teheny kurpanseppä Juha I Laurila "vanhempi" 
(1821-1905) eikä mikää maitomies ollenkaa- 


Turkulaasmalli 1870 luvulta. Laurila vanhempi raudantakojana.
- Tämä kärry on taottu raskaasta rautatavarasta.
Kun sarjavalmistus lähti kunnolla käyntiin rautaa tilattiin sitten kaupungista kevyemmässä muodossa.
Laurilan- eli 
Kurpan seppien 
raudoittama 
turunmalli. 
Juha I Laurila vanhempi (1821-1905)
                                                                           Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo.
(Kuva:Matesla.fi)

"Nopalla muisteltiin että kylän ensimmäiset turkulaaset oli raudoittanut Juha Laurila vanhempi (s.1821) Hussin kylään Antti Matalamäelle eli "Runsahan Antille" mutta tätä tapahtumaa ei pystytty enää 1951 ajoittamaan." Toinen haastattelutieto että ensimmäiset turkulaaseet olisi tehnyt Eljas Kalajainen ei ole uskottava koska 1853 syntynyt olisi ollut siihen kovin nuori." (Virrankoski:Rekiseppiä-)



Turkulaasmallin selkänojat tehtiin 
umpipuusta 1870 luvulla. 
Sitten 1880 luvulla puupuikoista 
ja 1890 luvulta lähtien 
selkänojat valmistettiin  metallipuikoista.



Kurpan torpan pajan -Laurilan suvun koulukunnan runo;

Kurpan seppä klippari seppä
Raudantakoja luja
Kurpan torpassa asui
Könnin Palakehia takoa taisi

Orhasesta tuli seniori Laurila
Noppalaanen uranuurtaja
Ensimmääsen Hoijakan
Raskahasta raudasta takoo

Teerenpyrstöstä mallin otti
Sepän työnsä takuumerkkihin
Isän merkkiä käytti Laurilan suku
Kolome sukupolovia kärrynsä merkkasi

Nuorempi Laurilaanen
Kaikkien aikojen ahkerin seppä
Omin käsin kärryt päiväs rautoohin laittoo
Pärjänny ei kukaa Laurilalle juniorille

Pakan-Matti Kurpan sepän
Ajokalut ympäri Suomen
Junanvaunuus markkinoolle laittoo
Parikin sataa ajokalua vuores

Juniori akkansa raudasta takoo
Wilhelmiina ruottia molootti
Vöyrille, Munsalahan, Kokkolahan
Karavaanistansa ruottalaasille ajokalut möi

Ennen Suomen syntyä
Hallavia pienet torpan pellot
Markkinatavaraa yötä päivää
Perheen vuoksi pajoissaan raatoivat

Isän sälli oli Laurilan Riku
Alle kymmenvuotisna sällinä
Kärryhommat keskenkasvuusna osattihin
Kuuluisat Kurpan sepät

Kurpan seppien veljet
Kurpan pajassa oppia saivat
Lukuusa on Laurilan suku
Kärryhommis viires poloves

Rautaanen kurppalaanen suku
Ilimajoen tuotteliahat sepät
Torpan pajassa kouluutti
Pariksi tusinaksi kärrymiehensä

Kahareksatta sukupolovia Kurpan sukua
Rauta ja ajokalut elättää
Rautaa on taottu, rautaa sorvattu, myyty ja romukaupas
Rautaa on vuokra-ajokaluus


Sukurunon kirjoitti 20.10.2016;

Kurpan sepän pojanpoika


Jari Laurila -58.

Ilmajoen Nopankylän ajokalu-raudoittajien historia 
alkoi vuonna 1840 
Laurilain kantaisästä Juha I Laurila "vanhemmasta"  (1821-1905)

 Valentin Kuusisto (1847-1932) lienee pidettävän Nopankylän ensimmäisenä ammattimaisena kärryjen ja rekien puuseppänä." (Suomen historian professori:Aulis.J.Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809Jälkeen.Tiennäyttäjänä Maakunnalle Maamiesseuran Aikana:948s:Vaasan Kirjapaino:1953)     
Sepät ostivat ajokalujen puita. Kärryt myytiin aina sepän nimissä.  Ajokalun valmistuksessa oli nikkari, puuseppä, toppari ja maalari sekä kauppias ja myyjä usein prosessissa mukana. "Monitaitureinakin" kuitenkin valmistettiin kokonaan kaikki itse.
Jokainen Lauriloiden sukupolvi on ostanut Kuusistojen valmistamia kärryjen puita. 
Jaakko Kuusisto valmisti yhteen aikaan 1/3 nuoremman Laurilan tarvitsemista ajokalupuista. Laurilan perheissä osattiin veistää ja nikkaroida, mutta ajokaluja valmistettiin niin paljon että tehokkuuden ja työllisyyden vuoksi oli eri ammattikuntia ajokalujen valmistuksessa samassa kylässä. Jälkipolvet saivat opin kotonaan ja saman kylän osaajilta.




- "Sepistä puhuttaessa on ensiksi mainittava 
Laurilan suku jonka kantaisä  
Juha Mikinpoika Laurila 
eli  Juha Laurila vanhempi 
oli syntynyt  Kurikassa 1821 ja kuoli Nopalla 1905. 
Hän oli lähtöisin Kurikan Polvenkylästä. 
Laurila asui  Myllyperällä Taloselan 
virkatalolle kuuluvassa  Kurpan torpassa  minkä vuoksi 
häntä sanottiin Kurpan sepäksi 
ja erotukseksi pojastaan "vanhaksi Kurpaksi." 
Hän teki kaikkia sepäntöitä ja raudoitti vanhemmalla iällä 
paljon ajokaluja." 
(Pentti Virrankoski:Suomen historian professori/tri:Rekiseppiä ja 
Kärrynikkareita:1981.s.21)  



Eräs henkilö kerran etsi Lauriloiden mahdollista yhteyttä Tasseihin, tässä jotakin lainattuna -en ole tietoja tarkastanut, koska Tassit ( joku Könnin kellosälli) liittyisi sitten perheen tyttäten naimisen mukana. Ei suorissa alenevissa sukupolvissa.
Mutta Laurilan suvun kantaisä osasi Ilmajoen ensimmäisen historian kirjoittajan mukaan valmistaa Könnin Palakehia, eli oli Könnin taitoinen ajokaluseppä;
" -Löytyi tietoa jota allekirjoittanut ei ole itse löytänyt,  -Könnien ja Laurilan yhteydestä joka on Isak Tassi Kurikasta ja Könnillä oppinsa saanut. Syntynyt 1810.  On ilmeisesti opettanut sepäksi tai yhdessä olleet Könnillä..... "
II. Isä Juha Laurila s. noin 10.3.1776 - k. 22.10.1834, Puoliso Susanna Iisakintytär Tassi
Tässä on syntymäajan perusteella Kurikasta..
Susanna Iisakintytär  Tassi
1.4.17792.4.1779Tassidrg. Isaac  Brita Henr:   25-0Susanna
Vanhemman Juha Laurilan ((s.1821))isä oli Torppari Juha Laurila ja vaimo oli Susanna Iisakintytär Tassi syntynyt n.1780
- Heillä poika Juha Laurila vanhempi s. 22.6.1810 Ala-Taloselan torpassa, äiti Susanna oli tuolloin 31 vuotias.
Näistä jompi kumpi on Susanna äidin vanhemmat...
- Heillä tytär nimelta Susanna s. 16.1.1824, jonka Susanna äiti sai 44 vuotiaana.
- Vanhemman Juha Laurilan isä Torppari Juha Laurila kuoli Taloselan torpassa 22.10.1834 ja haudattiin 26.10.1834.
- Isä Juha eli 58 vuotta 7 kuukautta ja 12 päivää. Kuolinpäivästä laskemme laskemme syntymävuoden joka oli  mahdollisesti 10.3.1776
Kurikassa on asuttu Orhaasen torpassa.


Kastettu Ilmajoella Juha Laurila vanhempi:
*22.6.181024.6.1810Ala TaloselaTp Johan Johansson  Susanna Isaaksd:r   31Johannes
Syntynyt Susanna Isakintytär ja Brita Jaakopintytär Tassi Kurikas
*1.4.17792.4.1779Tassidrg. Isaac  Brita Henr:   25-0Susanna

Huom. Ongelman muodostaa vihityt, sillä Juha Laurila vanhemman vanhempien Juha Juhanpojan ja Susanna Isakintyttären vihille menon aikaa ei löydy. Tähän saattaa olla syynä käyty sota, jolloin Suomi erotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjään 1807 paikkeilla ja kirkon kirjoja ei mahdollisesti pidetty... Kurikassa ensimmäinen vihille menon jonka löysin vuoden 1776 jälkeen ja joka on Lohikosken Juhan syntymäaika, on 1817 kun Juha Juhanpoika ja Susanna Iisakintytär Krekolasta on vihitty. Kuitenkin Juha Laurila syntyi 1810... Ilmajoella vastaava merkintä löytyy vasta 1847


15.6.1817Ilmola möder kysho(församl:)Peldomiemtorp:son (ungkarl)Johan Johanss:  torp:dot:ung piga Susanna Isaacsd:r  Ladva Grekola


Lohikoski Juha Juhanpoika Lohikoski Kurikas ja äiti Maria Jaakopintytär:
* 13.6.1773Lohikoskidrg. Johan Johans:  frig. Maria Jacobi
*8.2.177611.2.1776Lohikoskidrg. Johan Johani  Maria Jacobi   25-30Johannes

"Vanhan Kurpan poika Juha Juhanpoika Laurila eli Juha Laurila nuorempi syntyi Ilmajoella 1862 ja kuoli 1937. Kun hän asui elämänsä Kurpan torpassa, häntäkin sanottiin yleisesti Kurpan sepäksi, asumaseutunsa vuoksi joskus myös Hautamäen sepäksi. Hän raudoitti eniten ajoneuvoja koko Nopankylässä, parhaina vuosina noin sadat turkulaiset ja lisäksi 70-80 kirkkorekeä. Hänellä olikin aina pari sälliä apunansa, ja aikaa myöten muutamista oppilaista tuli puolestaan tunnettujä kärryseppiä. Nuorempikin Juha Laurila oli hyvin nopea seppä, ahkera ja "klippari" työssään; syömässäkin hän kävi mennen tullen juoksujalkaa." (Virrankoski:1981)  
"Parhailla sepillä oli moneen paikkaan omat mallinsa. Nopealta ajokalusepältä meni kärryjen raudoittamisessa kaksi päivää, vielä pitkän puoleisia. Juha Laurila nuoremman kerrotaan raudoittaneen kärryt päivässä." (Virrankoski: Rekiseppiä ja Kärrynikkareita.1981)


Juha Juhanpoika Laurila. (1862-1937) ja Vaimo Vilhelmiina os. Pukkila.
Kurpan seppä oli historian tuottelian maatalous-ajokaluseppä ja vaimo Vilhelmiina
oli emäntä ja kärrykauppias. Vilhelmiina synnytti 10 lasta joista yksi on kirjoittajan isoisä.
"- Laurila nuorempi" erotukseksi isästään Laurila "vanhemmasta."




Laurilan- nuoremman- kurpansepän turkulaasmuunnos. 
Tekijä Juha II Laurila nuorempi.


Kärryjä ja rekiä kuljetettiin suoraan ostajille ”kulkukaupassa” talosta taloon; Ylistaroon, Lapualle, Kauhavalle, Härmään, Nurmoon, Kuortaneelle, Peräseinäjoelle, Alavudelle, Laihialle, Kyröön, Jurvaan, Teuvalle, Vöyrille, Oravaisiin, Munsalaan; Pirttikylään, Närpiöön ja Tiukkaan. Nuoremman Laurilan vaimo Vilhelmiina Laurila puhui ruotsinkieltä, ja hän liikkui kahden hevosen kärrykaravaaninsa kanssa Vöyrin ja Munsalan kautta Kokkolan seudulle saakka. Tilaustöivalmistetut ajokalut tehtiin asiakkaille erityisen huolellisesti.
Nopankylän ajokaluja myytiin markkinoilla ja toripäivillä;
Vaasan kesä- ja talvimarkkinoilla, Kristiinan eri markkinoilla, Seinäjoella, Nyykaarlepyyssä, Kokkolassa, Alavudella, Parkanossa, ja Lapuan toripäivillä
Kurikkalainen kärrykauppias Matti Kananoja (1858-1912) vei nuoremman Laurilan ajokaluja junavanuissa paljon laajemmin Suomen seutujen markkinoille, mitä Noppalaisia ajokaluja tavallisesti myytiin; Raahen, Oulun, Tornion, Rovaniemen, Haaparannan, Kajaanin, Pihtiputaan, Joensuun ja Tampereen markkinoille saakka.





(Kuva:Pojanpojanpoika:Jari Laurila:2013)

Kurpansepän -Juha II Laurila "nuoremman" (1862-1937) pussiperä on
muunnos turkulaasesta. Turkulaasessa mallissa oli aina kaksi penkkiä.
(Kuva:Pojanpojanpoika:Jari Laurila:2013)


Laurilan Tyttären tyttären muistelma;
"Laurilan paappa (Juha I vanhempi) oli aina joskus tullu Laiteenmäkeen kävellen mettäpolokuja pitkin Mäkikylän kautta. Paapalla oli ollu tapana nyppiä varsinkin lapsia hiuksista ja katsoa ylöspäin ja sanoa taivasta kohti: "Onko täälläkin niitä pajapöyröjä." (A.Koivuluoma:2013)

   

     Kärryjä pitäisi entisöidä (jos pitää entisöidä) niin kuin kärryistä itsestään näkyy kaikki alkuperäinen. 
Kärryistä näkyy miten on maalattu. Koristeraitoja tehtiin paljon.
Kärry ei ole vene joka pitäisi tervata, eikä kärryjä ole niin paljon Suomen maassa että niitä voisi käyttää puutarhassa kukkapurkkeina. Puutarhakäyttöä ei kärryt kestä. Yksikään seppä ei tehnyt kärryjä sään raiskattavaksi. 
> Kärryt ovat museotavaraa, ja jos niille jotakin pitää tehdä, kärryt pitää entisöidä alkuperäiseen asuunsa, pitää tallissa tai katoksen alla säältä suojassa,  ja säilyttää yhtä arvokkaasti kuin museoissa ja toimittaa kärryjä museoihin !


Härmästä löytynyt Juha Laurila nuoremman turkulaanen. (Kuva:Pojanpojanpoika:Jari Laurila:2013)



Juha Laurila nuoremman turkulaanen. Härmästä löytynyt. (Kuva:Pojanpojanpoika:Jari Laurila:2013)



Härmässä Rikhard Laurilan  turkulainen malli.
(Kuva:Pojanpoika:Jari Laurila:2013)

Laurila nuoremman turkulaanen Tervajoella.
(Kuva:pojanpojanpoika:Jari.Laurila:2013)

Turkulaasmalli. Laurila nuoremman s.1862.
Tervajoella.
(Kuva:pojanpojanpoika:Jari.Laurila:2013)
Kurpansepän turkulaanen.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)

"Juha Laurila nuoremman poika Rikhard Laurila (1889-1968) joka eli vanhemmiten talonisäntänä Nopankylässä oli kätevä kärryseppä" (Virrankoski:1981) 
"-Muistan sellaisiakin vuosia, jolloin olen pannut rautoihin sadatkin ajopelit. Kaikkina vuosina ei tietenkään ollut näin, mutta joinakin kyllä, että jos ne kaikki perättäin aseteltaisiin, niin tulisihan siitä kymmenien kilometrien karavaani."
(Ajokaluraudoittajien ammattikunta häviämässä: Paikallinen sanomalehti: 1963)


Rikhard Laurilan  Härmästä löytynyt.
(Kuva:Pojanpoika:Jari Laurila)
Rikhard Laurilan- Härmässä.
(Kuva:Pojanpoika:Jari Laurila:2013)


Rikhard Laurilan (1889-1968) valkjärveläinen malli.
(Kärryn omistaa Martti Lahti) 
(Kuva:Pojanpoika:Jari Laurila:2013)
(Odottaa entisöintiä)

Laurilan Rikun valkjärveläinen.
Kuvassa Rikun pojanpoika Jari Laurila: Sivun kirjoittaja.



Juha III Rikhard "Riku" Laurilan poika oli Olavi Matias Laurila, Kirvesmies  (1928-1973)


(Kuvan omistaa:Jari Laurila)
Kurpanseppien jälkeläisen Olavi Matias Laurilan (1928-1973)  "Vääränenä-flankkuperä" -mallinen kirkkoreki.

Kirjoittajan isä valmisti tämän reen itselleen ja ajeli komiasti morsiamensa kanssa. Kirjoittaja ei ole koskaan sanonut isäänsä kärrysepäksi sanallakaan.
Reen puuosat on ootrattu. 
- Kärrybusiness loppui 1955.
Rikhard Laurilan seppätila oli myös maanviljelystila jossa nikkaroitiin puutöitäkin.
Isäni Olavi ryhtyi kirvesmieheksi. 
Yksikään 1920 luvulla syntynyt Rikhard Laurilan poika ei ryhtynyt maatiais-kärry-sepäksi. 



Olavi Matias Laurilan poika olen minä Jari Tuomo Laurila, Kauppateknikko.  (s. 1958)  
Minä olen takonut koulussa poikasena. 
Minun sepänsällin näytekappaleista osa on tässä kuvassa. Olen nämä tehnyt 12 vuotiaana poikasena.
Minä en ole koskaan ajatellut aikaisemmin Laurilan suvun seppä-perinnettä, ja heräsin talvella 2012 asiaan ja kirjoitin tämän sivun


Jari Laurilan 12 -vuotiaana valmistamia metallitöitä kuvassa. 
 Isien perinteiden mukaan kurpanseppien jälkeläinen valmisti pajataltan ja paja-alasimen.


Ajokalujen myynti;
Kärryjä ja rekiä kuljetettiin suoraan ostajille ”kulkukaupassa” talosta taloon; Ylistaroon, Lapualle, Kauhavalle, Härmään, Nurmoon, Kuortaneelle, Peräseinäjoelle, Alavudelle, Laihialle, Kyröön, Jurvaan, Teuvalle, Vöyrille, Oravaisiin, Munsalaan; Pirttikylään, Närpiöön ja Tiukkaan. Jaakko Saaren vaimo liikkui ruotsinkielisellä seudulla. Nuoremman Laurilan vaimo Vilhelmiina Laurila myös puhui ruotsinkieltä. Vilhelmiina liikkui kahden hevosen kärrykaravaaninsa kanssa Vöyrin ja Munsalan kautta Kokkolan seudulle saakka. Tilaustöitä tehtiin, ja tilaustyöt valmistettiin erityisen huolellisesti.
Nopankylän ajokaluja myytiin markkinoilla ja toripäivillä;
Vaasan kesä- ja talvimarkkinoilla, Kristiinan eri markkinoilla, Seinäjoella, Nyykaarlepyyssä, Kokkolassa, Alavudella, Parkanossa, ja Lapualla.

Kurikkalainen kärrykauppias Matti Kananoja vei nuoremman Laurilan ajokaluja junavanuissa paljon laajemmin Suomen seutujen markkinoille, kuin Noppalaisia ajokaluja tavallisesti myytiin; Raahen, Oulun, Tornion, Rovaniemen, Haaparannan, Kajaanin, Pihtiputaan, Joensuun ja Tampereen markkinoille saakka. Kananoja maksoi Laurilan velat, ja Laurila teki ajokaluja Kananojalle.


Laurilan seppien tanskanmalli;

Laurilan sepät sanoivat tätä mallia "tanskanmalliksi" 
ja tekivät tätäkin mallia paljon.
(Matesla:\laurilantanskanmalli (2).zip:Kuva;Matesla) 
Kurpan seppien tavaramerkistä;
 - Näin tunnistetaan Laurilan kärryt;
Kurpanseppien tavaramerkki on"Teerenpyrstö."  -Jos näet jossakin kärryssä teerenpyrstön mallisen raudasta taotun astinlaudan/raudan -tai särmissä- se on sitten varmuudella Laurilan kurpanseppien tekemä kärry. Teerenpyrstö oli aina ensin astinraudassa, mutta nousi sieltä myös etupaaneeliin vuodesta 1910 Rikhard Laurilan Valkjärven ja Tuuloksen mallin myötä.

Isoisäni Rikhard Laurila käytti sodan jälkeen myös alumiinista laattaa 
tavaramerkkiään johon taltalla löi "R.Laurila:K-Korva."
Rikhard Laurila poltti näkyvän signeerauksen rekiensä pohjaan. "R.Laurila"
 
Rikhard Laurilan alumiinen laattalevy.
Kurpanseppien tavaramerkki: Teerenpyrstö.


Juha Laurila III Rikhard Laurilan valmistaman kärryn teerenpyrstö valkjärveläisessä mallissa. Myös tanskanmallissa oli rapakaari tiellä teerenpyrstölle. Siksi kurpanseppä teki teerenpyrstön toisinaan etupaneeliin 1910 lähtien.
(Kuva:Jari Laurila:2013)


Laurilan Suvun sukupuu löytyy linkistä ja lisää tämän sivun lopussa !
http://www.geni.com/family-tree/index/6000000012916151740/Juha Rikhard Laurila (1889-1968)





http://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&cad=rja&sqi=2&ved=0CCUQFjAB&url=http%3A%2F%2Fwww.geni.com%2Fpeople%2FJuha-Rikhard-Laurila%2F6000000012916151740&ei=6ISHUIqjJpP34QTn4oGIDA&usg=AFQjCNFs3R3NFke-8Xv9zIOU_aNfkRbScA&sig2=2wlVjt2cybG8fFq4n6EjEw



Sivun kirjoittajan isoisä Rikhard Laurila  (1889-1968)





Kopioi tämä lyhytelokuvan linkki
hakukoneeseesi;
>>>    Rikhard Laurila korjaa hevoskärryn vannerikon malliksi; >>>
SM- palkittu lyhytfilmi; 10:08 ehdit katsoa;
Rikhard Laurila voimissaan 77- vuotiaana näyttää mallia noloommille pajassaan;

Klikkaa tai kopioi hakukoneeseen seuraava linkki; > 





Rikhard Laurilan Laholan tilalta avautui hulppeat pohjalaismaisemat.
Tila ostettiin Lahola nimiseltä mieheltä Rikun avioituessa. Riku rakensi oman pajan tiluksilleen.
(Kuva:Jari.Laurila:2012)


Juha III Rikhard Laurilan (1889-1968) "valkjärveläinen" malli.
-Minun isoisä.  (Kuva:Jari Laurila:2013)
Kärry odottaa entisöintiä. 

Rikhard Laurilan "valkjärveläinen." (Kuva:pojanpoika:Jari Laurila:2013)







Juha I Laurila seniorin 1821-1905  pussikärry;
- Kärryn perään voi heittää heinäsäkin hevosen evääksi. Kärry oli kätevä poikamiehen riiooreissuilla. Kärryssä on harvinainen krinni-perä eli pyöreä perä. Kaikkein vanhimmat olivat pyöreäperäisiä. Pyöreä perä oli kovatöisin valmistaa myös rekeen. Pussiperäänen on 1800 luvun lopulta. Pussiperääsen teerenpyrstö merkin muoto on samanlainen kuin Etelä-Pohjanmaan Museon omistamassa 1870 luvun Laurila seniorin takomassa Turkulaasmallissa.

Juha II Laurila "nuoremman" pussikärry. (Kuva:Jari Laurila:2013)
Noppalainen Laurila nuoremman pussikärry. (Kuva:Pojanpojanpoika:Jari Laurila:2013)





Kurpanseppien hieno tanskanmalli. -Juha II Laurila nuorempi.   (1862-1937) Vuosimalli 1910 
-tai mahdollisesti Rikhard Laurilan (1889-1968)


"Laurilan seppien raudoittama Tuuloksen- eli tanskanmalli  v.1910. 
Malli on koriltaan lyhyt yhden istuimen kärrymalli jossa on takapäässä pyöristetyt kulmat 
ja saksilinjaari-jouset." (matesla.fi)



Juha Laurila "Laurila nuorempi) oli historian tuotteliain ajokaluseppä. 100 kärryä ja 70-80 kirkkorekeä vuosittain.
Vaimo Vilhelmiina Pukkila valjasti torpan kahden hevosen perään kuudetkin kärryt/per hevonen (yhteen 12 kärryä) ja nosti karavaaninsa kärryjen päälle rekiä
ja kulki pitkin Österbottenia kärrykaupoilla kun
puhui ruotsinkieltä. Tavallisesti Wilhelmiina kulki karavaanillaan Ilmajoelta Vöyrin ja Munsalan kautta Kokkolaan asti.
Vilhelmiina synnytti kymmenen lasta ja oli torpan emäntä.
(Kuva:pojanpojanpoika:Jari Laurila:2013)


Hautojen kunnostusta. Tässä lepää kaksi Laurila nuoremman tytärtä.
Lempi ja Lyyli. 
Myös Mikko Wörlin (Luomala) ja 3,5 kk ikäinen jonkun lapsi on tässä haudassa. 





Kurpansepän tuuloksenmalli. Vuosimalli 1900.
Tavaramerkki teerenpystö  on nätisti astinraudassa.
"Laurilan seppien raudoittama tuuloksen- eli tanskanmalli  v.1900. Mallin toivat Tuuloksesta Kurikan kärrymiehet. Kärryssä on sivulinjaari-jouset ja kärryn takana on istuinlauta." (matesla.fi)





Kurpan torpan päätalo- Taloselan virkatalo
Taloselantien päässä jokirannassa
Koskenkorvalla.








Lyyli Elviira Laurila, os. Kammi. (1891-1940)
(Kuvan omistaa Jari Laurila)


Lyyli Elviira Laurila os. Kammi 

Seppämestari Rikhard Laurilan vaimo. 

Kirjoittajan isoäiti.

(os. Kammi, 7.1.1891-23.8.1940)

Suvun ainoa olemassa oleva valokuva.

Valokuvia tuhoutui Lyylin tytärtä Toinia kohdanneessa tulipalossa Rovaniemellä.
Toini antoi kuvan minulle siksi että oli sitä mieltä että minä osaan arvostaa isoäitini kuvan.

Lyylin isä varoitti Lyyliä;
"Älä Lyyli sitten missään nimessä sekaannu niihin kurpanseppiin kun ne on kaikki niin pahoja  juomaan."
Lyylin isä ei huomannut että kurpanseppä Rikhard Laurila seisoi jo Lyylin vieressä. 
Myöhäistä varoittaa tytärtä kurpansepistä.
Tämän minulle kertoi Lyylin ja Rikun tytär Eeva.



Rikun vanhin tytär Toini sanoi minua nuorena "kurppalaiseksi." Pyysin tarkempaa määritelmää?
Toini höpötti; "Tekivät paljon töitä, olivat ylpeitä ja joivat."   Toini ei halunnut kertoa tarkemmin. 
Nuoret ovat omissa touhuissaan eivätkä kovin aikaisin suvustaan kiinnostu tavallisesti.

Toini oli sitä mieltä että olen samanlainen kuin isänsä olivat.
Arvelin että minussa ja kurppalaisissa kantaisissäni yhdistyvät maailman hienoimpia ja jaloimpia  arvoja tietysti !?
 Minä olin ahkera ja olutkin maistui nuoruusvuosinani. Ymmärrän Toinin tulkinnan että olin perinyt kurppalaisten luonnetta.

Lyyli Kammin lapsuudenkoti. Täältä isoisäni Rikhard Laurila haki Lyylinsä.
Lyylin isän syytinkitupa on rakennuksen jatko-osa, mutta Lyylin isä ei elänyt monta kuukautta syytinkituvassaan.
Lyylin syntymäkodin aitta on remontissa.
(Kuva:pojanpoika:Jari.Laurila:2013)
 Kammin suvun esi-isät jotka polveutuvat Filppulasta Kauhajoelta 
ja menevät mm. vaimojen myötä mm. Hämes-Havuseen ja Panulaan, sekä 
löytyy sieltä myös yksi merikapteenikin Kristiinasta.



Aulis J. Alanen: 
"Ilmajoki Vuoden 1809 jälkeen" 
850 s. Vaasan Kirjapaino. 1953;



"Ilmajoen papiston apulainen G.A. Rydman vuoden 1870 vaiheilla toi Turusta uuden mallin, "turkulaisen" jota sitten ruvettiin jäljittelemään. Nopankylässä valmistettiin Ilmajoen ensimmäiset turkulaiset. Toisten tietojen mukaan ne toi Juho Laurila, toisten tietojen mukaan Elijas Kalajainen.
Useat noppalaiset kärrymestari-suvut ovat Kurikkalaista perua.
Niinpä Frigårdien lisäksi on  
Laurilain kantaisä Juho Mikonpoika Laurila (s.1821) tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi tehdä palkeita. Hän teki kaikkia sepäntöitä, vanhempana paljon ajokalujen raudoituksia, mutta oli kova juomaan. 
Laurilan jälkeläiset ovat olleet Nopan tuotteliaimpia kärryseppiä.
Kärrymestarin työ ei kuitenkaan ollut helppoa. Kun Juho Mikonp. Laurila joskus 1870 luvulla teki ensimmäiset hoijakkansa
(turkulaiset) meni häneltä yksin raudoitukseen monta viikkoa. Raudat piti näet takoa raskaasta tavarasta; vasta kun joukkovalmistus alkoi, rupesi tarvikkeita saamaan kaupungista sopivammassa muodossa. Sitten kärryjenteko sujuikin ripeästi: 
Laurilat yksin saattoivat valmistaa vuosisadan lopulla vuoden mittaan toistasataa ajopeliä. Raudoittaminen ei montaa päivää vienyt mutta, mutta ajopelit oli myös topattava ja maalattava. 
Kuljettiin pitkin maakuntaa, mm. Kyrönmaahan ja ruotsinkielisille rannikkoseuduille, missä Kristiinan syysmarkkinoilla aina oli nopppalaisia kärryjä, sekä pohjoissuuntaan ainakin Härmän aukeille. Ruotsalaisella Pohjanmaalla kulkivat kärryjä myymässä Juho Laurilan ja Jaakko Saaren ruotsinkieliset emännät. Sanottiinpa Kalajaisten kärryseppienkin tulleen toimeen ruotsin kielellä. Myyjällä oli mukanaan kolmet, neljät kärryt, hyvällä hevoosella joskus kuudetkin kärryt perässään. Mutta myyminen oli usein vaivalloista, piti kulkea ristiin rastiin maakuntaa. Yli puolensadan tuhannen kultamarkan edestä vuodessa noppalaiset vielä maailmansodan ovella myivät ajopelejään. Vaikka laskisimme kärryille hintaa keskimäärin vain sata markkaa- hinnat vaihtelivat 75-150 laadusta ja kysynnästä riippuen, merkitsi tämä sitä että Nopankylästä toimitettiin satakunta kärryä vuodessa markkinoille. Kun kärryjenteon laskettiin vuonna 1890 tienoilla maksaneen lähes 80 markkaa, ei ansio ollut kovinkaan suuri." 
(Aulis J. Alanen: Ilmajoki Vuoden 1809 jälkeen: 850 s. Vaasan Kirjapaino.1953)




Kurpansepän tavaramerkki teerenpyrstö näkyy tässä myös takakulmassa. (Kuva:Jari Laurila:2013)

(Kuva:pojanpoika:Jari Laurila)
Juha Rikhard "Riku" Laurila ja Lyyli Elviira os. Kammi.
Minun isovanhemmat.
Rikhard Laurila oli viimeinen "kurpanseppä" 
1800-1900 luvun vaihteessa hevoskärryjen kirkkaimpana kulta-aikana kolmekin polvea Kurpan torpan seppiä- isiä ja poikia työskentelivät Kurpan torpan pajassa.
Nämä miehet syntyivät pajassa ja aloittivat sepän uransa 10- vuotiaina, ja kuolivatkin  pajoihinsa. Tekivät 20 tunnin työpäiviä. Torkahtivat tuvan kovalla penkillä välillä.
Sänkyyn ei uskaltanut mennä nukkumaan, työt odottivat.
Rikhard Laurila sanoi itseään neljännen polven sepäksi.
Rikun isoisän isällä oli oppia Könniltä.
Juhat- ja Juhot ovat sekaisin kurpanseppien kohdalla.  Molempia nimiä on aina käytetty.
Kirkonkirjoissa saattaa olla Juha ja hautakiviin silti hakattu Juho. 
Muistan kun Rikun leski kerran tuskaili ettei tiedä ja ole selvillä mikä on oikein, Juha vai Juho?
- Rikhard Laurila löydettiin pajastaan vainajana 1968. "Sydänhalavaus"
- Hän ei päästänyt pajansa ahjoa koskaan kylmäksi.
Ajokalujen suuri käsiteollinen valmistuksen aika oli päättynyt edellisellä vuosikymmenellä.

Rikhard Laurila 1889-1968. Lähiomaiset haudalla.



Rikhard Laurila pajassaan 1963.
Sivun kirjoittaja on 5-vuotias tämän kuvan oton aikaan.


Rikhard Laurilan nostotyökalu.
(Kuva:pojanpoika:Jari.Laurila:2013)

Hilja Maria Laurila os. Noppa. 
Isoisäni Rikhard Laurilan toinen vaimo.
(Kuva:Jari Laurila:2013)




Yrjö ja Hilda Saarenpää. Isovanhempani äitini puolelta.  Susanna oli Yrjön äiti. 
(Kuva:Jari Laurila:2012)



Ilmajoen uusi kirkko. "Uudesta tehty 1766"
 (Kuva:Jari Laurila:2011)


Patsaiden koko Ilmajoen kirkossa on vaikuttava.
Samoin sen ison kellon koko siellä urkuparvella. Könnin 1817 valmistama kello.
 (Kuva:Jari Laurila:2012)
 
Ilmajoen kirkon alttari. (Kuva:Jari Laurila:2012)








- Rossatahan ja trössätähän rinta rottingilla ! 
      - Aakiaa ja lakiaa piisaa kyllä !


Ilmajoen Nopankylän lakeuksia.  (Kuva:Jari Laurila:2011)

Isoäitini albumista;
Yrjö ja Hilda Saarenpää


Yrjö Saarenpää ja Hilda Loviisa os. Hakala. 
 (Kuvan omistaa Jari Laurila)

Yrjö ja Hilda Saarenpää.
Vihkikuva. Pariskunnan oma.
äitini vanhemmat
Isovanhempani äitini puolelta.
(kuva:tyttärenpoika:Jari.Laurila:2013)


Maatila ja pieni tiilitehdas Ilmajoen Huissilla. Yhdeksän lasta. Muistan hyvin poikasena suolaisen laihan kahvin jota sota-aikoina ihmiset tottuivat keittämään ja vehnäisen pullapitkon. Pullakahvit aina sai pitkän tuvan pöydän ääressä kun usein siellä kävimme. -Aittaan syömään viljanjyviä ja kotikaljaakin oli kesäisin, heinäntekoa. Naurispelto. Komea Paavo Saarenpään istuttama koivukuja.


Yrjö Saarenpää. (1896-1966)
Puu- metalliseppä/ maanviljelijä/ tiilitehtailija/ tinuri
Yrjö Saarenpää. Äitini Isä. (11.8.1896-28.7.1966)
Maatila Ilmajoen Huissinkylässä. Pieni tiilitehdas, tinuri, hevostyökärryjen monitauturi isänsä  mukaan.
(Kuvan omistaa Jari Laurila) 




http://jarinhotelli.blogspot.com/2017/02/yrjo-saarenpaa-1896-1966-isoisani.html



Yrjö Saarenpään isä oli myös seppä.
Häntä kutsuttiin myös "mykkä-sepäksi"
Hänkin raudoitti ajokaluja myytäväksi. (Virrankoski Pentti:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita. Ilmajoen ajokaluteollisuuden historia:s.35)  
Saarenpään torpassa -maatilalla valmistettiin työkärryjä myyntiin kahden sukupolven aikana. Kaikki tehtiin itse kärrynpyöriä myöten. Mitään ei teetetty muilla taitajilla.

"Poukkolava" (Kuva:JariLaurila:2015)



Äitini vahvisti että kyse oli Yrjön isästä ja hänen isoisästä.
Yrjön poika Pentti Saarenpää sanoi heti että "Saarenpään Iikkoo" eli varmasti Iisakki, Johannes,
ja vahvisti että isoisänsä oli umpimykkä. Ei sanaakaan puhunut koskaan.
Pentti Saarenpää luonnehti vanhempiaan: "Hyväluontoosia maanvilijelijöötä."

Yrjö teki puuseppä- ja pajahommia alkuun hänkin, mutta maanviljely muodostui pääelinkeinoksi. Saarenpään tilalla tehtiin työkärryjä. 
Kärryt tehtiin kokonaan itse kärrynpyörineen ja pajahommineen. 
Yrjö oli myös tinuri- Yrjö tinasi kyläläisten kupariastioita.
Yrjön tiilitehtailu päättyi kun kilpailija Koskenkorvan tiilitehtailija istui verotuslautakunnassa ja verotus perustui siihen aikaan silmämääräiseen arvioverotukseen. 


Yrjö Saarenpään kirjoittamaa sodan aikana.
Tällainen kapula laitettiin valmistuvan talon rakenteisiin. Minun molemmat isovanhemmat olivat ikämiehiä jo toiseen maailmansotaan- olivat nostoväkeä ja olivat siviilissä.
Yrjö kirjoittaa että ovat sodan aikana 1941 rakennuksella töissä ja on kova tupakkapula ja siksi polttelevat kessua. 

'

Yrjö Saarenpään sukupuu löytyy täältä;
http://gw2.geneanet.org/kkiviniemi?lang=fi;pz=kaarina+elisabet;nz=kiviniemi+korpela;ocz=0;m=N;v=SAARENP%C3%84%C3%84;t=A







Hilda Loviisa Saarenpää. Emäntä.
(1900-1977)
 
Hilda Loviisa Saarenpää. (1900-1977)    
(Kuvan omistaa Jari Laurila)


http://jarinhotelli.blogspot.com/2017/02/hilda-loviisa-saarenpaa-os-hakala-1900.html


Yrjö Saarenpää heitti repun selkään, pisti repun täyteen rahaa kuulemma,  ja lähti kävellen Seinäjoelle, ja tuli tullessansa Fordson major Dieselillä kotiinm.




Yrjö Saarenpäällä Fordson Major Diesel.
Vuosimallia 1956.
 (Kuvat:Jari Laurila:2013)
Olin alle 10 vuotias kun ajoin Fordson Major Dieseliä kerran heinäpellolla.  
Takana kulki  lava jossa muita keräämässä lavalle heinäseipäitä  ja äkkiä hyppäsivät apuun jos traktori ei ollut hallinnassani.





Uusi Saarenpää;










Yrjö ja Hilda Saarenpään talo 
Alakerrassa iso tupa ja
kolme "kamaria."  Yläkerrassa yhdeksän lasten kesähuonetta.
 Kuistin yläpuolella on talon
tyttärien friioo-huone.
Alunperin talo on ollut torppa johon on myöhemmin rakennettu jatko-osa ja remontoitu uusia pinnoitteita.
(Kuvat:tyttärenpoika:Jari.Laurila:2013)


Nuijasodan muistomerkki 
Vähänkyrön kirkolla.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Jaakko Ilkka (1545-1597) on kantaisäni äitini suvun puolelta suoraan alenevassa polvessa. Mainittavin nuijasotapäällikkö. Itte pääjehu.
Äitini äiti Hilda Loviisa Saarenpää on Ilmajoen Hakaloita.

 >>>> fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Ilkka

>>> fi.wikipedia.org/wiki/Nuijasota

Jaakko Ilkasta; http://jarinhotelli.blogspot.com/2017/02/yrjo-saarenpaa-1896-1966-isoisani.html



Kärryjen maalauksesta; "Kärryjen päävärit ovat olleet vihreä, ruskea ja musta. Kärryjä on myös ootrattu tammi- mänty- koivu- ja mahonki ootrauksin. Myös yhdistelmiä on tehty eli maalattu esim. vihreällä ja ootrattu joku toinen kohta. Raitoja on vedetty. Mustalaisille tehtyihin kärryihin on tehty kirkas iloinen väritys ja kärryn pyörät tehtiin tavallista pienemmiksi siksi että hevoset näyttäisivät suuremmilta. Myös pyörien väritys on ollut poikkeava.
Pula- ja sota-aikojen värit ovat olleet musta, yleensä tummaa. 1880-1890 ootraus oli suosiossa ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen ootraus ja maalausyhdistelmä tuli muotiin. Maalia saatettiin vetää jopa 17 kerrosta ja pakkelina käytettiin nisutaikinakittiä, joskus kun vehnäjauhoa ei ollut -keväistä lehmänpaskaa."
(Martti Lahti:webmail:2013)


Kärryjen teko loppui kun autot tulivat. Viimeiset kärryt valmistuivat Nopankylässä 1955 businessmerkityksessä.
Rikhard Laurilan pojista Jussi (1921-1988) jatkoi Laholan tilalla maanviljelystä. Pentti vaihtoi kärryt autovuokraamoon (1923-) ja isäni Olavi (1928-1973) oli tyytyväinen perheellisenä talollisena kirvesmiehenä.

Rikun Tyttäristä Toini Österholm (1917-2011) oli kampaamoyrittäjä Rovaniemellä. Toini löysi Rovaniemeltä rippikoulumatkallaan ensimmäisen miehensä josta kaksi lasta. Toini erosi pian miehestään.
Toinen Rikun tytär Eeva Virtanen eli elämänsä (1925-2010) talonemäntänä Ilmajoen Huissilla. Muistan hyvin varsinkin kanalan jossa haudottiin uusia kananpoikia.

Laurilan Rikulla oli lapsia viisi. Lyyli Elviira (os. Kammi)  kuoli 1940. Toisesta avioliitosta Hilja os. Nopan kanssa ei tullut lapsia vaikka Hilja oli Rikua reippaasti nuorempi. Rikun pojat syntyivät kaikki 1920 luvulla joista isäni oli nuorin. 

 Alla valokuvassa haudalla seppämestari kärryseppä Rikhard Laurilan lapset ja toinen vaimo Hilja; (1968) 
Rikhard Laurilan hautajaiset 1968. Lapset ja toinen vaimo Hilja haudalla ja hautajaissaatto Ilmajoen kirkkomaalla.

Kurpansepän hautajaissaatto oli pitkä ja väkiä mustanansa. Kirkko täynnä. Minulla oli kunnia kävellä heti arkun takana kun kurpanseppää saatettiin hautaan  

Rikhard Laurilan lähiomaiset haudalla. Rikun lapset lapsineen. 

Riku on vuonna 1940 ostanut hautapaikan ja pienen hautakiven.
"Kurpanseppä" on siirtynyt ajasta ikuisuuteen 1940 kuolleen Lyylin viereen.
Meidän perhe oikealla. Olen toiseksi viimeisenä oikealla 10 vuotiaana. 
Olen Rikun lapsenlapsista/lähiomaisista nuorin. 


Isoisäni sanoo lehtihaastattelussa 1963 (juttu jäljempänä kokonaisuudessaan) että "noppalaiset kärryt ovat maailmankuuluja eikä Suomessa ole kolkkaa jossa ei noppalaisen kärryt ole kulkeneet eikä järvenselkää missä ei olisi noppalainen reki liikkunut." -Että hänenkin yksin  raudoittamista kärryistä tulisi kymmenien kilometrien karavaani. Maatilakin oli viljeltävä.  Sepän ura Rikhard Laurilalla alkoi alle 10 vuotiaana ja pajaansa kuoli 79 vuotiaana.




Isäni laskemassa seppelettä isänsä Rikhard Laurilan haudalla. (6.1.1889-11.11.1968)
Olen siellä oikealla kymmenen vuotiaana.





Kylän puuseppähistoriasta kärryjen syntyyn;
Ilmajoen Nopankylässä alkoi puuastioiden valmistus 1800 luvulla.  Nopankylän suuret ammeet, tynnyrit ja saavit olivat tunnettuja. Pitäjä sai 1835 jopa 5% tuloa puuastioista. Torppien luku kasvoi 1800 luvulla ja syntyi myös ”mäkitupia” joissa elanto kokonaan hankittiin ulkopuolelta. Itsenäisiä taloja oli harvassa vielä 1900 luvun alussa.
Ajokalujen, kärryjen, vaunujen ja rekien teko alkoi 1800 luvun alussa kuten muuallakin ammattikäsityönä.
Perimätiedon mukaan ajokalujen teollisuus ajoittuu 1860 luvulle. Nopankylässä oli varsin otollinen pohja pienteollisuudelle: suuri sivuansioiden tarve ja vanha taito sepän ja puusepän töihin.
Laajimmillaan ajokalujen valmistus oli vuosisadan vaihteessa. Menekki pysyi 1870-1920 niin suurena että valmistus oli satoja ajoneuvoja vuodessa. Nopankylän miesten ei tarvinnut etsiä työtä kotikylää kauempaa. Vaikka pellot olivat pienet ”kärryhommas” riitti työtä kaikille. Monen kärrymiehen tavoitteena oli maatilan hankkiminen ja siitä saatavaa tuloa pidettiin varmempana kuin käsityöläisten ansiota. Torpat itsenäistyivät 1918 lain nojalla ja viljely kohentui. Myös karjanhoidosta, sikojen ja kanojen kasvatuksesta tuli tärkeitä tuotannon aloja. Paha takaisku hevosajokaluille koettiin 1930 luvun pulavuosina.  Näistä ajoista lähtien alkoi kasvava autoliikenne. Kärryjen valmistus loppui 1950 luvun alussa. Rekien tekokin tyrehtyi saman vuosikymmenen loppuun mennessä.
(Lähde:Koski Riitta KTT:Pohjalaisen yrittäjyyden synty, leviäminen ja alueellinen eriytyminen:Universitas Wasaensis:Vaasa2002)




Juha III Rikhard (1889-1968) Laurilan tekemä valkjärven malli. (Kuva:pojanpoika:Jari Laurila:2013)

Valkjärveltä tuotu malli. Rikhard Laurilan tekemä. (Kuva:Jari Laurila:2013)

Kurpansepät raudoittivat sadat kärryt ja vajaa sata kirkkorekäkin vuosittain parhaina vuosina joita sitten kauppasivat Kyröön, Kristiinan ja Vaasan markkinoilla siihen aikaan kun autoja ei ollut. Muuallakin. Ruotsinkielentaitoiset vaimot kulkivat apurin kanssa pitkin ruotsinkielisiä pitäjiä kärrykaupoilla. 

Markkinoilta Kurpansepät palasivat aina hulluna humalassa. Olivat rautaisia ahkeruudeltaan. Isoisäni ei uskaltanut mennä aina sänkyyn nukkumaan kun pelkäsi että nukkuisi liikaa. Teki jopa kahdeksantoista tunnin työpäiviä ja tuvan penkille vaatteet päällä hetkeksi maata. Isännälle ei ollut varmaan varaa suutaan soittaa. Siihen aikaan lapset kunnioittivat vanhempiaan. 
Muistan lapsena kuulleeni että minun vanhempani teitittelivät omia vanhempiaan.

Rikhard Laurila joi nuorempana ja leskipäivillään suhteellisen railakkaasti mutta toinen vaimo Hilja,  joka oli Rikua reippaasti nuorempi lopetti Rikun juomisen. Hilja heitti kerran Rikun pullon porstuaan mäsäksi metallista maitotonkkaa vasten ja siitä tempusta oli polemiikkia vielä Rikun 75 vuotispäivilläkin. Muistan hyvin kun Riku vaimonsa Hiljan temppua muisteli ja päivitteli kun hyvää viinaa on haaskattu sillä tavalla ja vielä hänen pullonsa?!  Isäni teititteli kohteliaasti isäänsä ja kyseli josko tämä tulisi pajan nurkille pullon juomaan. Riku huusi vihaisena: "Jaa, sunko kanssa pitää lähteä?! - Kuule Olavi, Sinä olet nainut sen Julian, jne...pysy sielä ny"  en muista kaikkea....." Piti järjestää kohtaus Hiljan vuoksi että ei tässä viinaa haluta ainakaan ollenkaan. Sinne sitten häipyivät. Lasta ei mukaan otettu. Näin pajan vain ulkoa poikasena, harmaan rakennuksen ja mustan oviaukon. En käynyt pajassa sisällä koskaan. Minusta Riku oli melko lailla "krantusti puhuteltava" mutta lapsesta saattoi vain vaikuttaa siltä.

Kerran menimme isäni kanssa Nopankylään. Hetki ei ollut aivan sopiva ja Rikulla oli menoa jonnekin. Olivat lämpimissä väleissä isä ja poika. Kun sitten isäni tarjosi sitä tulijaispulloaan, niin isäni sai selkäänsä vielä 35 vuotiaana kun ei muuten uskonut ettei ole Koskenkorvapullon aika ja hetki oikea että pitää mennä minne oli sopinut menevänsä. Rikun vaimo Hilja sanoi pohjalaiseen tapaan rauhallisesti:"Ei Rikulle enää viinaa." 
Niin Riku meni menojaan menoihinsa ja isäni oli allapäin pitkään. Voi olla ettei sen jälkeen enää menty Noppaan Koskenkorvapullon kanssa.



Rikhard Laurilan valkjärveläinen malli.
(Kuva:Pojanpoika:Jari Laurila:2013)

Rikhard Laurilan valkjärveläinen malli.
(Kuva:Pojanpoika:Jari Laurila:2013)

Rikhard Laurilan (1889-1968) valkjärveläinen. (Kuva:pojanpoika:Jari Laurila:2013)

Rikhard Laurilan valkjärven malli. (Kuva:Jari Laurila:2013)







Tämä on huippujuttu !
>>> Isäni tekemä kirkkoreki alla valokuvassa;
Kirkkoreki. "Vääränenä-flankkuperä" 
Kurpansepän jälkeläinen Olavi Laurila 1940- luvun lopulla.





- Isäni tekemä kirkkoreki. 1940-1950  luvun vaihteessa. Reessä on kauniit pyöreät sulavat muodot.
Reki on kiiltäväksi kruusattu ja komian kirjava.  Komiaa tietysti kaikki ja aakiaa ja lakiaa piisaa Pohojanmaalla.
"- Isäni tiesi että kärrymarkinat olivat tulleet tiensä päähän. 
Hän teki kuvan vääränenäisen reen, muutti kaupunkiin ja ryhtyi kirvesmieheksi. 
Hän oli tyytyväinen ammattiinsa jossa oli arvostettu,  eikä koskaan haaveillut muusta eikä kadehtinut ketään missään. Meillä ei kotona puhuttu koskaan kenenkään työasioita eikä hevoskärryistäkään sanaakaan Rikun kuoleman jälkeen. Laholan mäen seppätilalla monen polven seppien poikana isäni viihtyi hyvin nikkarinkin hommissa ja maatilan töissä. Torppien sepät olivat unelmoineet omasta maatilasta, ja vihdoin unelma toteutui. Isäni isä osti maatilan Lahola nimiseltä mieheltä 1910. Isäni ei tarvinnut olla enää torpan asukas, eikä syntyä torpassa vaan talonisännän perheeseen.
Jokainen sepän poika osasi pajahommatkin.
- Isäni oli kuulemma kylän blayboy jonka olisi pitänyt naida täällä ja siellä.
Kun isäni teki tämän reen parikymppisenä nuorukaisena 1940-1950 luvun vaihteessa olivat hevosajokalu markkinat jo käytännöllisesti katsoen elinkeinona päättyneet."


Kurikan Polvenkylän tiellä.  (Kuva:Jari Laurila:2012)

Tässä minä olen 13.7.2012 matkalla Kurikan Polvenkylään missä Laurilan seppäsuvun kantaisä "kurpanseppä" Juha Mikonpoika Laurila eli "Vanha Kurppa syntyi" 1821.
Minä olen kurpanseppä Juha Mikonpoika Laurila vanhemman (1821-1905) 
pojan-pojan-pojan-poika.





Kurpan sepät (1821-1968)
Sepistä ensiksi mainittavin oli Laurilan suku, kantaisä Juha Mikonpoika Laurila eli Juha Laurila vanhempi, Kurikassa syntynyt ja oli lähtöisin Polvenkylästä. Sepänammattinsa hänen sanotaan oppineen Kauhajoella. Nopankylään hän muutti 1840-luvulla ja asui Myllyperällä Taloselan virkatalolle kuuluvassa Kurpan torpassa. Häntä sanottiin Kurpan sepäksi tai vanhaksi Kurpaksi. Kurpan seppä oli nopeudestaan hyvin kuuluisa, mutta sanotaan olleen usein huolimaton. Ankara viinamäen mies ja "kuivi" takomisasentoon. Nimi Kurppa tulee kesäisin alueella pesivästä Lehtokurpasta ja joka päästelee erikoisen äänen lentäessään hämärässä.
Juha Laurila nuorempi asui elämänsä Kurpan torpassa ja häntäkin sanottiin Kurpan sepäksi. Raudoitti eniten ajoneuvoja Nopankylässä, parhaina vuosina sadat turkulaiset ja lisäksi 70-80 kirkkorekeä. Apuna oli aina pari sälliä, joista tuli aikanaan tunnettuja kärryseppiä. Nuorempi Laurila oli hyvin nopea seppä, ahkera ja "klippari" työssään. Pystyi keittämähän kirveen lavan ja terän yhteen yhdellä kuumalla vain kerran ahjossa käyttämällä. Teräksen karkaisemisessa hän oli mestari. Kuitenkin Kurpan seppä vähän "hosui" työssään, niin että laatu ei ollut kaikkein korkeinta, mutta hyvässä maineessa Laurilan kärryt olivat.
Laurila merkitsi työnsä teerenpyrstöllä, kärryissä näkyvin oli pyrstön muotoon taivutetut astinlaudat. Myöhemmissä kärrymalleissa teerenpyrstö taivutettiin kärryn särmiin merkiksi tekijästä. Juha Laurila osti paljon rautaa velaksi Noppalaiselta kauppiaalta Matti Nyleniltä, eikä pitänyt kirjaa veloistaan. Nylen takavarikoi hevosen ja kaiken kelvollisen tavaran. Ahdinkoon joutuneen sepän pelasti
Matti Kananoja, jolle Laurila teki töitä pitkän ajan. Mahdollisesti tämäkin tapaus edesauttoi Suomen ensimmäisen osuuskaupan perustamista juuri Nopankylään.
Rikhard Laurila (1889-1968) olivat kolmannen polven seppiä. Rikhard Laurila oli talon isäntä ja kätevä kärryseppä ja hänen veljensä Otto Laurila muutti Jurvaan erittäin taitava ajokaluseppä. Toisen maailmansodan jälkeen Rikhard Laurila hankki nimileiman: "R. Laurila Koskenkorva"
 (Lähde: Pentti Virrankoski. Kärrysepiä ja rekinikkareita. Kurikka paino 1981)















 Kurpansepän kärry Hakunin Kotieläintilalla Kurikassa. (Kuva:Jari Laurila:2014)
 Kurpansepän
Kurpansepän kärry Kauhajoen Museossa. (Jari Laurila:2014)

Kurpansepän kärry Pirttikylän museossa. (Kuva:Jari Laurila:2014)

Turkulaaskärry pikkuusen jäläkimaalattuna orottamassa isäntää ja hevoosta. (Kuva:Jari Laurila:2015)



Laurilan suvun kärrymiehet;



"Ajokalujen tekemiseen osallistuneita kärrymiehiä oli neljää eri ammattikuntaa: Seppiä, nikkareita, maalareita ja toppareita. Sepistä puhuttaessa on ensin mainittava Laurilan suku, jonka kantaisä Juha Mikinpoika Laurila eli Juha Laurila vanhempi oli syntynyt Kurikassa 1821 ja kuoli Nopalla 1905. Hän oli lähtöisin Kurikan Polvenkylästä - ei siis sikäläisistä ajokalukylistä - ja sepän ammatin hänen sanotaan oppineen Kauhajoella. Nopankylään hän muutti jo 1840 luvulla. Laurila asui Myllyperällä Taloselan virkatalolle kuuluvassa Kurpan torpassa, minkä vuoksi häntä sanottiin Kurpan sepäksi tai erotukseksi pojastaan vanhaksi Kurpaksi. Hän teki kaikki sepäntöitä ja raudoitti vanhemmalla iällä ajokalujakin.
Kurpan seppä oli nopeudestaan hyvin kuuluisa, mutta hänen sanotaan olleen hieman huolimaton työssään. Laurila oli monen muun sen ajan eteläpohjalaisen tavoin ankara viinamäen mies. Vaasan markkinoilla hän kerran joutui juopuneena poliisiputkaan, ja hetken päästä sinne tuotiin toistakin päihtynyttä, jolle seppä tulijaa heti tuntematta murahti lohduttavasti: "Älä mies sure, täällä on vanha Kurppakin!" Kuinka lienee lohdutus tehonnut, kun tulija oli Juha Laurilan oma samanniminen poika. Vanhoilla päivillään Kurpan seppä kuivui takomisasentoon eikä saanut oikaistuksi selkäänsä kävellessäänkään. Vanhan Kurpan poika Juha Juhanpoika Laurila eli Juha Laurila nuorempi syntyi Ilmajoella 1862 ja kuoli 1937. Kun hän asui elämänsä Kurpan torpassa, häntäkin sanottiin yleisesti Kurpan sepäksi, asumaseutunsa vuoksi joskus myös Hautamäen sepäksi. Hän raudoitti eniten ajoneuvoja koko Nopankylässä, parhaina vuosina noin sadat turkulaiset ja lisäksi 70-80 kirkkorekeä. Hänellä olikin aina pari sälliä apunansa, ja aikaa myöten muutamista oppilaista tuli puolestaan tunnettujä kärryseppiä. Nuorempikin Juha Laurila oli hyvin nopea seppä, ahkera ja "klippari" työssään; syömässäkin hän kävi mennen tullen juoksujalkaa. Laurila pystyi keittämähän kirveen lavan ja terän yhteen yhyrellä kuumalla, vain kerran ahjossa käytämällä, ja teräksen karkaisemiseen hän oli mestari- jopa toinen kuulu kärryseppä Jaakko Frigård kuuluu karkaisuttaneen viikatteenteränsä Laurilalla. Kaikessa taitavuudessaan kurpanseppä kumminkin vähän hosui työssään niin että laatu ei ollut aivan korkeinta luokkaa mutta hyvässä maineessa Laurilan kärryt olivat ja menivät markkinoilla hyvin kaupaksi. Juha Laurila osti paljon rautaa velaksi Nopankyläläiseltä kauppiaalta Matti Nyleniltä eikä pitänyt veloistaan kirjaa, mutta kauppias piti kirjaa ja rupesi vihdon perimään saataviaan joita oli kertynyt kohtalokas määrä. Nylen takavarikoi Laurilan hevosen ja kaiken kelvollisen tavaran mita torpasta löytyi, mutta ahdinkoon joutuneen sepän pelasti Kurikan Viitalankylässä asuva kärrykauppias Matti Kananoja joka maksoi hänen velkansa Nylenille. Tämän jälkeen Laurila raudoitti kärryjä pitkän aikaa yksinomaan Kananojan tilauksesta ja sai työllään koko velan vähitellen maksetuksi. Isänsä tavoin nuorempikin Kurpan seppä oli paha juomaan. Hän joi tavallisesti mustan pullon" viinaa päivässä eikä ollut siitä millänsäkään, mutta markkinoilta hän palasi aina hulluna humalassa. Kaukaisten kärrynkorjauttajien piti antaa Laurilalle heti alkuun kannu viinaa, muuten Laurilan kanssa ei päässyt edes puheisiin. Tällainen elämäntyyli ei kuulu olleen ylen harvinainen entisajan Ilmajoella mutta harvoin se liittyy rautaiseen ahkeruuteen niin kuin Kurpan sepän kohdalla."

"Juha Laurila nuoremman poika Rikhard Laurila (1889-1968) joka eli vanhemmiten talonisäntänä Nopankylässä oli kätevä kärryseppä ja hänen veljensä Otto Laurila (s.1997 muutti Jurvaan 1933) erittäin taitava ajokaluseppä. Otto asui Järvimäen tilaa Jurvan maantien varrella. Veljesten setä Jaakko Juhanpoika Laurila eli Pankin Jaakkoo (s.1870 muutti Jurvaan 1924) raudoitti hänkin ajokaluja. Laurilan sukuun voidaan lukea myös Juha Laurila vanhemman vävy Iisakki Mikinpoika Hautamäki (1860-1935) Ilmajokelaista juurta ja kärrynikkari, Taloselan torppareita hänkin. Hänen pojistaan Juha, Arvo, Eino ja Lauri olivat kärrymiehiä. 
Hautamäet ovat Laurilan sukua. Nuoremman Juha Laurilan vävy oli Mikko Mikonpoika Laiteenmäki (1875-1960) kotoisin Huissin kylästä. Hän meni viidenkolmatta vuoden ikäisenä oppiin Laurilalle, palveli hänen sällinään seitsemän vuotta ja tuli vihdoin isäntänsä vävyksi. Juha Laurila nuoremman oppilaita oli myös Antti Pentinkorpi Nopan Rajalasta palveli Laurilan sällinä seitsemän vuotta. Laurilan entisiä sällejä olivat myös kuuromykät veljekset Juha (Jussi) Heikki Noppa (s.1874) ja Mikko Noppa (s.1877) Mikki Noppa asui Laholan luona. Veljekset muuttivat Kurikkaan 1920.
- Nopalla muisteltiin että kylän ensimmäiset turkulaaset oli raudoittanut Juha Laurila vanhempi (s.1821) Huissin kylään Antti Matalamäelle eli "Runsahan Antille." Tapahtumaa ei kuitenkaan 1951 pystytty ajoittamaan."

"Vanhempaan aikaan oli Nopankylässä ja muuallakin Ilmajoella poltettu paljon sysimiiluja, mutta 1900 luvun puolella enää aivan vähän ainakaan myytäväksi, viimeksi Huissin sahalla. Juha Laurila vanhempi oli polttanut itsekin miiluhautoja, joista saadut sydet olivat paljon pehmeämpiä ja huonompia kuin oikean tervahaudan sydet mutta myöskin paljon halvempia. Yleensä Nopankylän seppien pito ostaa sytensä ja niitä piti kulkea hakemassa toisista pitäjistä joissa vielä poltettiin tervaa. Aina jostakin sai tietää mistä sai ostaa sysiä ja sinne seppä lähti itse hakemaan niitä. Sysiä haettiin enimmäkseen talvella. Laurilallekin lähdettiin usein hakemaan sysiä 4-6 hevosen porukalla Alavudelta, Kauhajoelta, Hyypästä ja Parkanosta, Jurvasta, Peräseinäoelta ja Töysästä asti. Maineikkaalla kärrysepällä Juha Laurila nuoremmalla oli hevosia kaksikin. Lypsäviä lehmiä Nopankylän torpissa oli v. 1901 oli keskimäärin vain 2,2 ja täysikasvuisia lampaita 3,8 päätä. Sikoja oli vain nimeksi. Maatalous torpparikaudella oli takapajuista eikä riittänyt elättämään perhettä. Harvalla oli syötävää koko vuodeksi. Useimmista Nopankylän torpista sopi sanoa: "Hyvä koto kun leivän muualta hankkii."

"Kurpan sepät olivat rautaisia ahkeruudeltaan ja taitavuudeltaan ja kymmenen Laurilan suvun seppää olivat seppiä neljässäkin polvessa.

Parhailla sepillä oli omat konstinsakin joita ei muut tienneet eivätkä tainneet. Ajelukärryjen raudoittamisessa meni nopealta sepältä kaksi päivää, vielä pitkän puoleisia. Juha Laurila nuoremman sanotaan raudoitaneen kärryt päivässä, mutta hän oli silloin käyttänyt edeltäpäin pankkoon tehtyjä linjaareja, ym. osia, kuten hänellä oli tapana tehdä. Linjaarien teossa kuuluu taitavalta sepältä menneen noin neljä ja puoli tuntia. Juha Laurila nuorempi alkoi jo kevättalvella takoa pankkohon suuret määrät kärrynosia: linjaareja, heloja, nauloja, jne joita sitten kesemmällä lyötiin kahdessa pajassa kokoon niin paljon kuin ehdittiin. Tällaisen sarjatyön ansioista Laurila saattoikin sanoa komeasti että "kärryt päiväs aina." Linjaaritkin Juha takoi valmiiksi jopa viisiinkymmeniin kärryihin, ja sittenkin ne loppuivat ennen juhannusta. Kovin kiire oli aina Vaasan markkinoiden edellä."
 "Ruotsalaispitäjiin myytäessä koettiin tietysti kielivaikeuksia. Kahdella Nopankylän sepällä sattui kuitenkin olemaan ruotsinkielentaitoinen emäntä. Juha Laurila nuoremman vaimon Jurvasta kotoisin olevan Vilhelmiina Pukkilan äiti oli Vöyrin ruotsalaisia ja siltä jäljiltä tytärkin osasi ruotsia. Laurilan emäntä kulki usein kaksin hevosin joku toinen apunansa Vöyrillä ja Munsalassa kauempana Kokkolassakin ja sai kärryt hyvin kaupaksi. Muutamat sepät veivät itse ajokalujaan maakuntaan. Niinpä Juha Laurila nuorempi kuuluu ajaneen niitä maakuntaan viitenätoista kesänä perätysten, etupäässä Lapuanjoen pitäjiin."
(Pentti Virrankoski: Kärryseppiä ja Rekinikkareita- Ilmajoen ajokaluteollisuuden historia:1981) 

Huomautan kuitenkin siihen mitä Lauriloiden juopottelusta on kirjoitettu, että nämä elättivät 9-12 lapsiset perheensä 1800 luvun ankeissa olosuhteissa oman käden työllään, eikä yksikään rapajuoppo pystyisi niin ankaraan työntekoon niin maineikkaiksi ajokalusepiksi. Kurpansepät on kaikessa ajassa kadehdittukin.
Juha Laurila nuoremman raudoittama Härmässä.
(Kuva:Pojanpojanpoika:Jari Laurila:2013)


Rikhard Laurilan vinopuikkoonen viistoperä mustalaasmallina;
Tämä on ns. "mustalaisille" tehty Kurpan sepän turunmalli josta on toinen penkki poistettu.
Eläinpuisto- Talonpojanmuseo Zoo Kälviällä omistaa kärryt.
Tummille miehille piti maalata kirkkaat värit ja kärryn pyörät tehtiin tavallista pienemmiksi että hevonen näyttäisi suuremmalta.
(Kuva:Jari Laurila:2013)

Laurilan Kurpansepän turkulaanen malli tuplapenkeillä.
Omistaa Zoo Eläinpuisto- talonpojanmuseo Kälviällä.
(Kuva:Pojanpojanpoika:Jari Laurila:2013)


Laurilan turkulaanen tuplapenkeillä.
Eläinpuisto- talonpojanmuseo Zoo Kälviä.
(Kuva:Jari Laurila:2013)

Tämän kärryn ensimmäinen omistaja oli tumma mies romaanimies.
(Kuva:Jari Laurila:2013)


Rikhard Laurilan (1889-1968) 
vääränenä-flankkuperä mallinen reki;
Rikhard Laurilan vääränenä-flankkuperä-reki.

Alumiinilaatan sijoitus
näkyy tässä.




Rikhard Laurila poltti signeerauksensa näkyvästi rekien pohjaan.





Laurilan seppien Standard-Tanskan malli
>>>>>>
Kurpansepän tanskanmalli Seinäjoella. 
Ilmeisesti Rikhard Laurilan. (Kuva:Jari Laurila:2014)

Kurpansepän pelkistetty tanskanmalli.



Kurpansepän tanskanmalli.





Rikhard Laurilan (1889-1968)
vääränenä-flankkuperä-mallinen reki



Rikhard Laurilan vääränenä-flankkuperä-mallinen reki
(Kuva:pojanpoika:Jari Laurila:2014)

Rikhard Laurilan vääränenä-flankkuperä-mallinen reki.
(Kuva:pojanpoika:Jari Laurila:2014)


Rikhard Laurilan (1889-1968) vääränenä-flankku-
perä reki. Riku poltti signeerauksensa
näkyvästi rekiensä pohjaan.

Rikhard Laurilan vääränenä-flankkuperä-mallinen reki.
(Kuva:pojanpoika:Jari Laurila:2014)


 Pentti Laurila (s.1923-) kertoi kesäkuussa 2015
tehneensä tämän kärryn isänsä Rikhard Laurilan pajassa. Kärry on Pentti Laurilan mukaan ollut "jonkun siskoolla ja "mikkilässä" Nopankylässä omistuksessa ja säilössäkin."  Kärryssä on Tuuloksen vaikuttimia. Jonkunlainen muunnos, eli ei ole täsmälleen vakiomallinen Noppalainen. 
 Puusepät ja nikkarit Nopankylässä eivät täsmällisesti tällaisia puita -mallia Nopankylässä valmistaneet yhteen kärryjen vakiomalliston kärryyn. Kärryssä ei ole teerenpyrstö merkkiä. Kurpan torpan pajan koulukunnan  Laurilaiset käyttivät 1870 luvulta lähtien kärryjensä merkkaamiseen teerenpyrstö "suojelusmerkkiä." Kärry on Pentti Laurilan mukaan entisöity, mutta raidoitukset eivät ole sama kuin Noppalainen perinne. Väri ei ole täsmällisesti oikea, mutta punaruskeaa käytettiin. Pentti Laurila on käyttänyt omaa innovaatiotaan sillä kärryssä ei ole Noppalainen nikkari- ja Laurilan suvun kärryseppä-perinteen normit kaikessa tarkasti yhtä.






Suomen ensimmäisen osuuskaupan porraskivi:

Suomen ensimmäisen Osuuskaupan porraskivi Ilmajoen Nopankylässä.(Kuva:Jari Laurila:2012)

"Suomen ensimmäinen osuuskauppa perustettiin Nopankylään ostoyhtymän muodossa maaliskuussa 1898.[2"]  (Lähde:Suomi sanakirja: Nopankylä)

"Nopankylän Osuuskauppa perustettiin 1898 ja se toimi vuoteen 1905 Rehulan peräkamarissa, kunnes oma myymälä valmistui. Osuustoimintalaki tuli voimaan vasta 1902."  (Lähde:Ilmajoen Museon web-sivut)







Rikhard Laurilan sauna.
 Rikhard Laurilan sauna on säilynyt hyvin. Kyselin pikkupoikana mikä tämä rakennus on mutta en saanut vastausta. Kaupunkilaislapselle outo näky. Muistan kerran Rikun istuvan keinutuolissaan ja kehuvansa saunansa löylyjä. Happea varmaan riitti hyvin. Sauna on jossakin määrin innovatiivisen näköinen ratkaisu siihenkin aikaan. Erikoista puuta. Kyllä se on hirrestä tehty, ristiliitos hirressä on nurkissa, mutta kevyemmän puoleista.


Rikhard Laurilan ahjon jäännökset;


 Laurilan Rikun ahjosta on jäljellä tiilikasa ja palkeista -lahonnutta lautaa.


Nopankylässä osattiin niin puu- kuin sepänhommatkin. Ennen hevosajokaluja Nopassa elettiin paljon suurien puuastioiden valmistamistamisesta.
Isäni oli kysytty kirvesmies joka haettiin usein tavallisesti kotoa uusiin työmaihin. Isäni ei joutunut työttömänä kortistoon kun työmaita päättyi talojen valmistuttua. Rakennusliikkeitä oli kotikaupungissa ja yksityiset talonrakennukset päälle olivat usein "firaabelihomminakin" päälle.
Hän joi joskus pienen tai ison pullon RomCassis aperitiivia ja lähti joka aamu töihin. Ei ollut "juoppo". Alkoholistit eivät lähde joka aamu töihin, siitä olen varma. Isälläni oli vankka mielipide että jos pullo oli avattu piti pullo juoda pois "ettei happanisi." Isäni ei haaveillut koskaan enemmästä kuin mitä kuului kirvesmiehen elämään. Hän oli ylpeä ammatistaan ja arvostuksestaan siinä. Isääni ei liikuttanut hevonhännän pätkän vertaa koskaan jos joku menestyi jossakin paremmin ja isäni varoitti aina lapsia kateudesta ja pahan puhumisesta. Meillä oli oma talo ja kaikkea riitti, mutta työläisperheessä 1960-1970 luvulla ei missään ollut mitään liikaa kenelläkään. On ollut täysin teoreettinen ja käytännön mahdottomuus saada isääni mistään kateelliseksi. -Niin minuakin. Olen aina iloinnut mm. ystävieni menestyksestä. Jokainen Rikun poika osasi pajataidot seppien viidennessä polvessa. Veljekset olivat aina kaikessa toinen toistaan parempia tietysti. Jos autot eivät olisi vieneet kärrymarkkinoita olisin minäkin varmasti kärryseppä kuudennessa polvessa? Kärrryjä ei tehty kun ei ollut markkinoita enää hevosajokaluille ? Kuplavolkkareiden aikakausi alkoi sotien jälkeen. Isäni halusi kasvattaa lapsensa hyvin. Äitini mukaan isäni teki omat "temppunsa" aina silloin kun olin kesät maalla Ilmajoella etten ollut näkemässä temppujaan koskaan. Äitini sanoi minulle vuosikymmeniä myöhemmin: "Sinä et tiedä isäsi temppuja." Ei ole vieläkään kerrottu tempuista? Ilmajoella minä taas viihdyin poikasena railakkaissa juhlissa joissa hanurit ja viulut soivat ja Koskenkorva virtasi. Isäni oli sitäkin kiltimpi lapsille ja perheelle jos oli hiukan maistanut. Lompsa aukeni silloin auliisti jäätelö- ja karkkirahoille. Hän ei koskaan lyönyt eikä huutanut. Oli rauhallinen aina. Ehdoton oppi isältä oli että kateus oli tuntematon käsite ja maan lait kunniassa.
Löysin kerran tieltä täyden tupakka-askin. Samaa laatua jota isäni poltti. Vein sen innoissani isälle.
Isäni käski viedä sen heti samaan paikkaan mistä olin löytänytkin. Hän halusi opettaa pientä poikaa ymmärtämään mikä on oma ja mikä on toisen omaa. Löytöpolkupyörän kanssa sattui sama asia.
Siihen aikaan miehet tupakoivat yleisesti mutta isäni lopetti tupakanpolton n. 40 vuotiaana.










Jaakko Ilkan sukutaulusta;


- "Jaakko Pentinpoika Ilkka, Nuijamiesten päällikkö" ja minunkin nimeni Jari Tuomo Laurila löytyy sieltä -näkyy siellä myös. Rinta rottingilla olen Jaakko Ilkan kanssa samassa sukutaulussa suoraan alenevassa polvessa. >>> fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Ilkka
 >>> fi.wikipedia.org/wiki/Nuijasota
->>  Minunkin nimi löytyy Jaakko Ilkan sukuluetteloista. -En paskaa puhu. -Siellä oikeassa yläkulmassa ylhäällä.
Sukukirja päättyy Jaakko Ilkkaan johon polveudun äitini äidin kautta.  Äitini äiti on Ilmajoen Hakaloita. Kuuluisat Kurpansepät ovat isästäni taaksepäin. Kurpansepät olivat itse asiassa isäni isät.  Neljä ensimmäistä polvea olivat maankuuluja "kurpanseppiä."







Nuijasota

Marraskuun 25. päivänä 1596 päättivät Etelä-Pohjanmaan suomenkielisten pitäjäin talopojat lopettaa linnaleirin maksamisen sotaväelle ja puolustaa päätöstään asein. Tästä ratkaisusta sai alkunsa nuijasodan nimellä tunnettu talonpoikaiskapina aateliston komentamaa sotaväkeä -aatelisia ja talonpoikaisia ratsumiehiä- vastaan. Kapinan tarkoituksena oli itsenäisyyden puolustaminen ja siinä vaiheessa erityisesti aateliston ja ratsutilallisten linnaleirin avulla keräämän omaisuuden hankkiminen takaisin. Kapina kukistettiin verisesti, mutta ennen sitä se ehti laajentua yleiseksi kansannousuksi Pohjanmaalla, Hämeessä ja Savossa. Nuijasodan ensimmäinen vaihe, ns. Nokian retki, kantaa perinteessä "Ilkkaisen sodan" nimeä. Nimitys on seurausta siitä, että eteläpohjalaisia johti ilmajokelainen ratsutilallinen Jaakko Pentinpoika Ilkka.
( Lainaus: Heikki Ylikangas: Jaakko Pentinpoika Ilkka. Jaakko Ilkka näyttely Ilmajoen museossa)
Jaakko Ilkka ja Ilkkaisen sota
Jaakko Pentinpoika Ilkka nousi Ilkkalan talon isännäksi 1585 isänsä jälkeen. Talo oli vauras ja vaurastui edelleen Jaakko Ilkan aikana. Hän toimi myös nimismiehenä ja maakauppiaana ja hänen tiedetään purjehtineen omalla laivallaan aina Tukholmaa ja Tallinnaa myöten. Hän ryhtyi ratsutilalliseksi ja osallistui sotaretkelle Venäjälle.
Säätynsä puolesta Jaakko Ilkka olisi sopinut talonpoikia sortavien ratsumiesten leiriin, mutta hän valitsi toisin. Jaakko Ilkka nousi talonpoikien rinnalle linnaleiriä vastaan, mutta joutui tammikuussa 1596 vangiksi Turun linnaan. Hän pääsi kuitenkin pakenemaan sieltä ja palaamaan kotiseudulleen.
Pohjalaiset talonpojat olivat tehneet valitusmatkan Tukholmaan. Enempää tukea Ruotsin kuninkaanvaltaa tavoittelevalta Kaarle-herttualta he eivät saaneet, kuin kehotuksen puolustaa itseään nuijin ja aidanseipäin. Tuloksettomaan matkaansa pettyneenä talonpojat aloittivat kapinan kuningas Sigismundin tukemaa aatelistoa vastaan.
Pohjalaiset valitsivat Jaakko Ilkan johtajakseen ja päättivät ulottaa sotaretkensä lisävoimia keräten aina Turkuun saakka. Marski Klaus Fleming 3000 miehen armeijoineen kiirehti nuijamiehiä vastaan Nokialle. Taitavalla propagandallaan hän sai hajotettua nuijamiesten rivit. Jäljelle jääneet nuijamiehet joutuivat pakenemaan, mutta Flemingin ratsujoukot saivat heidät kiinni.
Suurin osa pakenijoista tapettiin armottomasti ja heidän johtajansa vangittiin. Heidät teloitettiin Isonkyrön kirkolla. Jaakko Ilkka pääsi pakenemaan Ilmajoelle, jossa hänet kavallettiin huoveille. Perimätieto kertoo, että hänet mestattiin silloisen kirkon vieressä, nykyisen Ilkan patsaan kohdalla alkuvuodesta 1597.

 
Santavuoren taistelu
Nuijasota ei päättynyt Ilkkalaisten sotaan, vaan se sai uutta pontta, kun pohjoispohjalaiset liittyivät kapinaan. 3000 miestä käsittävä nuijasoturijoukko kokoontui Isonkyrön kirkolle. Nuijamiehillä oli Oulun linnasta kuljetettuja tykkejä vahvistuksena, ja taistelumieli oli korkealla. Marski Klaus Fleming kiirehti 1500 miestä käsittävän ratsujoukkonsa kärjessä Etelä-Pohjanmaalle. Joukot asettuivat 23. helmikuuta 1597 Kurikkaan Paavolan rantapelloille.
Nuijamiehet olivat asettuneet Isonkyrön ja Ilmajoen väliseen Kyrönmetsään. Nuijamiehet arvioivat Flemingin joukkojen asemapaikan väärin ja lähtivät yllätyshyökkäykseen. Oletettua pidemmän matkan vuoksi mahdollisuudet yllätyshyökkäykseen raukesivat miesten rasitukseen ja aamun valkenemiseen. Fleming yritti varoitella nuijamiehiä, mutta nämä aloittivat tykkitulen huoveja kohti. Ruotsinkieliset talonpojat pettivät toverinsa siirtymällä taistelun alettua marskin joukkoihin.
Taistelu levisi äkkiä Kurikan Paavolan ja Koskenkorvan välisen jokilaaksoon. Kolmena kiilana pitkin joenjäätä ja rantatörmää etenevät huovit työnsivät uupuneet talonpojat kohti Piirtolankangasta, jossa käytiin pitkä ja verinen taistelu 24.2. Lopulta jäljelle jääneet talonpojat laskivat aseensa ja Fleming tarjosi armahduksen. Paikka on saanut nimekseen Armonpelto. Joidenkin talonpoikien onnistui paeta ja piiloutua Santavuoren louhikkoihin.
Antautuneet otettiin vangiksi, heidät kuljetettiin ensin Ilmajoelle, jossa asukkaita surmattiin ja ryöstettiin. Ilmajoen kirkkoherra, joka oli pitänyt talonpoikien puolta, surmattiin ja hänen vaimonsa pahoinpideltiin rammaksi. Ilmajoelta vangit vietiin Isoonkyröön, jossa heiltä otettiin väkipakolla uskollisuudenvala. Vielä hengissä säilyneet johtajat vangittiin ja vietiin Turun linnaan.

Nuijasodan tulos
Santavuoren taisteluun päättynyt nuijasota vaati yhteensä noin 3000 talonpojan hengen eli noin puolitoista prosenttia suomalaisista. Ilmajoen kylissä kolmannes ja Santavuoren lähikylissä peräti kaksi kolmannesta isännistä vaihtui nuijasodan seurauksena. On arvioitu, että nuijasodan jälkeen ilmajokelaisten elintaso laski tasolle, jolla se oli ollut sata vuotta aikaisemmin. Inhimillisistä ja aineellisista tappioista huolimatta nuijasota voitettiin poliittisesti. Klaus Fleming kuoli äkillisesti ja Kaarle-herttua kukisti katolisen Sigismundin Ruotsin valtaistuimelta. Suoraan Tukholman kanssa asioimaan tottuneet pohjalaiset talonpojat saivat pitää maansa omistuksessaan, ja aateliston synty maakunnassa estyi.
(Lähteet: Etelä-Pohjanmaan kotiseutuhistoria, Heikki Yli-Kangas: Nuijasota, Perinnealbumi, Etelä-Pohjanmaa I. Päätoim. Olavi A. Antila)


Jaakko Ilkka oopperassa; (1984)
Jaakko Ilkasta on sävelletty kolme oopperaa. Enemmän oopperoita kuin kenestäkään- Maailmassa ei ole kenestäkään sävelletty kolmea oopperaa. 

Jaakko Ilkka oopperassa. 1984.  (Kuva:Jari Laurila:1984)

Jaakko Ilkka oopperan kenraaliharjoitus 1984.  (Kuva:Jari Laurila:1984)
Jaakko Ilkka oopperassa Ilmajoen kirkolla jokirannassa. Edwin Laine ohjasi oopperan 1984 jossa olen tässä kuvaamassa ja kenraaliharjoituksia katsomassa. Asun parhaillaan tässä 1984 Ilmajoen Koskenkorvalla. - Kaksio omalla saunalla ja omalla järvellä
fi.wikipedia.org/wiki/Jaakko_Ilkka

Jaakko Ilkka piirsi 
tällaisen puumerkin 
19. joulukuuta 1596 
Jalasjärvellä.
Vapautuskirje
Vapautuskirje on ainut kirjallinen dokumentti Nuijasodasta:"Minä Jaakko Ilkka ja Yrjö Kontsar tunnustan antaneeni tämän paperin näyttäjälle Matti Pertunpojalle ja Martti Tuomaanpojalle valtuutuksen matkata takaisin kotiin, koska he ovat vaivaisia ja epäkelpoja. Sen vuoksi on minun pyyntöni teille kaikille rehellisille maakunnan miehille, ettei kukaan teistä tekisi tai aiheuttaisi heille haittaa, vaan sallisitte heidän esteettömästi pasteerailla. Totuudessa, puumerkkini alla Yrjö Kontsarin puumerkki, 
Jalasjärvellä 19. joulukuuta vuonna 1596. 
Jaakko Pentinpoika Ilkka"


Jaakko Ilkka monumentti Ilmajoen Ilkan aukiolla. (Kuva:Jari Laurila:2013)

Jaakko Ilkan puumerkki.


Tässä kehdossa on Jaakko Ilkka tuuditettu päiväunilleen.
Takana lasikaapissa on Nuijasodan aseistusta.
Ilmajoen museossa. (Kuva:Jari Laurila:2011)

Jaakko Ilkan kehto. Ilmajoen museo. (Kuva:Jari Laurila:2012)


Jaakko Ilkan saapas. Ilmajoen museo. (Kuva:Jari Laurila:2012)


Jaakko Ilkka muistomerkki Kyröön kirkolla.
Kuvassa näkyvälle puita kasvavalle Kyrönjoen saarelle mestattiin Nuijasodan johtajat tammikuun lopulla 1597.
 (Kuva:Jari Laurila:2013)
Kyröön 1303 kirkko. Isokyrö. (Kuva:Jari Laurila:2013)



Kurpansepän pajan valkjärveläinen
malli Isonkyrön Kotiseutu-
museossa.
 (Kuva:Jari.Laurila:2013)
Laurilan- Kurpan-pajan tavaramerkki teerenpyrstö
on astinpellin alla.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Ainakin Rikhard Laurila laittoi teerenpyrstöä toisinaan myös astinpellin alle.
Riku on perinyt Laurilan suvun leikkimieltä että tavaramerkillään huvitteli laittaen teerenpyrstön sinne tänne.

Kurpan-pajan valkjärveläinen Isonkyrön kotiseutumuseossa.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Laurilan pajan kärry Isonkyrön Kotiseutumuseossa.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)


Paikallinen sanomalehti vuonna 1963;
- Minä olin Ilmajoella kun Leena Saarenpää antoi tämän lehtileikkeen minulle käteeni ja kehotti tallettamaan. Lehtileike on kellastunut vuosien varrella ja kaivoin sen esiin. Olen myös kirjoittanut sen luettavaan muotoon.
- Paikallinen sanomalehti. Lokakuu 1963. 
Isoisäni Rikhard Laurila pajassaan haastateltavana. Olen kirjoittanut jutun sanasta sanaan alle uudelleen että näkisi lukea. Juttu on jokseenkin liikuttava.

 Toimittaja ja isoisäni vaikuttivat kovin runokielisiltä verrattuna tämän päivän mediailmaisutapohin.
Olin silloin lapsena Ilmajoella kun Leena Saarenpää antoi jutun valmiiksi leikattuna käteeni ja sanoi että talleta se itsellesi.)

  >> Paikallinen sanomalehti vuonna 1963;

 - Isoisäni Rikhard Laurilan haastattelu alla;
luettavaan muotoon kirjoitettuna; -ole hyvä;
(oheinen yllä oleva lehti- artikkeli kirjoitettuna)
Ajokaluraudoittajien ammattikunta häviämässä
 "Ajellessamme äskettäin Nopankylässä, ohitimme sattumalta pajan, jonka oviaukko huokui mustana harmaaseen syyspäivään muodostaen siten kuin raskaat kehykset iloiselle ahjolle, joka häälyi tumman oviaukon kautta kulkijan silmään. Pysähdyimme ja kävimme sisään ja tavoitimme alasimen takaa miehen jonka taitavissa käsissä on rauta taipunut jo kuudenkymmenen vuoden ajan ja taipuu edelleen, vaikka miehellä on ikää jo seitsemänkymmentäviisi vuotta. Tämä takoja on Rikhard Laurila nimeltään ja taidoiltaan.
-          Yhäkö rauta taipuu? kysäisimme.
-          - Noo, taipuuhan se, sillä mihinkä ihminen tavoistaan ja taidoistaan…. Mutta nuorempia tässä tarvittaisiin, ettei tällaisen ikämiehen tarvittisi sanoa että minä se seppä olen. Mutta niinpä vain on että minuun se meidänkin kohdalla suvussa ammatti loppuu. Olen raudantakoja neljännessä sukupolvessa ja samalla viimeinen. Pojista on tullut muiden ammattien miehiä ja pojanpojista ei vielä tiedä, mitä heistä tulee, mutta epäilen ettei ainakaan seppiä. Mutta lienee niin ettei sepille ole enää suuremmiten töitäkään. Konetyö korvaa maaseppien taidon. Ja se pääartikkeli, jota noppalaiset sepät aikoinaan takoivat, on myös häipymässä näyttämöltä niin kuin sepät itsekin. Tarkoitan nimittäin ajokaluja, rekiä ja kärryjä, joiden raudoituksessa noppalaiset olivat maailman kuuluja. Ja tuskin on maassamme kolkkaa jossa ei olisi noppalaiset kärrynvanteet maantien rautaa rouhentaneet ja tuskin on metsätietä tai järvenselkää, jota ei olisi talviaikaan noppalaiset jalakset pyyhkineet.  Mutta se aika on ollutta ja taakse jäänyttä. Muistoina on vielä niiltä päiviltä tummunut paja ja sen alasimen vieressä ikäkulu seppä, joka takoo rautaa enemmänkin takomisen tottumuksesta kuin työn tarpeesta. Mutta enpä tahdo tällä väittää että nykyinen aika olisi huonompaa kuin ennen. Ei toki, vaan tahdon paremminkin todeta, että kehitys on vienyt meitä kaikkia myönteisesti eteenpäin, sillä eipä se sepän ammattikaan ole mikään kullanvuolijan ammatti ollut. Jos aikoi palkoille päästä, niin oli sitä tehtävä joskus puolitoistakin kellonympärystää yhteen mittaan. Muistan kerrankin kun teimme velimieheni kanssa viikossa yhdeksät ajelurattaat. Nyt voi kyllä joku sanoa että etköhän muista väärin. Mutta totta se on. On vain huomattava että päivämme olivat lähes kaksikymmentuntisia. Vuoteeseen ei riisuttu koko aikana. Mitä torkahdettiin tehtiin se vaatteet päällä ja tuvan penkillä loikoen. Olimme näet niin uupuneita, että jos paneuduimme kunnolla vuoteeseen nukkumaan, niin emme olisi suinkaan heränneet aikanaan jatkamaan.
-          Kuinka nuorena perehdyitte ammattiin ?
-          - Sitä en tarkoin muista mutta kovin iäkäs en ollut, ehkä siinä kymmenvuotias tai allekin hiukan, sillä muistan että ryhtyessäni päällelyöjäksi olin niin pieni, etten ylettynyt alasimelle lyödä ellei allani ollut jonkinlaista laatikkoa jalkojeni jatkoksi. Tuosta muistikuvastani päättäen en ollut siis vanhan vanha enkä suuren suuri, mutta siitä se kai ammatti alkoi. Ja mielestäni ja ammatin raskaudesta huolimatta, hyvä ammatti alkoikin. Olen viihtynyt sen parissa hyvin ja se on tuonut perheelleni sen tarvittavan leivän jatkeen aina viime vuosille saakka.
-          Kun tiedustelimme kuinka monet ajelurattaat ja reet hän oli raudoittanut, naurahti hän ja sanoi:
-          - Se on oikeastaan mahdotonta tietää, sillä eipä niistä ole tullut lukua pidettyä, mutta melkoinen määrähän niitä on, sillä muistan sellaisiakin vuosia, jolloin olen pannut rautoihin sadatkin ajopelit. Kaikkina vuosina ei tietenkään ollut näin, mutta joinakin kyllä, että jos ne kaikki perättäin aseteltaisiin, niin tulisihan siitä kymmenien kilometrien karavaani.
-          - Mutta kuten mainitsin, korvaavat koneet nykyisin takojan taidon, joten tuollaisia lukuja on turhaa mainita ja muistella, sillä eihän niistä ole rinnastuskohteiksi silloin, kun puhutaan tekniikan saavutuksista. Mutta kuitenkin tulipahan kerrotuksi , sillä sen verran toki olen ylpeä sen ammattikunnan puolesta, joka on hiljaa väistymässä koneitten voittokulun alta menneeseen aikaan."
((Paikallinen sanomalehti:1963)



Juha Laurila nuoremman poika Juha III Rikhard Laurila  kuvassa. (1889-1968) joka eli vanhemmiten talonisäntänä Nopankylässä oli kätevä kärryseppä. Seppä neljännessä sukupolvessa. Toisen maailmansodan jälkeen Rikhard Laurila hankki nimileiman: "R.Laurila, Koskenkorva." 
Minun isoisä oli seppäsuurmies ahkeruutensa- isiensä perinnön ja taitavuutensa puolesta.

  Linkki: >>>> fi.wikipedia.org/wiki/Ajokaluseppä

Hänen veljensä Otto Laurila (s.1997 muutti Jurvaan 1933) erittäin taitava ajokaluseppä. Otto asui Järvimäen tilaa Jurvan maantien varrella" (Pentti Virrankoski. Rekiseppiä ja Kärrynikkareita. 1981)


 

- Yllä Ilmajokinen paikallislehti 1980 luvulla. 
Sukukroniikka omistettu Laurilan suvun kymmelle sepälle.
Alla olen kirjoittanut saman että on luettavissa;
Tasan kymmenen . . .

Omistettu Laurilan suvun sepille, jotka ovat vaikuttaneet pääasiassa Ilmajoen Nopankylässä 18. vuosisadan alkukymmeniltä aina näihin päiviin saakka.

1      1.  Juho Mikonpoika Laurila (1821-1905)
Kantaisä.
Myllyperälle Juho Mikonpoika matkasi,
Kurpannevalta saapui laulellen,
Pajan rakensi, palakehet rustasi
tuotantonsa suunnitteli,
markkinointinsa järjesteli.
Ja niin lähti matkaan,
kärryjen, rekien teko,
sekä niiden markkinoille veto.

2    2.  Juho Juhonpoika Laurila (1862-1937)
Juho pojille sepäntaidon opetti. (Juhalle ja Jaakolle)
ennen kuin pajahommat lopetti.
Huumormies, velikulta armoitettu,
sehän tosikon aivoon otti

3      3. Jaakko Juhonpoika Laurila
edellisen nuorempi veli Pankin Jaakkoo.
Niukat ovat hänestä tietoni,
sen tiedän että kärryjä rakenteli,
valo silmistään hämärtyi,
mutta silti pajassaan viihtyi.
Arvossa oli isän opettama työ,
vaikka ympärillä vallitsi yö.

4    4.  Rikhard (Riku) nuor. Juhonpoika Laurila (1889-1968)
Laholanmäellä pajassaan kalkutteli,
ajopelejä markkinoille järjesteli.
Maankyntöön hän luotti,
särvintä perheelleen tuotti.

5     5.   Otto Juhonpoika Laurila (1897-1970) ed. veli
Jo poikasena opin isältään omaksui,
varhaisessa vaiheessa sepäksi valmistui.
Tuulemaan pajassaan pisti,
mojovan kaskun väliin iski.
Ikänsä raudan tuttavuutta,
viimeksi autoihin joustavuutta.

6.     6.   Uuno Juhonpoika Laurila (1901-1963)
Edellisen ”pikkuveli”
Oli veljessarjan kuopus,
isäinkö ammatista luopuis.
Suureen Länteen lähti,
vuosiksi kärrytyöt jätti
Sielläkin pajamiestä tarvittiin.
Kotikonnuilleen kuitenkin palas,
sen kamara oli sittenkin paras

7.      7.  Juho Iisakinpoika Hautamäki (s.1891-
edellisten serkku
Juha-enoolta takojan alkeet,
tehtiin paja, sinne työkalut, palkeet.
Saatiin pajatyöt vauhtiin,
tuloksista vieläkin joku nauttii.
Välillä meijeriä käynnisteli,
ohessa juoksijoita kengitteli.
Vieläkin ehtii monenlaiseen remonttiin.

8    8.  Eino Iisakinpoika Hautamäki (1892-1971)
edell. veli
Monipuolinen hiljainen uuurastaja,
nuoruudessaan oikein tehtaassa,
ajopelejä hummain perään valmisteli,
kärry- ja rekijonot markkinoille kuljetteli

9     9. Eero Mikael (Mikki) Iisakinpoika Hautamäki (1896-1964) edellisten veli
Sehän oli selvää ilman muuta,
kasvoi takojien määrä,
tuhkavasaraksiko nyt jäädä,
syntyi rekiä, kärryjä ja tarvekalua muuta
Kurpanmäellä pajavasarat kilkatti,
ahjojen palkeet vilkuti.
Siellä saatiin terä kuin madon kieli,
käyttäjällä iloinen mieli.

110.    Arvo Iisakinpoika Hautamäki (1903-)
edellisten veli, sepistä nuorin
Jo poikana polvenkorkuisena,
alasimen vierehen kapusi,
päällelyöjän viraan tajusi,
tuota pikaa rekiä kärryjä myytiin.
Tuotteliasta tuotantoa,
raudan muotoilua jaloa,
on ilo vierestä seurailla,
takojan iskuja kovia,
pehmeimpiä taputteluja,
teräviä välisoittoja.
Näin on tapahtunut puol´vuosisataa,
ja vielä pyyhkii melkein samaa rataa.

                                                  -Kurpan Juha m/20

(Joku paikallislehti. Ilmajoki. 1960 lukua)





Rikhard Laurilan lapset eivät ole minulle isiään koskaan mainostaneet. Olen lukenut itse kaiken vasta kirjoista ja netin kärrysivuilta vuosikymmeniä myöhemmin viime aikoina.
- Taitavia ja paljon arvostettuja seppiä oli monia muitakin, mutta Laurilan suku lienee erikoinen seppien joukossa tusinalla sepän ammatin edustajallaan suvussa 4-5 sukupolvessa,  ja työnarkomaniallaan jolla Laurilat valloittivat kärrymarkkinoita. Kurpan seppien sälleistä tuli kärryseppiä heistäkin.

Lyyli Elviira Laurilan hautajaiset Laholan tilan pihamaalla. 1940.  (Kuvan omistaa Jari Laurila)

Isäni äidin hautajaiset. Vuosi 1940.  Isäni vasemalla 13- vuotias poikanen.
Vasemmalta lapset vasemmalta; - Isäni Olavi, Eeva, Pentti, Toini, Jussi ja viimeisenä oikealla perheenisä Rikhard Laurila.
Lyyli Elviira Laurila os. Kammi, synt.7.1.1891 Ilmajoella, kuoli 23.8.1940, haudattu 28.8.1940, Kuolinsyy: angiina.

Juha Mikonpoika Laurila s. 15.9.1821, k. 4.1.1905, haudattu 15.1.1905, Kuolinsyy:halvaus
Juha Juhanpoika Laurila s. 15.6.1862, k. 16.8.1937, haudattu 18.8.1937. Kuolinsyy:Vanhuuden heikkous

Muistan poikasena Rikun istumassa keinutuolissaan pyöreät silmälasit päässä. Hän poltti Klubia pari savua kerrallaan ja taas tumppasi. Naitti siinä minua kerran pikkupoikana kapalolapselle.
Tiesi sanoa minusta jotakin (?) - jotakin 75- vuotispäivillään mitä en muista enää kaikkea. Näytti minua sormellaan ja sanoi; Tuo poika ....... (en muista kaikkea)
Syntymäpäivillään hän kertoi keinutuolissaan Ilmajoen tapahtumista. Muistan hänen maininneen Yli-Laurooselasta, Ilkan monumentista, Östermyran kartanosta ja kärryjen malleista. Ne olivat isoja aikansa tapahtumia. Riku puhui "tanskalaisista ja turkulaasista" jotka olivat sieltä tuotuja kärryn malleja. Laurilat tietysti tekivät omia ratkaisujaan kärrymalleihin. Puhetta oli myös Rikun isän Juha Laurila nuoremman velkaantumisesta ja velan maksusta. Oli kova pala pojallekin tietysti perheensä velka-ahdinko. Riku suri 75-päivillään Osuuskaupan loppumista kylällä, ja kylän hiipumista kun pajoista ei enää kuulunut elämää. Puhetta oli myös kylän puutyötaidoista. Rikun kärryseppäjutut olivat tosi mielenkiintoisia poikaselle. Minulle oli sitten pettymys kun hän vaihtoi puhenaiheen puutöiden osuuksiin kylällä. Poikaselle seppäjutut olivat jännittävämpiä. Muistan tämän elävästi. Riku puhui paikkakunnan historiaa. -Kertoi myös Hiljan tempusta heittää viinapullo mäsäksi maitotonkkaa vasten porstuassa. Rikun lapset olivat kaikki koolla syntymäpäivillä. Riku kertoili asioita sepän urastaan ja myös maatilan hankinnasta että hän luotti maatilaan enemmän myöhemmin. Laholan tila ostettiin Laholalta joskus 1910. Isäni kävi jossakin naapurissa välillä ja pihalla. Toini ja Eeva höpöttivät tuvassa koko ajan keskenään. Toini oli eronnut lapin miehestään josta jäi kahden pojan yksinhuoltajaksi ja puhui avioerostaan. Toini otti eropaperiin allekirjoituksen kun mies oli juovuksissa ja sai siitä hiukan pääomaa kampaamoon ja mitä kaupassaan oli pikkukaupungissa. Muistan kun Toini itkien ovella sanoi lähtiessään kotiinsa Rovaniemelle: "Hyvästi isä, en tiedä näemmekö enää?" -Eivät enää nähneet. 

Pajaansa Rikhard Laurila ei jättänyt koskaan ja pajaansa kuoli. "Sydänhalavaus" sanottiin siihen aikaan. Kun joskus isäni kanssa matkustimme postiautolla isäni kotiin pikkupoikana, häipyivät kumpikin pajan nurkille juomaan isäni tuomaa tulijais- Koskenkorva pulloa. Tiet olivat 1960 luvulla mutkaisia ja linja-autoissa huono jousitus. Paperisia oksennuspusseja oli siksi joka penkkirivillä. Oksensin joka matkalla. 


Eino Kammi-Rahnasto 


Eino Kammi-Rahnasto.
Eino on Lyyli Laurilan- os. Kammin veli. Eli Rikhard Laurilan I-vaimon veli.
Eino oli Laurilan sällinä ja Einon paja on iso ja komia.






Eino Kammi-Rahnasto ja valkjärveläinen malli.
Eino on tehnyt kärryn Rikhard Laurilan sällinä koska kurpansepän tavaramerkki teerenpyrstö näkyy astinpellin alla.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)
Eino Kammi-Rahnaston paja.
Ilmajoki Nopankylä. 
(Kuva:Jari Laurila:2013)
Kammin paja.
Paja iso ja komia. 
(Kuva:Jari Laurila:2013)



Arvo Hautamäen paja on museopajana Ilmajoen Nopankylässä

Arvo Hautamäen museopaja. Ilmajoen Nopankylässä. (Kuva.Jari Laurila:2013)





Tässä pajassa Nopankylän viimeinen seppä takoi vuosina 1930-1975. 


Arvo Sameli Hautamäki  1903 - 1975 
Arvo Hautamäki oli oikea tosi kärryseppä. 
Arvo Hautamäki oli tuottelias ajokaluseppä viimeisenä seppänä
suuren ajokalujen aikakauden seppien historiassa. Arvo Hautamäki oli loistavassa maineessa seppien joukossa toisen
maailmansodan jälkeen.  1950 luvulla Arvo raudoitti vieläkin valakkilaismallin kärryjä 
ja 1950-1960 lukujen taitteessa hän raudoitti viimeisen rekensä tilaustyönä. Markinoita ei enää käyty aikoihin.
Arvo Hautamäki oli hänkin sitten maanviljelijä.
Arvo Hautamäki päätti Nopankylän suuren käsiteollisen ajokalujen aikauden.
 Aikakausi alkoi Laurilan suvusta 1840  ja päättyikin Laurilan sukuun 1960. Arvo sulki pajansa oven kuollessaan 1975. 
Arvon serkku Rikhard Laurila (1889-1968) kuoli pajaansa muutamaa vuotta aiemmin 1968.
Arvo Hautamäki oli Laurila vanhemman tyttären jälkeläisiä,
eli Arvon isä oli Laurila vanhemman vävy
seppä Iisakki Mikinpoika Hautamäki  (1860-1935)
Koko Laurila vanhemman tyttären perhe valmisti ajokaluja. Arvon veli Juha Hautamäki (1891-1974) "Hongiston Jussi" oli parhaasta päästä kyläseppä ja raudoitti ajokaluja. Eino Hautamäki (1893-1971) nikkaroi rekiä ja kärrynpyöriä. Lauri Hautamäki (s.1906) oli ainakin kärrynikkari. mm.

Arvo Hautamäki yllä. Oikea tosi kärryseppä. Laurila vanhemman tyttären jälkeläisiä.





Ajokaluseppä Arvo Hautamäki 1903-1975;
Arvo Hautamäki oli arvostettu Nopankylän seppä. Laurilan suvun tapaan Arvo Hautamäki erikoistui ajokalujen raudoituksiin. Arvo Hautamäki oli Laurilain kantaisän Juha Laurila vanhemman ja seppä-nikkari Iisakki Hautamäen jälkeläisiä. Sodan jälkeen Arvo Hautamäki oli hyvässä ajokalusepän maineessa. Nopankylän ajokalukäsityöteollisuus loppui 1950 luvulla. Arvo Hautamäki teki tilaustöitä ajokjalujen aikakauden lopulla. Viimeinen suuren ajokalujen rakennuksen aikakauden reki valmistui 1960 Arvo Hautamäen pajasta. Arvo oli myös maanviljelijä. Arvo teki hevosajokalujen pienoismalleja elämänsä ehtoopäivillään. Arvo Hautamäki takoi pajassaan 1930-1975 vuosina. Arvo Hautamäen veljet; Iisakki, Juha, Eino, Eero ja Lauri olivat jokainen ajokalujen rakentajia seppinä, puuseppininä ja nikkareina.

Arvo Hautamäen museopaja; Arvo Hautamäen museopajan Nopankylässä omistaa Ilmajoki-Seura.


Arvon poika Mauri Hautamäki. Vaasalaistunut maratonari, -edesmennyt joskus n.2013.



Rikhard Laurila marssii Hilja vaimonsa kanssa perunapellolle; Rikulla oli toinen vaimo nuori ja hehkeä;
Rikhard Laurila edellä ja II vaimo Hilja perässä ja kolmatta joka kulkee viimeisenä en tunnista.
Menossa perunamaalle. Voi olla joku Rikun sisko kun samaa näköä.

Kun Hilja tuli taloon, kertoi kummitätini Eeva Virtanen minulle että hän sanoi Hiljalle: "Kukko Sinut nokkii tunkiolla."
Hilja oli kaikille niin hieno ihminen kuitenkin että kukaan lapsista ei sanonut äitipuolestaan pahaa sanaa koskaan ensishokin jälkeen.  Hilja ei ollut äitipuolikaan kaikille lapsille koska osa lapsista olivat jo aikuisten kirjoissa.
Kuvasta näkyy että Hilja oli Rikua 20 vuotta nuorempi.
Taitavuudestaan kuuluisat kurpansepät saivat hurmatuksi nuoria vaimoja tarvittaessa.

Isäni oli nuorin sisaruksista ja isälleni Hilja varmaan oli myös äitipuolikin.
Muistan kerran pikkupoikana kun matkustimme Nopankylään postiautolla ja Hilja laittoi meille syötävää heti.
Rikoin löysän kananmunan käsiini, ja isäni näytti että pitää pyyhkiä housuihin eikä vaivata Hiljaa asialla.

Minä en ole missään koskaan saanut niin hyvää kotikaljaa kun sain isäni kotona.
Kauhakaupalla sitä ulkorakennuksesta ammensin isosta metallisesta maitohinkistä.
Oli hyvää kesäkuumalla, ja sen verran makeaa että jano vain yltyi vai olisinko ollut perso oluelle.
Juha III Rikhard "Riku" Laurila.  (1889-1968)
Juha Laurila vanhemman pojanpoika.
Viimeinen "kurpanseppä"
Kuva otettu joskus lähempänä 80 ikävuotta.
Minä olen nuorin Rikun lapsenlapsista.
 (Kuvan omistaa:Rikhard Laurilan pojanpoika Jari Laurila)




Isoisäni Rikhard Laurilan pajan ruuvipenkki ja alasin. 
Huomaa miten kulunut alasin ja itse tehdyssä ruuvipenkissä on suvun tavaramerkki: teerenpyrstö.


Laurilan Rikhard "Riku" puutarhassaan omenoita poimimassa.

 Otto Laurila muutti Jurvaan 

 Keskustelin Otto Laurilan pojan kanssa syksyllä 2012 ja hän tiesi kertoa että kieltolain aikana on juotu enemmän kuin koskaan. Kymmenen litran peltisiä pirtukanistereita haettiin Vöyriltä. Pirtukanistereita oli pinoissa eikä pinot loppuneet. Laurilan Oton poika muisti kehua suvun sepät että; "Eivät ne mitään muuta tehneet kun töitä ja joivat."
Otto Laurila oli isoisäni Rikhard Laurilan veli. 

Eeva Virtanen Rikun tytär tiesi kertoa minulle: "Otto muutti Jurvaan eikä ole sen jälkeen mitään kuulunut." 
Eivät ehtineet töistä ja perheestään kukaan koskaan mihinkään.
Otto ja Riku tekivät ensin yhdessä töitä molemmat Juha Laurila nuoremman poikina. 

"Pajakuvassa Oton kanssa on Laiteenmäen Arvo, Emman avioton poika, joka

syntyi Emman ollessa 16 vuotias. Arvon isä on joku, joka on ollut Laurilassa, ja jonka Juha Laurila II on ajanut pois. Siitä ei ole sen enempää kukaan kertonut. Arvosta vielä, että oli mukana pirtuhommissa, eikä jäänyt kiinni, vaikka oli möksinyt poliisinkin huonoon kuntoon. Kurppalaisten maineesta sen verran, että isäänikin oli joku varoittanut äidistäni, että sehän on kurppalainen." (Toimitti:Antero Koivuluoma:2013)
Otto Laurila. 
Pöydällä istuu Oton poika.
Alkuperäinen kuva.
Arvo Laiteenmäki päällelyöjänä, Emman avioton poika jonka isästä ei ole tietoa. Laurila nuorempi ajoi pojan isän pois paja-plassiltaan häntimästä alaikäisiä. Arvo Laiteenmäki on haudattu jollekin Helsingin seudun hautausmaalle. 
(Kuvan omistaa Anja.Laiteenmäki)

Laurilan kiesi Jurvan museossa. (Kuva.Jari Laurila:2014)

Otto Laurilan teerenpyrstö Jurvan museossa.
(Kuva:Jari Laurila:2014)
Teerenpyrstö on persoonallinen ja sivun kirjoittaja 
 uskoo että kärry on Otto Laurilan tekoa. Laurila vanhempi- Laurila nuorempi eikä Rikhard Laurila käyttänyt juuri tämän näköistä teerenpyrstöä. Kärry on oltava Otto Laurilan tekoa.


Uuno Laurila. 20.3.1901, kuollut 15.3.1963
Kuva:1937.
Laurila nuoremman nuorin poika
Kurpan torpan pajassa.
Pojat kaikki aloittivat sepän uransa 10- alle vuotiainakin isänsä
sälleinä.
Uuno muutti Amerikkaan, mutta palasi 1935 ja muutti Jurvaan.
Kuvassa näkyy ulos siirrettävä pieni ahjo ja -alasin.
Viisaasti ajateltu ettei pimeässä pajassa kauniissa kesässä.
(Kuvan omistaa Anja Laiteenmäki)
Uuno Laurila. 1901-1963
Rikhard- ja Otto Laurilan veli.
(Kuvan omistaa Anja Laiteenmäki)


"Uuno on tullut amerikasta kolkytluvun puolesvälis ja asui Konginkankaalla
ja muutti sitten Jurvaan. Oli naimisissa ja on vissiin yksi poikakin. On
haudattu todennäköisesti Jurvaan. Sen vaimo oli jotain muuta uskonlahkoa,
sillä kuolinilmoituksessakin oli kielletty tuomasta kukkia. Amerikan
matkalaisista sai ennen ilmaiseksi kattoa netistä, koska oli passi
hommattu ja millä laivalla meni." 
 (Toimitti:Antero Koivuluoma:2013)

Uuno oli uskovainen mies. Kun Otto Laurila otti viinapullon käteensä sanoi Uuno:
"Etkö Sinä tiedä että siinä pullossa asuu piru?"
Otto tokaisi tähän: "Ja minä kun taitan siltä pirulta niskat näin!"
Otto avasi pullon kuin niskan taittaen ja alkoi juomaan ja pirulta oli niskat poikki, sai rauhassa juoda.
(Kertoi Otto Laurilan poika Pentti Laurila:2014)
Uuno vietti viimeiset vuotensa sydänsairaana Jurvan Sarvijoella kesämökissään, jonne hän keinutuoliinsa kuoli vasta 65 vuotiaana.
Uuno ei ollut aivan peruslutteruksia, ja Jurvassa on vaikuttanut babtistiseurakunta jo 1880 luvulta.

.


Kuvassa oikealta Juha Laurila nuoremman tytär Lempi (s.1887) ja
Mikko Wörlin (s.1883) 
Vasemmalta: Telma, Veera Hautamäki, Mikko ja Lempi (os. Laurila) Wörlin.
(Kuvan omistaa Anja Laiteenmäki)



Hautamäkiset ovat saaneet nimensä asuinseutujensa mukaan. 
Toisinaan hankalaa erottaa Lauriloita ja Hautamäkisiä.
Hautamäki ja Laurila olivat Nopankylässä hyvin samaa plassia tai vierekkäin.
Hautamäkisiä on ollut serkkuina, vävyinä, enoina, sälleinä, kummeina ja
kaikenlaista mahdollista- Aviottomia lapsiakin syntyi.
Laurila vanhemman tytär avioitui Iisakki Hautamäen kanssa.
Ihmisiä pienessä kylässä vähän ja sikisivät keskenään.
Ihmiset saivat nimensä talojensa, asuin-seutujensa,
kutsumanimensä- tapahtumien- mieltymyksien-
monenlaisin tavoin kunnes sukunimilaki tuli 1920 voimaan.
Laurila vanhemman isä asui Orahaisen torpassa Kurikassa. Sisaruksista Juha I senior s 1821 muuttui Laurilaksi Nopankylään muuttaessaan, ja kaikki muut sisarukset tusinaisesta lapsilaumasta jäivät Orhaisiksi Kurikkaan. Orhainen oli päätalokin ja Orhaisen torpissa Orhaisten omaa sukua.
Orhaisista (Orhag) vain kärrynrakentajien kantaisä muuttui Laurilaksi. Juha I Laurila seniorin 
jälkeläiset olivat koko Ilmajoen tuotteliaimmat ajokalusepät. Kurpan torpan plassia kutsuttiin myös Hautamäeksi.




Lauriloiden perhekuvaa vuosisatojen 1800 luvun lopulla;
Nämä ihmiset ovat melkein kaikki kurpansepän- Juha Laurila nuoremman ja vaimonsa Vilhelmiina Pukkilan lapsia kaikki kuvassa.
Kaikki eivät ole kuitenkaan koolla. Pajassa on aina joku vaikka kuvaa otettaisiin.
Lasten vanhempia Laurila nuorempaa ja Vilhelmiina ei ole kuvassa.
Myös Rikhard Laurila puuttuu.

Kuvassa vasemmalta ylhäältä kurpansepän lapsia:
Lempi ja Emma.
Vasemmalta alhaalla;
Otto, Elviira, Lyyli, Uuno ja Arvo Laiteenmäki (Emman avioton poika)

Uunoja syntyi kaksi: Uuno Mikael  1899 ja Uuno Jaakko 1900 vuoden välein. 
Uuno Mikael kuoli (12.10.1899-20.12.1899)  Hilda kuoli (s.1.3.1896-k?) Eino Jaakko kuoli 29.4.1891-18.1.1892) -Nämä kolme lasta kuolivat aivan pieninä.
Tyttäristä Lyyli sairastui polioon, ja siksi Lyyli ontui pahasti aina. Lyyli  asui naimattomana sitten Laurilassa aina. 
Lyyyli oli tyttäristä ehkä nätein mutta vaimon osa oli työteliäs noihin aikoihin eikä ontuvat naiset kelvanneet emänniksi.
(Kuvan omistaa Anja Laiteenmäki)




"Laurila on saanut torpan omaksi joskus 1900-luvun alkuvuosina. Siitä
talon kaupasta, jonka Mikki ja Lempi on tehnyt Juhan ja Vilhelmiinan kanssa
on tapahtunut 30-luvulla. Alunperin Laurilan isännäksi oli tarkoitus tulla
Laiteenmäen Voiton, mutta Vörliinit myivät Tainuskylän tilan Voitolle ja
tulivat itse Laurilaan. Lempi oli aina puhunut, että he antoivat tilan
ilman, mutta kyllä siitä on kauppakirja olemassa. Vörliinin ja Laurilan
talon kaupasta ei ole muille sisaruksille näytetty mitään papereita. Kyllä
niistä on varmaan kopiot jossain arkistossa. Mikki käytti Luomala nimeä,
mutta Lempi Wörliniä. Siitä kurpan nimestä on yksi versio, että kurpan
plassilta oli tuotu joku hirsikehikko Laurilaan ja siksi niitä on sanottu 
kurpansepiksi." (Toimitti:Antero Koivuluoma:2013)
Laiteenmäen Emma. (Vanhin kuvassa)
Laurilan nuoremman tytär.
- Voitto, Sonja, Esko, Esteri ja Anja.
(Kuva:1933)
Tämän talon päässä kasvatettiin "kessua" eli
tupakka kasvia.
(Kuvan omistaa Anja Laiteenmäki)




Lempi- ja Mikki Wörlinin perhettä.
Laurila nuoremman tyrär Lempi keskellä ja aviomies
Mikko Vörlin takana.
Muista ei tietoa.
Ovat muuttaneet Amerikkaan tässä kuvassa.
(Kuvan omistaa Anja Laiteenmäki)
Emma Laiteenmäki os. Laurila. (1884-1968)
Juha Laurila II nuoremman tytär. 

Isoisäni Juha III Rikhard Laurilan sisko.
(Kuvat omistaa Antero.Koivuluoma)

Emma Laiteenmäen tyttärellä oli nuoremmasta Juha Laurilasta (1862-1937) paapastaan yksi muistikuva:
- Kun olin lapsi kurpanseppä leikki hänen kanssaan hetken, pörrötti hiuksia ja ihmetteli sanoen:
"Tuleeko Sinustakin pajapöhkö?"
(Kertoi: Antero Koivuluoma:2013)


Seppä Mikko Laiteenmäki. (1875-1960) 
Juha Laurila II nuoremman sälli ja vävy.
Puoliso Emma os. Laurila.
(Kuvan omistaa Antero Koivuluoma)


Mikko Laiteenmäki oli nuoremman Laurilan sälli ja vävy.
Emma Laitenmäki os. Laurila Laurila nuoremman- ja Vilhelmiina vaimon (os. Pukkila Jurva)
tytär ja
Rikhard, Otto ja Uuno Laurilan sisko.
"Nuoremman Juha Laurilan vävy oli Mikko Mikonpoika Laiteenmäki, alkuaan Mansikka (1875-1960) joka oli kotoisin Huissinkylästä. Hän meni viidenkolmatta vuoden ikäisenä sepän oppiin Laurilalle, palveli hänen sällinään seitsemän vuotta ja tuli vihdoin isäntänsä vävyksi. 
Mikko muutti sittemmin Laiteenmäkeen Huissin Koskenristille mutta raudoitti vielä siellä asuessaan Nopan nikkarien tekemä ajokaluja." (Virrankoski Pentti:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:1981)


Mikko Laiteenmäen pajan työkaluja (3 kuvaa)  -alasin ja pora.


Valloniseppien jälkeläiset Herralan mailla torpparerina ja seppinä;
- Ilmajoen Huissilla Koivuojan/ Koivuluoman torpan plassilla on paja. Pajan todennäköinen tekijä on Koivuojan vävy Johan Dunder s.1783 (myöhemmin Koivuluoma) -Ruotsin Fällingsbron Bruukista Suomeen tulleen valloniseppien jälkeläinen. Sepänopin ovat saaneet myös pojat Juha s.1807 ja Kustaa s.1810, sekä Kustaa Koivuluoman vävyksi tullut Jonas Erikinpoika Åberg s.1833, myöhemmin Koivuluoma. Jonaksen isä Erik on syntynyt Uumajassa ja Kimon kautta tuli Orisbergiin ruukkiin sepäksi. Myös Erikin äidin suku polveutuu vallonisepistä. (Toimitti:Antero Koivuluoma:2015) Mikko Laiteenmäki oli Laurila nuoremman opissa sällinä useita vuosia ja tuli Laurila nuoremman vävyksi.Koivuluoman  torpan paja. (Kuva:Jari Laurila:2015)

 Kurikan Polvenkylän Polven torpan taloja: Juha I Laurila seniorin lapsuuden kodin talon seutuja Juha Orhainen 1821-1905. Nopankylässä nimi muuttui Laurilaksi.

Yrjön äidin 80 vuotispäivä.
Yrjön perhettä sekä naapuritalon väkeä samaa sukua ja Saarenpäitä hekin.
Tuo pikkupoika joka on oikealla alhaalla, Eino nimeltään-; -Minulla oli kunnia keskustella hetken hänen kanssaan kesällä 2011 Huissilla.
 Äitini siellä aivan äärivasemmalla 6 vuotiaana. Kuva vuodelta 1937.
(Kuvan omistaa Jari Laurila)




Tässä vanha Saarenpää torppana. Juho ja Susanna Saarenpään aikainen. 
Paja on kuitenkin pihan toisessa päässä -kuvaajan takana.

Uudempaa Saarenpään taloa Huissilla. (isovanhempieni asumusta) Yläkerrassa on tasan yhdeksän lastenhuonetta + tyttärien riioohuone porstuan yläpuolella. Alakerrassa iso pohjalainen tupa, ja isäntaparin makuukammari + kaksi huonetta ja II- osainen porstua.

Saarenpään talo Ilmajoen Huissilla.






Entisajan häät puutarhassa.

Kuvasta löytyy isovanhempani Hilda ja Yrjö Saarenpää alapenkissä kaikkein vasemmalla.

Äitee siskonsa kanssa.

Minä en vielä syntynyt.

Äitee vas. ja muita kylän likkoja.

Paavo Saarenpää.








Pitääs kaiketi olla Huissilaasia?


Lypsyjen aikaan.



Äitee rippikuva. Julia Sisko Saarenpää.


Äitee.

Entisajan hautajaiset.

En tiedä ketä, mutta esittelen kansallispukuja ja perinteistä pukeutumista rautatieasemalla höyryjunalla.

Tässä on sukulaisen sukulaisia, mutta esittelen peltotyökuvan.

Huissilaasia.


Pentti ja Terttu Saarenpää.

Isovanhempani Yrjö ja Hilda saarenpää ja Yrjön äiti Susanna.





Minun isä ja äiti vihillä 1950.

Isä ja äitee tädin albumissa.

Perinteinen maitolaituri, mutta sisällä on moderni navetta emännän ylpeys josta "paskat lensi pihalle nappia painamalla."

Huissilla kyläilemässä.



Elvi täti rippikuva.

On sukulaisen sukua, mutta esittelen tyylikkään kuvan.

Huissilaisia.



Kauppilantien rajakivellä.

Kauppilantien rajakivellä.


Ilmeisesti rippijuhlat.  Nainen valkoisissa kukat kädessä on äitini sisko Elvi. (Elvi 1938-1980)
Yrjö ja Hilda Saarenpää vuonna 1960.
Yrjö oli hiljainen hissuttaja. Kun suuttui oli kuulemma oksat pois. Jos lapsi sattui  leikkimään liikaa ruoalla Yrjö saattoi ottaa ja  heittää lautasen nurkkaan ettei tarvitse syödä pakosta. Yhdeksän lapsen kanssa oli tietysti maatilalla työteliästä.

Ilmajoen Kauppilantiellä Huissinkylässä Koiviston/Saarenpääntien risteyksessä keskellä tietä oli vuosikymmenet tämä iso kivi. Kiven yksi nimi oli "Rajakivi."




Isän reki. Isäni pajamuisto. Jokainen kärryseppä Rikhard Laurilan poika oli isänsä apuna pajassa ja maatilan töissä.

Olavi Laurila 1928-1973. Blogikirjoittajan isä.

Blogikirjoittaja Jari Laurila kapaloissa elokuussa 1958. Kummit; Unto ja Eeva Virtanen Ilmajoki.

Blogikirjoittaja Jari Laurila kapaloissa elokuussa 1958.

Blogikirjoittaja Jari Laurila Ilmajoen Huissinkylässä mummolassa lippalakki päässä.









Yrjö ja Hilda Saarenpään perhekuva. 9 lasta.

Yrjö Saarenpään hautajaiset. Vaimo Hildan seppeeleen lasku.
Yrjö ja Hilda Saarenpäällä iso suku. Yrjö Saarenpään hautajaisissa 1966.
Kaikkien Ilmajokelaisten aikanaan tuntema hanuristi Asseri Hakala nuorena miehenä.
Minun pikkuserkkuja. Poikasena olin usein kyläilemässä Asserin kodissa Huissilla toisen hanurimiehen matkassa kun vietin Ilmajoella lapsuuteni ja nuoruuteni kaikki kesät.
Ilmajoen Osuuskaupan myymäläauto. Tällä autolla olen ollut poikasena 1960-1970 taitteessa kesäisin mukana Ilmajoen peräkyliä kiertämässä. Kesälomanviettopaikassani oltiin Osuuskaupan palveluksessa.
Tutuiksi tulivat Mattilan ja Sahan myymäläkin joissa poikasena kannoin tiskin korkuisena asiakkaille tavaraa.
1960 luvun maaseudun kaupassa oli puupystymuurilämmitys ja ulkovessa. Ensimmäinen työpaikkani oli 1975 Ilmajoen Osuuskaupan Shell huoltamo Ilmajoen kirkolla.

Ilmajoella oli vireä hanurikerho ja hanurimiehiä. 
Kuvassa Oiva Olli (viulu) Peräkylästä  ja Pertti Huhtamäki Ilmajoen Huissilaisia.

Kesänviettopaikkani vakiomusiikkimiehiä vasemmalta lukien Esko Saarenpää, Oiva Olli ja Pertti Huhtamäki.


Nämä kolme autoa kuuluivat kesänviettopaikkani kalustoon 1960 luvulla. Ajelin näillä metsäteillä ilman ajokorttia heti kun jalkani ulottuivat polkimille. Renault Cordini, Opel ja WW kupla. Minun tehtäviini kuului näiden autojen pesu.




Kesänviettopaikkani ikimuistoisia musikantteja olivat myös Toralan Antti, Ilmi viulisti ja Oiva Olli viulisti.

Kesänviettopaikkani Etelä-Pohjanmaalla huvila-osastolla Ollin järvellä Ilmajoen Huissilla. Mukissani ilojuomaa.

Tässä Ollinjärvellä 1980 luvun alussa.


Esko Saarenpää armeijakuva Niinisalossa. 




Ilmajoen Huissinkylän lapsia kansakoulussa 1930 luvulla.

Tiedättekö että Pohjanmaalta lähti vuosina 1893-1908 siirtolaisina Amerikkaan 24327 henkilöä.
Olot Amerikassa eivät olleet siirtolaisille loisteliaat. Siirtolaiset olivat kovissa töissä. 
Amerikan siirtolaiset lähettivät sitten valokuvia omaisilleen Suomeen jotka oli kuvattu valokuvaajien- ja vaatevuokraajien hienoissa hepeneissä. Valokuvia varten hankittiin aina jostakin valokuvausvaatteet.
Helposti vaateista päätelleen sitten luultiin että siellä on niin herraskaista siirtolaisilla. 
Kurikan museossa on kaivostyöläisen happimittari/ lamppu. Se on takorautainen kruunu päähän laitettava johon tuli palava kynttilä. Se toimi siten että kun kynttilä sammui oli happi loppu ja piti poistua kaivoksesta. 
Monet Amerikasta palasivatkin. Yksi Laurilan seppäkin. Äitini isän veljet muistaakseni kuulemani lähtivät jokainen Amerikkaan.


Katsaus vanhaan aikaan; 


Nopankylässä ruiskökkäväkeä. Tuollaisille lyhteille vilja ja heinä koottiin kuivumaan ensin. Käsityötä.


Ilkkalan talo Ilmajoen Koskenkorvalla. 
 

Ilkkala ei ollut köyhä. Jaakko Ilikka oli ökyrikas vallesmanni ja maanostaja.

Klasia klasin vieressä piisasi eikä klasit lopu ! 

Tämä on Jaakko Ilkan kotitalo ollut ja myöhemmin palanut.



Peltoa kyntämässä.
Kevättulvien aikaan maitotonkkien ajoa.
Kankaan Jaakko kylvää.

"Yksi kuva kylväjästä. Siinä on oikiasti Kankaan Jaakko. Jaakkoo oli myös
seppä, jonka ikiliikkujan teko jäi kesken. Paja oli meidän kylätien
varres, mutta ei me uskallettu mennä katsomaan pajan sisälle."
(Antero Koivuluoma:webmail:2013)

Näin karjakot lypsivät lehmät tyylikkäästi.
Heinäntekoa. - Lehmille, hevosille ja lampaille ruokaa talveksi.

Tuvassa naisten iltapuhteita.

Tässä alla kuvassa on minun sepänsällin näytetyöt;
Kun toin metallityöni 12-13 vuotiaana kotiin mitä olin koulussa tehnyt isäni ei uskonut koskaan niitä minun tekemiksi. -Pajassa kasvanut isäni ei voinut käsittää että taon raudasta ahjossa- ja sorvaan metallisorvilla näin hienoja tekeleitä 12-13 vuotiaana poikasena. 
Opettaja ei käsin koskenut oppilaan työhön eikä mitään valmiina koskaan saanut. 
Raakaa rautaa oli varastossa. (Vaasan Kansalaiskoulu 1972-1973. Metallityön opettajani: Ossi Rinta-Jaskari)

Tämän kotkan olen pakottanut messinki levystä. Kaasuhitsillä sävytety ja lakattu.

Tämän seinätaideteokseni "aurinkojen säteet" kaasuhitsillä leikannut ja koristellut tavallisella hitsillä "räkimällä."
Kuvassa yllä koulussa minun tekemiä metallitöitä kun olin 12-13 vuotias. 

Löylynapossa on kuppi pakotettu kuparilevystä ja kaunis lehtikiinnike takorautaa ahjosta ja niitattu kiinni. Katajasta varsi suksimäestäni ja koristetaivuteltua tankoa. Kirveen olen takonut ahjossa ja varren kiinnittänyt hitsaamalla ja olen kirveen karkaissut.
Alasimen olen ratakiskosta sahannut ja viilannut. Sen terävän olen karkaissut kestäväksi. 
Kirvesmiehen piirtotyökalun olen sorvannut sorvissa.  Olen sorvannut ja jengoittanut myös sen ruuvin. 
Mitään ei ole koskaan ostettu tai valmiina saatu Raakaa rautaa oli varastossa. Ei muuta.
Taltan olen takonut ahjossa ja karkaissut. 
Ovikolkuttimen olen takonut ahjossa. 
Nämä siis 12 ja 13 vuotiaana. Veneen ankkuri ja kenttälapio puuttuvat kansalaiskoulun näistä kuvista.


Tässä parvekkeeltani löytynyt tuhkakuppi. Minun pitäisi kiillottaa, hioa ja maalata tuhkakuppi uudelleen.
Kupin olen pakotanut kuparilevystä ja varren koristetaivutellut.

Raudantakojana
kuudennessa sukupolvessa. Veistopuukko valmis. 2013. Kokonaan itse tehty puukko.

Kuuluisien kurpanseppien jälkeläinen takoo kun rauta on kuumaa.
Kuvassa Jari Laurila (s.1958) raudantakojana seppien suvun kuudennessa sukupolvessa. 
Kuvassa taotaan puukkoa 2013.



 En voi mitään että autot veivät hevosajokalujen markkinat. 
Olisin ilman muuta kärryseppä kuudennessa polvessa kuten isänikin.

Ilo olla kuitenkin Kurpan torpan- Laholan- isieni- kuuluisien ja taitavien kurpanseppien jälkipolvea
myös Ilkkalan ison talon jälkipolvea äitini puolelta suoraan alenevassa polvessa. 

Rehula- Topuperäki vieres.

Jari Laurila
Vaasa
>>>>>    jarinhotelli@gmail.com

"Nopankylä oli "Nenättömän Kylä" ennen Nopankylä nimeä.
Rehuperää kutsuttiin Topuperäksi. Sana on vanhaa suomenkieltä. "Topu" tarkoittaa kummitusta, metsänkörrejä ja kömmänäitä. Kylän"kummittelu" on selittynyt kylässä olevalla voimakkaalla kaikuilmiöllä."
(Lahti.Martti:webmail:2013)



Täällä Nopankylän ajokalu-historiikkini;  Klikkaa ; >>>   http://jarinhotelli.blogspot.com/2013/08











Äiti 80 vuotta. (Kuva:Jari Laurila:2011)

 Yksityisempää;
Isäni hautajaisista muutama kuva;
- En voi kaikkia kuvia laittaa aikuisista elävistä ihmisistä ilman lupaa tänne. 
Olen laittanut kuvia lapsista ja vainajista, tai minusta-


Isäni hautajaiset 1973. Minä 14 vuotias.
Isäni veljet edessä kantamassa arkkua ja äitini veljiä perässä. Onni Lönnroth oli ikänsä paikallinen pappi.
Vaasan vanha hautauskappeli joka oli rakennettu 1889 purettiin pari vuotta myöhemmin ja rakennettiin uusi.

Menetin isäni 14 vuotiaana. 
Surin isääni 30 vuotiaaksi ennenkuin surutyö oli käyty loppuun ja päättynyt. Ei se kuitenkaan koskaan pääty kokonaan.
Koulussa kävelin jokaisella voimistelutunnilla isäni haudalle kun muut pelasivat pelejä.


Ahkeruuden, tunnollisuuden, lahjakkuuden ja itseltään paljon vaatimisen vuoksi kaiketi ehkä sukummekin joitakin ihmisiä on vaivannut kansantautimme masennus.
Hyväntuulinen isänikin joutui lopuksi kärsimään tuosta vaivasta. 




Ilmajoen Nopankylän kärryhistoriaa kaikkien kärryntekijöiden näkökulmasta täällä;
http://jarinhotelli.blogspot.com/2013/08/ilmajoki.html