Kevyen lompakon reseptipankki





Semmosta perus- lakto-ovo-semi- vege- budjetti- ruokaa;






Esipuhe:  Olen halunnut ajatella tällä sivulla vähävaraisia; - Nuoria, opiskelijoita, työttömiä, yksinhuoltajia, yms. joilla on jokainen lantti kallis eli rahaa ei liikaa ole. 



Kokojyväviljapuurot mikrossa maitoon kypsennettynä, ja päälle hedelmiä tai marjoja on aina nopea energiapitoinen ja edullinen ruoka. Korkeareunainen mikrokulho kypsentämisessä parantaa elämänlaatua, ei kuohu reunojen yli.
Kylmää puuroa pakastusrasiassa leivän kera on mainio halpa eväsruoka.
Osta tarjoushedelmiä. Ohjeista löytyy mm. lättyleipä ja pikaleipä kokojyvä-vilja edulliseksi leiväksi.


 Lue pakkauksien ohjeita, tai etsi hakukoneella tietoa. ! -En siksi taivuttele rautalangoista malliksi kaikkea,  ja jaksa kirjoittaa kaikkea ruoka-aineiden peruskäsittelyjä.  Hae ruoka-aineiden ja taikinoiden perusohjeita pakkauksien kyljistä ja netistä.  Käytä suolaa aina niin vähän kuin mahdollista.  Lisää suola vasta valmiiseen kypsään ruokaan. En ole maininnut joka kerta suolan lisäämisestä. Maustaminen tapahtuu periaattessa aina valmiiksi keitettyyn, poikkeuksia lukuunottamatta. Jotkut mausteet kulkevat keitettäessä koko ajan mukana. Ruoka-aineiden omalla maulla on oma maailma suolaamisen sijasta.  Yrttejäkin voi suolaamisen sijasta käyttää. Jauhettu paprika on sellainen mauste että paprika lisätään paistamisen aikana jos pannulla -padassa paistaa.

Ihmisen ihanteellinen ruokavalio löytyy;
- Hedelmistä, juureksista, kasviksista, marjoista, palkokasvit, sekä kaikki kokojyvävilja, sokeroimattomat maitotaloustuotteet, kala vesistöjen laatu huomioiden, ja (valkoinen liha,) kuivatut hedelmät, ja kylmässä vedessä hyvin liotetut pähkinät (torjunta-aineet liottamalla pois,) Kylmäpuristettu (extra virgin) kasviöljy, sekä sokeroimattomat maitotalous tuotteet.


Investoi:
 1. Kattila 2,5 litraa/  (jossa höyrykattila ja myös haudekeitin puuroille)
2. Paistinpannu
3. Kannellinen pata (esim. lasinen) jossa voit kypsentää mikrossa,  sekä pataruokia uunissa ja liedellä
4. Uunivuoka (edellinen kannellinen pata voi olla sellainen että toimii myös uunivuokana)






Keitettyinä ja 
raakana paistetut perunat:

Keitettyjä perunoita paistat keitetyistä kypsistä perunoista. Perunat pitää olla vähintään 1 vrk jääkaapissa ennen paistamista.
- Ennen paistamista huoneenlämpöön. Paista perunat runsaassa öljyssä ja lisää heti paistamisen alussa jauhettua paprikaa. Paprika on mauste joka lisätään paistamisen aikana. Viipaloitu valkosipulin kynsi tai/ ja silputtua sipulia pannuun mukaan. Varo polttamasta mustaksi.

Siivuta kuoritut raakat perunat. Paistinpannulle öljyä. Paista sopivan ruskeiksi ja jatka paistamista kypsyttämällä. Voit lisätä loppuvaiheessa sipuleita ja mieleisiä mausteita.
Kypsymistä voit jouduttaa kun on kansi päällä. Myös vesitilkka pohjalla ruskistamisen jälkeen- jos ei kantta ole. Tai mikrossa lautaselle ensin vesitilkka pohjalle ja päälle talouspaperi jonka kostutat vedellä ja mikrossa 3-6 minuuttia kunnes kypsä.
Käytä runsaasti öljyä ja kuumalle pannulle mutta ei saa mustaksi polttaa vaan "kauniin ruskeaksi." Uuden sadon paistetut perunat ovat herkullisia. 
Osta halpaa öljyä 1-1,5 litran pullo.
Jauhetun paprikan lisääminen paistamisen aikana tekee makua.

Paistetut porkkanat;

  1. Kuori porkkanat.
  2. Leikkaa porkkanat ohuiksi viipaleiksi/tikuiksi.
  3. Lisää öljy pannulle.
  4. Kuullota hetken aikaa rosmariinia öljyssä.
  5. Lisää porkkanat, suola ja rouhi mustapippuria perään.
  6. Paista kunnes ovat pehmenneet suuhusi sopivaksi, aikaa menee n. 10-15 minuuttia riippuen kuinka ohkasta slaissia porkkanat ovat. > Älä anna mustua eli palaa. Paistettu musta merkitsee aina karsinogeenejä. Kuumenna pannu ensin 3-4 lämmöllä 10 minuuttia kuumaksi, ja kun lisäät porkkanan alenna lämpö kolmoselle.





Jari-sedän kuullotetut juures-vihannekset;

Valitse ensisijaisesti porkkanoita ja sipulia. Sitten parsa- ja kukkakaalia.

Höyrytä tai keitä vedessä juurekset kypsäksi, mutta ei pehmeiksi, vaan napakaksi.

Yön yli jääkaapissa.

Paloittele sopiviksi, ja kuullota öljyssä pannulla.

Keitä kokojyväpastaa, tai kokojyväriisiä seuraksi.

Mukaan voi halutessa liittää paistinpannulle keitettyjä soijakuutoita.

Älä käytä suolaa. Opi nauttimaan ruuan omasta mausta.

Pastan keitinveteen voi kypsennyksen loppuvaiheessa lisätä ripauksen suolaa veden maun peittämiseksi.

Vältät juuresten keittämisen, kun ostat pakastealtaasta valmiita juures-vihannes sekoituksia.

Laita sopiva annos pakastevihanneksia mikroastiaan. Talouspaperi päälle. Kostuta talouspaperi vedellä kokonaan. Mikrossa täydellä teholla 6 minuuttia. Valuta, ja paistinpannulle kuulottumaan.

Kuullottamisen loppuvaiheessa voit lisätä mukaan paistinpannulle kypsää kylmää makaronia, tms. Kananmunan voi paistaa seuraksi halutessasi.

- Freesta voi chilikastikkeessa, niin halutessa.


Kaurapuuro:
0,5 litraa vettä
2,0 dl kaurahiutaleita

- Kumenna vesi kiehuvaksi. Lisää kaurasuurimot ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan.
Kaura ei kaipaa suolaa mutta ripaus valmiiseen puuroon jos tahdot. Tämän syötyäsi katso kellosta kauanko sillä jaksat. Tee puuro 0,5 litraan ja keitä miedolla lämmöllä kattilassa. Tällä jaksat. Hauduta lopuksi tovi.

Kiehauta vesi kattilassa, lisää kaurahiutaleita ja kuumenna jälleen kiehuvaksi. Käännä lämpö pois, peitä kattila. Puuro on valmista 10 minuutissa.

Kaupoissa on erilaisia suurimoita. Maitoa ei juuri onnistu keittämään liedellä pohjaan palamatta. Melko turhaa yrittääkään. Rasvaa pitää kattilan pohjalle sulattaa, sitten voi kokeilla miedolla lämmöllä ja koko ajan sekoittaen. Hyvät hermot pitää olla. Olen itse kypsentänyt kaiken maitoruoan ensin vedessä ja sekoittanut sitten kipossa maitojauheesta sopivan määrän nestettä ja kypsään ruokaan matojauheesta tehty liemi lopuksi. Maitojauheesta tehtyä lientä ei saa koskaan hetkeäkään keittää. Ei saa kiehahtaa.

Voit keittää papuja puurojen seuraksi! > Rusinat ovat mainioita kaurapuurossa. Sekoita valmiiseen kuumaan puuroon.

Ideoita kaurahiutaleista;
-Osta pikakaurahiutaleita, mielellään luomu-hiutaleita joista keität terveellisen puuron hetkessä. Lisää kuivattuja tai tuoreita hedelmiä, pähkinöitä ja maitoa.
-Korvaa enimmillään yksi kolmasosa pannukakkutaikinan jauhoista kaurahiutaleilla. Hienonna hiutaleet ensin tehosekoittimella tai monitoimikoneessa, tai käsissä hieromalla.
-Sakeuta keittoja ja patoja kourallisella kaurahiutaleita.
-Sekoita kaurahiutaleita mureketaikinaan korppujauhojen sijasta.
-Valmista nopea ja sydänystävällinen murokuorrute hedelmille. Yhdistä pilkottuja saksanpähkinöitä, loraus extra-virgin (kylmäpuristettua) öljyä, hiutaleita ja (tummaa sokeria.) Ripottele seos uunivuoassa odottavien hedelmien päälle. Paista 30–45 minuuttia 180 asteessa.


Graham-maitopuuro;
2,5 dl maitoa
1 dl graham jauhoa
suolaa
Sekoita maitoon jauho, ja mielellään turvota joku aika.
Mikrossa max teho 3 minuuttia, ja sekoita. Sitten 75% teholla 3 minuuttia. Pikkusen suolaa.


Suklaakaurapuuro;
2,0 dl vettä
1 kukkura rkl tummaa peruskaakaojauhetta
1 dl kaurahiutaleita
+jotakin makeutusta (Kypsä banaani valmiiseen puuroon, tai omenasose, voi olla tarpeeksi makeutusta.
Mikrossa täydellä teholla 3 minuuttia. Sekoita ja 2-3 minuuttia lisää 75% teholla.


Riisipuuro manna- ja ohrapuuro:
Investoi höyrykattilaan jossa on haudutuskattila.
Laita haudutuskattilaan riisisuurimot ja neste. Hauduta noin tunti.
3 dl pestyjä puuroriisi suurimoita
0,2 l vettä
1,0 l maitoa
suolaa

Maitopohjaisia ruokia ei juuri kukaan pysty valmistamaan liedellä pohjaan polttamatta kattilassa. Harvat onnistuvat, ja silloin ensin sulatetaan 2 rkl voita tai margariinia kattilan pohjalla ja hyvin koko ajan sekoittaen hyvin miedolla lämmöllä että juuri joskus pinta poksahtaa.
Ensin keitetään vedessä pitkään ja vasta kypsennyksen loppuvaiheessa kuun vesi loppuu kattilassa lisätään maitoa.
- En suosittele edes yrittämään maidon keittämistä liedellä. Maitopohjaisia voi valmistaa monella muulla tavalla; -mikrossa, uunissa, ja keittämällä ensin vedessä kaiken, ja lisäämällä maitoliemi vasta täysin kypsään ruokaan. Maitojauheesta tehty maito tehdään vesitilkkaseen ja lisätään viimeksi valmiiseen ruokaan. Maitojauheesta tehtyä maitoa ei saa vähääkään päästää kiehahtamaan. Maitojauhemaito muuttuu punertavaksi ja pahan makuiseksi jos se hiukankin hiehahtaa.


Riisi- ja ohrapuuroja voit valmistaa myös uunipuuroina.

Suklaariisipuuro;
5 dl vettä
1,5 dl puuroriisiä (mannaryynejä pakkauksen ohjeen mukaan)
5 dl maitoa
hiukan makeutusta -sokeria tai makeutusjauhetta
3-5 rkl tai maun mukaan tummaa peruskaakaojauhetta
1 tl vanilliinisokeria
hyppynen suolaa
Pakkauksen ohjeen mukaan puuroriisisuurimoista.
- Syö suklaariisipuuroa vasta seuraavana päivänä kylmänä haluamallasi tavalla.


Ohravelli:
10-20 % ohrasuurimoita
90% maitoa
Suolaa.

Liota suurimot 6 h tai yön yli. Keitä mahdollisimman vähässä vedessä kypsäksi miedolla lämmöllä. Lisää maito vasta kypsiin suurimoihin. Muista ettet saa vähääkään päästää maitojauhetta kiehumaan. Maitojauhetta käytettäessä jauhe lisätään vesitilkkaan ja sitten sekoitetaan vedessä kypsytettyyn valmiiseen-. Maitojauheliemi on pilalla heti jos hiukankin kiehahtaa. Maitoa ei kannata yrittää keittää koskaan, se palaa pohjaan. Varovasti maitoa kuumennetaan miedolla levyllä. Tunti maidon lämmitystä on maksimi maidolle, mutta 30-45 minuuttia sopiva. Mikrouunissa voi velliä lämmittää ennen ateriaa. Jos haluat yrittää maidossa keittämistä niin paksupohjainen teflon kattila, putipuhdas, ja sen pohjalle sulatat koko peittoon rasvaa. Lämpötila heti miedolle lämmölle ja koko ajan sekoitetaan pinnalta. Maitoa ei pidä koskaan keittää, ellei osaa keittää maitoa.


Perunapuuro; (Pottupuuro;)
Perunamuusihin (perunoosta tai pussimuusista) ripotellen vatkatahan ohorajauhua reirusti maun mukahan muusin joukkohon ja -sekahan. Puoli tuntia kypsennetähän hissuksensa hellalla.



Mannapuuro mikrossa:
3 dl maitoa
3 rk mannasuurimoita
(suolaa)
Korkeassa lasikulhossa ilman kantta maitoa ensin 2 miinuuttia max teholla. Sitten lisätään mannasuurimot ja 3 minuuttia max teholla. Sekoita 2 minuutin kohdalla.


Riisipuuro mikrossa; 
Yhden miehen annos;
2 dl vettä
1 dl riisiä
suolaa
Sekoita aineet vuoassa jossa on reunoja. Lasinen pata mainio. Kuumenna ensin täydellä teholla 3 min.
Vähennä tehoa puoleen ja 4 min. lisää 2 dl maitoa,  sekoita ja täydellä teholla 3 min. Lisää maitoa ja 10 min
puolella teholla. Tarkista liemi ja lisää maitoa jos tarvitsee ja toisen 10 min lisää myös puolella teholla. Voit maustaa kanelilla halutessasi. Voisilmä on perinteinen- mutta voita on syötävä varoen on "kovaa rasvaa" joilla saa aivotkin tukkoon kolesterolista, mutta joskus voi riisipuurossa nauttia ja kasvimargariinkikin käy.


Riisikeitto mikrossa:
3 dl vettä
0,5 - 0,75 dl riisiä
1-5 rkl tomaattisosetta
(Ripaus chiliä, mustapippuria)
- Maun mukaan mitä lystää, esim. mm. soijakuituvalmisteita, pakastevihanneksia tai tuoretta,
sipulia, mitä keksitkin....makusi mukaan > huomioi kuitenkin kypsymisaikoja ja lisää sopivassa järjestyksessä.
Kuumenna riisiä vedessä täydellä teholla 6 minuuttia.
(Lisää aineita mitä lisäätkin)
Sekoita,  ja kuumenna 6 minuuttua 20% pienemmällä teholla. Anna hautua ja kuumenna lisää jos riisi ei ole kypsää.
Mausta aivan lopuksi tomaattisoseella ja millä maustatkin.


Ruispuuro mikrossa:
3 dl Vettä
1,1 dl jauhoja
suolaa
Sekoita aineet korkeaan lasikulhoon. 3-4 minuuttia täydellä teholla. Sekoita 2 minuutin kohdalla kerran.


Tuorepuuro
 1 dl kaurahiutaleita tms.
 1 dl nestettä (esim. maitoa, piimää, kasvisjuomaa, vettä, mehua)
 1 dl massaa (esim. jogurttia, rahkaa, raejuustoa, banaania tai marjoja)
 1 rkl makua (esim. kaakaojauhetta, pähkinärouhetta tai hunajaa)
- Kerroksittain astiaan ja sekoita hiukan ja anna tekeytyä itsekseen jääkaapissa yön yli.


Sekahedelmä- luumu- tai rusinakeitto;
Liota pussillinen kuivattuja hedelmiä 200-250 g muutama tunti tai yön yli 2,5 dl vedessä ja 1 litra mehua (esim. 1 litran omenamehutölkki tms). Laita 5 rkl perunajauhoja 2 dl vettä turpoamaan. Keitä hetki 1-2 minuuttia ja nosta pois liedeltä. Ota sekehadelmät pois sivuun kauhalla. Sekoita mehuun mukaan ohuena nauhana vatkaten perunajauhovesi ja kuumalla liedellä anna pulpahtaa mutta ei missään tapauksessa keitetä. Kerran "poks" tai "pulpahdus" ja heti sitten pois liedeltä, -ei keitetä. Lisää mukaan taas hedelmäpalat. Ripottele pinnalle sokeria ettei kuoretu. (Halutessasi pidä mukana kanelitankoa ja sokeria voi lisätä.)
- Kanelinpala keittämisen ajaksi liemeen
Voi käyttää muitakin kuivattuja hedelmiä; aprikoosia, rusinoita, omenaa, mm.


Ruusunmarjakeitto;
3 dl kuivattuja ruusumarjoja
2,5 l vettä
1 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
Ruusunmarjat huuhdotaan ja liotetaan keitinvedessään pari tuntia, keitetään hiljakseen pehmeiksi. Tämä soseutetaan kypsänä. Lisää sokeri liemeen. Tee suurus tilkasta vettä ja perunajauhoa -sekoita tämä hyvin ja sekoita kiuhumispisteessä olevaan soseeseen. Kuumenna kunnes pinta poksahtaa 1-3 kertaa, älä keitä hetkeäkään.


Omena-Ohrakeitto; /-riisi/
1 litra happamia omenoita. (t.100 g kuivattuja)
1,5 dl ohra- tai riisisuurimoita
2,5 l vettä
0,5 dl sokeria  (makeutusjauhetta)
Liota ohrasuurimot. Laita suurimot veteen ja peratut omenat lohkoina. Keitä hiljaisella lämmöllä pikkusen kiehutellen niin että kypsää. Tehosekoittimessa tms. käsittele soseeksi ja lisää keitinlientä soseeseen.
Voit suurustaa jos tahdot; >1-2 rkl perunajauhoja vesitikkaseen jonka poksautat nesteessä lopuksi, mutta et keitä. Tulee vaikka kiisseliä kun suurustat kiisseliksi asti perunajauhoilla.


Luumuriisi:
300 g kuivattuja luumuja
8 dl vettä
2,5 dl riisiä
(Päälle kapeana nauhana siirappia tai hunajaa.)
Liota luumuja yön yli. Keitä riisi liotusvedessä. Keitä vielä luumujen kanssa yhdessä 5 min. Tarjoa kylmänä.


Omenariisi:
1 l vettä
3-5 omenaa
1,5 dl riisiä
(0,250 dl sokeria)
(kanelitanko)
Keitä riisiä pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää keitoksen loppupuolella pieneksi kuutioidut omenakuutiot.


Nopea appelsiini-jälkiruoka:
Lohko appelsiineja annosmaljaan tai kulhoon ja kaada mieluistasi siirappia päälle. Voit käyttää lisäksi vaniljasokeria sekä suklaarouhetta ja kardemummaa.


Appelsiinikeitto;
0,5 litraa appelsiinimehua tai 5 appelsiinin puserrettu mehu.
1,5 l vettä
2 rkl perunajauhoja
2 appelsiinia
Kiehauta liemi. Sekoita tilkkaan vettä perunajauhot ja lisää hyvin sekoittaen. Poksauta liemen pinta mutta älä keitä hetkeäkään. Lisää appelsiininlohkoja keittoon.


Sitruunakeitto;
2,5 l vettä
kanelinpala
1 dl mannaryyniä
2:n sitruunan mehu
1 dl sokeria
(1 dl korintteja)
2 l vettä
1 rkl sokeria
1 dl rusinoita
Vesi ja kaneli kiehautetaan, mannaryynit vispilöidään ja keitetään ryynit pehmeiksi. Mausta sitruunojen mehulla ja sokerilla maun mukaan. Lisää puhtaat rusinat keittoon ja kypsytä hetki. Keitto tarjoillaan kylmänä.


Pihlajanmarjapuuro;
0,5 l pihlajanmarjoja
2 l vettä
2 omenaa tai puhtaita omenan kuoria
0,5 - 1 dl sokeria
3 dl ruisjauhoja
1-2 rkl perunajauhoja
Siivoa ja kiehauta pihlajanmarjat. Marjat keitetään toisessa vedessä yhdessä paloiteltujen omenalohkojen kanssa pehmeiksi. (Siivilöi liemi.) Mausta ja vispilöi ruisjauhot sekaan. Puuro saa hiljaa miedolla lämmöllä keittäen ja koko ajan hämmentäen 45 min - 1 h.
Jos puuro ei ole tarpeeksi sakea suurusta; perunajauhoja tikkkaan vettä ja kuumenna niin että 2-3 kertaa pinta poksahtaa, älä keitä.


Omenapuuro:
3 dl kaurahiutaleita
3 omenaa
1 l maitoa
(2 rkl hunajaa tai 1-2 tl vanilliinisokeria)
Kuori ja kuutoi omenat. Uunivuokaan sikinsokin omenakuutiot ja hiutaleet. Päälle maustettu maito. 225C
40 min.


Marja/ hedelmä-rahka:
2 dl vatkautuvaa kermankorviketta (Vanilla, soija- kaurakerma) jonka rasvapitoisuus on 3-10%.
(0,5 dl sokeria, mielellään ruokosokeria)
2 dl maitorahkaa
1-2 tl vaniljasokeria
3 dl marjoja tai kuutoituja säilykehedelmäpaloja, tms.
Vatkaa kerma. Yhdistä rahka ja sokeri ja lisää mukaan. Vaniljasokeri ja Marjat, tms. lopuksi.


Ruispuuro: 
1 litra vettä
3 dl ruisjauhoa
kts. pakkauksen ohje tai googleta.
Kuumenna vesi kiehuvaksi. Sekoita ruisjauhot veteen tasaiseksi. Hauduta liedellä 1 h välillä sekoittaen.
Suola lopuksi.


Maitoperunat:
Kokonaisia pieniä tai lohkaistuja suuria raakoja perunoita. Kypsennä ne kypsiksi vedessä (keitinvesi talteen)  tai mikrossa.
(Mikrossa: - Lautaselle tilkka vettä. Perunoiden päälle talouspaperi jonka kostutat vedellä märäksi. n. 3-6 min) Sipulia eri muodossa silputtuna kypsennyksen loppuvaiheessa. Kaikki vesi pois,  ja tilalle tarpeellinen määrä maitoa. Kuumenna. Älä keitä.  Lopuksi voita tai margariinia kuumennettuun maitoon maltillisesti.
Varovasti suolaa, (ruohosipulia, tilliä.)


Spagetti:  (tai makaronia)
Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan napakaksi, ei pehmeäksi. (8-10 min) Siivilöi vesi pois. Maustaa voi monin tavoin;
> Vihreätä tai punaista pestoa. n. 1 rkl/per annos)
> Valkosipulia jauheena.
> Chiliä varovasti.
> Soijakastikkeella voit maustaa spagettia mainiosti.
> Paahdettu sipuli sopii hyvin spagettiin.  
> Spagetin voit paistaa heti keittämisen jälkeen öljyssä,  ja maustaa siinä samalla mieleiseksi. Esim.; valkosipulilla öljyssä viipaleina. Lisää heti paistamisen alussa jauhettua paprikaa.
> Spagettia voi syödä samanlaisilla kastikkeilla kuin perunaakin.
> Parmesan tai muuta juustoa raasteena pinnalle
Soseuta kypsä parsakaali oliiviöljyn, valkosipulin ja paprikamausteen kanssa niin saat kastikkeen pastalle.
Kevyt pastakastike; soseuta rasvatonta raejuustoa ja kondensoitua rasvatonta maitoa (sitruunamehun) ja rosmariinin kanssa.

Kaupan hyllyillä on paljon erilaisia pastavalmisteita. Tummatkin pastat voivat valmistua jopa 4 minuutissa. Niitä voi keittää ja maustaa: Paistaa pannulla öljyssä keitettynä- Maustaa pussimausteilla sekä soija- ja sweet chili sauce kastikkeilla ja vaikka tavallisella tomaattiketsupilla. Valkosipulia, erilaista suolaa- Mitä mieli tekee- Nämä ovat halpoja ja syö vaikka näitä mieluimmin kuin nälissään eikä nämä huonoa ruokaa ole- hiilihydraattipitoisia eli energiaa käytännössä.



Paras yksinkertainen pastakastike;
1 prk 400g kuorittuja tomaatteja
5 rkl öljyä (voita)
1 pilkottu sipuli

Sekoita aineet ja hauduta ainakin 45 minuuttia- (Älä keitä) ja survo sopivaksi. Mausta pippurilla.

Juhla-pasta;
1 ps (200g) pakasteherneitä
450 g (simpukka-mallista, tms.) pastaa
1 valkosipulinkynsi
1 sitruuna
1 dl mieleistäsi kermankorviketta 
2 rkl oliiviöljyä
2,5 dl parmesaaniraastetta
mustapippuria, suolaa, ja jos haluaa;
(1 ¼ dl tuoretta minttua (tai kuivattua minttua 2 rkl) (basilikaa voi kokeilla mintun sijasta helpommin löytyy)
Kypsennä herneet mikrossa, ja lisää mahdollinen minttu tai basilika, tms. mieleinen yrtti, sekä hienonnettu valkosipulin kynsi, että sitruunan raastettu hyvin pesty kuori. Keitä pasta. Lisää kulhoon oliiviöljy, kerma sekä puolet juustosta. Sekoita ainesosat keskenään muusinuijalla tasaiseksi kastikkeeksi. Siirrä valmiit pastat hernekastikkeen joukkoon kulhoon. Pastaa ei tarvitse valuttaa kovin huolellisesti, sillä pieni määrä pastan keitinvettä tekee ruoasta entistäkin mehevämpää. Rouhi joukkoon pippuria ja suolaa. Lisää valmiin pastan pinnalle loput juustot (sekä mintun lehdet tai basilika, tms.)  juuri ennen tarjoilua. Purista annoksen päälle myös hieman sitruunamehua sekä lorauta oliiviöljyä.


Keitetty riisi:
Keitä riisi. Mausta currykastikkeella. (purkissa kaupoissa)
Riisiä voit paistaa sitten keitettynä paistinpannulla ja sekoita currykastike vasta siinä vaiheessa. Lisäksi rusinoita. (Kalapuikkoja tms, ja kanakoipia, aurinkokuvattuja tomaatteja) Vihanneksia tuoreena tai pakastettuina. Papuja. Riisirisoton ainekset voit tehdä mielesi mukaan aina. Sotkea mukaan jääkaapista ja purkeista ja kuivattuna mitä löytyy ja mielesi tekee.
Keitetyn riisin voi maustaa myös pelkällä currylla tai paparikalla, siis kuivilla pussimausteilla. Paahdettua sipulia voi riisiin lisätä.
Lisäksi jotakin tuoretta.

Riisiä voi maustaa paprikalla tai cyrrylla. +Erilaisilla purkkivalmisteilla.
Kylmää riisiä voi paistaa paistinpannulla.


Kaupan hyllyillä on erilaisia sekoituksia joissa voi olla esimerkiksi riisiä ja ohraa ja monenlaisia erilaisia vilja-sekoituksia on saatavilla. Nämä ovat halpaa ruokaa. Mausta miten mieli tekee. Pakettien ohjeita kannattaa lukea ja katsoa valmistajien -myllyjen omien web- sivujen reseptejä.


Keitetty ohra riisin tapaan;
- Katso edellä keitetyn riisin ohjeita. Voit maustaa mielesi mukaan niin kuin riisiäkin.
Kasviskuutiot ja kuullotettu sipuli on parasta lisätä erikseen kypsennettynä kypsään napakkaan ohrasuurimoihin.


Perunamuusi:
Jauhoisia perunoita! Rosamunda on paras lajike jos lämmittää ruokaa uudelleen. Ei mene miksikään lämmitettäessä. Jauhoisia perunalaatuja muusiin.
Keitä ensin vedessä tai höyrytä kypsiksi. Parhaan muusin saat höyryttämällä kuorineen ja kuori vasta ennen survomista. Kuullota sipulia pannulla. Muusaa perunat jollakin konstilla niin ettei ole kokkareita. Nesteeksi keitinvettä tai/ ja maitoa sopivaksi. Suolaa. Kylmää perunamuusia voi paistaa pannulla.
Pussimuusi: - Pussimuusit ovat aivan kelpoja, ja saat maukasta kun kuullotat runsaassa öljyssä pannulla sipulia valmiin pussimuusin sekaan. Muusin lämmittäminen -paistaminen paistinpannulla parantaa makua sekin. Paahdettua sipulia voit ripotella pinnalle.


Soosi: (-perunoille, -muusille, pastalle)
Pannunpohjalle öljyä tai margariinia. Kuullota sipulia ensin rasvassa. Sekoita vehnä- tai hiivaleipäjauhoa kuumaan rasvaan niin että on sopivan löysää ja kiinteää. Kiehuvaa vettä päälle ja sekoita tasaiseksi. Keitä 2-3 minuuttia. Suolaa. Perunoiden ja muusin kanssa.
Valmiiseen soosiin voit lisätä purkillisen herkkusieniä.
Ketsupilla saat tomaattikastiketta. Mausta aina keittämisen päätteeksi. Jauhettu paprika on mainio mauste. Soijakastiketta voi varovasti käyttää joskin soijakastike värjää kamalan väriseksi.
Soosi kattilassa;
Kuullota kuutioitua sipulia kattilan pohjalla. Lisää 1 litra vettä ja kuumenna kiehuvaksi.
Lisää pussillinen sekavihanneksia tai viipaloituja porkkanasiivuja, tai/ja 1 dl tummaa paahdettua soijarouhetta. Kypsennä mitä olet lisännyt. (+ 1 kpl kasvisliemikuutio) Sekoita eri kipossa keskenään 2,5 dl kylmää vettä 1,5 dl vehnäjauhoja vatkaten ne sileäksi, lisää keitokseen ja keitä 3-5 min hiljaa. (Lisää soijakastiketta varovasti makusi mukaan tulee samalla ruskea kastike)


Tuoresalaatteja:
Salaatinlehtiä jotakin lajia, tuorekurkkua ja tomaattia. Päälle kastikkeeksi hiukan öljyä.
Muutakin tuoretta voit laittaa mukaan.

Kastikkeina voi salaatteihin käyttää kylmäpuristettua öljyä, pikkusen voi omenaviini- tai punaviinietikkaa lorauttaa ruokalusikkamitalla, kermaviiliä, ja luonnon maustamatonta jogurttia. Tilliä ja persiljaa voi hienontaa mukaan. -Salaateissa ja salaatinkastikkeissa on vapaus tehdä mieleistään vapaasti.

Juustokuutiot -kaikki juustot, mm. feta- ja rae-juusto- salaatissa tekevät ruokaisampaa! -Myös keitettyjä kokojyvämakaroneja- ja riisiä-, jonnekin voi kuutioitu keitetty perunakin sopia.
Pähkinöitä ja rusinoita voi sekoittaa mukaan.
Usein keitetyt kananmunanlohkot voivat sopia-.
- Katsele kaupan tuoretiskejä ja tee oma salaattisi!

Punajuurisalaatti;
Raasta tuoretta;
-Punajuuria, omenoita, sipulia -punasipuli on miedomman makuista, -myös purjosipuli. -Myös appelsiinikuutiot esim. sopivat.
Tuorekurkku-.

Porkkanasalaatti;
Raasta porkkanat hienolla terällä
(Punasipulia)
Appelsiinikuutioita
(Marjoja)

Kaalisalaatti;
Raastettua valkokaalia
Appelsiinikuutioita
Marjoja maun mukaan

- Kaikkea mieleistä voi sekoittaa salaattiinsa!

Hedelmäsalaatti:
2 omenaa
2 appelsiinia
2 päärynää
2 banaania
500 g viinirypäleitä
1 tlk ananasta, persikkaa, tai säilöttyä banaania liemineen.
Voit laittaa mukaan myös marjoja.
(joku edellisestä voi jäädä poiskin ja lisää muita vastaavasti)
Liemen voit tehdä jos tölkki jää pois myös: 1 sitruunan mehu (hiukan sokerivettä)



Perunasalaatti I;
10 keskikokoista keitettyä yön yli jääkaapissa ollutta perunaa.
1 dl kermaviiliä tai kermaa
1 tl sokeria
1-2 tl sinappia
hiukan mieleistäsi pippuria (esim. valkopippuria varovasti)
0,5 tl suolaa
1-2 rkl ruokaetikkaa
-Viipaloi tai kuutioi perunat. Sekoita mausteet keskenään, lisää vatkattua kermaa tai kermaviili ja kosteuta peruna tasaisesti nesteessä.
II;
Keitettyjä kylmiä perunoita. Raakaa sipulia kuutioina tai kuullota sipuli. Punasipuli on miedompi jota ei kuulloteta. Etikkakurkkua ja omenaa kuutioituna mukaan. Sekoita kermaviilistä ja majoneesista kastike jonka sekoitat mukaan sopivan kiinteäksi.
III;
Liemen voit tehdä myös liemikuutioista kermaviili/majoneesin sijasta. Imeytä kasvisliemi salaattiin yön yli.
Saat kaataa lientä niin että peittyy kokonaan. Tuore tilli on eetua tähän yksi nippu.
IV; 
Keitettyjä perunoita kuutioina, tomaattia lohkoina, suolakurkkua, tuorekurkkua, tilliä.Öljyä.


Perunasoppa:
Valitse keittoon sopivia puolijauhoisia perunoita. Lohko kuoritut perunat. Rosamunda on paras peruna joka ei mene uudelleen lämmittämisestä miksikään. Porkkanasiivuja ja sipulia ensin keitinveteen hetkeksi kiehumaan. Tai vaihtoehtoisesti lopuksi 5-6 minuuttia ennen lopullista kypsymistä keittojuures- tai sekavihannespussi. (Maustepippuria, laakerilehti heti lähdössä mukaan.) Tummaa soijarouhetta voit käyttää mukana. Lisää soijarouhe heti alkuun keitinveteen. (0,5-1,0 dl) 1-2 rkl ohrasuurimoita voi lisätä keittoihin.
Perunasipulikeiton saat kun käytät runsaasti sipulia (ja 1 kpl purjon) perunoiden lisäksi.
Mausta liemi lopuksi kasvisliemikuutiolla. Löydät parhaimman makuiset kuutiot kokeilemalla. Huomoi kuutioiden suola maustamisessa. Persiljaa tai tilliä päälle valmiiseen keittoon.
> Perunakeittoon käytä mielellään selleriä ja palsternakkaa pieninä kuutioina. Ne ovat maustejuureksia joilla saa hyvää makua + purjosipuli.

Kaalikeittoa saat kun keität liemessä ensin pelkkiä kaalisuikaleita 1-2 tunnin ajan ja lisäät muita aineita sitten kysymisjärjestyksessä.



Makaronivelli:
Keitä makaronit napakoiksi. Lisää maito ja varovainen nokare margariinia tai voita. Suolaa pikkusen.
Jos teet makarooni vellin veteen, lisää veteen ensin kiehumaan hiukan paahdettua tummaa soijarouhetta ja kasvisliemikuutio (tomaattisosetta).
Maitovellissä jätä soijarouhe ja liemikuutio pois ja kaada keitinvesi pois ja maitoa tilalle.
Mikrossa maitovelli; - Kuumenna vettä ja makaronia 6-8 minuuttia.
Kokeile makaronin kypsyys että on napakasti kypsä ei liian pehmeä. Kaada vesi pois ja maito tilalle. Kuumenna mutta älä keitä. Margariinia nokare ja hyppysellinen suolaa.


Perunagratiini:
Siivuta perunat. Rosamunda on paras lajike joka ei mene lämmittämisestä miksikään.
Voitele uunivuoka. Lado perunat uunivuokaan ja päälle munamaito. (korppujauhoja ja nokareita voita tai margariinia pinnalle.) 
Perunoiden väliin vuokaan voit laittaa sekavihanespussin, paahdettua ensin vedessä liotettua tummaa soijarouhetta. Purkin raejuustoa tai kermaviiliä,  tai 1-2 rkl riisiä mutta huomioi että laitat vettä sen verran mitä riisit imevät nestettä. (maustepippureita tai mustapippuria) Uuni 225C /70 minuuttia. Pienennä lämpöä puolen tunnin kuluttua >200C.
Katso munamaidon ohje tältä sivulta.


Makaronilaatikko:
Keitä makaronit napakoiksi. Ei pehmeiksi missään tapauksessa!
Voitele vuoka. Päälle munamaito edellisen reseptin ohjeen mukaan. Väliin kuullotettuja sipulikuutioita ja  laittaa soijarouhetta joka on ensin liotettu vedessä 10 minuuttia ja sitten käytetty paistinpannulla. (Mausta liemikuutioilla.) Päälle voit investoida juustokuorrutuksen 10 minuuttia ennen lopullista kypsyyttä. Kuumaan uuniin 225 C /45 min.


Helppo makaronilaatikko;

- Tässä makaronilaatikkoreseptissä ei makaroneja esikeitetä.

3 kananmunaa
1 l maitoa
1 sipuli
1–2 tl suolaa
1 tl currya
½ tl valkopippurijauhetta
1 l paprikajauhetta
7 dl makaroneja
500 g härkäpapu- tai muuta vastaavaa kasvisvalmistetta
1 ps juustoraastetta (150-200g)
Lämmitä uuni +200C. Riko munat astiaan ja lisää joukkoon maito. Lisää hyppy suolaa ja mausteet. Sekoita. Kaada makaronit ja härkäpavut vuokaan. Kaada munamaito vuokaan makaronien ja härkäpapujen päälle ja sekoita ainekset. Paista makaronilaatikkoa uunissa 30 minuuttia. Ota pois uunista ja sekoita hyvin niin, että ainekset ovat tasaisesti sekaisin. Lisää joukkoon pussillinen juustoraastetta. Paista vielä uunissa toiset 30 minuuttia.

Makaronilaatikko broilerin jauhelihasta;

5 dl  makaronia 400 g broilerin jauhelihaa 1 paprikaa (1 pkt broileripekonia) (½ prk aurinkokuivattua tomaattia) ( 1 sipuli) (pinnalle jotakin mieleistä juustoraastetta) 5 dl kaurakermaa 2 kananmunaa 1 ½ tl suolaa 1 tl pippuria
Keitä pasta napakaksi. Paista broilerin jauheliha ja pekoni sekä kuullota sipuli ja paprika pannulla. Kaada pastat uunivuokaan ja lisää jauheliha, pekonit ja paprikan palat. Sekoita munat ja kaurakerma keskenään ja kaada uunivuokaan. Sekoita ainekset keskenään uunivuoassa. Lisää suola ja pippuri.
Anna tekeytyä pari tuntia tai yön yli uunivuoassa ennen paistamista. Paista makaronilaatikkoa 200 asteessa noin tunnin ajan, mutta 10 minuuttia ennen kypsymistä eli 50 minuutin kohdalla lisätään juustoraaste pinnalle. Porkkana-kaalilaatikko; 500 g kaalia 500 g porkkanoita 4-5 dl maitoa tai vettä (kasvislientä) 3 rkl kaurahiutaleita 2 tl jauhoja 1 muna tai (1 rkl soijajauhoa) Raasta, silppua tai jauha porkkana ja kaali. Voit kuullottaa paistinpannulla niin halutessasi. Ripottele kerroksittain vuokaan, väleihin jauhot ja ryynit. Lopuksi päälle kaadetaan munamaito/vesi/soijajuho -seos. Paista uunissa ensin 15 min 225C ja sitten noin 50-60 minuuttia 200C.


Papupata:

Mielivaltaisesti erilaisia juureksia ja vihanneksia, tai 500g - 1000 g pussi pakastettuja.
2-3 valkosipulin kynttä
Sipuli
Öljyä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk jotakin maustettua/säilöttyä,  pakaste/ tai tuoreita papuja
Persiljaa
Pippuria maun mukaan
(Soijakuituvalmisteita; (keitä 10 min ja kuullota öljyssä ensin)

Kuullota juureksia/ vihanneksia öljyssä ja lisää kannen alle pataan ja sekoita joukkoon loput aineet. Tilkka vettä pohjalle. Lisää kasvislientä tai vettä jos tuntuu kuivalta.
Hauduta kypsäksi. Lisää tuore persilja kypsään pataan. Haudekeitin on mainio.

Nauti riisin tai keitettyjen perunoiden kanssa.


Valkosipuliperunat:
7 isoa perunaa
2 sipulia
3-7 valkosipulin kynttä
0,5 tl suolaa
1 dl kahvikermaa
Kuori perunat ja viipaloi kaikki kaikki aineet ja vuokaan niin että alimmaksi ja päällimmäiseksi perunoita. Kerma viimeisenä päälle. 200C noin 40-50-60 minuuttia.


Täydelliset uuniperunat:

6 perunaa, kuorittuna ja viipaloituna (n. 1 cm paksuisiksi)
2 sitruunan mehu
suolaa ja pippuria
reilu 1 dl ekstraneitsytoliiviöljyä
2 dl vettä
1-2 rkl mannasuurimoita
1 tl oreganoa
Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Kuori ja viipaloi perunat ja laita ne uuninkestävään, laakeaan vuokaan. Rouhi päälle suolaa ja pippuria, purista joukkoon sitruunoiden mehu ja lisää vielä oliiviöljy sekä vesi. Viimeistele ripottelemalla perunoiden päälle mannasuurimoa. Paahda uunissa 30 minuuttia. Kääntele perunat ja ripottele päälle oregano. Jatka paistamista vielä 30-40 minuuttia, kunnes perunoiden pinta on kauniin kullanruskea ja rapea.


Uunissa kypsennetyt perunalohkot:
Kuori perunat. Leikkaa ne lohkoiksi. Voitele öljyllä. Tee joku mausteseos mistä tykkäät, esim, paprika ja yrtti- tai aromisuola ovat sopivia ja kaupasta löytyy valmiita perunamausteseoksiakin pusseissa. Ripottele mausteseosta ja korppujauhoja päälle ja voit laittaa 10 minuuttia ennenkuin perunat kypsiä kuorruttaa juustoraastellakin. Kuumaan 200C uuniin n.50 min.  Kokeile terävällä tikulla tai veitsenkärjellä kypsyyttä 20-25 minuutin jälkeen. Juustoraasteeseen voi halutessa investoida.


Rapeat uuniperunat:
6-12 soikeaa perunaa
5 rkl margariinia tai öljyä
2 rkl korppujauhetta
(suolaa)
Leikkaa kuoritut perunat siivuiksi, mutta kuitenkin niin että peruna jää kokonaiseksi eli siivut alaosasta kiinni ja peruna pysyy koossa. Voitele uunivuoka. Lisää margariininokareita tai voitele öljyllä. Paista 30-40 minuuttia. Paistumisen aikana voi valella öljyllä. 225C
Juustoraasteeseen voi halutessa investoida.


Muhennoksia;
Kukkakaali, tai peruna, tai porkkana ja/tai makaronimuhennos;
Muhennos perustuu siihen että teet sakean valkokastikkeen ja lisäät siihen keitettyä paloiteltua mielestäsi esim. em. listalta -kylmänä ja kuumennat, mutta älä vähääkään keitä. Keitetyt ruoan em. ruoka-aineet voi olla keittämisensä jäljiltä jäähdytettyjä, vaikka yön yli jääkapissa. Tottakai voit käyttää juuri keitettyä lämmintä juures- makaroniainesta, mutta jätä napakaksi kun keität kypäksi. Ei löllöksi.
Mausta mieleiselläsi pippurilla varovasti.


Viili;
Viilipurkista otetaan pintakerros pois ja laitetaan 2-3 lautaselle tms. ja kaadetaan maitoa päälle.  PImeään vedottomaan lämpimään komeroon ja seuraavana päivänä on valmista.


Porkkanaperunat: 
Silppua lautaselle porkkanaa. Päälle pieniä kokonaisia kuorittuja tai lohkottuja perunoita. Vesitilkka pohjalle. Päälle talouspaperi jonka kastelet hanan alla. Mikrossa kypsäksi n. 5-8 min.
Voit käyttää kannellista lasivuokaa. Tilkka vettä pohjalle aina.


Hernekeitto:
Liota herneitä yön yli 12 tuntia. Kuumenna nopeasti keitto poreilevaksi ja pudota lämpö ykköselle heti kun poreilee. Hauduta  neljä (4) tuntia ykkösellä liedellä välillä sekoittaen. Mukaan voit laittaa porkkanaa ja tummaa soijarouhetta. (Perunoita ja lanttuakin) (Liemikuutioita.) Keittoa pitää hauduttaa 4 tuntia että se on maukasta eikä ole vetistä.
Lue hernepakkauksen ohje. 5-10 litran kattila on hernekeittokattila. Hernekeitto ei kärsi pakastamisesta. Painekattilassa keitto tulee liottamattomista herneistä 1,5 tunnissa, mutta painekattilan käyttö pitää osata.
500 g = 5 litran kattilalle.
1 kg herneitä = 10 litran kattilalle.


Punajuuri tai porkkanakeitto:
- Keitä kuoritut ja lohkotut juurekset kypsäksi. Jollakin konstilla pitää saada ne hienoksi jauhetuksi/ mössätyksi. Sipulia. Laita kattilaan ja keitä. (Blötss-punajuurikeittoon tummaa soijarouhetta.) Mausta mielesi mukaan. Persiljaa pinnalle sopii varmasti. Maustepussien kyljessä lukee mihin ne sopii. Voit käyttää jotakin kasvisruokien yleismaustesekoitustakin hyvin. - Tällaisten keittojen kanssa herkutellaan hyvällä leivällä !


Porkkanapyörykät/ pihvit;
- 7 dl perunoita4-5 porkkanaa. 1,5 dl korppujauhoa. (hienonnettua sipulia)Keitä kuoritut ja kuutioidut kypsiksi ja jauha tai mössää hienoksi jollakin tavalla. 1-2 munaa mukaan, (vehnäjauhoa/ soijajauhoa niin) että saadaan käsissä muovattua littanoita tai pyöreähköjä paistettavia. Runsaassa öljyssä paistetaan. Seuraksi kuullota sipulirenkaita. Porkkanapihvit saavat hyvää makua keitetystä puuroriisistä.

Uunissa paistetut porkkanat/ tai punajuuret;
1 kg porkkanoita
2 rkl sulaa rasvaa; öljyä tai sulatettua margariinia
tilkka maitoa ja hyppysellinen suolaa
1-2 dl graham- tai ruisjauhoja

Kypsennä porkkanat puolikypsiksi. Viihdytä porkkanoita yön yli viileässä. Halkaise isot ja keskisuuret porkkanat.
Kastele nesteessä ja pyöritä jauhoissa. Paista uunissa.
Perunamuusin kanssa hyvää.

Juuresvuoka;

600 – 1000 g tms. nauriita, lanttuja, porkkanaa, perunoita, tai mitä tahansa vastaavaa kaupan juures/vihannes- hyllyistä, tai valmiita pakasteseoksia pusseissa. Sipulinlohkoja. Rouhittua mustapippuria.Yrttiseosmaustetta tai mieleistäsi maustetta. (Vihannesruokiin sopii monet mausteet, ja maustepussien kyljessä on ohjeet.) (2,5-5,0-7,5 dl edullista juustoraastetta)

Ratkaisevaa on mitä käytät. Jos laitat uunipannulle erilaisia juureksia Sinun on esikypsennettävä mahdollisesti pidemmän kypsymisajan vaativia. Höyryttäminen on paras esikypsennys, myös mikro. Mitä isommiksi paloiksi lohkot, siivutat tai paloittelet on sen pidempi kypsymisaika. Keittämällä voi esikypsentää puoleen väliin asti, ja seuraavana päivänä voi pannulla freesata/ kuullottaa napakoita puolikypsiä paloja väriä pintaan.

Laita juurekset isoon uunivuokaan tai uunipannulle leivinpaperin päälle, tai voidellulle uunipannulle. Voitele öljyllä johon on sekoitettu suola, ja ripottele mustapippuria voideltuihin kasvispaloihin. Paista uunissa tarvittava aika tavallisesti 30, 45 tai 60 minuutin ajan 200C. Keskitasolla.

Jos pinta ruskistuu liikaa laita uunipelti ylätasolle, tai siirrä alemmaksi, tai laita vain alalämpö päälle. Kokeile kypsymistä hammastikulla, veitsenkärjellä,  tms. Kymmenen minuuttia ennen kypsymistä ripottele juustoraaste päälle, ja jatka kypsentämistä vielä 10 minuutin ajan.




Uunijuurekset;

-Erilaisia oman mieltymyksen mukaisia juureksia ja perunoita uunivuoan verran 
-Tilkka kasviöljyä, mustapippuria, (+oman mieltymyksen mukaisia yrttimausteita)
Lohko juurekset, ja sekoita ne mausteissa ja öljyssä, ja asenna uunivuokaan. Laita uunipeltiä tai foliota päälle jos tummuu uunissa liikaa.
1,15 - 1,5 tuntia 200C. Kokeile tikulla kypsyys.
(Esim. Perunoita, porkkanoita, lanttua, punajuuria, ruusukaalia, papuja, sipuleita)



Paistetut herneet/ ja pavut;
500 g herneitä
Liota herneitä yli yön. Keitä herneet napakoiksi. Kuullota pannulla hyvin jäähtyneitä (yön yli) herneitä öljyssä.

Ohrapallerot;
2 dl rikottuja ohrasuurimoita
0,5 litraa keitettyjä hienoksi nuijittuja/ soseutettuja perunoita
0,5 l vettä tai (0,5 litraa kasvislientä) (kasvisliemikuutiosta tai keitinlientä)
1 rkl öljyä/ rasvaa
1 hyvin hienonnettu sipuli
3 rkl graham jauhoja
Kypsennä ohrasuurimot kasvisliemessä tai vedessä hyvin pakkauksen ohjeen mukaan. Kuullota sipuli pannulla. Sekoita aineet hyvin ja mausta. Mukaan voit lisätä jotakin mieluista. Pyörittele käsin muotoillut pallerot jauhoissa jossa voi olla esim. pippuria.
(Pallerot voi ennen jauhotusta kostuttaa munamaitoseoksessa.) Paista mieluisiksi palamista varoen pannulla.

Ohrapallerot muuttuvat ryynipalleroiksi; -Käytä riisi- tai kaura- tms. suurimoita pakkauksen ohjeen mukaan kypsennettynä. Sekoita kypsiin jäähtyneisiin ryyneihin maitoa sopivaksi massaksi asti. Massaan voit lisätä mitä haluat. Auta massaa olemaan käsin muotoiltavissa 1-2 munalla, tai soija- tai vehnäjauholla. Mitä vähemmän käytät venhäjauhoa taikinan kiinteyttämiseen sen maukkaampaa. Paista graham jauhoissa leivitettyjä/pyöritettyjä palleroita pannulla.


Perunasosekeitto;
0,5-1 litraa perunalohkoja
1,5 l kasvislientä tai vettä
1-2 sipulia
3 rkl venhäjauhoa
rasvaa
Keitä perunalohkot ja hienonnettu sipuli aivan pehmeiksi. Jollakin keinolla jauha ne tasaiseksi. Pannuun rasvaa hiukan ja vehnäjauhoa ja sekoita tasaiseksi ja keitä pannun pohjalla hetki. Kaada soseutettu perunasipuliseos ja liemi päälle ja keitä 10 min. Mausta. - Leivän kanssa.

Lanttusosekeitto;
500 g lanttukuutioita
1 l vettä
1 rkl öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
1,5 l maitoa
suolaa
(jauhettua muskottipähkinää maustepussista mausteeksi.)
Keitä lanttukuutiot kypsiksi. Kuumenna kattilan pohjassa rasva ja jauhot ja sekoita massa hyvin. Lisää lanttusose ja mikrossa isossa lasi- tai muoviastiassa kuumennettu maito tai olet tehnyt vesitilkkasessa maitojauheesta sopivan seoksen että vesiliemi muuttuu maidoksi. (Lisää maitojauhemaito viimeiseksi  ja keittää ei saa vähääkään. Maitojauhemaito menee pilalle jos se vähänkin kiehahtaa.) Olet suuruksen kiehuttanut kypsäksi rasva-jauhoseoksessa ja pienessä keitinvesimäärässä,  ja lisäät vasta sitten lanttusoseen ja muut aineet päälle.


Kasvis-sosekeitot;
2 l kasvislientä
2 kukkakaalia tai juureksia arviolta vastaava määrä
2 rkl ruokaöljyä- rasvaa
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl soijajauhoa (saostetaan)
suolaa
valkopipuria erittäin varovasti hyppy
Kukkaalista valmistettaessa pitää kukkakaali esikäsitellä; Liottaa vedessä muutamia tunteja ja veitsellä perata.
Juurekset kuoritaan ja paloitellaan. Sitten mistä keitto valmistetaankin keitetään kypsäksi. Soseuta tai hienonna keitetyt kasvikset.  Sekoita soija tilkkaan vettä ja lisää liemeen. Keitä vielä hetki soijan kanssa.

Vihannespihvit;
2-3 porkkanaa,1 sipuli,
3dl kauraryynejä,
vehnäjauhoja,
(kasvislientä)

Raasta porkkanat ja sipuli. Sekoita raasteseos kauraryyneihin ja vehnäjauhoihin, sekä lisää hiukan kasvislientä. Muotoile taikinasta pieniä kakkuja, jotka paistat paistinpannulla pihveiksi. Tarjotaan puolukkasurvoksen ja perunoiden kanssa.

Juurespihvit:
1)
Keitä tai höyrytä kypsäksi, ei liian pehmeäksi esim. punajuuria, porkkanoita, lanttua, selleriä, esim. Yön yli jääkaappiin. Viipaloi 2 cm paksuksi siivuiksi ja kastele kananmunassa ja pyöritä korppujauhossa. Paista pannulla. Suolaa kevyesti ja (mustapippuria)

 2)
Raasta juurekset mitä haluat. Tai joku kaupan pakastevihannespussi hienonnettuna. Lisää mukaan kananmunaa ja varovasti vehnäjauhoa (korppujauhoa) juuri niin että pysyy koossa että voit paistaa pannulla. Mitä vähemmän pystyt käyttämään vehnäjauhoa sitä maukkaampaa tulee. Mukaan voi lisätä varovasti keitettyä puuroriisiä tai -ohraa. Pippuroida voi varsinkin mustapippurilla. Suolaa. Pippurointi tekee aina ihmeitä pihveille.
> Paahdettu tumma soijarouhe käy jauhelihana punajuuripihveihin niin ovat sitten "Lindströmin pihvejä."


Juhla öljykastike;
Silppua sipulia hienoksi ja laita sipulia paljon kasvisöljyyn ja jääkaappiin yöksi. Öljy olisi hyvä olla kylmäpuristettua. Kylmäpuristetun öljypullon kyljessä lukee aina poikkeuksetta: "Extra virgin" tai "kylmäpuristettu." Marketin hyllyltä löytyy eri hintaisia.


Valkokastike mikrossa:
2 rkl margariinia tai öljyä
2 rkl vehnäjauhoa
4 dl maitoa
hiukan suolaa
(mustapippuria)
Sulata margariini ja sekoita jauhot siihen hyvn sekoittaen. Korkea lasiastia max teholla 3-4 minuuttia. Sekoita 2 minuutin kohdalla kerran. Mausta.

Juhlalisäke; 
4 Punasipulia
0,5 dl ruskeaa sokeria
0,5 dl punaviinietikkaa
0,5 dl vettä
Öljyä kuullottamiseen

Suikaloi sipuli ja kuullota öljyssä. Sotke kaikki aineet kattilaan ja kiehauta ja anna hautua 10 minuuttia.
Laita purkkiin, jäähdytä,  ja yön yli jaakaapissa.


Kukkakaali:
Höyrytä kukkakaali kypsäksi. Tai kypsennä mikrossa. Lasivuokaan tilkka vettä ja kansi päälle ja mikroon. Tai lautaselle tilkka vettä ja päälle talouspaperi jonka kastelet vedellä. Päälle voi ripotella juustoraastetta ja sulattaa juustokuorrutus vielä päälle. Vastaavaan tapaan voi valmistaa myös parsakaalia.

Kaalit uunissa:
Lohko kaalit ja mielellään esikeitä edellisen ohjeen mukaan ensin puolikypsiksi. Munamaito päälle ja halutessasi kypsennyksen loppuvaiheessa juustoraastekuorrutus 10 min ennen lopullista kypsyyttä.
30-45 min/ 200-225C

Uunissa paahdettu kukkakaali tai porkkanat;

Vuoan voi tehdä kukkakaalista, porkkanoista, tai
kaupan vihannes- juures-sekoitusta.

1 (500 g)
kukkakaali
½ rkl
tuoretta rosmariinia hienonnettuna
50 g
öljyä, tms.
(1 tl
raastettua sitruunankuorta
½ tl
suolaa
½ tl
r
ouhittua mustapippuria)

Huuhtele kukkakaali hyvin suihkulla tai hanan alla. Koverra kanta pois ja irrota lehdet. (sekoita muut aineet keskenään, ja hiero kaalin pintaan ja laita kaalin koloon.) Uunissa vuoassaan 30-35 min 175C uunin keskitasolla. Kypsentämisen aikana voi kolosta hieroa sulaa kaalin päälle. Valuta sulaa kaalin kolosta lopuksi kaalin päälle ennen tarjoilua.


Keitetty kaali kastikkeella;
tai /kaalimuhennos;
Perkaa kaali; (kanta ja huonot lehdet pois) ja keitä kaalia vedessä jossa ripaus suolaa. Nosta kypsä kaali valumaan kuumana. Tee pannulla rasvasta ja vehnäjauhosta peruskastike kaaliliemestä ja lisää se loppuun kaaliliemeen niin että tulee sopivan notkeata kastiketta. Perunojen kera var god.
Kaalimuhennosta saat; kun sekoitat sopivaksi leikattua kaalia paksuun em. kastikkeeseen pannulla.







Juhlaisat kaalipaistokset:
Kukka- tai parsakaalinpalat kypsennetään höyryssä, mikrossa tai keittämällä puolikypsiksi. Uunivuokaan ja päälle munamaito. Mausta kasvisliemikuutiolla. Päälle voi investoida mainiosti juustokuorruksen juustoraaste pinnalle 10 min ennen valmistumista. 30-40 minuuttia 225C. >Näin voi valmistaa kaikkia pakastevihanneksiakin.



Rantakala;
Kuori perunat sopivaan pataan tai kattilaan. Jätä kaloille tilaa. Kypsennä perunat viittä vaille kypsiksi. Lisää kalapalat päälle. Hauduta pikkusen poksautakin kalat kypsiksi niin että perunatkin ok. Tilliä päälle. Valkopippureita kokonaisia voit laittaa heti ensimmäiseksi keitinliemeen. Keittoa saat kun käytät suhteessa enemmän lientä, ja sipulia + keittojuureksia voi lisätä.
> Jos kalastat voit kuivata kalaa talveksi. Kuivattu kala laitetaan veteen likoon edellisenä iltana.


Silakkavuoka kokonaisista silakoista;
n. 1 kg silakoita
tilliä
viipaloitua punasipulia
Liemi;
2 dl etikkaa
5 dl vettä
3 laakerinlehtiä
Valko- ja maustepippureita
(4 tl sokeria)
Suolaa

- Uuni 225C. Laita peratut kalat selkäpuoli ylöspäin uunivuokaan. (Tilliä kalojen väliin) Keitä liemi ja kaada kalojen päälle tulikuumana. Vuoka uuniin 5-10 min. Jäähdytä omassa liemessään.


Paistetut silakat;
Silakoita (kokonaisia)
Öljyä paistamiseen
Ruisjauhoja
Suolaa
Valkopippuria (jauhettuna)
Perkaa silakat; Pää ja sisälmykset pois. Laita suolatut ja valkopippurilla maustetut ruisjauhot syvälle lautaselle ja kierittele silakat yksitellen jauhoseoksessa. Kuumenna paistinpannu nelosella 10 minuuttia. Paista silakoita hyvin runsaassa öljyssä etteivät pala, ja käännä silakoita paiston puolessa välissä. (Rypsiöljyssä ei ole palavia hiukkasia, siksi rypsiöljy sopii hyvin pannulla paistamiseen.) 



Jari-sedän semi-vege juhlavuoka;
1,5 dl esikypsytettyjä ohrasuurimoita
0,75 litraa vettä
1-4 sipulia
1 pss (600-1000g) mieleisiäsi pakastejuureksia/vihanneksia
1 pkt/ (3-4 kpl) kanankoipia tai broilerboxi, tms.
1-2 kasvisliemikuutioita
(Jos mielessäsi mieluisiasi mausteita niin-)

Isoon uunivuokaan ohrasuurimot, keltasipulilohkoja,  ja kiehuva vesi päälle jossa liemikuutiot liotettu,  ja kuumaan 225C uuniin. Odota niin kauan kunnes vesi kiehuu ja keitä ohrasuurimoita vedessä 15 minuuttia. Lisää pakastejuures-vihannekset jäisinä ja lopuksi kana päälle. -Nyt huomioit kanan kypsymisen-  kanankoivet 50 minuuttia,  ja katso pienempien kanapalojen kypsymisaika pakkauksesta jos niitä käytät. 
Säätele ruskistumista uunipellillä vuoan päällä ettei pala.
Kypsymisessä näin huomioidaan sekä ohran että lihan kypsymisajat.
- Lisäksi jos tahdot muusia tai kokoperunoita.
Voit korvata kanaa vaikka soijaleikkeillä tai isoilla juureslohkoilla.

Kalojen kuivaaminen;
Suuret kalat perataan ja halkaistaan ja pannaan puoleksi tunniksi voimakkaaseen suolaveteen. Pyyhitään ja asetellaan puusäleistä tedylle alustalle kiinni. Pannaan kuivumaan tuuliseen aurinkoiseen paikkaan lihapuoli aurinkoon päin. Kuivattu kala pussitetaan (ei muovin sisälle) ja asetetaan ilmavaan paikkaan säilöön.
Kun kala otetaan käyttöön sitä voi kevyesti nuijia ja laittaa likoon vähään veteen 1-2 vrk.
Pienet kalat (myös ns. roskakalat) perataan, kuivataan ja ripustetaan langalla kuivumaan aurinkoon ilmavaan paikkaan vuorokaudeksi, ja kuivataan loppuun asti uunissa tai kuivurissa. Kuivuneina ne survotaan ja hienonetaan jauheeksi. Säilötään lasitölkkeihin ja käytetään liemiin.

Juhlakeitot:
- Käytä pussikeittoja pohjaksi ja lisää sinne aina sitä mistä keitossa on kysymys. Kukkakaalikeittoon kukkakaalia ja sipulikeittoon sipulia jne. jne. Suurustaa lisää voi kun vatkaa venhäjauhoja ensin vesitilkkaan niin ettei jää kokkareita ja sitten keittoon ja keitä 5 min. Suurus harmaannuttaa keittoa.

Freesatut vihannekset/ juurekset:
Kylmiä jääkaapissa yli yön olleita juureksien tai kaalien paloja; Tai kaupan pakastealtaasta vihannespusseja;
Kuumenna paistinpannu ja öljyä pohjalle. Lisää vihannekset tai juurekset ja kypsennä. Kypsennyksen loppuvaiheessa lisää chili kastiketta pullosta.


Leipomisesta/
Sämpylät:
Jos et ole kokenut leipuri tee vaaleata leipää. Mitä enemmän vehnäjauhoja sen enemmän sitkoa, ja leipominen helpompaa. Vehnäjauhoissa tosin ei ole mitään ravintoarvoa. Kaikki rafinoitu on aina ravintona menetetty. Vehnäjauhoa käytetään sitkon vuoksi 1/3 taikinasta. Sämpyläjauhopusseista saa sopivia taikinoita jos ajatellaan että on mahdollisimman helppoa ja nopeaa.
Osta tuore hiiva ja liota se kädenlämpöiseen haaleaan veteen. Pese kädet hyvin ja lisää jauhot kauhalla veteen ja lopuksi vaivaa käsin ja nyrkillä taikinaa niin että se irtoaa astian reunoista, on kiinteää, pallomainen ja ei kova mutta pysyy käsissä kasassa. Kohota pyyheliinan alla astiassaan yksi tunti. Sitten tistipöydälle jauhoja ja kaadat taikinan siihen. Vaivaat vielä siinä. Leikkaat sämpyläksi sopivia paloja,muotoilet käsissä,  ja kohotat uunipellillä liinan alla 0,5 tuntia.
(Taikina on aina kohonnut aina kun sormenpäällä tölkkäät 0,5 cm taikinaan syvän klommon ja jos lommo nousee ponnahtaa saman tien ylös on taikina sopivasti kohonnut.)
Paista sämpylöitä 10-15 min 225C. Voit tehdä limppujakin taikinasta. Paistoaika pitenee 30-40 minuuttiin. Kun koputat sormella limpun pohjaa- jos se "kumajaa" -kuulosta nk. "ontolta" koputettaessa on leipä kypsä.
Pyri kaikkeen vehnätaikinaan lisäämään tummempia jauhoja ravintoarvon vuoksi. Hiivaleipäjauhoilla voi korvata tavallisesti aina joka paikassa 50-100% venhäjauhoista.
Sämpyläjauhopusseissa on ohjeet.


Vehnäpulla:
Pullaa saat vehnäjauhopaketin kyljestä ja sisällöstä. Kaikkein helpointa leivottavaa ja -opetella leipomaan.
Vehnäjauhoissa on paras sitki ja vehnäjauhoa lisätään muihin takinoihin sitkon vuoksi.
Sinun ei tarvitse voidella munalla eikä sokeroida pullia, mutta niistä tulee paremman näköisiä sillä tavalla.


Sekaleipä:
Lue mitä yllä kirjoitan leipomisesta sämpylöiden suhteen. Sekaleipää saat kun taikinajauho koostuu seuraavasti:

1/3 ruisjauhoa
1/3 hiivaleipähauhoa
1/3 vehnäjauhoa

tai
1/3 ruisjauhoa
2/3 venhäjauhoa tai hiivaleipäjauhoa

Voit tehdä leipiä tai limppuja ja sämpylöitäkin tällä koostumuksella. Reikäleivän mallinen leipä valmistuu 225C/ 20-30 minuutissa. Limput 40-60 min, ja sämpylät 10-15 minuuttia.  -225C.

Herkkupatongit;
2 dl maitoa
25 g hiivaa tai pussi kuivahiivaa
1 tl sokeria
hyppynen suolaa
3 dl vehnäjauhoja
n. 2 dl sämpyläjauhoja tai hiivaleipäjauhoja.
0,5 dl öljyä
Täyte;
- Voit täyttää patongin millä tahdot; mm. juustoraastetta, valkosipulia, oreganoa,  kasvisraastetta, jne, jne...

Valmista valmis perustaikina. Raasta ja kuutioi aineet hienoksi ja kuullota öljyssä paistinpannulla. Kaaviloi taikinasta 2-3 levyä ja jaa täyte niille. Kääri levyt rullalle.
Paista leivinpaperin päällä 225C 12-15 minuuttia.


Uunipannuleipä:
50 g hiivan pala
5 dl kädenlämpöistä vettä
0,5 tl suolaa
9 dl hiivaleipäjauhoja
Murenna hiiva veteen, lisää suola ja jauhot. Vaivaa taikinaa sitkeäksi. Kohota 20-25 min. Kaada leivinpaperilla vuorattuun tai voideltuun uunipannuun ja yritä tasoittaa pohjalle tasaisesti. Kohota 45 minuuttia liinan alla. 225C uunin alaosassa n. 20 min.
- Tämän leivän idea on se että pääsee vähällä leipomisella, mutta saa leipää.

Ryynirieska; 
Uunipannullinen/ noin 25 palaa;

1 l piimää
4 dl kokonaisia t. rikottuja ohrasuurimoita
2 munaa
1 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
2 dl maitoa tai kermaviiliä
0,5 dl öljyä
1 tl suolaa

Kaada piimä kulhoon, lisää suurimot ja anna turvota yön yli. Sekoita joukkoon muut ainekset. Uunipannulle leivinpaperin päällä 225C/ 30-40 minuuttia.



Kurikkalaanen perinne kropsu;
"Kurikasta kotoosin ja kropsua eväsnä."

1 kg perunoita
2 dl ohrajauhoja
1-1½ tl suolaa
1 dl maitoa
1 dl siirappia
1½ dl vehnäjauhoja
50 g sulatettua voita

Tee perunasose 1 kg:sta perunoita. Sekoita joukkoon ohrajauhot. Anna imeltyä lämpimässä paikassa muutama tunti.
Sekoita joukkoon suolaa, maitoa, siirappia, vehnäjauhoja ja voisulaa. Taikina saa olla melko sakeaa.
Levitä taikina ohueksi kerrokseksi hyvin voideltuun uunipannuun. Paista 250-275 asteessa 20-30 minuuttia. Leikkaa jäähtyneinä paloiksi."

Pikaleipä:
3 dl ruisjauhoja
2 dl hiivaleipä (vehnäjauhoja)
2 rkl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
(1 tl hienonnettua anista tai fenkolia)
3 dl maitoa (2-4 rkl siirappia)
Sekoita kaikki kuivat aineet ensin hyvin. Lisää nesteet ja sekoita niin vähän kuin mahdollista. 30-40 minuuttia, 225 C)
- Tämän leivän idea on mahdollisimman vähäinen leipominen.


Nopea vuokaleipä:
25 g hiivaa
1 rkl öljyä
2,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
2 tl sokeria
(1 dl leseitä)
6-7 dl hiivaleipäjauhoja
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Tee taikina ja kaada 1,5 litran voideltuun vuokaan. Kohota liinan alla 0,5 h. Uunin alimmalla ritilällä 225C 15 minuunttia. Nollaa lämpö eli jälkilämmöllä uunin keskiosassa 15 minuuttia.


Pikaleipä soodalla kohotettuna;
5 dl jauhoja, hiivaleipä- ja graham- sekoitusta.
1 tl soodaa
2 dl piimää
Reikäleivän näköinen paljolti uunipellillä leivinpaperin päällä. Leipä kohoaa kypsyessään soodalla. Ei kohoteta hiivalla.
200C; 40 minuuttia leivinpaperin päällä.


Jari-sedän viisas plättyleipä;
5-6 dl graham jauhoa
n. 2 dl vettä
(0,5-1 rkl öljyä)
-Vaivaa käsin tai koneella niin että taikina 
pysyy kasassa kiinteänä pallona. Pyöritä pöydällä jauhon kanssa taikinapitkoksi, ja jaa noin kuuteen osaan.
Pyöritä palloja käsissä ja lyö plittanaksi, ja kaulimella tai puolikalla kauli plättyjä.
Mikrouunissa kypsyy kätevästi lautasella. Noin 1,5 minuuttia molemmilta puolilta.
Paistinpannulla lämpö nelosella voi leipälättyjä kypsentää.



Aito ruisleipä;
1,5 litraa vettä
3 kg rusjauhoja
Ei kaipaa suolaa pakosta
Keitä 1,5 litraa vettä. Jäähtyneeseen veteen laita 2-3 hapankorppua paloina. Lisää jauhoa vellimäiseksi seokseksi. Lisää 3 vrk jauhoa aina vähän kerrallaan ja pidä taikinaa lämpimässä liinan alla.
Ruisleipä on aina maukkaampaa mitä löysemmän taikinan pystyt leipomaan, mutta ruistaikina on hankala leivottava. Kätevin keino on leipoa pitkiin uunileipävuokiin (3 kpl mahtuu yhtä aikaa uuniin) ja kaataa löysä taikina voideltuihin vuokiin. Ruisleipä on maukkainta ilman vehnäjauhoja, mutta vehnäjauhoja voi jos pakko käyttää leipomisen helpottamiseksi maksimissaan 1/3 taikinasta. Kätevimmin taikina tulee yleiskoneen leivontakulhossa ilman vehnäjauhoja. Jos leivot ilman vuokia, niin voit muotoilla reikäleipiä, limppuja tai sämpylöitä. Paista 50 - 60 minuuttia 230C. Kun leivän pohja koputettaessa pohjasta "kumahtaa" on leipä kypsä.
Kun leivot ruisleivän ilman venhäjauhoja ja ilman suolaa, syöt maailman parasta leipää. Kokeilemalla löydät itsellesi sopivan pituisen hapatusajan.
Voit valmistaa taikinajuuren itse; -Keitä 1,0 dl vettä, ja lisää jäähtyneeseen veteen ruisjauhoa velliksi. Peitä kuppi liinalla lämpimään kaappiin, ja lisää päivittäin hiukan jauhoa. Neljäntenä päivänä taikinajuuri on valmis.
Voit pakastaa taikinajuurta ja käyttää sitä jatkossa.

Perunaleipä;
2 kg perunoita (muusiksi eli soseeksi)
(perunsasosejauhetta eli pussimuusia lievä keitetty ja jäähdytetty taikinaliemi)
1,25 l vettä
2 kg ruisjauhoja
pala hiivaa
suolaa

Lisää hiiva kädenlämpöiseksi jäähtyneeseen taikinapohjaan. Lisää loput aineet ja vaivaa taikina ja leivo mieluisia leipiä.

Korput;
200 g vehnäjauhoja
100 g grahamjauhoja
275 g ohra- tai perunajauhoja
100 g kaurajauhoja
75 g ruisjauhoja
75 g voita tms.
50 g sokeria
30 g hiivaa
0,5 haaleata maitoa
suolaa

Sekoita kaikki jauhot. Liota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen, Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kaikki aineet vähitellen sekoittaen yhteen ja vaivaa taikina tavallisen leivonnan tapaan. Nostata 1 h taikinaa ja leivo sopivan muotoisia vaikka muotilla taikinalevystä. Nostata pellillä ja paista. Kun ovat jäähtyneet kuivaa korpuiksi uunissa siten että uuninlämpö on maksimissaan 50C ja laita uunin luukkuun ilmarako siten että esim. puukauha on välissä. Kosteus pääsee uunista ulos ja uunissa ilmanvaihto kuivatuksen aikana.

Graham-korput;
Pala hiivaa
1 l haaleata maitoa
1 dl siirappia
Suolaa
(1,0 dl öljyä)
0,5 kg vehnäjauhoja
1,5 kg grahamjauhoja

Näkkileipä;
2 dl maitoa
1 tl suolaa
2 rkl rasvaa
4 dl vehnäjauhoja
4 dl sihtiruisjauhoja tai tavallisia ruisjauhoja
Sekoita aineet, vaivaa, kauli ohueksi, pistele haarukalla tiheään, leikkaa sopiviksi palasiksi taikinapyörällä ja paista tasaisessa uuninlämmössä.


Kaurakeksit: (myös juustoiset)
2 dl kaurahiutaleita
2 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
(sokeria)
0,5 tl suolaa
0,5 dl sulatettua margariinia
2 dl maitoa
Sekoita kuivat aineet ja lisää rasva ja maito. Leivo pari levyä ja jaa ne taikinapyörällä tai veitsellä osiin uunipellillä leivinpaperin päällä. 225C 10-12 min.
Jos haluat juustoisia teeleipiä, niin 4 dl sekalaisia jauhoja, 2,5 dl maitoa 1 - 3 dl juustoraastetta. Muut aineet samat.


Piimäkeksit;
0,5 l vehnäjauhoja (t. 1/4 jtk. muuta jauhoa)
1,5 tl ruokasoodaa
Suolaa hyppynen
3 rkl sulatettua margariinia
3 dl piimää. (saa olla hapanta)
(mieluista makean leivonnaisen maustettasi)
Sekoita kuivat aineet. Lisää sulatettu voi tasaiseksi. Lisää piimä ja vaivaa taikina hyvin. Kauli 0,5 levyiksi, pistele ja leikkaa. 225C uunin keskitasolla n.10 min.

Terveellisempi teekakku;
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
1 tl ruokasoodaa
0,5-1,0 dl ruokosokeria (tummaa sokeria) (Voit korvata makeutusjauheella)
2 tasaruokalusikallista soijajauhoa liota 5 minuuttia puolta isommassa määrässä vettä, tai 1 kpl kananmuna
0,5 dl siirappia
0,5 dl ruokaöljyä tai sulaa margariinia
2,5 dl piimää 
1 dl makusi mukaisia kuivattuja;- esim. karpaloita, tms. mitä ikinä haluat kakun päälle ja sisälle, tai tuoreita marjoja. Puolukka on mainio jos pitää puolukasta.
Kuorrutus;
200 g maustamaton tuorejuustopurkki
1 dl tomusokeria
Koristele marjoilla tms. mitä kakkuunkin laitat
Sekoita kuivat aineet keskenään; -jauho, mausteet, sooda ja sokeri. Sekoita eri kipossa; soijajauho tai muna, siirappi, rasva piimään. 
Kaada märkä aines kuiviin aineksiin, ja sekoita tasaiseksi varovasti. Lisää marjat tms. 
Voitele ja korppujauhota tavallinen kakkuvuoka. (n.20cm) Asenna syntynyt seos kakkuvuokaan. Paista +175C /60 minuuttia. Anna jäähtyä, ja kumoa kakku jäähtyneenä. Sekoita kuorrutusaineet keskenään, ja asenna seos kakun pintaan. Ripottele päälle marjoja tms. mitä käytät kuivattua ta tuoretta.



Bataatti-leivokset;


500 grammaa bataatteja (kaksi keskikokoista)

12 kivetöntä taatelia



6 ruokalusikallista vaahterasiirappia

100 grammaa jauhettuja manteleita

Pikkusen maitorahkaa kuorrutukseen

Hippusellinen suolaa

100 grammaa hienonnettuja kaurahiutaleita

6 ruokalusikallista leivontakaakaojauhetta

Kuorrutus


maitorahkaa kuorrutukseen hiukan

2 ruokalusikallista mantelivoita

1 ruokalusikallinen vaahterasiirappia

2 ruokalusikkalista kaakaojauhetta

Uuni 175 tai 200C. Kuori bataatit, leikkaa ne isoiksi palasiksi. Höyrytä niitä noin 20 minuutin ajan bataatti täysin pehmeäksi tai pehmitä bataatti myös uunissa. Laita pehmeät bataatit ja taatelit yleiskoneeseen tai tehosekoittimeen, ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää erilliseen kulhoon loput ainekset ja sekoita joukkoon bataattitaateliseos. Sekoita kunnolla.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun noin 20x20 -senttimetrin kokoiseen vuokaan. Paista uunissa 45–50 minuuttia, kunnes leivokset lävistäessä haarukkaan ei tartu enää taikinaa. Jäähdytä leivoksia noin 10 minuuttia. Jäähtymisaika on tärkeä, jotta koostumus tulee oikeanlaiseksi.

Kuorrute; Sulata kaikki kuorrutusainekset kulhossa ja sekoita hyvin. Aseta kuorrute pakastimeen 15 minuutiksi, ja sen jälkeen vielä toiseksi 15 minuutiksi jääkaappiin. 

Jäähdytä kokonaan ennen kuorrutusta, että kuorrutus ei lähde valumaan päältä. Levitä kuorrutus leivoksien päälle ja leikkaa kuutioiksi. 
Kääretorttu;
2 munaa
80 g vehnäjauhoja
1 dl ohutta hillon näköistä
100 g sokeria
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe tasaisesti hyvin jauhoihin. Lisää munavaahtoon. Vatkaa kananmunien valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää seokseen. Uunipellin (sen reunalliset pellin) päälle leivinpaperi ja seos kaadetaan paperin päälle ja tasoitetaan. Kypsennä 225C. Ota toinen leivinpaperi tai voipaperia,  ja ripottele sen päälle sokeria tasaisesti, ja kaada kypsä torttupohja sokeroidun paperin päälle varovasti: Tämä pitää irrota paistinpaperistaan rikkomatta kypsää torttupohjaa, ja irtoamista voit auttaa sivelemällä kuumalle torttupohjapaperille kylmää vettä. Irroittele vähän kerrallaan varovasti. Sitten kuuma torttupohja irtoaaa paistinpaperistaan varmasti. Kun torttupohja on sokeroidun paperin päällä levitä hilloke tasaisesti torttupohjalle. Kääri rullalle ja paketoi omaan paperiinsa rullalle kuumana. Jäähtyneenä mielellään seuraavana päivänä leikkaa 1,5 cm viipaleiksi.


Marjapiirakka;
Halpa ja yksinkertainen;Pohja;
1 dl sulatettua margariinia tai öljyä
(makeutusjauhetta tai pikkusen t. 0,5 dl sokeria)
3 rkl soijajauhoa sekoita tilkkaan vettä niin että tulee tahna, /tai 1 kananmuna
1 dl ruis- tai grahamjauhoja
1 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kylmää vettä
Täyte;
2,5 dl puolukoita tai muita marjoja tai hedelmiä tms. sekoituskin käy
150 - 200 g purkki kermaviiliä tai maitorahkaa
(vaniljasokeria)
3 rkl soijajauhoja tai 1 muna
Sekoita pohjan kuivat aineet kauhalla tai käsin ja lisää neste ja sekoita tasaiseksi. Laita n. 23 cm piirakkavuokaan tasaisesti niin reunatkin pikkusen nousevat. Sekoita kaikki täytteen aineet. Soijajauhojen vuoksi voit antaa hiukan aikaa turvota. 200C alalämpö päälle ja siinä 10 minuuttia. Sitten laitat myös ylälämmön päälle ja 20 minuuttia lisää. Tämä on lämpimänä kovin mureata, mutta kun laitat jääkaappiin on sieltä sitten leikattavissa annospaloiksi. On 1 henkilön viikonlopun teetuokioihin tai 2-4 hengen ryhmän teehetkeen halpa peruspiirakka.



Jari-sedän super-herkku-pannari:
5 dl maitoa
0,5 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja (tai määrästä 1/3% hiivaleipähauhoja)
1 dl graham-jauhoja tai ohra- tai hiivaleipä- ruissihtijauhoja.
2 rkl kylmäpuristetua rypsiöljyä tai sulatettua margariinia
2 rkl soijajauhoja (tai vatkaa kuohkeaksi 1-2 munaa ja 1 rkl sokeria)
(Muutama rusina tai muita kuivattuja mutta tarvittaessa liotettuja hedelmiä, tai makusi mukaan tuoreen hedelmän siivuja)
(vehnänleseitä)
(vaniljasokeria 1-2 kukkura/rkl)
(20 g hiivaa jos niin tahdot)

Sekoita aineet kulhossa tässä järjestyksessä kevyesti tasaiseksi. Uunipannun päälle leivinpaperi ja kaada taikina tasaiseksi siihen. Asenna mahdolliset kuivatut tai tuoreet hedelmät pannarin koko pinta-alalle tasaisesti tasaisin välimatkoin toisistaan. 225C /30 min.


Normi-lätyt/räiskäleet/letut:
8 dl maitoa
2 dl vettä
0,5tl  suolaa
2 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja (Jauhokoostumusta voit muuttaa korvaamalla hiivaleipäjauhoilla ja 1 dl voi olla ruisjauhoakin)
2 munaa

Sekoita kulhossa tasaiseksi ja anna taikinan turvota ennen paistamista 0,5-1h. Kuumenna paistinpannu kuumaksi. Runsaasti öljyä pannuun ja kaada taikinaan pannulle ohuesti.

Ruokaiset ravitsevat Jari-sedän
ohukaiset/räiskäleet/letut/plätyt;
- Valkoisen vehnäjauhon syöminen on maailman turhinta puuhaa.
> Tee plättysi edellisen reseptin mukaan muuten, mutta käytä 1 dl graham jauhoa, ja loput hiivaleipäjauhoa. Ohrajauhoa voit myös hiukan käyttää hiivaleipäjauhon kanssa. Koosta jauhomäärä täyteen kaikesta muusta, mutta korkeintaan 1 dl valkoista vehnäjauhoa. Kananmunat voi vatkata kuohkeaksi jopa vaahdoksi, ja lisätä viimeiseksi taikinaan.


 Jarisedän muhkeat ihmeplätyt;

1 dl graham jauhoa
1 dl ohrajauhoa
1 dl kaurajauhoa (-hiutaleita)
3-4 rkl soijajauhoa (tai 1 muna)
(Voit koostaa jauhojen määrän niin kuin tahdot erilaisista jauhoista.)
250 g maitorahkaa
2 dl maitoa
(Noin 0,5 dl vettä jos tarvitsee ohentaa, ja jos paksuntaa niin siihen tarkoitukseen valkoista vehnäjauhoa)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
(Vanilliinisokeria, muutama rusina)
Sekoita kuivat aineet keskenään ja sen jälkeen sekoita kuivat aineet maitoon ja -rahkaan. Turvota 0,5 - 1,0 tuntia. Kuumenna paistinpannu 15 minuuttia nelosella ja paista nelosella öljyssä.



> Hilloketta plättyjesi päälle saat kun ostat kaupasta halpoja hedelmiä, ja soseutat plättysi päälle koneella, tai survot nuijalla käsin. Voit sekoittaa mukaan hienoimmalla terällä tehtyä porkkanaraastetta.



Vohvelitaikina;

2 rkl soijajauhoa, tai 2 munaa (vatkaa munien rakenne rikki)
3 dl vehnäjauhoa, josta mielellään 1 dl korvata hiivaleipä- graham- tai ohrajauholla. Sämpyläjauhoista voi tehdä koko taikinan mainiosti.
4 dl maitoa
0,5 tl leivinjauhetta
hyppynen suolaa
loraus öljyä/rasvaa taikinaan, ja öljyä tai margariinia paistamiseen

Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää vatkaten märkiin aineisiin. Turvota 15 minuuttia, ja paista vohveliraudoissa. Tarjotaan lämpiminä, ja uunissa voi lämmittää kylmät vohvelit. Suolaisia täytteitä voi käyttää, tai marjoja/ jäätelöä.



Pinaatti-ohukaiset;

n. 0,5 - 0,6 litraa rasvatonta maitoa

4 dl grahamjauhoja
1,5  dl vehnäjauhoja
1,0 tl suolaa
2 muna  (tai 3-4 rkl soijajauhoa)
2 pientä porkkanaa hienona raasteena
150 g/ 1pss pakastepinaattia sulatettuna
0,5 dl sulatettua margariinia tai öljyä

Sekoita maitoon graham- ja vehnäjauhot sekä suola. Lisää kananmuna tai soijajauho, porkkanaraaste, pinaatti ja margariini. Anna turvota 1/2 tuntia.
Kuumenna lettupannu nelossella 15 minuuttia. Paista kuumalla pannulla (4) rasvassa lettuja molemin puolin. Katso että plätty on jähmettynyt kokonaan ennen kuin käännät plätyn ettei mene rikki. Kun sähkölevyn kuumentaa nelosella pitkään tarpeeksi kauan, ja kuivan pannun kuumaksi asti, saadaan sopiva paistolämpötila.



Jari-sedän ruokaisa 


jenkkimunakas;

4-5 normaalikokoista munaa. (5-6 pientä)
pieni loraus maitoa
kourallinen vihreitä papuja
1 dl tummaa roijarouhetta
(juustoraastetta)
Esikäsittele; Laita paistinpannu kuumenemaan neloselle. (4/-10 minuttia) -Keitä soijarouhetta 10 minuuttia, ja valuta siivilässä. Tilkka öljyä pannulle, ja kuullota rouhetta hetki. Kourallinen papuja mikroastiaan, ja päälle kostutettu talouspaperi, ja 5 minuuttia täydellä teholla.
Munakkaan paistaminen; Sekoita munien ja tilkan maitoa rakenne rikki kevyesti, ei vatkaten. Lisää soijarouhe. Pienennä levy kolmoselle. (3) Öljyä pannu reilusti. Kaada seos pannulle. Laita päälle heti pavut ja mahdollinen juustoraaste. Viitisen minuuttia paistele, ja mahdollisimman leveällä lastalla varovasti irroittelet munakasta pannusta irti ja tarkkailet väriä. Mustua ei saa, -kullan keltaista pitää paistaa aina. Jos pystyt niin käännä toinen puoli munakkaasta toisen puolen päälle puolikuun muotoiseksi, niin saat munakasta välillä käännetyksi. Maitotilan määrä pitäisi olla mahdollisimman vähäinen, niin onnistuu tässä. Aivan pieni loraus, niin munakas pysyy kiinteänä pannussa. Toinen keino kypsentää tarpeeksi väriä saanut munakas loppuun, on että kumoat munakkaan lautaselle pannusta, ja mikrossa vielä 2-3 minuuttia.


Nopea 20 sekunnissa valmistuva munakokkeli 

3 kananmunaa
1 ½ rkl maitoa
1 ¾ tl maissitärkkelystä
suolaa
3 rkl öljyä, tms.
Vatkaa kanamunien rakenne rikki kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa maissitärkkelys ja maito. Varmista, että tärkkelys sekoittuu kokonaan maitoon. Sekoita maito kananmunien joukkoon ja mausta suolalla.Kuumenna pannu liedellä 10 minuuttia nelosella. Lisää öljy ja anna öljyn kuumeta hetki. Kaada munasekoitus pannuun. Anna olla kuumalla liedellä 3 sekuntia. Nosta pannu liedeltä ja pyöräytä munamassaa lastalla 15 kertaa siten, että jokainen pyöräytys vie tasan yhden sekunnin. 


Ryynipiirakka:
1 l piimää
4 dl rikottuja ohrasuurimoita
0,5 tl suolaa
2 munaa
(1 dl pellavansiemeniä tms)
0,5 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
2 rkl öljyä rasvaa vuoan voitelun tai uunipannussa leivinpaperin päällä
Liota mielellään ohrasuurimoita vähässä vedessä ensin pehmeiksi. Siivilöi.
250C 25-30 minuuttia.


Perunaraasteohukaiset: (Perunarösti)
Jari-sedän keittiössä tapahtuu; Perunaröstit, eli Perunaraasteohukaiset;
Raasta raakoja perunoita, ja lisää sipulia, suolaa, paprikajauhetta, mieleistäsi pippuria, ja paista ohukaisia pannulla. Halutessasi voit lisätä mukaan myös porkkanaraastetta. Valkosipulia. Paista runsaassa öljyssä pannulla.



Pyttipannu:
Soijakuituvalmistetta pussitavarana. (Kuivia soijakuituvalmisteita pakkauksen ohjeen mukaan ensin keitetään 10 minuuttia ja sitten paistetaan vielä pannulla sopivan värisiksi -ei polteta.) Kuutioi raakoja kylmiä kypsiä perunoita ja hienonna sipuli. Näitä kaikkia (makusi mukaan jotakin muutakin)  paistat yhdessä pannulla kaikki aineet sekaisin. Maustamiseen voi käyttää erilaisia suoloja aina, paprikaa ja perunalle tarkoitettuja mausteyhdistelmiä. Valkosipulia. Paistamisen alussa lisätty jauhettu paprika tuo makua.


Kaali mikrossa:
Kannelliseen lasivuokaan vettä pohjalle. (n.2,5-5 dl) Vuokaan keräkaalia annospaloina. Poista kova osa sisältä veitsellä. Kaada päälle hiukan siirappia. n. 10 minuuttia täydellä teholla. Suolaa kevyesti. Keitettyjen perunoiden kanssa. -Uunissa 150-170  Esim. 45 minuuttia, valele öljyllä paiston puolessa välissä.


Paistetut soijapavut:
Liota ja keitä pavut pakkauksen ohjeen mukaan. Paista pavut kylmänä ja paistamisen loppuvaiheessa lisää soijakastiketta. Keitettyjä papuja voit pakastaa sopivan kokoisina annoksina.
Käytä mieleisiäsi papuja.


Makaronikyljykset: 
3 dl makaronia
4 dl maitoa
2 sipulia
1 muna
(0,5-1,0 dl liotettua ruskeaa eli paahdettua soijarouhetta)
suolaa
Keitä makaronit ensin vedessä. Lisää kuullotettu sipuli ja sekoita kaikki aineet yhteen puuroksi. Kastele pitkulainen vuoka vedellä ja voit laittaa sinne alle suikaleen leivinpaperia tai voipaperia ettei tartu pohjaan. Älä syö paperia. Kaada kuuma seos vuokaan ja jäähdytä. Yöksi jääkaappiin. Seuraavana päivänä leikkaat sopivan paksuisia siivuja ja kieritä munassa + korppujauhossa ja paista runsaassa öljyssä paistinpannulla.


Munakas:
2 munan;  2 munaa, 1,5 dl maitoa. Laita mukaan mitä tahdot ? Sekoita kevyesti munien rakenne rikki. Älä vatkaa.
4 munan; Puolet lisää kaikkia, myös paistoaikaa !

Ruokaöljyä paistinpannuun runsaasti  ettei tartu pohjaan !
Mikrossa; 2 munan;
-Lasikulhossa täydellä teholla 3-4 minuuttia. Sekoita kevyesti kypsentämisen välillä.

Investoi kevyesti juustoraasteella valmiin munakkaan päälle. Ps. Munissa on vähemmän kolesterolia kun eivät ole stressikanojen munia.  Kanoja ei saa stressata.


Paistettu sipuli:
Kuori iso sipuli. Rasvaa pannun pohjalle ja kuullota sopivasti. Voit lisätä tilkan vettä aivan lopuksi.
Kaadat sitten perunoiden tai muusin päälle.


Lanttupata:
Keitä tai höyrytä 1,5 cm lanttusiivuja puolikypsiksi. Yöksi jääkaappiin. Paista pannussa sopivan ruskeaksi. Voit ennen paistamista pyöritellä lanttusiivut ruis- tai korppujauhossa. Lado lanttusiivut pataan (tai kattilaan)  ja väliin sipulirenkaita paljon. Hauduta kypsäksi. Maustepippuria ja kasvisliemikuutio lopuksi + basilikaa. (paprikaa, persiljaa) Perunoiden tai muusin kanssa.


Jouluisat lanttukuutiot: 
Leikkaa lanttukuutioita isohkoja paloja. Laita pannuun rasvaa ja ruskista kevyesti ja kypsytä hauduttamalla. Mausta suolalla ja pikkusen ( 1-2 rkl) siirappia.


Vähävaraisen joulukinkku:
- Lado kanankoipia vuokaan. Kypsennä uunissa noin 50-60 minuuttia. Kuumenna uuni 225C ja pienennä heti 200C. Kääntele koipia paistamisen välillä ja katso ettei ruskistu liikaa. Uunipelti tai folio päälle jos liikaa väriä. Jäähdytä huoneenlämmössä ja yöksi jääkaappiin. Järsit sitten kylmänä juhlallisesti joulukinkkuna! Sopii semivegetaristille jotka syövät joskus valkoista lihaa.  


Sekavihannespaistos; I
- Keitä erilaisia juureksia + vihanneksia puolikypsiksi. Sipulia. Jos kypsymisaika on kovin lyhyt ei tarvitse keittää. (esim. tuore tomaatti) Pistä kaikki uunivuokaan ja kaada päälle munamaito.
Niin että peittyvät. Tee munamaito; 1-2 munaa ja 0,5-0,75 l maitoa) Laita loppu vettä tai kasvislientä että peittyvät. Korppujauhota pinta ja uunissa 225C n. 40 min. Juhliin voit aina kuorruttaa 10 min ennen paistoajan päättymistä juustoraaste päälle.
Sekavihannespaistos II
- Tee kuten edellä, mutta käy kaupan pakastealtaalla vihannes-sekoituksia hakemassa aivan mielikuvituksen ja makusi mukaan !

- Voit käyttää täysin kypsiä papujakin mukana paistoksessa ! Niitä löytyy erilaisia myös purkissa saa maustamistakin ohessa usein purkin liemestä.


Nokkos/ pinaatti keitto;
Yksi litra tuoreita- tai 0,25 l kuivattua tai pakastettua nokkosta tai pinaattia. Kasvislientä. Perkaa ja huuhtele tuore nokkonen kylmässä vedessä. Kiehauta vähässä vedessä hetken niin että menee kasaan. Älä heitä keitinlientä pois. Valuta nokkosia hetki ja tee liemistä 2 litraa yhteensä. 2-3 rkl vehnäjauhoja vatkaa tilkkaan nestettä ja vatkaa liemeen. Keitä 5-10 minuuttia sakeaksi. Jos on liian litkua tee lisää venhäjauhosuurusta ja keitä 5 minuuttia lisää. Suolaa. Nokkoskeittoon mustapippuria rouheena. Näihin keittoihin sopii kovaksi keitetty kananmuna lautaselle mukaan.
- Nokkosta ja pinaatttia voit käyttää aina samalla tavalla joka paikassa! 



Maitohorsmakeitto:
1 litra nuoria horsman lehtiä
1,5 l vettä
2 rkl öljyä
1 Porkkana tai sipuli
2 dl kermaa
4 rkl tummia vehnäjauhoja
Hienonna horsman lehdet. Kuullota raastettu porkkana ja sipuli rasvassa. Lisää horsmat ja vesi. Keitä 10 min. Vatkaa jauho hyvin kermaan ja lisää nauhana vatkaten keittoon. Keitä hetki hiljaa että sakeutuu.


Jos on oikein pula-aikaa, niin luonnosta löytyy monenlaista vihreää mitä voi syödä ja tehdä keittoa. Suolaheinäkeitto on takuuvarma. Voikukanlehtiä ja -kukkia voi syödä mutta puhtailta paikoilta. - Kaikki marjapensaat ja vadelman lehdet ovat teeaineksia nokkosen lisäksi. Myös syötävien luonnonmarjojen lehdet. Älä pilaa marjojen varpuja! Älä syö/juo myrkkymarjapensaasta koskaan mitään! Koivunlehdellä on diureettinen vaikutus ja siksi ei sovi kun joskus varovasti käytettäväksi. Kirjastosta löytyy tietoa luonnon syötäväksi kelpaavan suhteen.


Hätäpulapuuro:
1 litra vettä ja 0,5 litraa maitoa, 3 kahvikupillista hiivaleipäjauhoja  ja 3 kahvikupillista
porkkanaraastetta. Kiehauta vesi. Pienennä lieden lämpö jonnekin 3-4 asentoon. Lisää jauhot vatkaten tasaiseksi. Lisää maito. Kiehauta ja lisää porkkanaraaste. Miedolla lämmöllä että juuri ja juuri kiehuu 10 minuuttia. Muista että mukana on maitoa että pitää varoa pohjaan palamista että vatkaa ahkerasti ja varoo liian kuumaa keittolevyä. - Syö leivän kanssa jos kaapissa on leipää.
-Huom:Pelkän maidon keittäminen ei onnistu ja jos palaa pohjaan niin kiehuta kattila puhtaaksi liedellä pyykkipulverivedessä. Maitoa voi yrittää keittää varovasti kun ensin sulattaa 1-2 rkl rasvaa kattilan pohjalla ja hämmentää koko ajan.


Vesivelli;
2 l vettä
1,5 dl ruisjauhoja
suolaa
- Keitä hiljaisella lämmöllä 1 h.
Ohrajauhosta; 
2 l maitoa
2-3 dl ohrajauhoja
suolaa
Maitoa voi yrittää keittää varovasti kun ensin sulattaa 1-3 rkl rasvaa kattilan pohjalla ja hämmentää koko ajan ja hyvin miedolla lämmöllä. Muitakin kypsennystapoja on; uunissa, haudekeittimessä, mikrossa. Välillä on aina sekoitettava hyvin.
Normaaleja vellejä; saat kun käytät mitä tahansa suurimoita tai jauhoja tasan puolet (50%) siitä määrästä mitä puuroon tarvitaan!


Perunariisi:
Valitse keskikokoisia perunoita jotka kypsyvät 20 minuutissa vedessä. Kuori ne ja laita kattilaan ja kylmää vettä. Lisää riisiä siten että yhtä ruoka-annosta kohden mittaat 0,5 dl riisiä. Keitä 20 minuuttia yhdessä ja siivilöi lopuksi. (öljyssä kuullotettuja sipulikuutioita.) Suolaa.
Makaroniriisi:
Valitse keskikoisia perunoita ja laita kattilaan kylmään veteen. Keitä 10 minuuttia. Lisää yhtä annosta kohden 1 dl makaronia ja keitä vielä 10 minuuttia kypsäksi. Siivilöi. (öljyssä kuullotettuja sipulikuutioita) Suolaa.
Ohra-riisi-makaronimössö:
Laita kiehuvaan veteen kypsymisjärjestyksessä esikeitettyjä ohrasuurimoita, riisiä ja makaronia. Katso pakkauksen kyljestä kypsymisaika. Sekavihannespussin voi näihin kaikkiin lisätä kypsymisjärjestyksessä, tai mitä haluat, Perunoiden kanssa. Paistinpannulla öljyssä voi lämmittää perunoiden seuraksi. Lisää paistamisen yhteydessä sipulia ja maustaa voi purkki kastikkeilla mieleiseksi.

> Kaupasta löytyy suuri
määrä erilaisia suurimoita, eli "ryynejä" joissa on hyvinkin nopea kypsennys. Couscous valmistuu usein kaatamalla kuumaa vettä päälle.
Hyllyissä on suuri määrä erilaisia maustepusseja; currya, paprikaa, basilikaa, valkosipulirouhetta, paahdettua sipulia, pippureita, pizzamaustetta, ja valmiita maustesekoituksia.
Sekaan voi laittaa valmiiseen ruokaan rusinoita, valkospipulin viipaleita, öljyä, - aivan mitä itse haluat- ja voit lämmittää samaa ruokaa paistinpannulla tai mikrossa. Paistinpannulla paistettuihin on jauhettu paprika paistamisen aikana lisättynä sopiva mauste.

Pakkauksissa on reseptejä ja kypsennys ohjeita.

Spagettikastike;
Kattilaan purkki tomaattimurskaa ja sekavihannes- tai makusi mukainen pakastevihannespussi 200-300g /per tölkki tomaattimurskaa. (Silputtua sipulia, viipaloituja valkosipulin kynsiä) Keitä hiljaa pussin ohjeen mukaan. Suolaa (mustapippuria, basilikaa) Mausta makusi mukaan.
Spagetille käy samat kastikeet mitä perunallekin.
Gouda juusto on sopivan voimakas, edullinen ja sopivan makuinen juusto pastan maustamisessa.


Nuudeli-kasvikset:
Kiehuvaan niukkaan veteen pussi pakastevihanneksia maun mukaan ja 1 annospussi nuudeleita. Mausta keitinvesi nuudeliannoksen maustepussilla. Keitä 5 minuuttia. Mausta lisää jos tahdot.


Vaalea peruskastike; Perunoille.
5 dl kasvislientä tai vettä
3-4 rkl vehnä- hiivaleipä- tai graham jauhoa tms.


I:   Tee suurus sekoittamalla jauho tasaiseksi tilkkaan kylmää vettä. Lisää nesteeseen ja keitä 10 minuuttia.
 Lisää mukaan esim. herkkusieniä, pussi pakastevihanneksia, -mitä tahdot.
II:  Kuumenna paistin- tai muu pannu. (hienonna sipuli ja kuullota öljyssä tai muussa rasvassa)
Lisää jauho sekaan ja sekoita pikkusen. Lisää mielellään lämmin tai kuuma neste mukaan vatkaten ja vatkaa ja keitä 10 min tasaiseksi. Mausta.

- Voit lisätä mukaan mielikuvituksesi ja makusi mukaan, esim. herkkusieniä, soijarouhetta, sekavihannespussi, tai mitä tahdot.


Kesäkeitto: 
n.1 litra vettä
2 porkkanaa
pieni kukkakaali
1-2 dl tuoreita/ pakasteherneitä
(purjo tai muuta sipulia)
0,5 litraa perunalohkoja
2 rkl venhäjauhoja
1- 1,5  l maitoa

Kaalikeitto;
Kaalikeitto onnistuu aina parhaiten tuoreesta kaalista. Hienonna tuore kaali pieneen muotoon. Voit lisätä 1-2 rkl ohrasuurimoita liemeen. Keitä kaalia kattilassa vähintään tunti, korkeintaan 2 tuntia. Lisää liemijuurekset ja keitä hetki. Lisää lohkotut perunat ja keitä kypsäksi. Persiljaa kypsään keittoon päälle, ei enää keitetä persiljan jälkeen vaan saa muhia 10-15 minuutia keittämisen jälkeen persiljat päällä kiehauttamatta.


Suikaloi porkkana hyvin ohueksi nk. tulitikut. Lohko peruna. Keitä vedessä 5 minuuttia ja lisää pienet kukkakaalipalat ja herneet. Keitä 5 minuuttia lisää. Sekoita tilkkaan vettä 2 rkl venhäjauhoja ja lisää  mukaan. Keitä 5 minuuttia lisää. Pyri lisäämään maito vasta kun kaikki on kypsää eli keität vähässä vedessä ensin kypsäksi kaiken. Vesilientä ei juuri saa olla kun on kypsäksi keitetty. Tai ota osa keitinvesilientä pois ja käytä muualla. Maito palaa pohjaan ja ruoka on makunsa puolesta pilalla. Lisää maito kun kaikki on kypsää ja kuumenna, älä keitä. Mausta suolalla. Persiljaa pinnalle. Nokare voita tai margariinia päälle kun kypsää.



Kuivettuneesta leivästä:
Pappilan hätävara:
0,5-1,0 litraa kuivanutta leipää, pullia ja/tai korppuja.
Kostuttamiseen:
2 dl maitoa ja/tai mehua
(1 tl vaniljasokeria)
Kostuta kuivat pienet leipäpalat maitosokeriseoksella tasaisesti. Lado vuokaan leipäpaloja ja jotakin hilloa väliin ja kermavaahtoa päälle tai esim. Vanilla jonka voi vatkata vaahdoksi. Vanilja- ja muitakin valmiita jäkiruoka pussikastikkeita voit kokeilla.
Oopperaleipä:
Jos Sinulla on leivän päätyosia tai kuivahtanutta leipää jota et tahdo syödä, niin tee oopperaleipä:
- Paista öljyssä leipäviipaleita ja kananmunaa. Juustosiivu leivän päälle ja paistettu muna päällimmäiseksi.
Pannulla paistetut leipäkuutiot:
Jos Sinulla on kiuvahtanutta leipää, kuutioi leipä ja paista runsaassa öljyssä pannulla. Lisäkkeeksi mitä tahdot.
Leipäressu: 
- Vähässä vedessä keitä kuivettuneet leivät-  vaaleat ja tummat mössöksi. Lisää maitoa, mutta älä keitä. Kuumenna ja sekoita ettei pala pohjaan. Margariinia voi laittaa "voisilmän."
Leipäkeitto;
2 l vettä
1 l kuivia leipäkannikoita
3 dl kuivattua tai tuoreita omenia lohkoina
sokeria ja sitruunan mehua. 
Leivänkannikat ja huuhdotut omenat laitetaan kylmään veteen ja kuumennetaan ja keitetään pehmeiksi. Keitto soseutetaan ja maustetaan sokerilla ja sitruunan mehulla.
- Ennen tehtiin "leipäressua" lisäämällä edelliseen keittämisen ajaksi puolukoita. Silloin omenaa jätetään pois.



Uuniperunat:
Valitse jauhoisia isokokoisia perunoita ja pese ne hyvin. Ne syödään kuorineen. Pistele perunoihin neulalla reikiä ja kääri jokainen peruna alumiinifolioon tai sellaisenaan vuokaan. 220C/ 1 h. Kokeile kypsyyttä tikulla. Viillä kypsiin perunoihin viilto ja sisälle kastiketta. Kastike: Kermaviiliä ja tilliä (sinappia, 1 rkl sitruunan mehua)


Hernemuhennos haudekeittimellä;
500 g kuivattuja herneitä
1,5 dl vettä
(2 valkosipulin kynttä)
(50 g pakastepinaattia)
2 rkl ruokarasvaa
Suolaa
(1 tl sokeria)

Liota vedessä huuhdotut herneet lähes kellon ympäri. Matalalla haudepadan lämmöllä yön yli kypsytä. Lisää pinaatti niin että ehtii valmistua. Lisää kaikki muut aineet lopuksi. 

Uuniomenat:
10 kpl mielellään ja saavat olla happamia omenia.
3-4 rkl siirappia
1-2 dl kuumaa vettä
- Viipaloi omenat kuorineen. Kaada päälle siirappivesi. Paista 200C uunissa.Voit paistaa omenia kokonaisina mutta ota siemenkota pois ja katso että vuoka tulee täyteen.


Lisäkesalaatit juureksista:
Porkkanaraaste: 
Porkkanaraaste on mainio lisäke. Voit lisätä raasteeseen raejuustoa, ja paprikaa, sitruunan mehua, öljyä, puolukoita tai omenaa.
Lantturaaste ja punajuuriraaste:
Punajuuriraasteen voi maustaa etikkaliemellä ja sipulilla; 1 osa jotakin etikkaa ja 2 osaa vettä. 
Lantturaaste sellaisenaan mahdollisimman hienoksi raasteeksi.
Kaalisalaatti: Raasta tai leikkaa keräkaali hyvin hienoksi. Appelsiinikuutioita tai puolukkaa mukaan.
Punakaalisalaatti: Punakaalia, omenaa ja appelsiinia kuutioina ja öljyä ja sitruunan mehua päälle.


Makaronisalaatti:
Keitä makaronit napakoiksi. Mukaan tomaattisiivuja, kurkkukuutioita, kuullotettua sipulia, paprikaa. Yrttisuolaa. Kaikki pitää olla kylmiä kun aineet yhdistetään.
Makaroonisalaattiin voit aina käyttää maustekurkkua, pussillinen herne-maissi-paprikasekoitusta ja jos syöt jotakin lihaa niin kylmänä paloina ja paloiteltuina siivuina. Majoneesiakin maustaa voi esim. sinapilla.
Kastike on majoneesikastike; Majoneesia ja kermaviiliä yhdistetään.



Italiansalaatti: 
Keitettyjä herneitä, keitettyjä porkkanoita, omenoita ja keitettyjä makaroneja. Majoneesista ja kermaviilistä voi sekoittaa kastikkeen. Sitruunanmehua.

Kaltiaiset: 
2,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
0,5 dl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
1 dl soijajauhoa
2 dl hiivaleipäjauhoa
2 dl grahamjauhoa
2 dl rusinoita
Tee tasainen sitkeä taikina. Kauli 0,5 cm paksuksi levyksi ja pistele haarukalla reikiä pintaan paljon. Leikkaa taikinapyörällä tms. neliöiksi. 270C /5-10 min.


Porkkana-perunapata: 
500 g perunoita
200 g porkkanoita
(100 g sieniä (metsäsieniä tai kaupassa tuoreita herkkusieniä, pakasteena tai purkissa)
Iso sipuli
1-2 dl soijakuituvalmisteita
(Papuja voit käyttää aina pataruoassa, mutta käsittele ne ensin ohjeen mukaan aina poikkeuksetta.
- Kuullota sipuli (ja sienet) öljyssä ja kaikki pataan niin että kaikki juuri ja juuri peittyvät vedellä. Ei tehdä keittoa. (Kasvisliemikuutio)
Hauduta,  ja pikkusen saa pulpahaa joskus.

Pizza: 
Vehnätaikina:
2,5 dl vettä
5,0 dl vehnä- hiivaleipäjauhoja
2 pss kuivahiivaa tai 0,5 palaa hiivaa
Tee kimmoisa taikina ja kohota liinan alla 0,5 h.
Kauli ja taputtele uunipellille leivinpaperin päälle mahdollisimman laajaksi ja kohota liinan alla 0,5 h.
Täyte:
2 tlk paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa tai muuta tomaattikastiketta erilaisia maustettujakin
250 g juustoraastetta
Loput voit itse säveltää: esim; -kuullotettuja sipulirenkaita, oliiveja, kaprista, ja mitä jääkaapista löytyy
Keitä maustamaton tomaattikastike ja siivuta sinne valkosipulin kynsiä ja chiliä ja mustapippuria jos tahdot.
Pizzan päälle valmista pizzamaustetta tai/ja oreganoa, (valkosipulijauhetta)
Ps. Laita pizzan päälle ensin juustoraaste ja tomaattikastiketta vasta sen jälkeen päälle.
225C n. /30 min.


Marinoidut pavut;
Käsittele pavut ja keitä kypsiksi. Laita kulhoon ja päälle määrästä riippuen 1-2 sitruunan mehu. Kelta- tai punasipulirenkaita mukaan. Yrittisuolaa ja mustapippuria.

Grillikasviksia;
Grillaukseen sopivat seuraavat kasvikset;

Parsa, paprikat, kesäkurpitsa, munakoiso, maissi, vihreät pavut, porkkana sekä sienet. Kokeile myös grillattua ananasta, persikkaa, mansikoita, luumuja, banaania ja nektariinia.

Cappuccino:
2 pkt perus-kaakaojauhetta
1 prk viljakahvia
makeutusjauhetta 
maitojauhetta 
- Sekoita keskenään mieleiseksi.

Tällä juomalla on helppo vieroittaa itsensä kahvista. Peruskaakao kuumaan veteen on mainio juoma sellaisenaan. 
Erilaisia yrttihaudukkeita- ne ovat hyväksi ihmiselle.


Karjalan piirakat:
Täytepuuro edellisenä päivänä:
7,5 dl vettä
4 dl puuroriisiä
1,5 dl maitoa
1,5 tl suolaa
Haudekattilassa, tai jos jollakin muulla keinolla osaat keittää riisipuuron tee 4 dl riisiä puuro.

Taikina:
4 dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
50 g voita
2,5 dl vettä
Taikina voi olla kokonaan rukiista, mutta vehnä helpottaa leipomista.
Lämmitä uuni 300C. Leivo taikina tangoksi ja leikkaa 50 osaan. Pyöritä palloiksi ja kauli jauhossa ohuiksi levyiksi. Pinoa levyt -jauhoa levyjen väliin. Laita muutama levy pöydälle ja laita levyjen keskelle puuroa vedessä kastellulla lusikalla. Vedessä topattu lusikka ei tartuta puuroa lusikkaan kiinni. Käännä kuoren reunat puuron päälle. Rypytä etusormilla piirakan keskeltä alkaen 50% piirakasta. Käännä piirakka ympäri ja rypytä toiset 50%. 10 min/ 300C. Voitele kuumat piirakat kasvimargariinisulalla tai -öljyllä. Ps.Voit tehdä myös jättipiirakoita! 
Jos pakastat piirakoita älä voitele pakkaseen, vaan vasta kun kuumennat tarjolle.
- Ole onnellinen Karjalanpiirakoistasi!
Karjalanpiirakat juhlassa; - Munavoi; - Keitä kaksi kovaa virikehäkki- tai vapaankanan munaa. Kuutioi munat kylmänä seuraavana päivänä.
Sekoita 1 dl raejuustoa ja 50 g kasvimargariinia + 0,5 tl suolaa kaikki yhteen.
Suurenna annosta tarpeen mukaan.


Kesä-grillatut

Kasviskarjalanpiirakat;


4 ruiskuorista karjalanpiirakkaa
4-6 rkl porkkana-munalevitettä
1-2 kapeaa kesäkurpitsaa
1 rkl rypsiöljyä
mustapippuria
basilikaa tai muuta yrttiä


Porkkana-munalevitettä

Valmista ensin porkkana-munalevite. Keitä porkkanat kattilassa pienessä vesitilkassa noin 10 minuuttia kannella peitettynä. Soseuta porkkanat hienoksi muusinuijalla tai sauvasekoittimella. Jäähdytä kylmäksi ja lisää joukkoon haarukalla hienonnettu kananmuna ja levite. Mausta mustapippurilla ja lisää ripaus suolaa. Sekoita hyvin. Jatka sitten grillausta; Leikkaa kesäkurpitsat pitkittäin noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Voitele kevyesti öljyllä. Grillaa viipaleita miedolla lämmöllä muutaman kerran kääntäen, kunnes ne tuntuvat pehmeiltä, muttei lötköiltä. Grillaa karjalanpiirakoita hetki kummaltakin puolelta ja levitä päälle porkkana-munavoita. Nosta pinnalle kaksinkerroin taitetut, grillatut kesäkurpitsat. Mausta mustapippurilla (myllystä) ja koristele basilikalla tai muulla yrtillä. Nauti lämpimänä!

Porkkana- sitruuna- appelsiini- hillo;
1 kg porkkanoita
6 sitruunaa /tai korvaa appelsiinilla jos tuntuu liian happaman makuiselta
1,6 l vettä
0,5 kg sokeria
Liota hedelmiä vedessä ainakin 1 vkr ja pese kuoret hyvin, jos haluat käyttää kuoretkin keitä kuoret erikseen vedessä, mutta kuorien valkoinen osa pitää ottaa pois. Leikkaa hienoksi suikaleiksi kaikki. Keitä porkkanasuikaleet puolipehmeiksi erikseen (mikrossa?) ja lävikössä nesteestä ja huuhtele ne kylmällä vedellä lävikössä. Puserrettu hedelmämehu ja sokeri keitetään yhdessä paksuksi. Porkkana- ja sitruunasuikaleet lisätään nesteeseen ja keitetään lisää hetki valmiiksi kypsäksi ja kirkkaan näköiseksi. Pakastusrasioihin pakkaseen.

Hedelmähilloke; 
2 kg omenia
2 kg päärynöitä
2 kg tuoreita luumuja
(Voit korvata jollakin muulla tai muuttaa em. aineksien suhdetta)
Sokeria ja/tai makeutusjauhetta maun mukaan
Niin vähän vettä kuin mahdollista keittämiseen
- Käsittele/ perkaa ainekset ja lohko keitettäviksi. Kuoret ja siemenet pois. Keitä kukin laji erikseen sokerissa pehmeiksi. Kuori vaahtoa keittämisen aikana pois. Sekoita yhteen kunnes jäähtyneet ja pakastusrasioihin pakkaseen.


Kotijuusto Ricotta;

2 litraa maitoa
3/4 dl sitruunamehua (noin kahden sitruunan mehu) tai ¾ dl valkoviinietikkaa

Kaada maito kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä 93 asteeseen. Tarkkaile lämpötilaa koko ajan lämpömittarin avulla. Nosta kattila levyltä ja lisää joukkoon sitruunamehu ja suola. Sekoita varovasti. Anna maidon seistä 10 minuutin ajan. Tässä ajassa maidosta pitäisi erottua hera. Jos hera ei ole erottunut, lisää joukkoon 1 ruokalusikallinen sitruunamehua tai etikkaa ja odota.Aseta siivilä kulhon päälle, ja peitä siivilä harsolla. Kaada seos kattilasta siivilään ja anna valua 10–60 minuuttia riippuen siitä, kuinka kuivaa ricotastasi haluat. Tuore ricotta on heti valmis käytettäväksi. Jos et käytä kaikkea heti, se säilyy jääkaapissa hyvänä noin viikon ajan. Kotitekoinen ricotta sopii loistavasti vaikkapa pizzan päälle tai cannelonien täytteeksi. Kun annat juuston levätä yön yli jääkaapissa, ricotta kiinteytyy, ja voit käyttää sitä monipuolisesti vaikkapa salaatteihin.


Omenasose puutarha- tai kaupan tarjousomenista;
(n. 4 1/2 dl vettä)
3 kg omenoita
n. 750 g (n. 9 dl sokeria  - Voit pakastettavaan soseeseen korvata keinomakeutuksella.
(+askorbiinihappoa apteekista)


















Voit lisätä porkkanaraastetta ja /tai mieluisia marjoja soseena.

  • 1. Pese ja lohko omenat. Poista siemenkodat.  
  • 2. Hauduta omenat pehmeiksi kattilassa pienessä vesimäärässä kannen alla. Ravistele kattilaa, etteivät omenat pala pohjaan. Voit pehmentää omenat myös uunipannulla tai -vuoassa pienessä vesimäärässä kannen tai folion alla. Omenat pehmenevät 175 asteessa noin 15 minuutissa. Iso omenamäärä on helpointa pehmentää höyrymehustimessa. Pienen määrän omenoita voit pehmentää mikrossa.  
  • 3. Soseuta omenat sosemyllyllä, monitoimikoneella tai sauvasekoittimella.
  • 4. Punnitse sose. Lisää sokeria pakastettavaan soseeseen 200 g/1 kg sosetta ja kylmäsäilytettävään soseeseen 400 g/1 kg sosetta.
  • 5. (Sose säilyy vaaleampana, jos lisäät omenasoseeseen askorbiinihappoa. Sitä lisätään 1/2-1 g omenasosekiloa kohti. 1 tl askorbiinihappoa painaa noin 5 g. Askorbiinihappo liuotetaan ensin pieneen määrään sosetta, tilkkaan kylmää vettä tai sekoitetaan pieneen määrään sokeria. Sekoita seos valmiin soseen joukkoon.)
  • 6. Annostele pakastettava sose rasioihin ja pakasta sose jäähtyneenä.
  • 7. Kylmäsäilytystä varten kuumenna sose sokerilisäyksen jälkeen kiehuvaksi. Purkita kuuma sose pestyihin ja kuumennettuihin purkkeihin. Sulje kannet heti. Säilytä viileässä.
  • Pakastettavan omenasoseen sokerimäärää voit vähentää, ja /tai korvata keinomakeutusaineilla!


Mämmi;
5 l vettä
1 kg maltaita
ruisjauhoja
0,5 tl suolaa
4 rkl hienonnettua pomeranssin kuorta (pussimauste)
(Aivan viimeksi ennen vuokiin laittoa 1-4 dl siirappia

Tarjoile mämmi kylmänä maidon kera.

Valitse paksupohjainen kattila, ja olet hukassa kattilan kanssa jos palaa pohjaan. Ei saa polttaa pohjaan!

Sekoita 1/4 maltaista ja vähän ruisjauhoja 1 litraan lämmintä vettä. Pinnalle paksu kerros maltaita ja ruisjauhoja. Jätä lämpimään imeltymään tunniksi. Nyt sekoita kattilan sisältö sekaisin, ja lisää uutta poreilevaa vettä, ja sirottele maltaita ja poreilevaa vettä päälle, ja jätä taas tunniksi. Jatka tätä em. prosessia kunnes kaikki maltaat ja jauho on käytetty. Jauhoja tarvitaan sen verran että velli on kohtalaisen sakeaa. Kiehuvaa vettä pitää koko ajan käyttää. Mausteet lisätään velliin vasta lopuksi ja koko ajan hämmentäen hetki keitetään. Lopuksi vatkataan jäähtyneeksi. Yleiskone on tässä kätevä, ja vatkata voi vähän kerrallaan. > Paistetaan uunissa kertakäyttövuoissa 3 tuntia ja täytä vuoat 1/3 tilavuudesta. Mämmi kuohuu paistettaessa. 170 C.
Tässä toinen ohje jota voit soveltaa myös- tai sovellat molempia ohjeita yhdessä;
Kuumenna vesi poreilevaksi. Sekoita veteen maltaat ja ruisjauhot. Ripottele pinnalle hieman ruisjauhoja. Peitä kattila kannella. Anna imeytyä 1½-2 tuntia lämpimässä paikassa, esim. uunissa 50 asteen lämmössä. 2.  vaihe:  Kuumenna vesi poreilevaksi ja lisää kattilaan. Sekoita maltaat ja jauhot jatka kuten vaiheessa 1 ja anna imeytyä 2 tuntia. 3.  vaihe:  Tässä vaiheessa mämmin tulee olla löysän puuron vahvuista. Lisää tarvittaessa jauhoja, mausta. Keitä seosta 10 minuuttia, hämmennä koko ajan varoen pohjaan palmista. Jäähdytä seos haaleaksi ja jaa mämmi tuokkosiin tai foliovuokiin. Jätä kuohumisvaraa n. 1/3 osaa vuoan korkeudesta. Lisää mämmin päälle vuokiin 1-2 rkl kylmää sokerivettä kuorrettumisen estämiseksi. Paista uunin alatasolla 170 asteen lämmöllä n. 2½ tuntia. Mämmi on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.



Vohvelit; (Ei makeat;)


    • 2Kananmunaa
    • 4 dlmaitoa  (Voit korvata 1 dl kivennäisvettä)
    • 3dlvehnäjauhoja
    • 1/2tlleivinjauhetta
    • n. 1/2tlsuolaa
    • 2rkl
      Kasviöljyä, tai muuta sulatettua ruokarasvaa

      - Sekoita munat ja maito. Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Sekoita keskenään. Lisää loput aineet. Anna tekeytyä 15-30 minuuttia. Vohvelirautoihin.


Rukiiset vohvelit;
80 g pehmeätä rasvaa
3 munaa
75 g täsjyväruisjauhoja
75 g graham jauhoja
0,5 tl leivinlauhetta
1 dl piimää
hyppy suolaa
mustapippuria myllystä
- Sekoita kaikki aineet keskenään. Anna muhia 20-30 minuuttia ennen vohveliraudoilla paistamista.
Päälle voi laittaa esim. sinihomejuustolevitettä johon on sipulia hienonnettu.


Pinaattivohvelit;
- 1 pkt pinaattia
1 sipuli
150 g rasvaa
mustapippuria myllystä
100 g raastettua juustoa
4 munaa
1 dl maitoa
200 g vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
Silppua sipuli hienoksi,  50 g rasvassa kuullota, ja lisää pinaattiin.  Hauduta pinaatti kypsäksi, ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita 100g sulaan rasvaan juusto, munat, maito, vehnäjauhot, ja leivinjauhe. Lisää pinaatti taikinaan. -Vohvelirautoihin.













Munamaito:

Kananmunan korvaaminen 

soijajauholla on ohje tämän sivun 

lopussa ! > 1 rkl soijajauhoa on= 1 

muna.

Mutta munamaito;
2 munaa
0,5 l maitoa
Sekoita kevyesti ja mausta suolalla.
Kaada vuokaan loput vettä tai kasvislientä kuutioista niin että perunat tai muu peitettävä kokonaan peittyvät. Pinnalle korppujauhoa




- Jätin 2-vuotisen koulun kesken. Päästötodistusta ei ole. Sain perustiedot ruoanvalmistuksesta.


C- vitamiinipommi pihlajanmarjoista:
- Pullo täyteen pihlajanmarjoja, seassa loraus siirappia. 
Viikko huoneenlämmössä päivittäin ravistellen. Marjat rikkoutuvat ja alkavat käydä. Ruokalusikallinen veteen sekoitettuna per/ vrk.




Apilat, Haapa, Heinäkasvit yleensä, Islannin jäkälä, Isomaksaruoho, Järviruoko, Kaislat, Kalliomaksaruoho,, Kanerva, Karpalot, Merinätkelmä, Monitähkävilla, Mustamarjankukka, Nahkajäkälät, Nurmitartar, Pajut, Peltokorte, Pettu, Poronjäkälät, Puolukka, Rahkasammal, Rakkolevä, Riekonmarja, Koiranputki, Korvajäkälä
Kouruinen rustojäkälä, Kuhmunapunajäkälä, Lehmukset, Lehtikuuset, Lepät, Litteä lumijäkälä, Liuskanapajäkälä, Lumimarjakannukka, Mahlat, Riippunaava, Ruohokanukka, Ruusut, Sikoangervo, Siperian hernepensas, Syylälinnunherne, Uistinvita, Vaahterat, Valkohankajäkälä, Vatukat, Vesikuuset ja Vesisara.
(Vrt; esikäsittely)

Yritihaudukkeeksi: ”teeksi” sopivat seuraavat kasvit tuoreena tai kuivattuina;
Apilat, Hopeapaju, Jalavat, Juolavehnä, Kallioimarre, Kanerva, Kangasajuruoho, Kataja, Keto-Orvokki, Koivut, Kuuset, Lehmukset, Lepät, Leskenlehti, Lillukka, Maitohorsma, Malvat, Mansikat, Marjaomenat, Masmalo, Mesiangervo, Mesimarja, Mintut, Mustaherukka, Mustikka, Männyt, Nurmitädyke, Omenat, Orapihlajat, Oratuomi, Peltokorte, Pensashanhikki, Pihlajat, Poimulehdet, Puolukka, Pähkinäpensas, Rohtoraunioyrtti, Ruusut, Saarni, Siankärsämö, Suomuurain, Talvikit, Tuoksuorvokki, Valkohanhikki, Vatukat, Musta- ja punaisen viinimarjapensaan lehdet ja Voikukka.
Pinaatin ja muiden lehtivihannesten tapaan valmistettavat kasvit:
Apilat, Auringonkukka, Hanhentartar, Hapro, Harakanmuro, Heinäkaura, Humala, Isomaksaruoho, Isopukinjuuri, Jalavat, Jauhoesikko, Juolavehnä, Järviruoko, Kaislat, Karhunputki, Kattomehitähti, Kaunokainen, Keto-Orvokki, Ketohanhikki, Kevätesikko, Kierumatara, Koiranputki, Koiranvehnä, Konnantartar, Kumina, Käenkaalit, Leskenlehti, Linnunkaali, Lutukka, Maahumala, Mailaset, Maitohorsma,
Maltsat, Malvat, Merikaali, Merikohokki, Merosuolake, Monitähkävilla, Morsinko, Mykerömuro, Niittyhumala, Niittynurmikka, Nokkonen, Nurmikohokki, Nurmilauha, Ohdakkeet, Osmankäämit, Palpakot, Peipit, Peltokaali, Peltokanankaali, Peltokurjennokka, Peltoretikka, Pihatähtimö, Poimuhierakka, Poimulehdet, Pukinjuuri, Punekeltainen päivänlija, Pyökki, Rantakaura, Rantanenätti, Rantavehnä, Rantavihvilä, Ratamosarpio, Ratamot, Rikkasinappi, Rohtokuirimo, Rohtomesikkä, Rohtoraunioyrtti, Ruusujuuri, Sarjarimpi, Savikat, Siankärsämö, Suola-arho, Suolaheinät, Suolaputki, Suolayrtti, Takiaiset, Tanskankuirimo, Tuoksuorvokki, Usitinvita, Ukonkello, Ukonputki, Ukontartar, Vahterat, Valvatit, Varsankello, Vesisara, Viherrevonhäntä, Voikukka, Vuohenkello, Vuohenputki ja Väinönputki.
(Lähde:Kirjaston kirja, jonka nimen olen kuitenkin hukannut. Unohtui ottaa talteen.)




Linkki blogiini; Terveys ja raittius;
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16





Yleisohje kananmunan korvaamiseen

Soijajauho on erittäin hyvä vaihtoehto kananmunalle. Useimmissa ruokaohjeissa, joissa munaa käytetään voit korvata sen seuraavasti:
1 rkl soijajauhoa ja 1 - 2 rkl lämmintä vettä sekoitetaan ja annetaan levätä noin 5 minuuttia. Vastaa yhtä kananmunaa.

  • 1 rkl hienonnettuja pellavansiemeniä ja 3 rkl vettä sekoitetaan
  • 1 1/2 rkl kasviöljyä, 1 1/2 rkl vettä ja 1 teelusikallinen leivinjauhetta sekoitetaan
  • 1 dl muussattua perunaa
  • reilu ½ dl pehmeää tofua
  • reilu ½ dl soijamaitoa
  • 1 dl banaanisosetta
  • reilu ½ dl omenasosetta tai luumusosetta

Kuohkeuttamiseen

  • 2 rkl vichyvettä ja 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta, 1 rkl vettä ja 1 rkl etikkaa (lisää etikka erikseen viimeiseksi)
  • kukkurallinen rkl soijajauhoa ja 1 rkl vettä
  • 1 tl hiivaa sekoitetaan reiluun ½ dl:aan lämmintä vettä
  • 1 rkl maissitärkkelystä ja 3 rkl vettä
  • 1 rkl perunajauhoa ja 3 rkl vettä
  • 2 rkl vehnäjauhoa, 1 ½ tl öljyä, ½ tl leivinjauhetta ja 2 tl vettä
  • 2 rkl jauhoja, ½ tl öljyä, ½ tl leivinjauhetta ja 2 rkl vettä
  • 1 rkl jauhettua arrowjuurta ja 3 rkl vettä

Munamaidon korvike;

1 osa soijajauhoa ja 3 osaa vettä sekoitetaan.



Idätyksen perusohje


1) Huuhtele siemenet ja poista joukosta rikkoutuneet ja vialliset yksilöt


2) Liota siemeniä koosta riippuen 4-8 tuntia, käytä vettä nelinkertainen määrä siemeniin verrattuna


3) Huuhtele liotetut siemenet useampaan kertaan. Huuhteluun kannattaa käyttää huoneenlämpöistä vettä, liian kylmä vesi hidastaa itämistä


4) Laita siemenet idätysastiaan. Idätysastiaksi sopii esimerkiksi lasipurkki, jonka suuaukko on peitetty harsolla tai harvalla kankaalla. Pane purkki suupuoli alaspäin n. 45 asteen kulmaan, näin ylimääräinen vesi valuu pois ja siemenet saavat ilmaa. Kätevä paikka purkille on astiankuivauskaapin alahylly.

5) Huuhtele siemeniä päivittäin 2-3 kertaa.

6) Lajista riippuen itujen valmistuminen kestää 12 tunnista kuuteen vuorokauteen.

Ituja ei kannata syödä liian aikaisin, koska silloin kaikki ravintoaineet eivät ole vielä ehtineet muodostua. Myöskin liian pitkä idätysaika on iduille haitaksi, sillä kasvaessaan siemenet alkavat käyttää ravintoaineita oman kasvunsa jatkamiseen ja itujen maku voi muuttua karvaaksi.

Tavallisesti idut kasvatetaan pimeässä, silloin ne jäävät vaaleiksi ja maultaan miedoiksi. Valossa valmiisiin ituihin muodostuu lehtivihreää ja beeta-karoteenia, samalla niiden C-vitamiinimäärä lisääntyy ja maku voimistuu.

Ituja voi poimia syötäviksi idätysastiasta niiden kasvun aikana. Ne sopivat syötäväksi kun idut ovat 1-5 cm kokoisia. Maksimikokoon kasvaneet idut säilyvät jääkaapissa 1-6 vuorokautta. Niitä kannattaa huuhtoa silloin tällöin säilytyksen aikana ja aina ennen syömistä. Terveellisimmillään ja herkullisimmillaan idut ovat kypsentämättöminä.

Sinimailanen (alfa-alfa) - Sinimailanen on ravintorikkaimpia ituja. Se sisältää kaikkia tärkeimpiä vitamiineja (mm. A-, C-, E- ja K-vitamiinia) ja kivennäisaineita. Parhaimmillaan idut ovat 5-7 vuorokauden idätyksen jälkeen, 4-5cm mittaisina.

Sarviapila - Sarviapilan idut ovat mukavan mausteisen makuisia. Ne valmistuvat 1-2 vuorokaudessa, jolloin itujen pituus on ½-1cm. Pidempään idätettyinä niiden maku kärsii.

Seesaminsiemen - Seesaminiduissa on erityisen runsaasti kalsiumia, rautaa, fosforia ja valkuaisaineita. Siemeniä liotetaan vedessä yön yli. Liotettuja siemeniä ei huuhdella, vaan käännellään niin, että kosteus säilyy tasaisena. Niitä idätetään ainoastaan 2-6 tuntia, kunnes siemenessä näkyy pieni musta piste. Pidempi idätys tekee iduista karvaita.

Auringonkukansiemen - Auringonkukansiemenet ovat erittäin proteiinipitoisia. Ne sisältävät myös kaliumia, sinkkiä, seleeniä ym. mineraaleja, rasvoja ja B- ja E-vitamiineja. Ne ovat maukasta syötävää yön yli liotettuina. Liotuksen jälkeen idätystä voidaan jatkaa, kunnes sirkkajuuri ja sirkkalehdet ovat yhtä pitkiä. Idut tummuvat helposti.

Mungpapu - Mungpavun idut sisältävät paljon proteiinia, kivennäisaineita ja E- ja C-vitamiinia. Ne sisältävät rasvaaineenvaihduntaa auttavaa koliinia ja maistuvat raikkaan hernemäisiltä. Idut ovat parhaimmillaan 3-5 vuorokautta idätettyinä, 3-4 cm pituisina.

Soijapapu - Soija on ravintorikkaimpia papuja. Se sisältää runsaasti terveellisiä aminohappoja, A-, B-, C-, E- ja K-vitamiinia, kalsiumia, rautaa, sinkkiä, fosforia, lesitiiniä ja antioksidantteja. Pavut on huuhdeltava idättämisen aikana perusteellisesti 3– 4 kertaa päivää. 3–5 vuorokauden kuluttua idut ovat 1–4cm:n pituisia.

Adukipapu - Adukipavuissa on runsaasti korkealuokkaista proteiinia, C-vitamiinia, kalsiumia ja rautaa. 3–4 vuorokauden kuluttua idut ovat parhaimmillaan, 0,5-1cm. Iduissa on makea maku.

Herne - Herneissä on hyvää proteiinia, paljon kivennäisaineita, sekä erityisen runsaasti B- ja C-vitamiineja. Idut valmistuvat 2-3 vuorokaudessa, jolloin ne ovat 1-3 cm. Herneitä voi myös versottaa, jolloin niihin muodostuu runsaasti lehtivihreää.

Linssit – Idätettävissä linsseissä on A-, B-, C-, ja E-vitamiineja, proteiinia sekä runsaasti rautaa, kalsiumia ja fosforia. Punainen linssi on halkaistu, joten se ei idä. Erilaiset vihreät linssit sen sijaan itävät hyvin. Linssien itämisaika on 2-3 vuorokautta, silloin idut ovat 1-2 cm mittaisia.

Kikherne - Kikherneen iduissa on paljon valkuaista, A- ja C-vitamiinia sekä rautaa, magnesiumia ja kalsiumia. Idut ovat parhaimmillaan 3 vuorokauden idätyksen jälkeen, 2-3 cm pituisina.

Vehnä ja ruis - Idätetty vehnä on ravintorikkaimpia kotimaisia ruoka-aineita, ja ruis on lähes yhtä terveellinen. Idättäminen lisää B-, E- ja C-vitamiinin määrää ja tekee kivennäisaineista (kalsium, rauta, magnesium) helposti imeytyviä. Idätykseen sopivat kuorelliset luomuvehnän- ja rukiinjyvät. Idut valmistuvat 1-4 vuorokaudessa, valmiina ne ovat 1-2 cm mittaisia. Niissä on anista tai lakritsia muistuttava voimakas maku.

Hirssi - Hirssi on viljoista kevyin, sillä se sisältää vähän mutta hyvälaatuista proteiinia. Se on emäksinen vilja, joka ei rasita ruuansulatusta. Hirssissä on runsaasti tärkeitä vitamiineja, rautaa ja lesitiiniä. Kuorimaton hirssi itää 1-3 vuorokaudessa. Siihen ei muodostu näkyvää itua.

Tattari - Tattarissa on paljon proteiinia, B-vitamiinia, rautaa, kalsiumia ja lesitiiniä. Haasteellista idättää. Tattaria liotetaan vain n. 10min ja idätetään vuorokauden tai pari. Sopii hyvin versottamiseen. Luontaisesti gluteeniton ja emäksinen.



Minulla on leivontapiste toimintavalmis funktionaalisessa tilassa 24h/ vrk vuoden ympäri. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Limppuja tulossa. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Limput kohonneet. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Limput paistuneet. (Kuva:Jari Laurila:2015)




Näin ostat edullisesti;
Jari-sedän köyhän laki;

1§. Käytä halpaa monivitamiini-valmistetta marketin hyllyltä joka päivä! Kalsiumia pitää saada 1 gramma/vrk. /halpa valmiste. C- ja B- vitamiinivalmiste harkintaan. Rasvahapot kylmäpuristetuista kasvi- ja kalaöljyistä.

2§ Ole hintatietoinen; kiertele kotiseutusi kaupan hyllyjä katsellen, seuraa ja vertaile hintoja. Osta monesta kaupasta säännöllisin väliajoin kaappisi perustarpeet mitä aina pidä kaapissa.

3§ Huomioi myös alkutuottajat ja etniset kaupat.

4§ Tee valmis ruokalista 2-4 viikolle, ja suunnittele mistä haet ruoka-aineet. Jos paikan päällä myynnissä näet edullisempaa, voit muuttaa ruokalistaa.

Pakasta tarjouksia ja valmista ruokaa.

5§ Osta paljon erilaisia suurimoita/ryynejä, past
aa ja jauhoja. Katsele pakkauksien kyljestä ja hakukoneella web-reseptejä.

6§ Soijakuitu- ja liemivalmisteet (kasvis- lihaliemi) korvaavat lihaa.

7§ Biosastiaan kelpaa vain appelsiinin ja banaanin kuoret. Syö ruoka. Käytä ruoantähteet. Hiukan hapan maito sopii vielä plättytaikinaan. Hapan piimä leivonaisiin.

8§ Syö satovuoden mukaan. Tomaatilla ja porkkanalla sesonkijat mm.

9§ Vähennä syömistä. Sokeria, tyydyttyneitä rasvoja (kovia rasvoja) ja prosessiruokaa on hyvä välttää. Opi lukemaan pakkaus-selosteita. Kaikki raffinoitu on periaatteessa ravintona menetetty. Painoindeksitaulukolla optimaalinen tila on eduksi. Keski-iässä energiankulutus aina vähenee.

10§ Suunnittele omat edulliset herkkusikin kun tekee mieli hyvää.

11§ Opettele keittiön perusasiat. Netistä löytyy hakukoneella ohjeita.

12§ Rakasta mainoksia. On hienoa että tiedoitetaan mitä saa edullisesti. 

13§ Älä koskaan mene nälkäisenä ruokaostoksille. Harkintakykyky ei toimi nälkäisenä ruokaostoksilla. Nälkääsi osta ensin vaikka pari banaania,  ja osta ruokaa vasta kun näläntunne on poissa.

14§ Budjetoi kaikki taloutesi menot. Laske kuukausieriä. Talleta kuukausittain laskettuja ennakoituja määräsummia. Budjettia laaditaan paperille tai tietokoneelle. Opit näkemään mihin raha menee.

---------------------------------------------------------------------




Prosessoidun lihan, kuten makkaroiden, kinkun ja pekonin, syöminen aiheuttaa suolistosyöpää, sanovat Maailman terveysjärjestö WHO:n asiantuntijat. He pitävät lisäksi todennäköisenä, että punainen liha aiheuttaa syöpää.
WHO:n alainen Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos (IARC) luokittelee prosessoidut lihatuotteet samaan haittaluokkaan kuin tupakan, asbestin ja dieselhöyryt. Se luokittelee ne ryhmään 1, ja asiantuntijoiden mukaan on riittävää näyttöä, että ne aiheuttavat syöpää. IARC:n mukaan samaan luokkaan päätyminen ei kuitenkaan merkitse, että prosessoitu liha olisi yhtä vaarallista kuin esimerkiksi tupakka.
– Yksittäisen ihmisen riski sairastua peräsuolen syöpään prosessoidun lihan kuluttamisen vuoksi on yhä pieni, mutta riski kasvaa, mitä enemmän lihaa kulutetaan, tohtori Kurt Straif IARC:stä sanoo.
– Jokainen 50 gramman annos prosessoitua lihaa päivässä kasvattaa peräsuolen syövän riskiä 18 prosentilla.
Punainen liha, eli naudan-, lampaan-, porsaan-, vuohen- ja hevosenliha, luokitellaan todennäköisesti syöpää aiheuttavaksi. IARC luokittelee sen ryhmään 2A, mikä järjestön mukaan heijastelee "rajallista näyttöä" siitä, että se aiheuttaa syöpää.
IARC:n mukaan prosessoitu liha lisää lähinnä paksusuolen- ja peräsuolensyövän riskiä, mutta se voi olla yhteydessä myös haimasyöpään ja eturauhassyöpään. Järjestön mielestä hallitusten ja elintarvikevirastojen pitäisi pohtia lihan syönnin hyötyjen ja haittojen tasapainottamista.
IARC on tarkastellut 800:aa tutkimusta lihan ja syövän välisestä yhteydestä. Tarkasteluun osallistui 22 asiantuntijaa kymmenestä maasta



Ihmisen tarvitsemia aminohappoja on 20, joista 11 elimistö kykenee itse valmistamaan. Yhdeksän välttämätöntä aminohappoa on saatava ravinnosta: histidiini, tryptofaani, lysiini, metioniini, fenyylialaniini, treoniini, valiini, leusiini, isoleusiini. 
Proteiinit koostuvat aminohapoista ja eri proteiinit sisältävät eri tavoin eri aminohappojen. 

On olemassa kaikki 23 aminohapot ruoan proteiineja. Näistä ovat 10, että ihmiskeho ei voi syntetisoida: arginiini, histidiini, isoleusiini, leusiini, lysiini, metioniini, fenyylialaniini, treoniini, tryptofaania ja valiini. Nämä siis kutsutaan välttämättömiä aminohappoja. 

Elimen on toimitettava tarvittavat määriä näitä aminohappoja elintarvikkeiden välityksellä. Loput aminohappoja voidaan syntetisoida näistä elimistöön. 

Alaniini - alaniini päälähteet ovat sinimailanen, selleri, porkkana, salaatit, kurkku, nauriit, vihreä paprika, pinaatti, luumuja, omenat, guavat, viinirypäleet, appelsiinit, mantelit ja mansikoita. 

Arginiini - arginiini päälähteet ovat sinimailanen, porkkanat, vihreät lehtivihannekset, punajuurta, kurkku, selleri, salaattia, retiisejä ja perunat. 

Asparagiinihappo - asparagiinihappo päälähteet ovat porkkanat, selleri, retiisit, kurkku, minttu, tomaatit, nauriit, sitruunat, greippi, omenat, luumut, ananas, melonit ja manteleita. 

Kystiinin - kystiini päälähteet ovat sinimailanen, punajuuret, porkkanat, kaalit, kukkakaali, sipuli, valkosipuli, omenat, ananakset, vadelmia, rusinoita. 

Glutamiinihappo - glutamiinihappo päälähteet ovat porkkanat, nauriit, kaalit, selleri, punajuurta, minttu, salaattia, pinaattia ja papaija. 

Glysiini - glysiini päälähteet ovat porkkanat, nauriit, selleri, minttu, sinimailanen, pinaatti, valkosipuli, perunat, viikunat, appelsiinit, vadelmia, Granaattiomenat, melonit ja mantelit. 

Histidiini - histidiini päälähteet ovat retiisit, porkkanat, kurkku, punajuuret, selleri, valkosipuli, sipulit, nauriit, sinimailanen, pinaatti, ananakset, omenat, Granaattiomenat ja papaija. 

Hydroksi glutamiinihappo - hydroxyglutamic päälähteet ovat porkkanat, minttu, salaattia, pinaatti, tomaatit, viinirypäleet, vadelmia, luumuja. 

Hydroksi praliini - hydroksyyli praliini päälähteet ovat porkkanat, salaattia, punajuuret, nauriit, kurkku, luumut, kirsikat, viikunoita, retiisit, viinirypäleitä, oliivit, ananas, mantelit ja kookos. 

Lodogorgoic happo - lodogorgoic happo päälähteet ovat porkkanat, selleri, pinaatti, tomaatit, Salaatit ja ananas. 

Isoleusiini - isoleusiini päälähteet ovat papaija, oliiveja, kookospähkinöitä, aprikoosit, kuivahedelmiin ja pähkinöitä. 

Leusiini - leusiini päälähteestä on, kookospähkinöitä, aprikoosit, papaija, oliiveja, kuivahedelmiin ja pähkinöitä. 

Lysiini - lysiini päälähteet ovat porkkana, kurkku, punajuurta, minttu, selleri, pinaatti, nauriit, sinimailanen, itää soyabeans, luumut, päärynät, papaija, Omena ja viinirypäleet. 

Metioniini - lähteitä ovat kaalit, valkosipuli, kukkakaali, ananakset ja omenat. 

Norleucine 

Fenyylialaniini - lähteitä ovat porkkanat, punajuuret, pinaatti, minttu, tomaatit, ananakset ja omenat. 

Proliini - lähteitä ovat porkkanat, punajuuret, salaattia, nauriit, kurkku, luumut, kirsikat, viikunat, viinirypäleet, oliivi, appelsiinit, ananakset, kookospähkinät ja manteleita. 

Seriini - seriini päälähteet ovat retiisit, valkosipuli, sipuli, porkkana, punajuuri, selleri, kurkku, minttu, pinaatti, kaali, sinimailanen, papaija, omenat ja ananakset. 

Treoniini - treoniini päälähteet ovat porkkanat, vihreät lehtivihannekset, sinimailanen ja papaija. 

Tyroksiini - tyroksiinin päälähteet ovat porkkanat, selleri, salaatti, nauriit, pinaatti, tomaatit ja ananakset. 

Tryptofaania - tryptofaania päälähteet ovat punajuuret, porkkanat, selleri, pinaatti, sinimailanen ja nauriit. 

Tyrosiini - lähteitä ovat sinimailanen, porkkanat, punajuuret, kurkkua, salaattia, minttu, pinaatti, vihreä paprika, luumut, mansikat, kirsikat, omenat, melonit, viikunoita ja manteleita. 

Valiini - lähteitä ovat porkkanat, nauriit, suloinen kurpitsa, selleri, minttu, punajuurta, tomaatit, omenat, Granaattiomenat ja manteleita. 

Vastuuvapauslauseke: Tässä artikkelissa ei ole tarkoitus antaa neuvoja terveyttä ja on tarkoitettu vain yleisiä tietoja. Pyytää aina pätevä terveydenhuoltoalan ammattilainen ennen kuin tehdään terveyttä ohjelma näkemyksiä.




Histidiini, lysiini ja arginiinipitoisuuksia

Ravintoaine 100 grammaa ja siinä histidiini, lysiiniä ja arginiinia seuraavasti
  • KALAA 100g
Lohi: Arginiinia 1740 mg, lysiiniä 1860 mg ja histidiiniä 580 mg.
Sardiini: Arg 1340 mg, Lys 1670 mg, His 950 mg.
Tonnikala: Arg 1380 mg, Lys 2250 mg, His 1220 mg. 
  • LIHAA 100 g
Poro: Arg 1410 mg, Lys 1850 mg, His 740 mg.
Kani: 
Arg 1510 mg, Lys 2220 mg, His 670 mg.
Hevonen: 
Arg 1120 mg, Lys 1520 mg, His 700 mg.
Nauta:
Arg 1220 mg, Lys 1660 mg, His 700 mg.
Lammas:Arg 1300 mg, Lys 1510 mg, His 600 mg.
Possu:Arg 810 mg, Lys 1070 mg, His 400 mg.
Makkara:
Arg 520 mg, Lys 710 mg, His 240 mg.
  • LINTUA 100 g
Kananpoika: Arg 1530 mg, Lys 2000 mg, His 720 mg.
Fasaani: Arg 1430 mg, Lys 2140 mg, His 940 mg.

  • SISÄLMYSRAVINTO 100 g
Maksa:Arg 1340 mg, Lys 1690 mg, His 600 mg.
Munuainen:Arg 980 mg, Lys 1350 mg, His 390 mg.
Kieli: Arg 1420 mg, Lys 1720 mg, His 500 mg.

  • MUNA ja MAITOTUOTTEET
Muna:Arg 830 mg, Lys 990 mg, His 320 mg.
Marenki: His 48 mg. Munanvalkuainen: His 260 mg
Juusto, Keso: Arg 560 mg, Lys 1000 mg, His 410 mg.
Juusto, puolikova: Arg 970 mg, Lys 2500 mg, His 950 mg.
Parmesan: Arg 1560 mg, Lys 2400 mg, His 1630 mg.
Jäätelösorbet: Arg 25 mg, Lys 56 mg, His 19 mg.
Tavallinen jäätelö: Arg 155 mg, Lys 320 mg, His 120 mg.
Jogurtti: Arg 115 mg, Lys 300 mg, His 51 mg.
Äidinmaito: Arg 30 mg, Lys 58 mg, His 20 mg.

  • VILJA 100 g
Vehnä: Arg 330 mg, Lys 210 mg, His 200 mg.
Vehnäja lese: Arg 1270 mg, Lys 700 mg, His 490 mg.
Ruis: Arg 520 mg, Lys 410 mg, His 240 mg.
Riisi: Arg 160 mg, Lys 77 mg, His 46 mg.
Polenta maissi: Arg 320 mg, Lys 210 mg, His 210 mg.
Maissitärkkelys: His 9 mg.
Perunajauho: His: 16 mg.
Maissintähkä: Arg 440 mg, Lys 350 mg, His 240 mg.
Tattari: Arg 930 mg, Lys 720 mg, His 280 mg.

  • VIHANNES 100 g
Salaatti:Arg55 mg, Lys 63 mg, His 22 mg.
Tomaatti:Arg 26 mg, Lys 38 mg, His 15 mg.
Porkkana:Arg 32 mg, Lys 35 mg, His 12 mg.
Kurkku:Arg 34 mg, Lys 22 mg, His 8 mg.
Herne: Arg 350 mg, Lys 260 mg, His 87 mg.
Pieniä histidiinimääriä:
Salaatti 22 mg; peruna 29 mg; keitetty peruna 26 mg.

  • HEDELMÄT ja MARJAT 100 g
Omena:Arg 12 mg, Lys 24 mg, His 6 mg.
Appelsiini:Arg 79 mg, Lys 37 mg, His 12 mg.
Banaani:Arg 47 mg, Lys 48 mg, His 81 mg.
Viikuna:Arg 17 mg, Lys 30 mg, His 11 mg.
Rypäle:Arg 49 mg, Lys15 mg, His 24 mg.
Mustikka
: His 10 mg; Sitruuna: his 15 mg: Clementiini: His 9 mg: Mandariini: His 9 mg: Mansikka : His 17 mg: Mango : His 19 mg; Persikka: His 13 mg: Luumu: His: 14 mg; Päärynä: 2-4 mg.

  • SIEMENET, PÄHKINÄT, PAVUT
Maapähkinä:Arg 3460 mg, Lys 1040 mg, His 780 mg.
Cashew pähkinä:Arg 1740 mg, Lys 820 mg, His 400 mg.
Auringonkukan siemen:Arg 2400 mg, Lys 940 mg, His 630 mg.
Kookkos:Arg 550 mg, Lys150 mg, His 77 mg.
Soijapavut:Arg 2720 mg, Lys 2020 mg, His 930 mg.
Soijaisolaatti: Arg 3760 mg, Lys 5450 mg, His 2500 mg.

Ohueksi suikaloitu kaali. Wokkityyliin porkkanaraasteen, sipulin ja valkosipulin kera. Loraus soijaa ja toinen siirappia!


























































































































2 kommenttia:

  1. Todella järkevää, selkeää ja hyväksi koettua asiaa. Tämä on hyvä muistio jokaiselle itselliseen oloon lähtevälle nuorelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myönteisestä kommentistasi. Lisään uusia reseptejä aina joskus. Eilen lisäsin kolme sellaista kotijäätelöreseptiä missä selvitään kokonaan ilman rasvaa, sokeria ja kolesterolia. Näille pohjille voi rakentaa erilaisia makuja. Jäätelöissä tahtoo olla paljon kovaa rasvaa,ja stressimunien keltuaisissa kolesterolia. Resepteissäni kierrän kaiken sellaisen mistä voi olla terveydelle säännöllisessä paljossa käytössä haittaa. Eli resepteissäni on edullisuuden ja terveellisyyden metodi. _Kirjoitan vuosien mittaan hissukseen lisää, mutta reseptejä on.

      Poista