Ilmajoen Nopankylä; - Aikansa Suomen suurin hevosajokalujen käsiteollisuus!

Olen pyrkinyt mainitsemaan tekstin yhteydessä lähteen.
Jos käytän lähdeaineistoa niin näin esim,: (Aulis.Alanen: IlmajoenHistoria:VaasanKirjapaino1953) 
 Jos lainaan jonkun kirjoittamaa sanasta sanaan niin näin lainattu teksti sanasta sanaan ilmaistaan: > "Vinokirjamin ja perään sitten kirjoittaja:" (Pentti.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981) 
Lähdeaineisto käy ilmi. Mainitut teokset ovat pääasiallisin lähdeaineisto.
Blogissani täällä on valmis lomake missä voi kirjoittaa minulle sähköpostia.




 
 

2016; Ilmajoen Nopankylän  historian tapahtumia;

>>> Olen kirjoittanut sivuni paljolti Ilmajoen historian kirjoittajien tekstien pohjalta! Aulis Alasen;"Ilmajoen Historia Vuoden 1809 Jälkeen":Vaasan Kirjapaino:1953) ja Pentti Virrakoski:"Rekiseppiä- ja Kärrynikkareita":Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981) Ilmajoen ajokaluhistorian kirjoittajat Alanen ja Virrankoski tekivät kumpikin omat erilliset tutkimusmatkansa 1950 luvulla Nopankylään. Nopankylässä Alanen ja Virrankoski  haastattelivat elossa olevat viimeiset kärrymiehet joilla oli seudun ja Nopankylän perimätieto tiedossaan. Kumpikin teki tohtoriväitöksensä Etelä-Pohjanmaan käsiteollisuudesta. Olen lähdetekstin ilmoittanut tekstini yhteydessä. En voi hyväksyä nykypolvien luulotteluja  vaan pidän em. Ilmajoen Historian kirjoittajen tekstit faktana joista en tee muutoksia. Huomautan kuitenkin siihen mitä Lauriloiden juopottelusta on kirjoitettu, että nämä elättivät 9-12 lapsiset perheensä 1800 luvun ankeissa olosuhteissa oman käden työllään, eikä yksikään rapajuoppo pystyisi niin ankaraan työntekoon niin maineikkaiksi ajokalusepiksi. Kurpansepät on kaikessa ajassa kadehdittukin. Pirtu maistui kyllä.
Olen antanut kärrysivullani kunniaa joka kärrymiehelle sen mukaan mitä olen historian kirjoitusta, ja kuvattavaa  löytänyt, em. lähteistä. Tämä sivu ei ole sukusivu.

Lukijan huomioon;Kärryjen tekotaito on kulkeutunut Könneiltä sekä Nopankylään että Kurikkaankin. Frigårdien lisäksi on Laurilain kantaisä Juha  Laurila vanhempi s.1821 tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi tehdä Könnin Palkeita.  Palkeet= Kiesimalli Könniltä (Lähde:Aulis.J.Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809 Jälkeen:Vaasan Kirjapaino:1953)

>  Kurikkalaisen Juha Juha-Mikonpoika Orhaisen s.1821 sukunimi muuttui Nopankylässä Laurilaksi ennen sukunimilakia. Historian kirjoittajien tekstit kertovat että Laurila s.1821 oli muuttanut Nopankylään, ja senior takoi Nopankylässä >1840< luvulla, vuodesta 1940, ja senior Juha I Laurila 1821-1905 osasi valamistaa Palakehet-kiesiä tullessansa Nopankylään, ja että Nopankylän kärrymiehet alkoivat syntymään äitiensä kohduista 1840 luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Frigård oli Könnin sälli joka muutti Jalasjärvelle. Frigårdin poika muutti Kurikkaan. Ensimmäinen Frigård muutti Nopankylään 1890 luvulla.
Laurila vanhemman poika Laurila nuorempi s.1862 oli Nopankylän kaikkein tuotteliain ajokaluseppä. Nopankylä riittää yli 30 pajallaan Suomen suurimmaksi torppari-maatalous-ajokaluseppien käsiteollisuuden verkostoksi. Lisäksi yli puoli tusinaa Huissin seppiä saivat oppinsa Nopankylässä,  ja raudoittivat Noppalaisten nikkarien kärryjen puita. Myös Jurvan kolme Laurilan suvun kärryseppää raudoittivat Noppalaisia puita. Laurila vanhemman jälkeläiset olivat Ilmajoen tuotteliampia ajokaluseppiä. Laurilan suvussa oli tusinan verran maineikkaita ajokaluseppiä + puuseppä,  ja nikkarit päälle. Laurila vanhempi otti käyttöön "Teerenpyrstö" -merkin. Laurila vanhemman 1870 luvun Turkulaasmallissa teerenpyrstö-merkki on, ja Laurila vanhempi takoi Nopankylän ensimmäisen Turkulaasmallin. Sivulla on kuva Laurila vanhemman 1870 luvun Turkulaasesta. (on värikuva:zoomaa astinrautaa jossa Teerenpyrstö on.)
_ Lukekaa itse Aulis Alasen "Ilmajoen Historia 1809 Jälkeen" + Pentti Virrankosken "Rekiseppiä ja Kärrynikkareita." Hyvin pitää lukea molemmat kirjat.  
-Näiden kirjojen historia on kerätty eläviltä ihmisiltä 1950 luvulla,  >ja näillä elossa olevilla kärrymiehillä 1950 luvulla oli kaikki seudun ja Nopankylän perimätietohistoria hallussaan.<
Nykypolvilla ei tuota tietoa enää ole, ja siksi on pidettävä faktana em. molempien kirjojen auktorisoitu perimätieto.

- Kärrylystiin hyvät naiset ja herrat;

Esipuhe;

Alussa oli renki Jaakko Jaakonpoika Könni. (1721-1794)

Jaakko -ruotsin kielen opiskeltuaan Köningsback-Könni Ilmajoen Könniltä opiskeli monia hienoja ja monipuolisia ammattitaitoja.
Jaakko Jaakonpoika matkusteli koti- ja ulkomailla innovaatioita etsimässä. 
Jaakon ja jälkipolviensa ansiosta Könnillä oli jatkuvasti parikymmentä oppilasta erilaisissa ammatti opeissa.
Ilmajoen Könni oli aikansa ammattikoulu jossa oli useita
erilaisia koulutus-aloja.

Könnillä oltiin etupäässä kello- ja hienoseppiä.

Könnin kellot ovat uraa uurtavia ja kuuluisia.
Aseita, kirurgisen tarkkoja tilaustöitä ja paloruiskujakin valmistettiin Könnillä. Kudottiin kankaita, tislattiin laillista viinaa ja viljeltiin maata. 
Könnillä tehtiin mitä vain ensiksi malliksi.
Könnit saivat vaurautta, keisarin myöntämän kunniakirjan ja ansiomitalin.

Könnillä valmistettiin raskaita ja veistoksellisia hevosvaunuja lähinnä herrasväen tarpeisiin parin sukupolven aikana. 

Könnin muutamat hevos ajoneuvot, mutta aikanaan Suomen parhaiksikin tunnustetut, valmistettiin 
1780-1850 välisenä aikana. Kärrymallit olivat ruotsista kustavilaisia malleja. 
Sepillä oli aina oppilaansa ja ammattiperinne jatkui.
Etelä-Pohjalaiset sepät ovat sanottu kaikki 
"Könnin-koulukunnaksi" Könnin 1700 luvun oppien vuoksi.

Könni, ilmajokelainen suku, johon kuuluivat aikoinaan Suomen kuuluisimmat kellosepät, Könnin mestarit, könninkellojen tekijät. Suvun tunnetuimpia jäseniä:
Jaakko Königsback-Könni (1721–1794), rauta-, kello- ja pyssyseppä
Juho Könni (1754–1815), kello- ja vaskiseppä, edellisen poika
Jaakko Juhonpoika Könni (1774–1830), kelloseppä, kirurgisten kojeiden valmistaja ja rakennusmestari, edellisen poika
Juho Juhonpoika Könni (1782–1855), kello- ja lukkoseppä, kynttiläkruunujen valmistaja, edellisen veli
Juho Jaakonpoika Könni (1798–1865), kelloseppä ja ajokalujen valmistaja
Jaakko Juhonpoika Könni (1816–1861), seppä ja metallinvalaja
Yrjö Könni (s. 1893), jääkärieverstiluutnantti. (Wikipedia:2014)

Kotitarpeiksi metallia on sulanut savupirteissäkin talvipuhteina. Jonkunlaista häkkyrää ihmisten, tavaran liikutteluun ja työntekoon oli pakko tehdä oman mallin mukaan talouksissa savupirtinkin talvipuhteena.
Ajokaluja alettiin raudoittamaan Länsi-Suomessa vasta 1800 luvulla, ja Nopankylässä 1840-1850 lähtien. 
Hevoskärryt ja -reet kulkivat vaihdettavilla puujalaksilla ja puupyörillä 1800 luvun alussa. Ensimmäisiä jonkunlaisia ahjoja pitäviä ihmisiä on ollut kaiketi jo 1400 luvulla.

Tämä sivuni koskee ajokalujen raudoittajia jotka kuitenkin jossakin määrin toimivat kyläseppinäkin.



Könnin jälkeen hevos ajokalujen valmistus kuitenkin vasta alkoi. 

Kärryjä ja rekiä valmistettiin kotiteollisuus- periaatteella Ilmajoen Nopankylässä pääasiassa
1840-1960 välisenä aikana.
1850 luvulta lähtien ajokalujen raudoitus voimakkaasti lisääntyi. 
Ajelukalujen kaikkein kultaisimmat ajat olivat 40 vuoden ajan 1890-1930 luvut. 
Vuosittain valmistui tuhansia ja taas tuhansia ajelurattaita ja rekiä.

Kärryjen valmistus oli torppalaisille ja mäkitupien asukkaille sopiva elinkeino. Kärryjen malleista tuli tavallisen kansalaisen ja rahvaan kukkarolle sopivia.
Ilmajoen Nopankylässä lopulta seitsemänsataa ihmistä lapset mukaan lukien saivat elantoa kokonaan tai jossakin määrin hevos ajokaluista.

Seppiä oli, -sepänsällejä, puuseppiä, nikkareita, maalareita, toppareita, kärryjen kauppiaita ja myyjiä.
 Perheissä pojat ja tyttäret saivat ammatilliset tiedot ja taidot kotonaan ja kylän muilta osaajilta. 
Seppien sälleistä tuli oppisopimuksissa seppiä heistäkin. 
Kylän joka talossa tehtiin jotain ajokalujen eteen.

Vuosittain lukuisien markkinoiden toreilla oli aina monia kymmeniä- ja usein satoja kärryjä ja rekiä. 
Vaasan alatorilla oli markkinoiden aikaan 
yli 300 Noppalaista ja Kurikkalaista ajelukalua jotka myytiin muutamassa päivässä.
Noppalaiset ajokalut matkasivat rautateitäkin Tornion, Kemin, Rovaniemen, Jyväskylän ja Tampereen asemille saakka näiden seutujen markkinoille.
Kulku-kauppiaina Nopasta kierrettiin pitkin maakuntia.

Kärryjä ja rekiä kuljetettiin suoraan ostajille ”kulkukaupassa” talosta taloon; Ylistaroon, Lapualle, Kauhavalle, Härmään, Nurmoon, Kuortaneelle, Peräseinäjoelle, Alavudelle, Laihialle, Kyröön, Jurvaan, Teuvalle, Vöyrille, Oravaisiin, Munsalaan, Pirttikylään, Närpiöön ja Tiukkaan.
Junior Laurilan vaimo Vilhelmiina Laurilan äidinkieli oli ruotsinkieli. Vilhelmiinan äiti oli ruotsinkieliseltä Vöyriltä kotoisin.
Vilhelmiina Laurila kulki kahden hevosen karavaaninsa ja myytävien ajokalujensa kanssa Vöyrille, Munsalaan ja Kokkolan seudulle saakka kärrykaupoilla. Kahden tusinan poikkipuilla toisiinsa sidottujen kärryjen päälle Vilhelmiina laittoi rekiä.
Jaakko Saaren vaimo kulki ruotsinkielisiä seutuja kärrykaupoilla. Kalajaisten kärrymiehissä oli ainakin yksi ruotsinkielentaitoinen. Tulkkejakin käytettiin markkinapaikoilla.  

Kurikkalainen kärrykauppias vei nuoremman Laurilan ajokaluja junavanuissa paljon laajemmin Suomen seutujen markkinoille, mitä Noppalaisia ajokaluja tavallisesti myytiin. mm.;
- Raahen, Oulun, Tornion, Rovaniemen Haaparantaan, Kajaanin, Pihtiputaan, Joensuun ja Tampereen markkinoille saakka.

Vaasan mettumaarin markkinoille tuotiin noin
arviolta 100- 130 kiesiä. Kärryjonoja on kuvattu esim. Vasabladetissa
yli 2 km pitkäksi jonoksi. Jos ajatellaan että kärryjä oli 5-6 kpl per
hevonen, pituutta on ollut jotain 15-20 metriä.
Sen mukaan 100-130 kpl per Vaasan markkinat. 50 vuoden aikana se tekisi
6500 kpl. Valmistusmääät olivat yli 10000
kpl - 20000 kpl... Reet sitten vielä sen lisäksi. Rekiä oli oli Laurila nuoremman tuotannosta 4/5 suhteessa kärryihin kärryjen lisäksi, eli 12 000. Näin laskien pelkästään Vaasan markkinoiden mukaan.


Etelä-Pohjanmaan- Suomen varsinaiset "kärry-keisarit" ovatkin Nopankylästä ! 

Ilmajoen Nopankylän veroista ajokalujen joukkovalmistusta kotiteollisesti ei ole missään muualla koskaan nähty. 

Nopankylä ei tarvitse muuta ollakseen Suomen suurin hevos ajelukalujen kotiteollinen valmistaja.

Nopankylässä oli lopulta yli kolmekymmentä pajaa.

Kurikassa oli 1900 lähtien ajokalujen tehdas joissa oli satoja työntekijöitä. Kurikan kärryteollisuus ei ollut sitten kotiteollista. 
Koneet alkoivat korvata maaseppien käsityötä. Maaseppien pajoissa sähkö oli tuntematon asia.

Noppalaisia kotiteollisia ajokaluja myytiin sitten usein vahingossa "kurikkalaisina."

Etelä-Pohjanmaan ajokaluteollisuus oli vahvinta Suomessa.

 "Useat noppalaiset kärrymestari-suvut ovat 

kurikkalaista perua. Niinpä Frigårdien lisäksi on Laurilain kantaisä Juho Mikonpoika Laurila (1821-1905) tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi tullessaan tehdä Könnin "palakehet" kärryjä.
Hän teki kaikkia sepäntöitä, vanhempana paljon ajokalujen raudoituksia. 
Laurilan jälkeläiset olivat Ilmajoen tuotteliaimpia ajokalusepppiä."
(Suomen historian professori:Aulis.J.Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809 Jälkeen.Tiennäyttäjänä Maakunnalle Maamiesseuran Aikana:948s:Vaasan Kirjapaino:1953)

"-Nopankylän sepistä kuuluisimmat olivat torpparit Juha Laurila (1862-1937) ja Jaakko Frigård, myöhemmin Sairo (1865-1944) sekä mäkitupalainen Jaakko Saari (1866-1933). Nämä olivat kaikki pienestä maanviljelyksestään huolimatta ammattikäsityöläisiä, ja Laurilalla oli apuna omien poikien ohella jatkuvasti kaksi "sälliä". Laurila oli kuuluisa joutuisana seppänä ja taitava teräksen karkaisija. Laurilasta polveutui laaja kärrymiesten suku, jossa tehtiin ajokaluja neljässä polvessa, sillä jo Juha Laurilan isä oli ollut kärryseppä." ( Pentti Virrankoski KÄSITÖISTÄ LEIVÄN LISÄÄ Suomen ansiokotiteollisuus 1865-1944.)

"Valentin Kuusisto (1847-1932) lienee pidettävän Nopankylän ensimmäisenä ammattimaisena kärryjen ja rekien puuseppänä." (Suomen historian professori:Aulis.J.Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809Jälkeen.Tiennäyttäjänä Maakunnalle Maamiesseuran Aikana:948s:Vaasan Kirjapaino:1953)     
Kuusistot ovat merkittävä ajokalujen rakentamisen -useiden puuseppä- nikkareiden ja monitaitureiden suku Nopankylässä.



Nopankylän ajokalu-kotimyyntiteollisuuden ensiaskel;

Juha I Laurila vanhempi (1821-1905) osasi Könnin "Palakehet" mallisten kärryjen valmistuksen Ilmajoen historian kirjoittajan (Aulis Alanen -53)  mukaan.  Nopankylässä ei kuitenkaan perimätiedon mukaan Könnin Palakehet mallisia kiesiä valmistettu.

Ensimmäisen "turkulaasen" kiesimallin Nopankylässä raudoittiJuha Laurila vanhempi 1869-1870 taitteessa.  
Laurila vanhempi teki kaikkia sepän töitä mutta pyhittyi myöhemmin kokonaan ajokalujen valmistukseen. 1850 lukien ajokalujen raudoitukset voimakkaasti lisääntyivät.
Laurila senior teki torppaan kaksitoista lasta. Yksi tyttäristä avioitui seppä Iisakki Hautamäen kanssa. Laurilan jälkeläissä oli rauta- ja puuseppiä sekä nikkareita kärrynrakentajina useita sukupolvia. 

Turkulaasen kiesin ja vääränenärekien myötä 1870 ajokalujen valmistukseen ryhtyi vähitellen kärryjen rakentajia niin että Nopankylässä lopulta laskettiin olleen yli 30 pajaa. 
Seppiä muutti Noppaan 1890 luvulla. Parhaaseen aikaan vasaran kalke kuului 25 pajasta yhtä aikaa.
Salomon Koskelan (1805-1888) vesivoimalla toimiva vasarapaja Nopassa valmisti kyntöauroja jo 1800 alkupuolella. Koskela on taitava fälttiaurojen rauta- sekä oli kupariseppä.
Kurikassa Nopankylän rajan lähellä oli Samuli Paulaharjun isä Jaakko Harju. (1835-1915) Oskari Fabriani Hanka raudoitti Valentin Kuusiston tekemiä rekien puita 1870 luvulla. Lauriloiden jokainen sukupolvi raudoitti Kuusistoilta ostamiaan kärryjen puita. Laurila nuorempi s.1862 tarvitsi paljon ajokalujen puita joita hänelle toimitti Jaakko Kuusisto. 
Ajokaluhistoria kertoo sitten Nopankylän kärrymiehistä jotka syntyivät 1840 luvun jälkimmäisellä puoliskolla äitiensä kohdusta.
Jaakko Frigård (Sairo) muutti Nopankylään 1890 luvulla Kurikasta. Frigård ei pyhittynyt ajokaluihin vaan teki paljon muuta sepän työtä markkinatavaraksi, Jaakko Sairo valmisti kaiken 1890 luvulla perustetulle Ilmajoen Kansanopistolle. 

 

Kuvissa Nopankylän ensimmäiset ajokalujen mallit;  
- Ylhäältä järjestyksessä;
1.) Työjalaksia ja "Korppurekeä" on tehty varhain.  Korppureki laitetaan työjaksien päälle.
2.) Könnin palkeet eli "palakehet" valmistettu vielä ainakin 1800 -1865 aikana. 
3.) Kazaztan mallinen pulkka 1850 alkaen raudoitettuna, ennen 1850 raudoittamattomana.
4.)"Lojonenäänen reki"  Lojonenä-reki oli Nopan 1860 luvun tärkein tuote.
5.)"Turkulaanen" kiesimalli (myös muunnokset) 1870 lähtien.  
6.) "Vääränenäänen reki"  myös 1870 lähtien.
1910 lähtien tuli uusia malleja- mm. "Valakkilainen" - Valkjärven mukaan,  -Tuuloksen-  "tanskalainen mallit" mm. tärkeimpinä.

Nopankylän 1900 luvun ajokalumalleja;

Työkärryjä on aina tehty kylän omaan tarpeeseen.

Uusia vähempitöisiä suoraviivaisempia kärrymalleja tuli 1910 alkaen.

”Lautakoija” kärryssä oli korkeat umpilaidat. ”Häkkikärryssä” on korkeat laidat tehty puupuikoista.

Turkulaasmallisen kiesin ”Hoijakan” ja vääränenärekien valmistus jatkui 1900 luvun puolella ”rauskaperääsenä-” ja eniten valmistettiin ”lankkuperääsenä” malleina.

Turkulaasmallin kiesistä on tehty erilaisia muunnoksia. ”Pussiperä” kiesissä oli vain yksi penkki. Pussiperääsen taakse mahtui tilaansa heinäsäkki hevosen evääksi. ”Vinopuikkoonen viistoperä” on Nopankylän oma kärrymalli, mutta siinäkin on turkulaasmallin vaikuttimia. ”Tanskanmallin eli Tuuloksen mallin” vaikuttimet tuli Hämeen kärrymiehiltä. ”Valkjärven malli” tuli Hämeen kautta Karjalan Valkjärveltä. Romaaniheimolle Jaakko Saari valmisti omaa kärrymallia. Romaaniheimolle piti olla kirkkaat värit, ja kaikkein pienin pyöräkoko. Muistakin kärrymalleista tuli romaaniheimon kärryjä jos kärryyn laitettiin kaikkein pienin pyöräkoko ja kirkkaat värit. Rikhard Laurila on tehnyt turkulaasmallista romaaniheimolle sopivia kiesejä. Eino Sydänoja valmisti raviurheiluun

kilpakärryjä. Vakiintuneissa kärry- ja rekimalleissa saattoi olla pieniä eroja kärrymiesten henkilökohtaisten mieltymyksien mukaan ajokalujen kokoeroissa, ja hiukan ajokalulujen muotojenkin suhteen.

Eniten Nopankylässä raudoitetut ajokalumallit olivat Turkulaasmalli eli ”Hoijakka,” ja Vääränenäinen reki flankkuperämallisena.

Tämä sivuni on omistettu 

Ilmajoen Nopankylän 

kärryntekijöille.

Nopankylässä sepät, nikkarit, 

maalarit, 

topparit, sällit, kärrymyyjät ja -kauppiaat 
markkinoivat valtavan määrän ajelukaluja.

Noppalaisen ajokalu-sivuni idea on kaikki Ilmajoen Nopankylään liittyvä käsityö-
perinne ihmisineen !

Linkki Wikipediaan>>> http://fi.wikipedia.org/wiki/Ajokalusepp%C3%A4

Noppalainen kirkkoreki
Sotien jälkeen tehty 1940 luvun lopulla.
Isänsä Rikhard Laurilan pajassa osallistui  vääränenäisen valmistumiseen minun isä 
Olavi Laurila. (1928-1973)

(Isänsä kuva-albumin ja kuvan omistaa sivun kirjoittaja Jari Laurila)

(Sivun kirjoittaja ei ole koskaan sanonut isäänsä kärrysepäksi! 
1920 luvulla syntyneet pojat avustivat isäänsä Rikhard Laurilaa kaikissa seppä-maatilan töissä ja isäni oppi paja- ja nikkaritaidot kotonaan. Avioiduttuaan veljekset eivät ryhtyneet maatiais-kärrysepiksi.
Kärrymarkkinat päättyivät 1950 luvun lopulla.

Kuvan rekimalli on "vääränenä-flankkuperä" jota tehtiin 1870 alkaen Nopankylässä.
Vääränenäistä rekeä tehtiin myös krinni- ja rauskaperäisenä mallina.
Reki on komiaksi ootrattu.

Teimme pajakierroksen edesmenneiden seppien

pajojen paikoilla yhdessä 

Jaakko ja Martti Lahden-

Antero Koivuluoman- sekä sivun kirjoittaja-

kesällä elokuun 10 päivänä 2013.
                          
Jari Laurila, elokuussa 2013

Jaakko ja Mettemaaria Lahti 
Hermanni Teemun 
lautakoijan kyyris.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Kuusiston suvun puunikkareita;

Puuseppä-nikkarisukua oli Kuusiston suku kolmen sukupolven aikana. Kylän ensimmäinen puuseppä oli Valentin Kuusisto (1847-1932.) Iisakki Kuusisto (1885-1967) oli ajokalujen rakennuksen kaikkien ammattikuntien osaaja. Jaakko Kuusisto (1879-1951,) Eino Kuusisto (1900-1950) Heikki Kuusisto (1873-1926) Juha (s.1891) ja Erkki Kuusisto (s.1915) nikkaroivat ajokalupuita.

Kurpan torpan sepän Juha II Laurila "nuoremman" (1862-1937)
raudoittama turkulaasmalli.
 Kärry on toiminut postikärryinä keski-suomessa.

Kurpan torpan- Laurilan seppien kärryjä tuli 
vastaani  tusinan verran kesällä 
2013 pyöräilymatkoillani.
Turkulaasmallista on takapenkki poistettu 
ja saatu näin postille kuljetustilaa.
Turkulaasmalli oli kaikkien aikojen suosituin kärrymalli
Ilmajoen Nopankylässä.

Alkuunsa Könnejä pidettiin ranskalaiseen koulukuntaan 

kuuluvina, koska yleisesti pidettiin kellojen valmistukseen liittyvän 

tekniikan ja sepäntöiden omaksutun sieltä. Näin ei kuitenkaan ole ollut vaan Könnit ovat olleet omaperäisiä kellojen tekijöitä ja seppiä. He  ovat itse luoneet, keksineet ja ideoineet hyvinkin omaperäisiä 

ratkaisuja,  ja oppilaat sekä sällit, jotka ovat olleet Könnillä opissa, 

kuten esim. Iisakki Tassi tai Kisko Sameli, ovat saaneet opetusta ja 

omaksuneet Könnillä opetetun.

Kaikki eivät välttämättä enää myöhemmin ole tehneet 

kelloja,  vaan muita sepäntöitä Könneiltä perimällä osaamisella ja 

osaaminen oli sitä luokkaa, että Könnin koulukuntaan kuuluminen on 

kunnia asia.  Lauriloille se on tullut mahdollisesti Iisakki Tassin 

kautta koska Juha Laurila vanhemman isän akka oli Tasseja kirkonkirjojen mukaan. 

--------------------------------------------------------- >>>>
Ilmajoen Könnillä valmistettu;  -Könnillä valmistettiin 1870-1850 raskaita kustavilaisia -Suomen parhaiksikin tunnustettuja vaunuja.
(Kärryt Ilmajoen Museossa)

 (Kuva:Jari.Laurila:2014)

Tämä kärrymalli on "palkeet" eli "palakehet"


"Laurila vanhempi (1821-1905) muutti Nopankylään vuonna 1840 ja tietämän mukaan hän osasi tehdä "palakehia." 
Laurilain kantaisän jälkeläiset olivat koko Ilmajoen tuotteliaimmat ajokalusepät." (Prof.tri.Aulis J Alanen: Ilmajoen Historia 1809 jälkeen:850s. Vaasan Kirjapaino:1953)
- Kuvien palakehet kärry alla on Könniltä.

Palakehia on eri kokoosia ja erilaasia malleja. Tietämän mukahan Nopankyläs ei ole Palakehia valamistettu. Isoot Palakehet valamistuuvat kaikki tykkänänsä Könnin pajas.

(kuva.Jari Laurila:2014)

"Tänä päivänä ei ole varmaa onko kärryjen joukkovalmistus vanhempaa Kurikassa vai Nopankylässä. Näyttää siltä että mm. Frigårdit toivat kurikkalaista vaikutusta Nopankylään, mutta myös Nopankylän puolelta kulkeutui Kurikan Viitalaan ja Kamppiin vaikutteita. Kuitenkin useat noppalaiset kärrymestari-suvut ovat kurikkalaista perua. Niinpä on Frigårdien lisäksi Laurilain kantaisä, Juho Mikonpoika Laurila (1821-1905) tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi tehdä palkeita. Hän teki kaikkia sepäntöitä, vanhempana paljon ajokalujen raudoituksia. Laurilan jälkeläiset ovat olleet Nopankylän tuotteliaimpia kärryseppiä." (Aulis J Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809 Jälkeen:Vaasan Kirjapaino:1953)

Könnin isompi Palakehet-malli. (Kuva:itselaukaisijalla:Jari Laurila:2015)

"Juha Mikonp. Laurila e. Orhanen, Taulusta 6, (isä Mikko Orhanen ( Orhag ), seppä, s. 15.9.1821 Kurikka, Ala-Antila, k. 4.1.1905 Ilmajoki. Kurpan seppien eli Laurilan suvun kantaisä on Juha Mikinpoika Laurila." Juha Laurila vanhempi", joka syntyi Kurikan Polvenkylässä 1821. Hän muutti Nopankylään Kurpan torppaan vuonna 1840 ja asuinpaikkansa mukaan hän sai myös kutsumanimensä "Kurpan seppä". Juha Laurila vanhempi erikoistui työssään ajokaluihin ja perimätiedon mukaan hän oli taitavuudeestaan ja nopeudestaan kuuluisa."

Könnin Palakehia valamistettihin ainakin 1800 - 1865 välisenä aikana.

Kiesin raudoittajasta ei varmaa tietoa, mutta maalarin nimikirjaimet kärryssä on.

Ilmajoen historian kirjoittajan mukaan Juha I Laurila taisi Palakehia valamistaa.

"Suojelusmerkkinsä" teerenpyrstön Kurpan torpan seppä otti käyttöön 1870 luvun alussa.

Pienempää kokoa Palkehia Könnin taitoiset sepät ovat valmistaneet omissa pajoissaan. Pienemmillä Palakehilla oli menekkiä isännille ja kaupungissa pikku-Palakehia osteltiin. 

Kuvan Isoot Palakehet olivat herrojen kulkuvälinehiä.

(Ilmajoen Historia 1809 Jälkeen: Vaasan Kirjapaino:1953)

Laurilan seppäsuku. Kurpan torpan seppien koulukunta;

Ilmajoen Nopankylän hevosajokalujen raudoituksen voidaan sanoa alkaneen Kurikan Polvenkylän Juha Orhaisesta (1821-1905) jonka sukunimi muuttui Nopankylässä Orhaisesta Laurilaksi. Laurila takoi jo 1840 luvulla. Laurila osasi Nopankylään tullessaan valmistaa Könnin-Palkeet mallista kiesiä. Pienempää kokoa Könnin-Palkeita Könnin taitoiset sepät saattoivat valmistaa omissa pajoissaan. Kaupungissa Könnin Palkeita ostettiin.

Laurila asui Kurpan torpassa, josta nimitys ”Kurpanseppä.” Laurila vanhempi Laurila oli aikaansa edellä, kun hän otti 1870 luvulla käyttöönsä sepän merkkinsä ”teerenpyrstön.” Merkin mallin idean sepänmerkkiinsä Laurila sai teerilinnun pyrstön muodosta. Teerenpyrstö-merkillä kurpanseppä merkitsi hyvin kärrynsä oman pajansa tuotteiksi. Teerenpyrstö merkkiä käytti Laurilan suku sitten kolmen sukupolven aikana ajokalujen rakennuksen aikakauden loppuun asti. Laurilan saman niminen poika Juha Laurila nuorempi (1862-1937) oli Nopankylän tuotteliain ajokaluseppä. Laurila nuoremman poika Juha Rikhard Laurila (1889-1968) raudoitti 1955 saakka. Maineikkaat sepät saivat raatamalla oman talon, ja Rikhard Laurila kasvatti aikansa mittavan maatilan. Kurpan torpan pajan koulukunta koulutti monista sepän sälleistä ammattimiehiä. Kolme Laurilan suvun seppää muutti Jurvaankin Kurpan torpasta kahden sukupolven aikana; Jaakko Laurila, (s.1870) Otto Laurila (1897-1969) ja Uuno Laurila (1901-1963.) Merkittävimmät Laurilan oppisopimus sällit olivat; Mikko Laiteenmäki,(1876-1950) Antti Pentinkorpi, Eino Kammi-Rahnasto, Juha (s.1874) ja Mikki Noppa (s.1877) Hautamäet ovat samaa ajokalusukua Laurila vanhemman tyttären ja Iisakki Hautamäen (1860-1935) jälkeläisinä;

Seppä Juha Hautamäki (1891-1974) Eino puuseppä-nikkari (1893-1971) Arvo Hautamäki kärryseppä (1903-1975) Lauri puunikkari (s.1906) Eero puunikkari (1896-1964.)

Ilmajoen seurakunnan ruumisvaunut

- Jokainen Ilmajokinen pääsi ainakin kerran tavallista komeammilla vaunuilla.

(kuva:Jari Laurila:2014)

Ilmajoen Ujaisissa Iisakki Lehtinen

Könnillä loppui kärryjen teko 1850 luvun lopussa.
Ilmajoen alapäässä yksi seppä- Iisakki Saunamäki valmisti
palakehet- mallista kärryä ja turkulaasta kiesiäkin.
Saunamäki teki myös kevyitä kasaanilaisia kirkkorekiä, pulkkia 
ja herraskaisille trilloja.
Iisakki Lehtinen oli etevä seppä mutta apulaiset tekivät kuitenkin paljon Saunamäen kasvattaessa taloa. Talo oli ensin Herralan pappilan torppa.
Apulaisina on muistettu Nikkari-Matti, Juuvelin Juha sekä pajamies Seppä-Ilkka.
Iisakki Lehtinen ryhtyi maanviljelijäksi vähitellen.  
1890 luvulla kärryjen teko olikin ehtynyt kokonaan maanviljelyksen tieltä.

(Kuva ja teksti:Pentti Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981)

  Nopankylän hevosajokalujen historiaa

Ajokalujen raudoitus kasvoi voimakkaasti 1850 luvulta lähtien.
1870 luvun lopulta alkoi ajokalujen verkostoituminen erilaisiin ammattikuntiin.
Nopankylässä torpparien aikana oli suuri tarve sivuansioihin. Ilmasto oli kylmempää 1800 luvulla kuin 1900 luvulla ja hallanarat pienet pellot eivät elättäneet perheitä koko vuotta. Nopassa oli yritteliäisyyttä sekä vanhastaan nikkaritaitoja. Sepän taitojakin oli jo 1800 luvun alusta. Nopankylään ja Nopan reunalla- mutta Kurikan puolella rajaa oleviin kahteen kylään virisi hevosajokalu-käsikoti-teollisuutta.
On pohdittu alkoiko ajokalujen valmistus ensiksi Ilmajoen vai Kurikan larvakylissä- Kurikan Viitalan kylässä ja Kampissa vai Ilmajoen Nopankylässä? 
Kurikkalaiseen torpparisukuun kuuluva Samuli Paulaharju (s.1875) kertoi kuulleensa isältään että Kurikan Viitalankylässä asuva Kisko-Sameli (Sameli Tuohisaari 1784-1830) olisi tehnyt myytäväksi kirkkorekiä. Kisko-Samelilla ei ole ollut tekemistä Könnillä. Hänen poikansa Juho Siltalan (1807-1874) torppa oli Kampinkylässä ja valmisti palakehia ja nelipyöräilisä kaleesia. Kurikan kahden larvakylän Viitalan ja Kampin kylissä oli sepät jotka olivat Kisko-Samelin sukua. Kisko-Samelin suvun kolmannessa polvessa Samuli Paulaharjun isä Jaakko Harju (1835-1915) Jos Nopankylässä olisi syntynyt 1875 kansanperinteen kerääjä ehkä Nopastakin olisi löytynyt varhaisempia ajokalujen valmistajia? Jostakin syystä Samuli Paulaharju on kirjoittanut vain oman sukunsa sepistä jotka vaikuttivat siis Kurikan Viitalan ja Kampin kylissä.
Laurilain kantaisä Juha Laurila (1821-1905) syntynyt Kurikan Polvenkylässä oli sepäntaitoinen muuttaessaan Nopankylään 1840. Hän teki kaikkia sepän töitä ja paljon ajokalujen raudoituksia. Ilmajoen historian kirjoittaja Aulis Alanen kertoo Laurilan osanneen valmistaa Könnin Palkeita tullessansa Nopankylään. Palkeet on kiesimalli Könniltä. Laurila vanhemman isän vaimo oli Tasseja. Tassit olivat Könnillä olleet. Nopan ajokaluseppiä tuli Kurikasta muitakin Laurila vanhimman lisäksi.
Jaakko Saari, Jaakko Frigård joka muutti nimensä Sairoksi. Nikkari Juha Tuomela ja maalari Matti Huhtasaari. Kärrynikkari Valentin Kuusisto sai alkuopetuksen kurikkalais-syntyiseltä isäpuoleltaan. Nopan tunnetuin kärrymaalari Juha Lybäck kurikkalaiselta Maija Granholmalta.
Näistä Kurikasta tulleita on kuitenkin suuri osa seuraavaa sukupolvea kuin mitä on esim. Laurila vanhemman ikäpolvi. 
(Virrankoski)

>>> Mutta suurisuuntainen joukkovalmistus jota ei ole ennen missään nähty alkoi kuitenkin Nopankylässä. Kurikassa oli 1900-1910 jälkeen ajokalutehtaita kaksikin joita ei voida enää kuitenkaan laskea käsikoti-teollisuuteen mukaan.

Kuoppamäen ja Paulaharjun tiedot sisältävät sen yhtäpitävän ilmoituksen että turkulaisia ruvettiin tekemään Ilmajoella ja Kurikassa 1870 luvulla, lähinnä 1870 alkuvuosina ja tämä on kaikin puolin uskottavaa. 1880 luvulla Wasabladetissa on jo useita mainintoja uudesta kotiteollisuuden haarasta kudonnan ohella- turunmallin valmistus joita oli runsaasti Vaasan markkinoilla. Nopankylän joukkovalmistus oli vauhdissaan 1880 luvun lopulla.

Nopankylän ainoa kokonaan oma Nopan kärrymalli:
Vinopuikkoonen viistoperä (Kuva:Matesla)

Ilmajoen Nopankylän oma kärrymalli 

jota ei ole mistään tuotu on "vinopuikkoonen viistoperä."

Kärry on kuitenkin ottanut turkulaasesta 
mallista vaikuttimia.

Takaistuin on käännettävä ja toimii joko 
tavaratilana tai takaistuimena.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Noppalainen (väritetty) pussikärry.
(Kuva:Matesla)

Ajokalujen rakentajien kylä;

Nopankylässä elettiin ensin tervanpoltolla. Tervanpolton jälkeen seurasi suurien puuastioiden valmistus. Vähävaraisten ajokalut kulkivat ensin vaihdettavilla puisilla pyörillä ja puujalaksilla. Hevosajokalujen raudoitus alkoi yleistymään 1850. Ajokalujen mallit keventyivät Könnin malleista vähävaraisimpien taloudelle sopiviksi. Nopankylän ajokalujen käsityöteollisuus alkoi verkostoitumaan eri ammattikuntiin 1870. Ajokalujen eri ammattikuntien verkostossa sepät ja sepänsällit, puusepät ja nikkarit, maalarit, toppari-verhoilijat, ajokalukauppiaat sekä myyjät valmistivat ja markkinoivat ajokaluja. Kaikkein paras ajokalujen markkinoiden aika oli 1890-1920 luvuilla. Yhtä aikaa taottiin parhaimmillaan kahdessakymmenessä viidessä pajassa. 1890 luvulla Nopankylään muutti lisää seppiä. Markkinatavaraksi valmistettiin ensin Lojonenä-rekeä, eli ”Lohonaa” vuoteen 1870 saakka. Turkulaisesta kiesistä vaikuttimensa saanut kärrymalli; ”Hoijakka, eli Turkulaanen,” ja Vääränenä-rekeä valmistettiin 1870 luvun alusta saakka. Vääränenärkeä tehtiin kolmella perämallilla; krinni- rauska- ja flankkuperäisinä malleina.

Ilmajoen Nopankylä oli Suomen suurin ajokalujen rakentamisen ammattimiesten verkosto yli kolmellakymmenellä kylän pajalla. Huissinkylässä puoli tusinaa seppiä saivat oppinsa

Nopankylässä. Huissin ja Jurvan sepät raudoittivat sitten Noppalaisten valmistamia ajokalupuita. Kolme Laurilan suvun seppää muutti Jurvaan kahden sukupolven aikana. Nopankylän pajojen opin ja työn lukumääräksi voidaan näin laskien sanoa yhteensä yli neljänkymmentä pajaa. Nopankylän ajokalujen raudoitus kesti 120 vuoden ajan 1840-1960.

Ajokalukäsityö teollisuuden verkostoituminen eri ammattikuntiin alkoi 1870. Viimeinen ”suuren hevosajokalujen aikakauden” ajokalu vääränenä-reki valmistui Laurilan suvun Arvo Hautamäen pajassa 1960. Ilmajoen Könniltä alunperin lähtenyt rautataito kasvattaa Ilmajoen ajokalujen valmistuksen ajan 180 vuoden ajaksi vuosiin 1780-1960.

Kärryjen valmistuksen työjärjestys

(Kuva:Matesla:2013)
Kärryjen puuosia yhteen kärryyn teki usein kaksikin miestä. 
Joku sorvasi pyöränkappoja ja toinen teki muita nikkarihommia.
Sitten seppä kokosi puuosat raudoittamalla kärryn tai reen. 
Sen jälkeen kärry tai reki meni maalarille,  sitten topparille joka verhoili ajelukalun. 
Lopuksi kärry myytiin myyjien toimesta.  Kärry kauppiaat ostivat kärryjä ja kärryt menivät markkinoille myytäväksi rautateitä pitkin  ympäri Suomen.
Ilmajoen Nopankylässä on valmistettu 1840-1960 
kymmeniä tuhansia hevosajoneuvoja.

Nopankylässä 1900- luvun alku ensimmäiseen maailmansotaan saakka oli ajokaluteollisuuden loistokkain kausi. Parhaana aikana raudoitettiin yhtä aikaa 25 pajassa. Teemun mäellä voitiin silloin kuulla vasaran kalketta 20 pajasta.

Nopankylästä saapui Vaasa-Lehteen kirje: "Kotiteollisuus on kylässämme kasvanut tavattomalla vauhdilla. Satoja kiesiä ja rekiä valmistetaan vuoden kuluessa jotka lähetetään myytäväksi maakuntiin ja markkinoille."  Nopankylän ajokaluseppiä oli 1910 luvulla 20-30 seppää. Miehissä oli sellaisiakin jotka raudoittivat "vähinsä" tai joskus, nähtävästi sellaisina vuosina jolloin kysyntä on ollut hyvä. Puuseppiä tarvittiin kaksi kertaa enemmän kuin raudoittajia. Oli joitakin jotka tekivät sekä nikkarin että sepän työt. Muutamilla sepillä oli apulainen tai pari. Omat nuoret pojat olivat aina kärrymiesten apuna.

Lisäksi tarvittiin maalareita, toppareita ja pehmustajia. Jotkut olivat erikoistuneet myyntiinkin. Ennen ensimmäistä maailmansotaa ajokaluseppiä oli 20-30 yltävä luku. Koko kylässä ajan saatossa oli yhteensä 30 pajaa, jopa ylikin. 

Ajokalutöihin osallistui parhaimpina aikoina 90 Nopankylän miestä. Kylän väkiluku 

oli 700 henkilön paikkeilla joista suuri osa lapsia. Yli puolet Nopan väestä sai huomattavan osan elantoa ajokaluista. Lauri Kuoppamäen tutkimuksen mukaan 1908 Kurikassa osallistui ajokalujen tekoon 79 miestä lukuunottamatta avustavia perheen jäseniä. Yleinen mielipide oli 1951 että Nopankylässä oli tehty eniten hevosajokaluja. Ajoneuvojen valmistus oli vuosikymmeniä Nopankylän pääelinkeino.

(Pentti.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Kurikka-paino:1981)

Jaakko Frigård /Sairo

"Riemunseppä" /"Friikooli"/ "Friikoolin Jaakko"

(1865-1944)

Jaakko Valentin Frigård oli Jalasjärveltä Luopajärven Köykän talosta. Jaakon isän Sameli Frigårdin tiedetään raudoittaneen ajokaluja ja opettaneen poikansa sepiksi. Sameli Frigård oli ensin Könnin sälli. Sameli Frigårdin vanhin poika Tuomas Valentin Frigård (1836-1895)  -Jaakon veli muutti 1866 perheineen Kurikkaan.  Kurikassa Tuomas Frigård asui ensin Kankaan- ja Koiviston kylässä kunnes asettui Viitalan kylään Anttilan talon torppariksi.

Jaakko Frigård muutti Nopankylään 1890 Sieppi-Kokon talon Riemu- nimiseen torppaan Myllyperälle. Seppä Frigårdia sanottiin "Riemun sepäksi" "Friikoolin Jaakooksi" tai "Riemun Jaakooksi." Jaakko Frigård joka muutti vanhempana nimensä Sairoksi oli uskovainen. Sairo oli kunnollinen kristitty joka toimi usein järjestysmiehenä tilaisuuksissa. Uskostaan johtuen Jaakko Frigård oli rehellinen mies, jonka sepän pajan tuotokset olivat luotettavaa työtä. Erinomaisessa maineessa Jaakko Sairon pajan tuotteet olivat markkinoilla ja Sairo olikin muita seppiä kalliimpi seppä. Jaakko Frigård oli vaikuttavan "jyliä" mies, 190 cm pitkä. Seppä loi hinnoittelullaan ja vakaumuksellisella jyliällä olemuksellaan "brandiä" tuotteisiinsa. Jaakko Sairo teki kaikkia sepän töitä. Hän oli erinomainen aurojen terästäjä. Etelä-Pohjanmaan Kansanopisto tilasi Sairolta paljon työkaluja. Sairo oli uuttera seppä joka työllään osti torpan itselleen ja vielä lisämaatakin.  Myöhemmin Jaakko Sairo omistautui maanviljelykseen.

Jaakon pojat olivat isänsä apuna, mutta ammattiseppä tuli vain Eino Sairosta. (1891-1970)

Eino muutti jo nuorena Koskenkorvalle mutta ei toiminut siellä ajokaluseppänä. Jaakon veli Aleksanteri eli Santeri Tuomaanpoika Frigård (1872-1928) siirtyi hänkin Nopan Myllyperälle ja eli siellä talollisena ja raudoitti sepän ammatin osaavana jonkin verran ajokalujakin.
Frigårdien seppäsuku oli näin kolmen sukupolven seppäsuku. Nopankylässä Frgårdit vaikuttivat kuitenkin vain yhden sukupolven ajan tehden kaikkia sepäntöitä.
Frigårdien koulukuntaan on luettava Jaakko Kangas (1876-1960) joka oli kotoisin Huhtamäestä Huissin Peräkylästä. Oltuaan Frigårdilla sepänopissa Kangas palasi Huissille ja raudoitti siellä ajokaluja kuten hänen veljensäkin Jussi Kangas (myöhemmin Haapala 1874-1946) Jaakko Kangas teki erikoisesti paljon kärrynpyöriä ja Jussi raudoitti sekä kärryjä että rekiä. 

(Pentti.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981)

Jaakko Sairon veli Jaakko Rautanen, ent Frigård 1843-1913 oli maatalous-seppä ja viulu-
pelimanni. Jaakko Rautanen vaikutti Luopajärven kylässä Jalasjärvellä.Jaakko Rautanen teki hengellisiä lauluja jotka olivat enimmäkseen polskia. Jaakko Rautasen 70 soitinsävelmää on merkitty muistiin Vaasalaisen lehtori Eino Levonin toimesta 1907. Sävelmät löytyvät Jalasjärven Nuottikirjasta.

Pelimanni Jaakko Rautanen (ent. Frigård) muistomerkki

Jalasjärven kotiseutumuseon pihalla.

(Jalasjärven Nuottikirja)

Puunikkari

Ludvig Tuomela (1894-1944)  "Tuomelan Lutviiki/ lyhyemmin:"Viiki"

Frigård raudoitti paljon Viikin tekemiä puita. Viiki asui Ojanperän ja Lybeckin välillä. Viiki oli erinomaisen nopea ja kätevä nikkari jonka maineesta kertoo että Frigård raudoitti mielellään Viikin ajoneuvoja. Tarkalle Riemun sepälle ei Viikin työ tahtonut aina kelvata -nopeus halusi viedä voittoa Viikin laadusta. Frigård huomautteli Viikille: "Kyllä Sinä saat paremminkin teheryksi kun vaan taharot." Kun Frigårdin pojat hakivat Tuomelalta reen puita Viiki sanoi "Se Jaska on niin kova fräkäämähän" eli tarkastamaan toisen työtä, mutta hyvässä sovussa nikkari ja seppä pysyivät. Lojonenäisen reenpuiden tekemisessä nikkarilta meni tavallisesti kaksi päivää ja vääränenäisen reen puut vaativat kolme työpäivää. Kaikkein nopeimmat nikkarit Ludvik Tuomela ja Jaakko Kuusisto tekivät reen puut joskus peräti yhdessä pitkässä työpäivässä. Reessä oli nikkarille paljon vaativia työvaiheita särmin laitojen kovertamista. (Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:1981)

Valkjärveläinen Jaakko Frigårdilta. (2-kuvaa)
Alkuperäinen tammiootraus Juha 
Lybek nuorempi (heitäkin oli vanhempi ja nuorempi)

(Kuvat:Jari.Laurila ja Martti.Lahti:2013)

Riemunseppä Jaakko Sairon pajan paikalla 2013. Muutamia metalli- ja puukappaleita maassa maatumassa näkyy korkeintaan.
(kuva:Jari Laurila:2013)


Jaakko Frigård/ Sairo oli Jalasjärveltä muuttanut Könnin koulukunnan seppä. Jaakon isä oli Könnin sällinä.
Jaakko muutti sukunimensä vanhempana Sairoksi 
ja osti pajatyöllään Riemun torpan itselleen 
ja oli vanhempana maanviljelijä. 

Jaakko Sairon tilan elolava.
Peltotöiden ajokalu

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Jaakko Sairon raudoittama lautakoija-mallinen kärry.

(Kuvat:Jari.Laurila:2013)

Friikoolin/ Jaakko Sairon raudoittama vääränenä-rauskaperä mallinen reki.

(Kuvat:Martti.Lahti:Matesla.fi)

Seppä Jaakko Sairon hauta Ilmajoen kirkolla.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Kylän puuseppähistoriasta kärryjen syntyyn;

"Ilmajoen Nopankylässä alkoi puuastioiden valmistus 1800 luvulla.  Nopankylän suuret ammeet, tynnyrit ja saavit olivat tunnettuja. Pitäjä sai 1835 jopa 5% tuloa puuastioista. Torppien luku kasvoi 1800 luvulla ja syntyi myös ”mäkitupia” joissa elanto kokonaan hankittiin ulkopuolelta. Itsenäisiä taloja oli harvassa vielä 1900 luvun alussa.

Ajokalujen, kärryjen, vaunujen ja rekien teko alkoi 1800 luvun alussa kuten muuallakin ammattikäsityönä.
Perimätiedon mukaan ajokalujen teollisuus ajoittuu 1860 luvulle. Nopankylässä oli varsin otollinen pohja pienteollisuudelle: suuri sivuansioiden tarve ja vanha taito sepän ja puusepän töihin.

Laajimmillaan ajokalujen valmistus oli vuosisadan vaihteessa. Menekki pysyi 1870-1920 niin suurena että valmistus oli satoja ajoneuvoja vuodessa. Nopankylän miesten ei tarvinnut etsiä työtä kotikylää kauempaa. Vaikka pellot olivat pienet ”kärryhommas” riitti työtä kaikille. Monen kärrymiehen tavoitteena oli maatilan hankkiminen ja siitä saatavaa tuloa pidettiin varmempana kuin käsityöläisten ansiota. Torpat itsenäistyivät 1918 lain nojalla ja viljely kohentui. Myös karjanhoidosta, sikojen ja kanojen kasvatuksesta tuli tärkeitä tuotannon aloja. Paha takaisku hevosajokaluille koettiin 1930 luvun pulavuosina.  Näistä ajoista lähtien alkoi kasvava autoliikenne. Kärryjen valmistus loppui 1950 luvun alussa. Rekien tekokin tyrehtyi saman vuosikymmenen loppuun mennessä."

(Koski Riitta,KTT:Pohjalaisen yrittäjyyden synty, leviäminen ja alueellinen 
eriytyminen:Universitas Wasaensis:Vaasa2002

Noppalaisia puuastioita.
Puuastiat saattoivat olla jopa 120 cm läpimitaltaan.
Vaasan Hautausmaalla oli vielä 1960 luvulla Nopankylästä IIsakki Ihamäeltä tilatut puiset kukkien kastelu-altaat.

Puuastioiden nikkarointi oli mäkitupalaisten elinkeino.

Pukkila

 Pukkilan ajokaluliike ja -paja.


Martti Pukkilalle (s.1911) teki ainakin Kauko Hautamäki

 puuosia. Pukkila raudoitti, Iisakki Kalajainen (1892-1968)

 toppasi, ja isä vanha kärrymalari Eljas Pukkila  maalasi.
.
Pukkilan Ajokaluliike keskittyi sitten enemmänkin myymään

 ajokaluja, kuin valmistamaan ajokaluja.




 

Pukkilan Ajokaluliike. (kuva:Jari.Laurila:2014)

Pukkilan paja. (kuva:Jari.Laurila:2014)

Pukkilan ajokaluliikkeen flankkuperä-vääränenä mallinen kirkkoreki.

(Kuva:Jari Laurila:2013)

"Pukkilan Toivo ja Koskelan Iisakki."  -Sama kuin yllä.

(Martti.Lahti)

"Teemun Jorma toimitti että Pukkilan 
Martin "paja" tai paremminkin kärryjen myynti oli Pitkänrannantien toisella puolen 

suurinpiirtein Laurilan/Laholan pajaa vastapäätä." (Martti.Lahti:2013)

"Kun Martti Pukkila haluaa "Valakkilaisensa" tekee hänelle Kauko Hautamäki puuosat, Pukkila itse raudoittaa ja Iisakki Kalajainen "toppaa" verhoilee sekä lopuksi oma isä vanha Pukkila maalaa." (Aulis.J.Alanen:Ilmajoen Historia vuoden 1809 jälkeen:Vaasan Kirjapaino:1953)

Lybeckin "Lyypekin" kärrymaalarit: 

Tässä on aikanaan työskennelleet Lyypekin kärrymaalarit.
Juha Lybeck ja Lybeckin jälkeläiset Tuomelan sisarukset naisetkin maalasivat kärryjä.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Juha Matinpoika Lybeck (1870-1940)

"Nopankylän ajokalumaalareista tunnetuin oli Juha Matinpoika Lybeck (1870-1940)
Juha Lybeck maalasi ajokaluja koko elämänsä. Oppi maalarin ammatin 15 ikäisenä.
Lybeck oli taitava, huolellinen ja ahkera joka teki kaunista ja kestävää jälkeä.
Lybeckin perhe osallistui naisia myöten kärryjen maalaukseen." 
(P.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita)

Lybeckin perheen ajokalumaalareita:

Matti Mukkala (1899-1966)
Maria Eljaantytär Lybeck
Maija Lybeck 

Matti Lybeck (1878-1907)

Sanna Lybeck (s.1871)

Oiva Lybeck (1912-1980)

Elias Lybeck (s.1901)

Sulo Lybeck (s.1907)

Juha Lybeckin pojat auttoivat isäänsä ja maalasivat sitten itsenäisesti ajokaluja. Heistä vanhin oli Matti Mukkala (1899-1966) myöhemmin poliisikonstaapeli ja maanviljelijä. Elias Ilmari Lybeck (s.1901, muutti Vaasaan 1955) 

Sulo Voipa Lybeck (s.1907, Vaasaan 1934)  Oiva Lybeck (1912-1980)  Poikien varttuessa myös heidän äitinsä Maria Eljaantytär Lybeck alkoi osallistua maalaustyöhön. Juha Lybeck opetti maalaamisen myös veljelleen Matti Matinpoika Lybeckille (1878-1907) mutta Matti kuoli nuorena ja ehti maalata ajokaluja vain kymmenisen vuotta.

Kärrymaalarin ammatin Juha Lybeck opetti myös Sanna Lybeckille (s.1871- muutti leskeksi jäätyään Laihialle 1923) Hän meni naimisiin kärryseppä Mikko Tuomelan kanssa ja maalasi vielä naimisissa ollessaan kärryjä ja rekiä. Sanna Tuomela ja hänen kälynsä Maija Lybeck olivat ainoat noppalaiset naiset jotka osallisuivat suoranaisesti ajokalujen valmistukseen. 

Naiset joutuivat Nopankylässä usein miesten töihin esimerkiksi pelloille kun miehet tekivät ajokaluja. Vaasan markkinoiden edellä oli kylässä kiireitä.

(Pentti.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981)

"Juha Lybeck maalasi vaihdos kaupassa Juha Laurilalle joskus seitsemät kärryt, ja sitten seppä raudoitti maalarille kahdeksannet omilla raudoillaan kun tämä hankki puut itse. Toisinaan Lybeck hankki itse raudatkin ja maalasi viidet Laurilan kärryt yksien omiensa rahoittamiseksi." (Virrankoski:1981)

Puuseppiä ja nikkareita

Mikko Mukkala (1858-1944)

Tässä työskenteli aikoinaan Mukkalat 
kärryjen osia nikkaroiden.

"Mikko Mukkala (1858-1944)  oli kärryn pyöriin erikoistunut
puuseppä. Mikko Mukkala sorvasi pyörän kappoja, ja nikkaroi
kokonaisia kärryjen pyöriä. Hän oli kuuluisa hyvän työn tekijä.
Hän työskenteli "Mukkalanmaassa" Kalajaisjärven tuntumassa.
Mikko Mukkalan pyöriä sepät ottivat mielellään raudoittaakseen.
Mikko Mukkala oli maalari Matti Lybeckin poika hänkin"

(P.Virrankoski.Rekiseppiä-)  

Viitalat kärrymaalarit

"Tällä plassilla työkentelivät Viitalan kärrymaalarit." 
(Kuva:Jari.Laurila:2013)
Ajokaluja vietiin Kurikan Viitalankyläänkin, jossa Matti Viitala poikineen maalasi.

Matti Matinpoika Huhtasaari (1874-1942)
- Onni ja Antti Huhtasaari

"Seppä Jaakko Saaren veli Matti Matinpoika Huhtasaari (1874-1942) jota sanottiin

myös Vaaranmaaksi, muutti hänkin Kurikasta Nopalle mutta oli maalarinopissa Viitalan-

kylässä ja maalasi sitten monta kymmentä vuotta uutterasti noppalaisten kärryjä

ja rekiä. Hän oli hyvä maalari, joka teki komeaa ja kestävää työtä, siivo ja kunnollinen

mies tavoiltaan. Myös hänen kaksi poikaansa Onni ja Antti Huhtasaari 

maalasivat ajoneuvoja." (Virrankoski:1981)

Nikkari Juha Heikinpoika Tuomela 
(s.1859, muutti Maalahteen 1917)

Juha Tuomela syntyi Kurikassa ja siirtyi sielä Nopankylään.

Juha Tuomela nikkaroi paljon ajokalujen puita. Kolme poikaakin nikkaroi ajokaluja niin paljon kuin kerkesivät.

Eino Sydänoja

Tässä Eino Sydänoja valmisti kilpakärryjä ja 

Tuomelan sisarukset tekivät sekalaisia kärrytöitä.

Eino Sydänojan kilpakärry

(Kuva:Martti.Lahti)

Eino Sydänojan kilpakärry
(Kuva:Martti.Lahti)

Puunikkareita;

Kätevä Kärrynikkari oli Jussi Sydänoja eli Kivistön Jussi (s.1910) joka muutti 1950 Seinäjoelle.

Edelleen ovat ajokalujen puita nikkaroineet Jaakko Samelinpoika Sydänoja eli Lymylän Jaakkoo (s.1910)

Edelleen ajokalujen puita ovat nikkaroineet Jaakko Samelinpoika Sydänoja eli Lymylän Jaakkoo (1891-1946)

Jussi Hakola poikineen, Jaakko Huhtasaari ja Kurikasta tullut Jaakko Joensuu (1881-1950) Koskenloukolla

asunut Mikki Hautaniemi eli Peräkoski, joka teki ainakin kärrynpyöriä, sekä Järviloukolla asunut Mikko Ylinen

ja Vilho Rantala eli Syrjälä (s.1903)  Joeli Kivinen joka asuin ensin Nopalla Nylenin kaupan tienoilla mutta

muutti sitten Riitakorven loukolle Kurikan Viitalankylään. Joeli Kivinen veisti ja sorvasi paljon kärrynpyöriä

vielä Kurikassakin asuessaan noppalaisille. (Virrankoski:1981)

Kauppias Nylen

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Kauppias Nylenin kauppakartano. 
Vanhat talot saavat usein uuden ulkokatteen.
Juha Laurila nuorempi velkaantui kauppias Nylenille. 
Laurilan pelasti veloistaan Kurikkalainen kärrykauppias Matti Kananoja 
jolle 
Kurpan torpan seppä Juha Laurila nuorempi (1862-1937) 
teki pitkään töitä velkojen maksuksi. 
Kärrykauppias Kananoja maksoi sepän velat Nylenille.

"Nenättömän luoman Koskelankoskessa oli jo 1800 luvun alkupuolelle hamaripajakin, jossa muokattiin rautaa veden voimalla. Kosken voima pyöritti isoavasaraa jonka jytinä kuului kokoNopan kylään ja kauemmaksikin. Hamaripajan tärkein tuote oli 1800-luvun jälkipuoliskolla  fältti eli kääntöaura, jonka mallin Koskelan Salomoni kuuluu tuoneen 1860-luvulla Lapväärtin maineikkailta fältti sepiltä. Fälttejä tehtiin kyllä muuallakin Nopankylässä."

(Pentti Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981)

Koskelankosken hamaripaja

Jooseppi Salomoninpoika Koskela

(1805-1888) 

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Salomon Koskelan paja sijaitsi näillä main.

Jooseppi Koskela oli rauta- ja kupariseppä. Vesivoimalla toimiva hamaripaja valmisti kyntöauroja.

"Lapväärtin ohjeiden mukaan."

"Nopankylän vanhoista fälttisepistä muitettiin vielä 1950 luvulla Koskelan Juusee, Jooseppi Salomoninpoika Koskela (1805-1888) erikoisen taitavana rauta- ja kupariseppänä. Vielä suuren ajokaluteollisuudenkin aikana

Nopan sepät tekivät paljon muutakin kuin ajokalujen raudoituksia. Sepät valmistivat yhtä ja toista myytäväksi ja tekivät paljon maakunnan töitä ja tavallisia kyläsepän töitä oman kylän ja muun Ilmajoen maanmiehille."

(Virrankoski)

Kananojan kauppakartano ja paja

A

Amalia ja Matti Kananojan Kauppakartano. 

Kylän ensimmäinen telehvooni oli täällä.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

"Täällä oli Kananojan kauppakartano jossa myös kaksi seppää ja topparit lisäksi" 
(Martti.Lahti)


Matti Kananoja (1858-1912)  
Matti Kananoja oli maakauppias ja talollinen. 
Hän ryhtyi ajokalujen välittäjäksi. 
Kananoja osti Noppalaisilta ja Viitalankylästä. 
Hänellä oli
kaksi seppää ja topparit omassa pajassaan.
Kananoja kuljetti rautateitse kärryjä jopa Tornioon, Haaparantaan, Rovaniemelle 
Kajaaniin, Pihtiputaalle, Tampereelle ja Joensuuhun asti markkinoille.
Vuosittain Kananoja saatoi välittää 200-250 ajokalut joista suurin osa
Noppalaisten tekemiä. 
(Virrankoski)

Laurila nuorempi teki paljon kärryjä Kananojalle jolla
maksoi velkaansa jonka Kananoja oli kurpansepän puolesta maksanut.
Kärryt vietiin ensin hevospelillä Seinäjoen asemalle.

Kurikkalainen kärykauppias Matti Kananoja pelasti Laurilan veloistaan. "Pakan-Matti" 

Matin talo oli rakennettu Pakanvuoren rinteelle.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Kananojan turkulaaset.
Kananojalle ostettiin puolivalmiitakin
kärryjä- kärryjen puita,  ja viimeisteltiin Kananojalla.
Kananojalla oli 2- seppää ja oma toppari
pajassaan.
Kananoja oli kärryjen välittäjä.

Jaakko Harju (1835-1915)

(Kuva:Jari.Laurila:2013)
Jaakko Harjun "Kisko-Samelin" häkkikärry

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Harjun Jaakon plassi 

Harju- sukunimen eteen on myöhemmin liitetty "-paula" ja myöhempi polvi ovatkin sitten 
nimeltään Paulaharjuja.
Kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharju kirjoitti
isästään Harjun Jaakosta.
Harjun Jaakko oli Kurikan puolella rajaa.


Seppä Jaakko Harju "Kisko-Sameli" oli kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharjun isä.
Kurikan Viitalan ja Kampin kylät olivat Ilmajoen Nopankylän kyljessä aivan kiinni.


"Tänä päivänä ei ole varmaa onko kärryjen joukko-
valmistus vanhempaa Kurikassa vai Nopankylässä.
Näyttää siltä että Frigårdit toivat kurikkalaista
vaikutusta Nopankylään, mutta myös Nopankylän puolelta
kulkeutui Kurikan Viitalaan ja Kamppiin vaikutteita.
Kuitenkin useat noppalaiset kärymestari suvut ovat kurikkalaista perua.
Niinpä Frigårdien lisäksi on Laurilain kantaisä Juho Mikonpoika Laurila
(1821-1905) tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi tullessaan 
tehdä Könnin palkeita." 
(Alanen:Ilmajoen Historia:1953)



Noppalaisia kärrymaalareita:

Juha Paulaharju (s.1867)
                    Jaakko Paulaharju nuorempi (s.1870)
Nopankylään muuttivat Kurikasta 1903 maalarit Juha Paulaharju (s.1867) ja hänen veljensä Jaakko
Paulaharju nuorempi (s.1870) jotka olivat maineikkaan kärrymiehen Jaakko Harjun poikia ja kansanperinteen
kerääjän Samuli Paulaharjun vanhempia veljiä. Miehet asettuivat asumaan Rehulan Vainon loukolle Vainio-Rehulaan.
Juha oli ensiluokkainen ajokalumaalari jolle oli kuljetettu Nopalta kärryjä maalattavaksi jo siihen aikaan kun hän asui
vielä Kampinkylässä. Nopassa hän maalasi paljon ajokaluja ja jonkun verran Jaakkokin maalasi, mutta Jaakko oli
paremmin maanviljelijä. Paulaharjun veljekset muuttivat lopuksi Maalahteen jonne muutti paljonkin väkeä
Ilmajoelta ja Kurikasta, Juha vuonna 1917 ja Jaakko vuotta myöhemmin. (Virrankoski:1981)


Noppalaisten kärryjen toppareita:

Juha Läderberg (1848-1933)
Iisakki Vuorela (1872-1939) 
      Salomon Tuominen (1881-1968) 

Toppareina oli paljolti Läderbergin suku joka pehmusti paljon noppalaisia kärryjä. Suvun kantaisä oli suutari Isak Läderberg.
Hän oli Koivulahden ruotsalaisia. Isak Läderberg muutti ensin Kurikkaan ja sieltä Ilmajoen Korpisaareen eli Opistonmäelle.
Tämän poika Juha Iisakinpoika Läderberg (1848-1933) eli "Leetenpärin suutari" syntyi Ilmajoella ja opetteli ensin isänsä ammatin.
Kärrytopparina tiensasi kaksinverroin enemmän kuin suutaroimisella. Läderberg muuttikin nuorena miehenä Nopankylään koska
Nopassa oli eniten topattavia kärryjä.
Läderbergin poika Iisakki Vuorela (1872-1939) asettui Nopan Koskenloukolle ja toppasi siellä työksensä ajokaluja.
Salomon Tuominen (1881-1968) oli nuorempi kärrytoppari, suutari ja maanviljelijä joka asettui Opistonmäelle. (P.Virrankoski:1981)

Jaakko Matinpoika Saari  (synt. Kurikassa 1866-1933)

Saaren sepällä oli neljä omaa poikaa apuna. 
Saari-seppä oli työssään "tarkka kuin hampahan mato." 

(Kuva:Jari.Laurila:2013)
Kuvassa Jaakko Saaren pajan perustukset. 

Jaakko Matinpoika Saari, alkuaan Huhtasaari syntyi Kurikassa 1866 ja kuoli 1933.

Jaakko Saari muutti Nopankylään 1896. Jaakko Saari oli mäkitupalaisia. Hänen paja oli siitä erikoinen

että paja oli kiinteästi asumuksessa kiinni. Pajat tehtiin tavallisesti tulipalovaaran vuoksi

kauemmaksi asuinrakennuksista. Jaakko Saari teki paljon "tukkiluukkuja" eli vahvoja aitanlukkoja,  

ja perunanmultoosaaroja. "Saari-seppä" raudoitti ajokaluja,  ja hänen tavaramerkkinsä oli

turkulaasmuunnos jota hän teki pohjoisen tummille romaanimiehille. "Mustalaaskärryihin"

tehtiin tavallista pienemmät pyörät että hevonen näyttäisi isommalta. Tummille piti maalata kirkkaita 

värejä. Jaakko Saari oli "tarkka kuin hampahan mato" ja teki kärrynsä hyvin. Siistiä ja lujaa työtä.

Jaakko Saarella ja Jaakko Frigårdilla on kerrottu olleen kilpailua keskenään kylän seppien paremmuudesta 

kylän seppien joukossa. Kumpikin seppä oli hyvässä maineessa. 

Saari oli mestari linjaarien eli jousien tekijänä. Hänkin ansaitsi ammatillaan hyvin ja hankki talon

jossa oli toistakymmentä hehtaaria peltoa.

(P.Virrankoski:Rekiseppiä-)

"Muutamat mestarit kuten J.Saari tekivät jo ennen maailmansotaa
pääasiallisesti yksi-istuimisia, huolellisesti pehmustettuja kärryjä, 
joissa likasuojat olivat rautapeltiä ja edessä lyhdynpitimet."
(Aulis.J.Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809 Jälkeen:Vaasan Kirjapaino:1953)

Nopankylän kolme Osuuskauppaa;

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Nopankylän Osuuskauppa siirtyi tähän plassille Rehulan peräkamarista 1905.
Liikkeessä oli oma kamari ja keittiö sekä puotihuone.
Myynti kaksinkertaistui pian.
(Alanen:Ilmajoen Historia 1809 jälkeen:1953)

Suomen ensimmäinen Osuuspankki ja Suomen ensimmäinen Osuusmeijeri syntyivät Koskenkorvalle.

Nopankylän kolmas ja viimeinen osuuskauppa;
Nopankylän kolmas ja viimeinen Osuuskauppa. Toiminta päättyi 1988.

Suomen ensimmäisen Osuuskaupan porraskivi on tehty muistomerkiksi Ilmajoen Nopankylässä.

(Kuva:Jari.Laurila:2012)

Suomen ensimmäinen osuuskauppa rakennus 1904 Ilmajoen Nopankylässä. 

Rakennuksessa oli puotihuone, kamari ja keittiö. Ylläoleva muistomerkki on tämän rakennuksen muistoksi. (Kuva;Pellervo.Lehdestä)

Nopankylän Osuuskauppa; Osuuskauppa- aate syntyi Rehulan peräkamariin 15.3.1898. Nopankylässä pienet torpparien pellot eivät riittäneet hyvinäkään satovuosina. Viljaa jouduttiin ostamaan joka vuosi kaupungista. Keskitetyt kotitalouksien viljaostokset synnyttivät osuuskauppa-aatteen. Vilja saatiin halvemmalla kotitalouksiin kun vilja ostettiin yhdessä ja suuremmissa erissä kaupungista.

Ensimmäinen Osuskaupparakennus rakennettiin 1904. Kaupassa oli puotihuone, kamari ja keittiö. Myynti kaksinkertaistui nopeasti uudessa kaupparakennuksessa. Suomen ensimmäisen vuonna 1904 valmistuneen osuuskaupparakennuksen muistomerkki on Nopankylän Koti- ja Kyläseuran toimesta pystytetty 1993.

Osuuskauppatoiminta kyläkauppana Nopankylän kolmannessa osuuskaupassa on päättynyt.

Nopankylän koulu 
on toiminut näihin päiviin saakka.
(Kuva:Jari.Laurila:2012)

Nopankylän koululla. Toinen koulurakennus.

(Kuva:Jari.Laurila:2012)

Nopankylän koulun ulkorakennus.

(Kuva:Jari.Laurila:2012)

Nopankylän koulu aloitti toimintansa 1899


 "Könnin oppipojat 
jatkoi kellojen tekoa. Samoin oppipojat jatkoi kärryjen tekoa 
larvakylissä ja aluksi könnin malleilla kunnes tuli turkulainen malli, 
vääränenäinen reki ja hommat tehtiin verkostoituna. Asiakkaat olivat 
torppareista alkaen talollisia ja muuta rahakasta väkeä. Säätyläiset sai 
tyytyä samaan ellei sitten teettäneet tilauksesta. Muita oli enemmän 
kuin niitä, joille könnit tekivät mutta oppi oli hyvää, ja sen takia 
pidän Könniä suuressa arvossa paikkana, jossa tiedosta ei kaikkea 
pihtailtu ja sen annettiin vaikuttaa maakunnan kehitykseen. 
Könni oli 
aikansa teknologiakylä ja Suomen oloissa se ensimmäinen. 
Kurikassa kärryjen teko oli vielä näpertelyä siihen nähden, mitä se oli 
kun Nopankylässä päästiin vauhtiin. 
Mietippä miksi tänne ja Koskenkorvalle 
syntyi Suomen suurin ajokaluteollisuus, ensimmäinen osuuskauppa, 
ensimmäinen osuuspankki, ensimmäinen osuusmeijeri, Suomen ja Ilmajoen 
vanhimpia kouluja, Suomen kolmas nuorisonseurantalo jne."
Vanhasta Nenättömänkylästä tuli kehityksen keskus jossa moni asia lähti 
terveeltä pohjalta liikkeelle.
(Toimitti:Martti.Lahti:2013)

Juha Laurila vanhempi (1821-1905) muutti 1840 Nopankylään 19- vuotiaana Taloselan virkatalon 
Laurila nimiseen torppaan. Laurila takoi kylä-seppänä kaikkia sepän töitä. 

Laurila teki heti alakaen 1940 "Palakehet -mallista" kärryä- "Palkeet" on malli Könniltä. 

Kurpanseppä Laurila teki myös lojonenäästä rekeä, pulkkia ja työrekiä.

Kun turkulaasta mallia ryhdyttiin valmistamaan 1869 vei turkulaasmalli voiton. 
Kurpanseppä Juha Laurila raudoitti kylän ensimmäiset turkulaaset ja pyhittyi pääasiassa ajokalujen tekoon.

 Laurilan suvussa oli sitten parikymmentä kokoaikaista kärryjen rakentajia joista tusinan

 verran 

maineikkaita ajokaluseppiä
.
Lauriloilla oli aina sällejä apuna joista tuli eteviä ajokaluseppiä heistäkin.

Neljän Laurilan seppäsupolven

lisäksi pitää laskea vielä isiään naimisiin menoonsa saakka avustaneet viidennen sukupolven

 pojat jotka väistyivät pajoista autojen tieltä 1950 luvulla. Näin Laurilan suvussa oli seppiä

neljässä sukupolvessa.

Monet muut sepät tavallisesti muuttivat

Nopankylään vasta pari sukupolvea Laurilaa myöhemmin 1890 luvulla kuumimpaan kärryaikaan
. 
Kurpanseppä Juha I Laurila vanhemman jälkeläisistä tuli monia hyvin maineikkaita

 ajokaluseppiä
, 
ja olivat sitten koko Ilmajoen kaikkien aikojen tuotteliaimmat kärrysepät.

Ilmajoella tiedettiin 1920 lehtitiedosta että 1870 luvun puolessa välissä Vaasassa

 lehdessä on kirjoitettu Tuomaan markkinoilla olleen "pitkät rivit komeita rekiä ja

 muita ajoneuvoja Ilmajoelta ja Närpiöstä."

 
1876 kuvernöörin kertomuksen litteessä kerrottiin selvästi että Ilmajoella myytiin

 häkkikärryjä ja kärrynjousia, rekiä ja pulkkia. Kurikasta mainitaan myös kärryjä ja

 rekiä myytävän. -1876 tieto on arvokas joka todistaa että 1870 luvulla Nopankylän

 ajokalujen joukko valmistuksesta.

(Virrankoski:1981)

Nopankylän rukoushuone on ollut vuosikymmenet
(kuva:Jari.Laurila:2012)

Nopankylän seurakunta talo; Nopankylän seurakuntataloa on kutsuttu ”Nopankylän rukoushuoneeksi.” Ilmajoen seurakunta on vastannut seurakuntatalon toiminnasta. Seurakunta järjesti talossa lasten kerhoja 1990 luvulle asti. Päiväkerhoja seurakuntatalossa järjestettiin 2005 saakka. SLEY paikallisosasto on järjestänyt hartaustilaisuuksia lähes viikottain 2010 luvulla seurakuntatalossa. Ikäihmisten vähentymisen myötä Nopankylän seurakuntatalon toiminta uhkaa loppua 2010 luvun lopulla kokonaan.

Nopankylän Kisaveikkojen entinen painikämppä. Nykyisin pukuhuone tai varustetalo.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Noppalaanen kauniisti entisöity Turkulaasmalli. Kiesi on ollut var,maankin tilaustyö, sillä koristemaalaukset ovat tavallista paremmat. (Kuva:Jari Laurila:2016)

Ajokalujen myynti;

Kärryjä ja rekiä kuljetettiin suoraan ostajille ”kulkukaupassa” talosta taloon; Ylistaroon, Lapualle, Kauhavalle, Härmään, Nurmoon, Kuortaneelle, Peräseinäjoelle, Alavudelle, Laihialle, Kyröön, Jurvaan, Teuvalle, Vöyrille, Oravaisiin, Munsalaan; Pirttikylään, Närpiöön ja Tiukkaan. Jaakko Saaren vaimo liikkui ruotsinkielisellä seudulla. Nuoremman Laurilan vaimo Vilhelmiina Laurila puhui ruotsinkieltä. Vilhelmiinan äiti oli Vöyrin ruotsinkielisiä. Vilhelmiina liikkui kahden hevosen kärrykaravaaninsa kanssa Vöyrin ja Munsalan kautta Kokkolan seudulle saakka. Vilhelmiinan hevosten perässä oli kaksitoista kärryä poikkipuilla yhteen sidottuna. Kärryjen päällä oli rekiä. Tilaustöitä tehtiin, ja tilaustyöt valmistettiin erityisen huolellisesti.

Nopankylän ajokaluja myytiin markkinoilla ja toripäivillä;

Vaasan kesä- ja talvimarkkinoilla, Kristiinan eri markkinoilla, Seinäjoella, Nyykaarlepyyssä, Kokkolassa, Alavudella, Parkanossa, ja Lapualla.

Kurikkalainen kärrykauppias Matti Kananoja vei nuoremman Laurilan ajokaluja junavanuissa paljon laajemmin Suomen seutujen markkinoille, kuin Noppalaisia ajokaluja tavallisesti myytiin; Raahen, Oulun, Tornion, Rovaniemen, Haaparannan, Kajaanin, Pihtiputaan, Joensuun ja Tampereen markkinoille saakka. Kananoja maksoi Laurilan velat, ja Laurila teki ajokaluja Kananojalle.

(kuva.Jari.Laurila:2014)
Noppalaanen vääränenä-flankkuperä- mallinen reki Seinäjoella.
Toppaukset ja lumiviikset ovat 
hyvin säilyneet.   

  Reessä on "viikset" -ne on lumisiivet. Vanhemmissa lojonenäisissä reissä lumisiivet olivat alunperin ja kun tätä  vääränenäistä mallia alettiin valmistamaan, lumisiivet olivat käytössä ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Toki lumisiivet jäi pois joskus joistakin reki-yksilöistä aikaisemminkin. Lumisiipien tehtävänä oli estää reen kaatuminen.  Kuvan reki on valmistettu ilmeisemmin 1890 - 1915 välisenä aikana. Tämä lautaperä "flankkuperä" malli on kuitenkin nuorin. Vanhin perämalli oli krinniperä joka oli pyöreä ja rauskaperä oli krinni- ja lautaperän välistä. Vääränenäistä rekeä tehtiin kaikilla näillä kolmella perämallilla kuitenkin.

"Ajokalujen tekemiseen osallistuneita kärrymiehiä oli neljää eri ammattikuntaa:seppiä, nikkareita, maalareita ja toppareita. Sepistä puhuttaessa on ensiksi mainittava Laurilan suku, jonka kantaisä Juha Mikinpoika Laurila eli Juha Laurila vanhempi oli syntynyt Kurikassa 1821 ja  kuoli Nopalla 1905. Hän oli lähtöisin Kurikan Polvenkylästä- ei siis sikäläisistä ajokalukylistä- ja sepän ammatin hänen sanotaan oppineen Kauhajoellekin, . Tässä Lauriloiden yhteys Könnille. (Juha Laurila "vanhemman" isän- joka oli Orhaisen torppalainen II-vaimo oli Tassin sukua joilla oli yhteys Könnille. Vrt. Tassin kellot.  Könnin sällejä muutti maakuntiin, myös ilmeisemmin joku Kauhajoelle) Nopankylään Laurila vanhempi muutti jo 1840. Laurila asui Taloselan virkatalolle kuuluvassa Kurpan torpassa minkä vuoksi häntä sanottiin "Kurpan sepäksi" tai erotukseksi pojastaan "vanhaksi Kurpaksi." Hän teki kaikkia sepäntöitä ja raudoitti vanhemmalla iällään ajokaluja. Kurpan seppä oli nopeudestaan hyvin kuuluisa. Laurila joutui kerran Vaasan markkinoilla juopuneena poliisiputkaan, ja hetken päästä sinne tuotiin toistakin päihtynyttä jolle seppä heti tulijaa heti tuntematta murahti lohduttavasti: "Älä mies sure täällä on vanha kurppakin." Kuinka lie lohdutus tehonnut kun tulija oli Juha Laurilan oma saman niminen poika. Vanhoilla päivillään kurpan seppä "kuivi" takomisasentoon eikä saanut oikaistuksi selkäänsä kävellessäänkään.

Vanhan Kurpan poika Juha Juhanpoika Laurila eli Laurila nuorempi syntyi Ilmajoella 1862 ja kuoli 1937. Kun hän asui elämänsä Kurpan torpassa, häntäkin sanottiin yleisesti Kurpan sepäksi, asumaseutunsa vuoksi joskus Hautamäen sepäksi. Hän raudoitti eniten ajonauvoja koko Nopankylässä, parhaina vuosina noin sadat turkulaiset ja lisäksi 70-80 kirkkorekeä. Hänellä oliki aina pari sälliä apunansa ja aikaa myöten muutamista oppilaista tuli puolestaan tunnettuja kärryseppiä. Nuorempikin Juha Laurila oli hyvin nopea seppä, ahkera ja klippari työssään. Syömässäkin hän kävi mennen tullen juoksujalkaa. Laurila pystyi keittämään kirveen lavan ja terän yhteen "yhyrellä kuumalla" vain kerran ahjossa käyttämällä ja teräksen karkaisemiseen hän oli mestari- jopa toinen kuulu kärryseppä Jaakko Frigård kuuluu karkaisuttaneen viikatteen teränsä Laurilalla. Hyvässä maineessa "Laurilan kärryt" olivat ja menivät hyvin kaupaksi markkinoilla. 

Juha Laurila osti paljon rautaa velaksi nopankyläläiseltä kauppiaalta Matti Nyleniltä eikä pitänyt veloistaan kirjaa, mutta kauppias luonnollisesti piti kirjaa, ja alkoi vihdoin hakemaan saataviaan joita oli kertynyt kohtalokas määrä. Nylen takavarikoi Laurilan hevosen ja kaiken kelvollisen tavaran mitä torpasta löytyi. Ahdinkoon joutuneen sepän pelasti Kurikan Viitalan kylässä asuva kärrykauppias Matti Kananoja, joka maksoi hänen velkansa Nylenille. Tämän jälkeen Laurila raudoitti kärryjä pitkän aikaa yksin Kananojan tilauksesta ja sai työllään koko velan vähitellen maksetuksi.

Isänsä tavoin nuorempikin Kurpan seppä oli "paha juomaan" Kaukausimpienkin ajokalujen korjauttajien piti antaa Laurilalle heti alkuun kannu viinaa, muuten ei Laurilan kanssa päässyt edes puheisiin. Hän joi tavallisesti "mustan pullon" viinaa päivässä eikä ollut siitä millänsäkään, mutta markkinoilta hän palasi aina "hulluna humalassa." Tällainen elämän tyyli ei kuulu olleen ylen harvinainen entisajan Ilmajoella, mutta harvoin se yhdistyi rautaiseen ahkeruuteen niin kuin Kurpan sepän kohdalla.

Juha Laurilan poika Rikhard Laurila (1889-1968) joka eli vanhemmiten talon isäntänä Nopankylässä, oli kätevä kärryseppä ja hänen veljensä Otto Laurila erittäin taitava ajokaluseppä hänkin. Otto asui Järvimäen tilaa Jurvan maantien varrella. Veljesten setä Jaakko Juhanpoika Laurila eli Pankin Jaakkoo (s.1870, muutti Jurvaan 1924) ja raudoitti hänkin ajokaluja. Laurilan sukuun voidaan lukea myös Juha Laurila vanhemman vävy Iisakki Mikinpoika Hautamäki (1860-1935) -ilmajokelaista juurta ja kärrynikkari, Taloselan torppareita hänkin. Hänen pojistaan Juha Hautamäki eli Hongiston Jussi (1891-1974) oli parhaasta päästä kyläseppä mutta raudoitti ajokalujakin. Toinen poika Eino Hautamäki (1893-1971) taas nikkaroi ainakin rekiä ja kärrynpyöriä. Kolmas veli Arvo Hautamäki (1903-1975) oli oikea kärryseppä, joka teki paljon ajokaluja. Arvo Hautamäki jatkoi tätä työtä viimeisinä kaikista Nopankylän miehistä ja oli parhaassa maineessa toisen maailmansodan jälkeen työskennelleistä kärrysepistä. Kärrymiehiä oli vielä neljäskin veli Lauri Hautamäki (s.1906) joka teki ainakin kärrynpyöriä.

Nuoremman Juha Laurilan vävy oli Mikko Mikonpoika Laiteenmäki, alkuaan Mansikka (1875-1960) joka oli kotoisin Huissin kylästä. Hän meni viidenkolmatta vuoden ikäisenä sepän oppiin Laurilalle, palveli hänen sällinään seitsemän vuotta ja tuli vihdoin isäntänsä vävyksi. Mikko muutti sittemmin Laiteenmäkeen Huissin Koskenristille, mutta raudoitti vielä siellä ollessaan Nopan nikkarien tekemiä ajokaluja. Juha Laurila nuoremman oppilaita oli myös Antti Pentinkorpi joka oli kotoisin Nopan Rajalasta ja palveli neljä vuotta Laurilan sällinä. Sitten hän asui Huissin Pentinkorvessa ja raudoitti paljon nopankyläisten tekemiä ajokalujen puita. Laurilan entisiä sällejä olivat myös kuuromykät seppäveljekset Juha (Jussi) Heikki Noppa (s.1874) ja Mikki Noppa (s.1877)

Ammatin opittuaan he raudoittivat paljon ajokaluja ja tekivät kumpikin erinomaisen hyvää ja komeaa työtä. Mikki asui Laholan luona."

(Péntti.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981)

Laurila vanhemman (1821-1905) koulukuntaa;
Laurilan tyttären mies ja heidän poikiaan;

Juha Laurila vanhemman perheen- suvun väkeä; 

Iisakki Mikinpoika Hautamäki  (1860-1935)

Iisakki Hautamäki oli Juha Laurila vanhemman vävy. 

Laurila vanhemmalla oli näin "hovinikkari"

perheessään Laurilan ajokaluihin puita tekemässä.

Iisakki Hautamäki oli kärrynikkari -puuseppä. 

Iisakki oli Taloselan virkatalon torppari hänkin. 

Juha Hautamäki /"Hongiston Jussi"  (1891-1974)

IIsakin poika- Laurila vanhemman vävyn poika-

 Juha Hautamäki jota Hongiston Jussiksi kutsuttiin 

oli parhaasta päästä kyläseppä.

 Hongiston Jussi oli hyvä ajokaluraudoittaja.

Eino Hautamäki  (1893-1971)

Eino Hautamäki oli Laurila vanhemman vävyn 

Iisakki Hautamäen poika hänkin.

Eino nikkaroi rekiä ja teki kärrynpyöriä.

Eero Hautamäki (1896-1964)

Eero oli Kärryseppä. Kärryjä ja rekiä syntyi.

Lauri Hautamäki  (1906- ?)

Lauri Hautamäen tiedetään varmuudella nikkaroineen kärrynpyöriä.

Mahdollisesti muutakin.

Arvo Sameli Hautamäki   (Edellisten: Juhan, Einon, Eeron ja Laurin veli ja Laurila vanhemman tyttären miehen/ Laurilan sällin ja sittemmin sepän Iisakki Hautamäen (1860-1935) poikia)

(1903-1975)

Ajokaluseppä Arvo Hautamäki 1903-1975;

Arvo Hautamäki oli arvostettu Nopankylän seppä. Laurilan suvun tapaan Arvo Hautamäki erikoistui ajokalujen raudoituksiin. Arvo Hautamäki oli Laurilain kantaisän Juha Laurila vanhemman ja seppä-nikkari Iisakki Hautamäen jälkeläisiä. Sodan jälkeen Arvo Hautamäki oli hyvässä ajokalusepän maineessa. Nopankylän ajokalukäsityöteollisuus loppui 1950 luvulla. Arvo Hautamäki teki tilaustöitä ajokjalujen aikakauden lopulla. Viimeinen suuren ajokalujen rakennuksen aikakauden reki valmistui 1960 Arvo Hautamäen pajasta. Arvo oli myös maanviljelijä. Arvo teki hevosajokalujen pienoismalleja elämänsä ehtoopäivillään. Arvo Hautamäki takoi pajassaan 1930-1975 vuosina. Arvo Hautamäen veljet; Iisakki, Juha, Eino, Eero ja Lauri olivat jokainen ajokalujen rakentajia seppinä, puuseppininä ja nikkareina.

Arvo Hautamäen museopaja; Arvo Hautamäen museopajan Nopankylässä omistaa Ilmajoki-Seura.

Arvo Hautamäki (1903-1975) oli yksi oikeista tosi kärrysepistä
.

 Arvo Hautamäki oli Laurila vanhemman tyttären- ja Iisakki Hautamäen poika,

Arvo Hautamäki joka teki paljon

ajokaluja oli loistavassa maineessa toisen maailmansodan jälkeen kärryseppien joukossa
.

Nopankylän ajokaluteollisuus käytännöllisesti katsoen loppui

1950 luvun alkuvuosina. Arvo Hautamäki teki sen jälkeen tilaustöitä. Rekiä Hautamäki teki

 1950 lopulle saakka. Arvo Hautamäki oli hänkin myöhempinä vuosinaan maanviljelijä niin

 kuin monet muutkin kärrymiehet. Arvon rakkaus ajokaluihin ei kuitenkaan sammunut

. Laurilan suvun viimeisenä suuren kotiteollisen aikakauden kärrymiehenä hän teki joitakin

 kauniita pienoismalleja lopun elämänsä. Näin Arvo päätti Laurilan suvun- ja koko

 kärrymieskaartin suuren aikakauden Suomen maan suurimman ajokalu-kotiteollisen

 valmistuksen ajan.

Arvo Hautamamäki sulki pajansa oven kuollessaan 1975.

Arvo Hautamäen poika vaasalaistunut Mauri Hautamäki
kävi usein polkupyörällä Nopankylässä isänsä pajassa. Vaasalaiset muistavat Mauri Hautamäen teräsmiehenä
joka juoksi maratoneja ikänsä.

Kärrymiesten elanto oli niukkaa. Ahkerat ajokalujen rakentajat elättivät hevosajokalujen rakentamisella perheensä. Arvostetut ajokalujen rakentajat saivat raatamalla oman talon. Viimeiset kärrymiehet olivat myös maanviljelijöitä. Arvo Hautamäki ja Martti Teemu

valmistivat ajokalujen pienoismalleja vanhemmilla päivillään. Kun neljännen sukupolven seppä ja talonisäntä Rikhard Laurila tunsi kuolemansa lähestyvän käveli seppä pajaansa kuolemaankin pajavasara kädessään.

Arvo Hautamäen paja on museopaja;

Hautamäen museopajan omistaa Ilmajoki-seura. Kuvissa näkyy että pajan perustuksia kohennetaan parasta aikaa.

Arvo Hautamäen paja 

Ilmajoen Nopankylässä.

Museopaja.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Arvo Hautamäen paja 

Ilmajoen Nopankylässä.

Museopaja.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Arvo Hautamäen paja 

Museopaja. Ilmajoen Nopankylässä.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Ilmajoen Nopankylän museopaja.

Seppä Arvo Hautamäki. (1903-1975)

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

”Tässä pajassa Nopankylän viimeinen seppä takoi vuosina 1930-1975. Kylässä oli aikoinaan 30 pajaa. 
Ajokaluseppä Arvo Sameli Hautamäki 1903-1975. Lahjoittanut Hautamäen perikunta Ilmajokiseuran Nopankylän kylätoimikunta."

Laurooselan kiesit. Kuva:Jari Laurila:2015

Laurooselan isoohin taloohin on hankittu Nopankylän Valkjärven mallinen kiesi. Lisärahalla on saatu tavallista paremmat toppaukset. Kärryssä on Kurpan torpan Laurilan koulukunnan merkki; teerenpyrstö. Kärryn valmistaja-persoonasta ei voi sanoa täsmällistä. Lauriloita/ Hautamäkisiä. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Laurooselan kiesit. Kuva:Jari Laurila:2015

Eino Kammi-Rahnasto

Eino Kammi-Rahnastosta ei jostakin syystä löydy historiasta kirjoitusta,  mutta Einon paja on iso ja komia.

Eino Kammi-Rahnasto oli kurpanseppien koulukuntaa. Eino oli Rikhard Laurilan siskon kanssa

naimisissa.  Eino-Kammi-Rahnastolla oli talossaan huone joka oli kokonaan puutöitä varten.

Einon tilalla oli sekä puu- että pajatyöt hyvässä hallinnassa. 

Einon tytär Eira Keski-Nikkola kertoi että Laurilassa- Einon sukulais-naapurissa 
osattiin sepän töiden lisäksi myös nikkarihommat.

Eino Kammi-Rahnaston paja

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Eino Kammi-Rahnasto vaimoineen. 

Einon tytär Eira Keski-Nikkola kertoi Einon olleen erityisen komea
 mies ja 
Einon vaimo olikin sanonut:

"- Nain komian miehen, mutta ei sillä montaa velliä keitetty."

Eino Kammi-Rahnasto Laurilan -kurpansepän sälli ja Rikhard Laurilan vaimon veli. 
(Kirjoittajan isän äidin veli)

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Eino Kammi-Rahnaston pajan kunnostustyö jäi Einolta kesken. 
Hirsiseinät ovat tukevasti pystyssä.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Eino Kammi-Rahnasto on tehnyt valkjärveläisen mallin. 

Astinpellin alla ja etusärmissä on Laurilan tavaramerkki: -Teerenpyrstö.
Teerenpyrstö on kuitenkin isokokoisempi kuin mitä kurpansepän tekivät, ja hiukan eri
muotoinen. - Eino-Kammi Rahnasto on hyvällä syyllä kurpanseppien koulukuntaa.

Eino Kammi-Rahnaston kärryn astinpellin alla näkyy Kurpan sepän tavaramerkki.
Eino oli kirjoittajan:Jari Laurilan isän äidin veli.
(Kuvat:Jari Laurila:2013)

Eino Kammi-Rahnaston valkjärveläinen malli.
Komia on ootraus Einon kärryssä.
(Kuvat:Jari.Laurila:2013)

Ilmajoella tiedettiin 1920 lehtitiedosta että 1870 luvun puolessa välissä Vaasassa lehdessä on kirjoitettu Tuomaan markkinoilla olleen "pitkät rivit komeita rekiä ja muita ajoneuvoja Ilmajoelta ja Närpiöstä." 
1876 kuvernöörin kertomuksen litteessä kerrottiin selvästi että Ilmajoella myytiin häkkikärryjä ja kärrynjousia, rekiä ja pulkkia. Kurikasta mainitaan myös kärryjä ja rekiä myytävän. -1876 tieto on arvokas joka todistaa että 1870 luvulla Nopankylän joukkovalmistuksesta."
(Virrankoski:1981)

 Aulis J. Alanen: 
"Ilmajoki Vuoden 1809 jälkeen" 
Vaasan Kirjapaino. 1953: 

"Useat noppalaiset kärrymestari-suvut ovat Kurikkalaista perua. Niinpä Frigårdien lisäksi on 

on Laurilain kantaisä Juho Mikonpoika Laurila (s.1821) tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi tehdä palkeita. Hän teki kaikkia sepäntöitä, vanhempana paljon ajokalujen raudoituksia. 

Laurilan jälkeläiset ovat olleet Ilmajoen tuotteliaimmat ajokalusepät.

Kärrymestarin työ ei kuitenkaan ollut helppoa. Kun Juho Mikonp. Laurila joskus 1870 luvulla teki ensimmäiset hoijakkansa

(turkulaiset) meni häneltä yksin raudoitukseen monta viikkoa. Raudat piti näet takoa raskaasta tavarasta; vasta kun joukkovalmistus alkoi, rupesi tarvikkeita saamaan kaupungista sopivammassa muodossa. Sitten kärryjenteko sujuikin ripeästi: 

Laurilat yksin saattoivat valmistaa vuosisadan lopulla vuoden mittaan toistasataa ajopeliä. Raudoittaminen ei montaa päivää vienyt mutta, mutta ajopelit oli myös topattava ja maalattava. 

"Ilmajoen papiston apulainen G.A. Rydman vuoden 1870 vaiheilla toi Turusta uuden mallin, "turkulaisen" jota sitten ruvettiin jäljittelemään. Nopankylässä valmistettiin Ilmajoen ensimmäiset turkulaiset. Toisten tietojen mukaan ne toi Juho Laurila, toisten tietojen mukaan Elijas Kalajainen. 

Kuljettiin pitkin maakuntaa, mm. Kyrönmaahan ja ruotsinkielisille rannikkoseuduille, missä Kristiinan syysmarkkinoilla aina oli nopppalaisia kärryjä, sekä pohjoissuuntaan ainakin Härmän aukeille. Ruotsalaisella Pohjanmaalla kulkivat kärryjä myymässä Juho Laurilan ja Jaakko Saaren ruotsinkieliset emännät. Sanottiinpa Kalajaisten kärryseppienkin tulleen toimeen ruotsin kielellä. Myyjällä oli mukanaan kolmet, neljät kärryt, hyvällä hevoosella joskus kuudetkin kärryt perässään. Mutta myyminen oli usein vaivalloista, piti kulkea ristiin rastiin maakuntaa. Yli puolensadan tuhannen kultamarkan edestä vuodessa noppalaiset vielä maailmansodan ovella myivät ajopelejään. Vaikka laskisimme kärryille hintaa keskimäärin vain sata markkaa- hinnat vaihtelivat 75-150 laadusta ja kysynnästä riippuen, merkitsi tämä sitä että Nopankylästä toimitettiin satakunta kärryä vuodessa markkinoille. Kun kärryjenteon laskettiin vuonna 1890 tienoilla maksaneen lähes 80 markkaa, ei ansio ollut kovinkaan suuri." 

(Aulis J. Alanen: Ilmajoki Vuoden 1809 jälkeen: Vaasan Kirjapaino.1953)

Ennen ajokalujen valmistuksen aikaa Ilmajoen Nopankylässä elettiin puuastioiden nikkaroimisella 

Ilmajoen Nopankylän

topattu Flankkuperä-Vääränenä reki lumisiivillä. 

(Kuva:JariLaurila:2014)

Laurilat: Kurpan sepät: 

Kurpan torppa 
-Nopankylässä Kurpan torpan pajassa 

Pentti Virrankoski kirjoittaa;

"-Nopankylän sepistä kuuluisimmat olivat torpparit Juha Laurila (1862-1937) ja Jaakko Frigård, myöhemmin Sairo (1865-1944) sekä mäkitupalainen Jaakko Saari (1866-1933). Nämä olivat kaikki pienestä maanviljelyksestään huolimatta ammattikäsityöläisiä, ja Laurilalla oli apuna omien poikien ohella jatkuvasti kaksi "sälliä". Laurila oli kuuluisa joutuisana seppänä ja taitava teräksen karkaisija. Laurilasta polveutui laaja kärrymiesten suku, jossa tehtiin ajokaluja neljässä polvessa, sillä jo Juha Laurilan isä oli ollut kärryseppä." ( Pentti Virrankoski KÄSITÖISTÄ LEIVÄN LISÄÄ Suomen ansiokotiteollisuus 1865-1944.)

Kurpan torpan pajan -Laurilan suvun koulukunnan runo;

1.) Kurpan seppä klippari seppä

Raudantakoja luja

Kurpan torpassa asui

Könnin Palakehia takoa taisi

2.) Orhasesta tuli seniori Laurila

Noppalaanen uranuurtaja

Ensimmääsen Hoijakan

Raskahasta raudasta takoo

3.) Teerenpyrstöstä mallin otti

Sepän työnsä takuumerkkihin

Isän merkkiä käytti Laurilan suku

Kolome sukupolovia kärrynsä merkkasi

4.) Nuorempi Laurilaanen

Kaikkien aikojen ahkerin seppä

Omin käsin kärryt päiväs rautoohin laittoo

Pärjänny ei kukaa Laurilalle juniorille

5.) Pakan-Matti Kurpan sepän

Ajokalut ympäri Suomen

Junanvaunuus markkinoolle laittoo

Parikin sataa ajokalua vuores

6.) Juniori akkansa raudasta takoo

Wilhelmiina ruottia molootti

Vöyrille, Munsalahan, Kokkolahan

Karavaanistansa ruottalaasille ajokalut möi

7.) Ennen Suomen syntyä

Hallavia pienet torpan pellot

Markkinatavaraa yötä päivää

Perheen vuoksi pajoissaan raatoivat

8.) Isän sälli oli Laurilan Riku

Alle kymmenvuotisna sällinä

Kärryhommat keskenkasvuusna osattihin

Kuuluisat Kurpan sepät

9.) Kurpan seppien veljet

Kurpan pajassa oppia saivat

Lukuusa on Laurilan suku

Kärryhommis viires poloves

10.) Rautaanen kurppalaanen suku

Ilimajoen tuotteliahat sepät

Torpan pajassa kouluutti

Pariksi tusinaksi kärrymiehensä

11.) Kahareksatta sukupolovia Kurpan sukua

Rauta ja ajokalut elättää

Rautaa on taottu, rautaa sorvattu, myyty ja romukaupas

Rautaa on vuokra-ajokaluus

Sukurunon kirjoitti 20.10.2016;

Kurpan sepän pojanpoika

Jari Laurila -58.

-Terve ja kiitoksia paljon hauskasta runosta!

Kyllä muistan ystävällisen Riku-sepän, joka

kertoi tarkkaa tietoa ja inhimillisiä piirteitä

edesmenneistä Kurpan sepistä. Työn

aateloimia Pohjanmaan miehiä! Ilolla muistan vielä

nuoren poijanklopin hauskojapäiviä Nopan

seppien ja nikkarien seuras. Kaikkia hyvää! Virrankosken Pentti. 9.12.2016.

Olen pari sähköpostia vaihtanut Pentti Virrankosken kanssa ja hän isoisääni muistellen vastasi em. tavalla.

   Juha I Mikonpoika Laurila "vanhempi" (1821-1905)

Juha II Juhanpoika Laurila "nuorempi" (1862-1937)


Juha III Rikhard (1889-1968) Laurila



Otto, Rikun veli eli Laurila nuoremman toinen poika 
muutti Jurvaan Jurvalaaseksi kärrysepäksi.
"Otto muutti Jurvaan eikä oo sen koommin kuulunu mitää" 
sanoi Eeva Virtanen sedästään.
Rikun ja Oton setä Jaakko Juhanpoika Laurila (s.1870) "Pankin Jaakkoo" 
muutti hänkin Jurvaan 1924 ja raudoitti Jurvassa ajokaluja. 

- Sepät niittivät mainetta ja mielikuvia. 
Joku oli "tarkka kuin hampahan mato." 
Joku teki "ikuisia kärrynpyöriä." 
Laurilat kunnostautuivat Nopankylän tuotteliaimpina ja 
äärimmäisen nopeina seppinä. 
"Klippareita" työssään.
Laurila nuorempi raudoitti "kärryt päiväs" kun tuulemaan pisti.
'Parhaatkin sepät tuhersivat kaksi pitkää työpäivää yksien kärryjen kanssa,
tavallisesti usein viikon päivät.

-Laurilat tusinalla seppiä viidessä sukupolvessa ja joukolla 
sepänsällejä joista tuli eteviä kärryseppiä.

Laurilat täyttivät armasta Suomen maata hevoskärryillä niin 
että kärryjä on 2000 vuosituhannellakin 
 ihmisten liitereissä ja museoissa. 
Laurilat olivat työnarkomaaneja jotka 
paiskivat 20 tunnin työpäiviä.
 Kovalla tuvan penkillä torkahdettiin välillä vaatteet päällä,
 ja neljän tunnin yöunia.
Ei uskaltanut mennä sänkyyn nukkumaan, sillä
työt odottivat ja sängyssä nukkuisi liikaa helposti.

"-Otaksuttavaa on että kärryjen tekotaito on kulkeutunut Könniltä
sekä Noppaan että Kurikkaankin. Vrt. Tassin kellot."
(Alanen:Ilmajoen Historia:1953)



Juha I Laurila seniorin s.1821; 1870- luvulla käyttöön ottama kurpanseppien tavaramerkki:teerenpyrstö;

Kurpanseppien- Juha nuoremman, Juha vanhemman ja Rikhard Laurilan tavaramerkki on 

Teerenpyrstö.

Tästä tunnistaa Laurilan pajan kärryt. 

Teerenpyrstö on astinlaudassa taikka etusärmissä / -paneelissa

ja joskus kärryn kulmissakin. - Toisinaan astinpellin alla piilossakin.

Teerenpyrstön voi löytää myös astinpellin alta piilosta.

(Kuva:Jari.Laurila:20123)"    -Teerenpyrstöllä Laurilan kurpansepät erottuivat noloommista sepistä ja

filunkikärryistä. Tavaramerkki oli vastuuntuntoisen kaupankäynnin ja ammattiylpeyden merkki.

Myöhempi merkki särmissä on mitä ilmeisemmin johtunut siitä että karryn malli on muuttunut ja 
astinlauta on sovitettu lokasuojiin sopivaksi.Tosin monet sepät merkitsivät "suojellusmerkkinsä" 
astinlautaan stanssaamalla nimensä esim. "T.Friikooli Kurikas" tai "Eino Saari Koskenkorva Noppa." 
Nikkarit merkitsivät nimensä kärryjen istuimen alle tai reen pohjaan. Ainakin Lyybekin maalarit 
merkkas nimensä istuimen päälle. Laurilan merkki onsiinä mielessä poikkeava, 
että sen tunnistaa "teerenpyrstöstä" kun useimmat merkitsi sen kirjaimilla stanssaamalla. 

Tässä Laurila vanhemman (s.1821)
turkulaasmallissa näkyy teerenpyrstö
astinraudassa.  ->> Neljä sukupolvea Lauriloita
käytti samaa tavaramerkkiä. Rikhard Laurila siirsi teerenpyrstön

etusärmiin. 
Rikhard Laurila hankki sotien jälkeen yksityisen lisenssin. 
-Metallilaattaan hän merkitsi teerenpyrstön lisäksi 
"R. Laurila.Koskenkorva."

Könnin "Palakehet" kiesimalli. (Kuva:pojanpojapojanpoika:itselaukaisijalla:Jari Laurila:2015)

Laurilain kantaisä Juho Mikonpoika Laurila (1821-1905) 

tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi 

tullessaan tehdä Könnin "palakehet" kiesiä. (A.Alanen:Ilmajoen Historia 1809-:1953)

Könnin Palakehet. (Kuva:Jari Laurila:2016)

Könnin Palakehet. (Kuva:Jari Laurila:2016)

Turkulaasmallin muita nimityksiä oli "Hoijakka" ja "Kiesit"
HUomaa

Juha I Laurila "vanhemman" (1821-1905) turkulaanen malli.

Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa.

Laurila vanhempi teki ensin istuimen selkänojat puusta.

Tätä turkulaasta- ensimmäisiä kärryjä taottiin ja sahattiin raskaasta rautatavarasta.

"Ilmajoen papiston apulainen G.A. Rydman vuoden 1870 vaiheilla toi Turusta uuden mallin, "turkulaisen" (A.J.Alanen:1953)

Huomaa että Juha Laurila vanhemman Turkulaasmallissa on teerenpyrstö ja kiesi on valmistettu 1870 luvulla. Selkänojat tehtiin umpipuusta 1870 luvulla, 1880 luvulla puupuikoista ja 1890 luvulla ja lähtien metallipuikoista.

"Nopalla muisteltiin että kylän ensimmäiset turkulaaset oli raudoittanut Juha Laurila vanhempi (s.1821) Hussin kylään Antti Matalamäelle eli "Runsahan Antille mutta tätä tapahtumaa ei pystytty enää 1951 ajoittamaan." Toinen haastattelutieto että ensimmäiset turkulaaseet olisi tehnyt Eljas Kalajainen ei ole uskottava koska 1853 syntynyt olisi ollut siihen kovin nuori."

Turkulaanen kiesimalli:

Pajassa on olkikatto ja sopii siksi1800 luvun pajaidylliin. 1900 luvulla ei tehty olkikattoja.

Laurila vanhempi s.1821 oli ehtinyt takoa Nopassa jo kaksi sukupolvea 1840 lähtien kun kärrykuumeen 
vaikutuksesta monia seppiä muutti kylään 1890 luvulla. Nopassa laskettiin sitten olleen
yli 30 pajaa.

Nopankylässä on tiedetty ja joku historioitsijakin merkitsivät muistiin- että Laurila vanhempi 1821-1905 otti
teerenpyrstön merkikseen millä merkkasi työnsä. Nopassa kulki tutkijoita 1950 luvulla
kun kärrymiehiä eli ja kaikki perimätieto oli käytettävissä.

Teerenpyrstöä käytti myös Laurila nuorempi 1862-1937 ja Rikhard Laurila 
1889-1968. 
Teerenpyrstöä saatto käyttää jokunen Laurilan koulukuntaan kuulunut suku-
lainen/sälli.

Patentteja ei 1870-1880 luvulla ollut mahdollista-tai ymmärrettykään hakea.
Tavaramerkillä kurpansepät halusivat merkata työnsä, ja siten uskalsivat seistä
työnsä takana tulevinakin vuosina.


Kirjoittaja näkee sivun kuvassa vain teerenpyrstön, -ei mitään muuta sivun kirjoittaja katso kuvassa kuin teerenpyrstöä. Kuvan on ottanut historioitsija Vilkuna. Kirjoittaja ei väita kuvasta mitään muuta koskaan kuin että näkee teerenpyrstön ja 1800 luvulle tyypillisen olkikaton. 
1900 luvun pajoihin ei varmaankaan olkikattoja tehty.

Täysitoppiset kaksipenkkiset turkulaaset.
Kurpanseppien tavaramerkki näkyy astinraudassa selvästi. 

Fuutmanttelin eli sylinahkan päällä näkyy kieli jonka sai kääntää sateensuojaksi. 
Jousitus: ristilinjaarit. 

Palkeet-kärry oli tämän näköinen. 
Kuvan kärry on kuitenkin  rekonstruoitu, ei siis Laurilan omatekemä.

"Laurilain kantaisä Juha Mikonpoika Laurila (s.1821) tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan tullessansa
osasi tehdä palkeita. ("Palakehet" on kärrymalli Könniltä)
Hän teki kaikkia sepäntöitä, vanhempana paljon ajokalujen raudoituksia. 
Maineikkaalla kärrysepällä Juha Laurila nuoremmalla oli hevosia kaksikin. Tavallisesti hevosia oli torpissa vain yksi.

Kurikasta on eri yhteyksissä julkaistu muistitietoa, joka viittaa siihen, että kiesien joukkotuotanto alkoi vasta
sen jälkeen kun oli opittu tuntemaan kevyt ja siro "turkulainen" kärrymalli. Kuoppamäelle kerrottiin 1908
että kun Ilmajoella muutti 1869 kirkkoherran apulaiseksi G.A.Rydman Turusta hän toi mukanaan turkulaiset
linjaalirattaat. Niitä alkoivat kilvan jäljitellä Nopankyläläiset ajokalumiehet ja pian myös Kurikan Viitalankylä josta malli levisi
muuallekin Kurikkaan. Nopankylässä muisteltiin 1950 luvulla että ensimmäiset turkulaiset oli raudoittanut Nopankylässä Juha Laurila
vanhempi (s.1821) Huissin kylään Antti Matalamäelle eli "Runsahan Antille" mutta tätä tapahtumaa ei pystytty enää tarkemmin ajoittamaan."
(Aulis J Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809 jälkeen:Vaasan Kirjapaino:1951)

Lojonenä reki.  Lojonenän nokka on koverrettu yhdestä puusta. Laurila vanhemman aikakautta.

Lojonenäänen reki Ilmajoen Nopankylästä. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Lojonenä-reki Ilmajoen Nopankylästä. (Kuva:Jari Laurila:2015)   Nopas nokka tehtiin kipparalla yläsärmillä jossa pyöreän puunrungon (männyn) sisusta kaluttiin kerros kerrokselta pois. Muualla reen särmin yläsosa tehtiin pellistä tai suorasta laudasta tai kankaasta joka jäykistettiin nisutaikina kitillä tai kipparaksi taivutetusta pellistä.

Noppalaanen 1860 luvun reki. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Laurila senior 1821-1905 raudoitti lukemattomia Lojonenääsiä rekiä.

Lojonenääset reet tekijät jättivät merkkaamatta.

Nopankylän Lojonenäreki. (Kuva:Topi Mäkelä:2016)

Nopankylän Lojonenäreki. (Kuva:Topi Mäkelä:2016)

Nopankylän Lojonenäreki. (Kuva:Topi Mäkelä:2016)

Nopankylän Lojonenäreki. (Kuva:Topi Mäkelä:2016)

Nopankylän Lojonenäreki. (Kuva:Topi Mäkelä:2016)

Nopankylän Lojonenäreki. (Kuva:Topi Mäkelä:2016)

Työreki -jalakset;

Tukkikelkka. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Tukkikelkka (Kuva:Jari Laurila:2015)

Rikhard Laurilan pajassa tehtiin kärryjä ja rekiä.

Kuvassa ootrattu vääränenä-flankkuperä mallinen reki 1940 luvun lopulla.
Laurila vanhemman pojanpojan poika takoi ja nikkaroi "vääränenäisen." 
Viidennen seppä-sukupolven nikkari-pajamies synnyin-kotonaan Ilmajoen Nopankylässä;
-Olavi Laurila (1928-1973) sai isältään Rikhard Laurilalta sekä paja- että nikkaritaidot.
Olavi Laurila suoritti sitten kaupunkiin muutettuaan
kirvesmiehen ammatti-näyttötyön.
Olavi Laurilan  (s.1928) -parikymppisen nuorukaisen 1950 nikkari- ja pajataitoja arkkukirstussa.
"J S"  nimikirjaimet 
merkitsevät kihla-lahjan saajaa.

 Pentti Laurila (s.1923-) kertoi kesäkuussa 2015

tehneensä tämän kärryn isänsä Rikhard Laurilan pajassa. Kärry on Pentti Laurilan mukaan ollut "jonkun siskoolla ja "mikkilässä" Nopankylässä omistuksessa ja säilössä."  Kärryssä on Tuuloksen vaikuttimia. Jonkunlainen muunnos, eli ei ole täsmälleen vakiomallinen Noppalainen. 

 Puusepät ja nikkarit Nopankylässä eivät täsmällisesti tällaisia puita -mallia Nopankylässä valmistaneet. Kärryssä ei ole teerenpyrstö merkkiä. Kurpan torpan pajan koulukunnan  Laurilaiset käyttivät 1870 luvulta lähtien kärryjensä merkkaamiseen teerenpyrstö "suojelusmerkkiä." Kärry on Pentti Laurilan mukaan entisöity, mutta raidoitukset eivät ole sama kuin Noppalainen perinne. Väri ei ole täsmällisesti oikea, mutta punaruskeaa käytettiin. Pentti Laurila on käyttänyt omaa innovaatiotaan sillä kärryssä ei ole Noppalainen nikkari- ja Laurilan suvun kärryseppä-perinteen normit kaikessa tarkasti yhtä. Erilaisia hybridejä ja muunnoksia kuitenkin joskus joku teki, joka ei ollut täsmällinen niihin vakio-malleihin nähden mitä puunikkarit tavallisesti veistivät.

Pulkkia on valmistettu ennen lojonenääsiä ja vääränenääsiä rekiä;

Pulkka oli ennen lojonenärekiä 1800 luvun alkupuolen aikaa. Tämä pulkka on 1850 luvun jälkeistä aikaa koska pulkassa on raudoitukset. Mallia on haettu Venäjän Kazastanilta saakka. 

(Kuva:Jari Laurila:2015)

Pulkka noin 1850 luvulta.  (Kuva:Jari Laurila:2015)

Kazaztan mallinen pulkka 1850- jälkeen. Raidoitukset kertovat että pulkka on Nopankylästä. Hämeen Tuuloksessa on käytetty samanlaista raidoitusta, mutta tätä mallia ei ole valmistetettu Hämeessä. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Kazaztan mallinen pulkka 1850- jälkeen. Raidoitukset kertovat että pulkka on Nopankylästä. Hämeen Tuuloksessa on käytetty samanlaista raidoitusta, mutta tätä mallia ei ole valmistetettu Hämeessä. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Kurpan sepät (1821-1968)

 Sepistä mainittavin oli Laurilan suku, kantaisä Juha Mikonpoika Laurila eli Juha Laurila vanhempi, Kurikassa syntynyt ja oli lähtöisin Polvenkylästä. Sepänammattinsa hänen sanotaan oppineen Kauhajoella. Nopankylään hän muutti 1840-luvulla ja asui Myllyperällä Taloselan virkatalolle kuuluvassa Kurpan torpassa. Häntä sanottiin Kurpan sepäksi tai vanhaksSepistä ensiksi mainittavini Kurpaksi. Kurpan seppä oli nopeudestaan hyvin kuuluisa, mutta sanotaan.
Nimi Kurppa tulee kesäisin alueella pesivästä Lehtokurpasta ja joka päästelee erikoisen äänen lentäessään hämärässä.

Juha Laurila nuorempi asui elämänsä Kurpan torpassa ja häntäkin sanottiin Kurpan sepäksi. Raudoitti eniten ajoneuvoja Nopankylässä, parhaina vuosina sadat turkulaiset ja lisäksi 70-80 kirkkorekeä. Apuna oli aina pari sälliä, joista tuli aikanaan tunnettuja kärryseppiä. Nuorempi Laurila oli hyvin nopea seppä, ahkera ja "klippari" työssään. Pystyi keittämähän kirveen lavan ja terän yhteen yhdellä kuumalla vain kerran ahjossa käyttämällä. Teräksen karkaisemisessa hän oli mestari. Kuitenkin Kurpan seppä vähän "hosui" työssään, niin että laatu ei ollut kaikkein korkeinta, mutta hyvässä maineessa Laurilan kärryt olivat.

Laurila merkitsi työnsä teerenpyrstöllä, kärryissä näkyvin oli pyrstön muotoon taivutetut astinlaudat. Myöhemmissä kärrymalleissa teerenpyrstö taivutettiin kärryn särmiin merkiksi tekijästä. Juha Laurila osti paljon rautaa velaksi Noppalaiselta kauppiaalta Matti Nyleniltä, eikä pitänyt kirjaa veloistaan. Nylen takavarikoi hevosen ja kaiken kelvollisen tavaran. Ahdinkoon joutuneen sepän pelasti
Matti Kananoja, jolle Laurila teki töitä pitkän ajan. Mahdollisesti tämäkin tapaus edesauttoi Suomen ensimmäisen osuuskaupan perustamista juuri Nopankylään.

Rikhard Laurila (1889-1968) oli kolmannen polven seppiä. Rikhard Laurila oli talon isäntä ja kätevä kärryseppä 

ja hänen veljensä Otto Laurila muutti Jurvaan erittäin taitava ajokaluseppä. 

Toisen maailmansodan jälkeen Rikhard Laurila hankki nimileiman: "R. Laurila Koskenkorva"

 (Pentti Virrankoski. Kärryseppiä ja rekinikkareita:Kurikka paino:1981)

Laurilan suvun perheillä oli monen sukupolven aikana useita "plasseja" Ilmajoen Nopankylässä.

 Vuosisadan vaihteessa oli kolmekin polvea kurpanseppiä isiä ja poikia pajassa alle 10 vuotiaasta sälleinä sepäntaitoja hankkimassa. 

Kurpan torpan pajaa asuttivat Juha I Laurila vanhempi (1821-1905)  ja Juha II Laurila "nuorempi" (1862-1937) Pojat tekivät kotonaan töitä naimisiin menoonsa saakka ja rakensivat omat pajat ja oman ajokalutuotannon.

Laurila vanhemman poikia oli myös Jaakko Juhanpoika- "Pankin Jaakkoo" joka muutti Jurvaan sepäksi.

Juha I Laurila tuli alle 20 vuotiaana nuorukaisena 1840 Kurikan Polvenkylästä. Kirkonkirjat ovat kertoneet että että Laurila vanhemman sepän taidot olisivat Kauhajoelta. Laurila vanhemman isän II-akka oli Tasseja ja Tasseilla oli yhteys Könnille. Könnin sällejä muutti eri maakuntiin Kauhajoellekin kyllä varmaankin. Könnillä kärryjen teko loppui tasan samaan aikaan kun Laurila vanhempi takoi ensimmäisiä turkulaasiaan 1860 luvulla.

Könnin raskaita malleja ei Nopassa enää kuitenkaan tehty lukuunottamatta "palakehia."
Palakehia teki historioitsija (A.J.Alanen) mukaan Laurila vanhempi heti Nopankylään.
 Nopan yleisimmät mallit saatiin Turusta, Valkjärveltä ja Tanskasta saakka Tuuloksen kautta.

Nopassa oli puuseppätaidot isojen puuastioiden elinkeinon vuoksi olemassa kun Laurila vanhempi marssi Kurikasta Noppaan ja osasi tehdä palakehia. Tervakaudella tarvittiin puuastioita ensin.

Laurila nuoremman pojista Rikhard (1889-1968)  Otto (1897-1969) ja Uuno Jaakko Laurila (1901-1963)  jatkoivat suvun kärrymiesuraa. 
Uuno kävi välillä Amerikassa, mutta palasi. 

Amerikasta palatessaan Uuno löysi ensin vaimon Konginkankaalta ja muuttivat sitten Jurvaan.

Laurila nuoremman viisi poikaa ja viisi tytärtä syntyivät Laurilan torpassa, mutta 

Eino Jaakko (1891-1892) ja Uuno Mikael (1899-1899) kuolivat lapsina. Tyttäristä Hilda kuoli lapsena myös.

(Tyttäret: Emma 1884-1968, Lyyli s.1892, Hilda s.1896, Lempi s.1877, Elvira s.1893)

Kurpanseppien Kurpan torpan pajan pajan raunioiden kumpu.
Päällä kasvaa puita.
Juha Laurila vanhempi (1821-1905) ja Juha Laurila nuorempi (1862-1937)
 työskentelivät tässä.
Myös Laurila nuoremman pojat Rikhard ja Otto ennen omia pajojaan.
1800-1900 luvun vaihteessa oli Kurpan torpan pajassa kolme sukupolvea isiä ja poikia.
Kurpan sepät aloittivat pajatyöt  alle 10- vuotiaina ja kasvoivat kärryihin kiinni.
Syntyivät pajaansa varten ja pajoihinsa kuolivatkin.
Viinakin maistui.

Laurilan- Kurpansepän oma muunnos turkulaasesta mallista yhdellä penkillä.
Turkulaasmallissa on aina kaksi penkkiä jonka joskus kärryn omistaja on
poistanut tavaran kuljetuksen vuoksi.
- Tämä malli on Laurilan oma muunnos noppalaisesta pussiperästä.
(Kuva:pojanpojanpoika:Jari.Laurila:2013)



Kuvan turkulaasmuunnos on Munsalassa vuonna 2013. Kärryn on aivan ilmeisesti myynyt paikan päällä Laurila nuoremman vaimo Vilhelmiina.
Vilhelmiina lähti kärrykaupoille kaksin hevosin ja apumiehen kanssa ruotsalaisiin maakuntiin varsinkin Munsalan, Vöyrin seudulla usein Kokkolassa asti.
(Virrankoski:1981)

Kärryjä ja rekiä kuljetettiin suoraan ostajille ”kulkukaupassa” talosta taloon; Ylistaroon, Lapualle, Kauhavalle, Härmään, Nurmoon,

Kuortaneelle, Peräseinäjoelle, Alavudelle, Laihialle, Kyröön, Jurvaan, Teuvalle, Vöyrille, Oravaisiin, Munsalaan; Pirttikylään, Närpiöön ja

Tiukkaan. Kurikkalaisten aluetta oli Kauhajoki ja Jalasjärvi. Jaakko Saaren emäntä oli Maalahden ruotsinkielisiä, ja Juha Laurila nuoremman

vaimo Vilhelmiina os. Pukkila Jurvasta puhui ruotsinkielen, koska Vilhelmiinän Vöyriläinen äiti oli opettanut Vilhelmiinalle ruotsinkielen.

Kaksi naista hoiti ruotsinkielistä Pohjamaan kärrykauppaa myyden miestensä raudoittamia ajokaluja. Vilhelmiina Laurila kulki kahden hevosen

karavaanin kanssa Munsalaan ja Kokkolan seudulle saakka kärrykaupoilla. Kalajaisten kärrymiehissä oli ruotsinkielentoinen, ja tulkkeja

käytettiin.

  "Juha Juhanp. Laurila, Taulusta 7, (isä Juha Laurila), seppä, s. 15.6.1862 Ilmajoki, k. 1937 Ilmajoki. Juha Juhanpoika Laurila syntyi 1862 ja kuoli 1937. Häntä kutsuttiin yleisesti" Kurpan seppä nuoremmaksi", sillähän asui koko elämänsä Kurpan torpassa ja raudoitti ajokaluja. Parhaina vuosinaan hän raudoitti noin sadat turkulaiset eli hoijakoiksi kutsutut kärryt sekä 70-80 kirkkorekeä.
Puoliso: 28.9.1883 Jurva Wilhelmiina Jaakontr. Laurila o.s. Pukkila, s. 18.7.1861 Jurva, k. 20.12.1941 Ilmajoki."

"Kurpan seppä."  hautakivi; Kurpan torpassa. 

Juha Juhanpoika Laurila. (1862-1937) "Nuorempi Laurila" 
(Erotukseksi isästään sanottiin "Laurila nuorempi")

Vaimo Vilhelmiina os. Pukkila Jurvasta.(Kuva:Kurpansepän hauta:pojanpojanpoika:Jari.Laurila:2014)

Laurila nuorempi ja vaimo Vilhelmiina. Isäni isovanhemmat. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Kurpanseppä Juha II  Laurila nuorempi 
oli historian tuottoisin ajokaluseppä.

> 100 kärryä ja 80 rekeä vuosittain.

Jokaisella oma heppa !
Kuva on otettu Laurilan- kurpanseppien asumuksilla.

Oikealta: Kuvassa Laurila nuoremman tytär Lempi (s.1887) ja miehensä Mikko Vörlin (s.1883)

Vasemmalta: -Telma, Veera Hautamäki ja Mikko ja Lempi.

(Kuvan omistaa Anja Laiteenmäki)

Parhaatkin sepät kiireessä kuluttivat yksiin kärryyhin kaksi pitkää työpäivää. -Useimmiten kärryjä raudoitettiin viikko-pari. 

Laurila nuorempi pani rautoihin "kärryt päiväs" -kerrotaan kun tuulemaan pisti. Kurpansepät olivat nopeudestaan maankuuluja. "Kauan ei nokka tuhissut yksien kärryjen kanssa."

Kylän kädentaitajat eivät olleet varmaankaan liian ammattikatehia. Nöyryys työn edessä ja yhteinen asia elinkeinon ja nälänkin edessä kuvaa hyvin aitojen ihmisten luonnetta ja yhteiseloa kylässä.

Frigårdin kerrotaan karkaisuttaneen viikatteensa Laurilalla. Laurila oli teräksen karkaisun mestari.

Työn laatu oli huippua. Hitaammin työskentelevät sepät olivat "tarkkoja kuin hampahan madot" siinä kun Laurila pisti tuulemaan

niin että että kärryjä tehtihin eikä vaan meinattu teherä.

Uuno Laurila.  (1901-1963)
Laurila nuoremman nuorin poika.
Uuno lähti Amerikkaan, mutta palasi sieltä 1930 luvun puolessa välissä ja muutti Jurvaan.
Kuvassa siirrettävä ahjo joka oli kesäpäivisin
käytössä.  "Kenttäahjo" ja
pienempi ulos nostettava alasin.
Paikka on Kurpan torpan paja
jossa pojat Uuno, Rikhard ja Otto saivat sepän-
oppinsa isältään jo alle 10- vuotiaina.
(Kuvan omistaa:Anja Laiteenmäki)

Uuno ja Taimi Laurilan hauta. Pariskunta kuoli vuoden välein. Uuno 1900 - 1963. Hauta Jurvan kirkolla. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Uunon pajan raunioilla. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Ahjon tiilikasa Uuno Laurilan pajan raunioilla. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Uuno Laurilan valmistama työkalu. Tällä hienonnettiin hevoselle olkia syötäväksi. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Uuno Laurilan valmistamia käsityökaluja. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Laurilan seppien "tanskanmalli"
Tanskan malli tuli 1908.

(Kuva:Martti.Lahti)

"Omistettu Laurilan suvun sepille jotka ovat vaikuttaneet

pääasiassa Ilmajoen Nopankylässä 18 vuosisadan alkukymmeniltä aina näihin päiviin saakka."  (Ilmajoen Joulu lehti:1970 luvulla)

Omistettu Laurilan suvun sepille, jotka ovat vaikuttaneet pääasiassa Ilmajoen Nopankylässä 18. vuosisadan alkukymmeniltä aina näihin päiviin saakka.

1      1.  Juho Mikonpoika Laurila (1821-1905)

Kantaisä.

Myllyperälle Juho Mikonpoika matkasi,

Kurpannevalta saapui laulellen,

Pajan rakensi, palakehet rustasi

tuotantonsa suunnitteli,

markkinointinsa järjesteli.

Ja niin lähti matkaan,

kärryjen, rekien teko,

sekä niiden markkinoille veto.

2    2.  Juho Juhonpoika Laurila (1862-1937)

Juho pojille sepäntaidon opetti. (Juhalle ja Jaakolle)

ennen kuin pajahommat lopetti.

Huumormies, velikulta armoitettu,

sehän tosikon aivoon otti

3      3. Jaakko Juhonpoika Laurila

edellisen nuorempi veli Pankin Jaakkoo.

Niukat ovat hänestä tietoni,

sen tiedän että kärryjä rakenteli,

valo silmistään hämärtyi,

mutta silti pajassaan viihtyi.

Arvossa oli isän opettama työ,

vaikka ympärillä vallitsi yö.

4    4.  Rikhard (Riku) nuor. Juhonpoika Laurila (1889-1968)

Laholanmäellä pajassaan kalkutteli,

ajopelejä markkinoille järjesteli.

Maankyntöön hän luotti,

särvintä perheelleen tuotti.

5     5.   Otto Juhonpoika Laurila (1897-1970) ed. veli

Jo poikasena opin isältään omaksui,

varhaisessa vaiheessa sepäksi valmistui.

Tuulemaan pajassaan pisti,

mojovan kaskun väliin iski.

Ikänsä raudan tuttavuutta,

viimeksi autoihin joustavuutta.

6.     6.   Uuno Juhonpoika Laurila (1901-1963)

Edellisen ”pikkuveli”

Oli veljessarjan kuopus,

isäinkö ammatista luopuis.

Suureen Länteen lähti,

vuosiksi kärrytyöt jätti

Sielläkin pajamiestä tarvittiin.

Kotikonnuilleen kuitenkin palas,

sen kamara oli sittenkin paras

7.      7.  Juho Iisakinpoika Hautamäki (s.1891-

edellisten serkku

Juha-enoolta takojan alkeet,

tehtiin paja, sinne työkalut, palkeet.

Saatiin pajatyöt vauhtiin,

tuloksista vieläkin joku nauttii.

Välillä meijeriä käynnisteli,

ohessa juoksijoita kengitteli.

Vieläkin ehtii monenlaiseen remonttiin.

8    8.  Eino Iisakinpoika Hautamäki (1892-1971)

edell. veli

Monipuolinen hiljainen uuurastaja,

nuoruudessaan oikein tehtaassa,

ajopelejä hummain perään valmisteli,

kärry- ja rekijonot markkinoille kuljetteli

9     9. Eero Mikael (Mikki) Iisakinpoika Hautamäki (1896-1964) edellisten veli

Sehän oli selvää ilman muuta,

kasvoi takojien määrä,

tuhkavasaraksiko nyt jäädä,

syntyi rekiä, kärryjä ja tarvekalua muuta

Kurpanmäellä pajavasarat kilkatti,

ahjojen palkeet vilkutti.

Siellä saatiin terä kuin madon kieli,

käyttäjällä iloinen mieli.

110.    Arvo Iisakinpoika Hautamäki (1903-)

edellisten veli, sepistä nuorin

Jo poikana polvenkorkuisena,

alasimen vierehen kapusi,

päällelyöjän viraan tajusi,

tuota pikaa rekiä kärryjä myytiin.

Tuotteliasta tuotantoa,

raudan muotoilua jaloa,

on ilo vierestä seurailla,

takojan iskuja kovia,

pehmeimpiä taputteluja,

teräviä välisoittoja.

Näin on tapahtunut puol´vuosisataa,

ja vielä pyyhkii melkein samaa rataa.

                                                  -Kurpan Juha m/20

(Joku paikallislehti. Ilmajoki. 1960 lukua)

Juha Laurila nuoremman pussiperä, -turkulaasmallin muunnos yhyrellä penkillä. 
Kärry 2013 Munsalassa.
Turkulaasmallissa on kaksi penkkiä aina. 

Noppalainen aito pussiperä taas on pyöreämpi peräinen ja 
korkeampi.
(kuvat:Jari.Laurila:2013)

"Kahdella Nopankylän
sepällä sattui olemaan Ruotsin kielen taitava emäntä. Juha Laurila
nuoremman vaimon Jurvasta kotoisin olleen Wilhelmiina Pukkilan äiti oli
Vöyrin ruotsalaisia ja siltä jäljiltä tytärkin osasi ruotsia. Laurilan emäntä kulki
usein kaksin hevosin joku toinen apulaisena Vöyrillä ja Munsalassa jopa vielä kauempana
Kokkolaa myöten ja sai kärryt hyvin kaupaksi."
(Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:1981)

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Kurpanseppien pajakumpu on Rikhard Laurilan Laholan naapurissa.
Vanha Laurila on nykyinen Luomala. Laholan tilan naapurissa.
Laholan tilan Rikhard Laurila osti Lahola nimiseltä mieheltä.
Torpparien aika päättyi. "Torpparilaki" tuli vuonna 1918.
Monet käden taitajat hankkivat talot ja pellot ja monet käden taitajat olivat 
vanhemmilla päivillään maanviljelijöitä kun kärrymarkkinat loppuivat 1950 luvulla.

Juha I Laurila senior 1821-1905  Noppalainen pussikärry.
Kärryn teerenpyrstö merkki on samanmuotinen kuin Etelä-Pohjanmaan Maakuntamuseon 1870 luvun seniorin takomassa
Turkulaasmallissa. Tämä kuvan pussiperä on 1800 luvun lopulta.
Pussikärryn perä on pyöreä.
Pussikärryyn voi heittää heinäsäkin hevosen evääksi.

(Kuva:Jari Laurila:2013)

-------------------------------------------------------------------------------------

Laurila "nuorempi"

Juha Juhanpoika Laurila

(1862-1937)

-Nopankylän-  >Suomen suurimman 

hevosajokalu-

käsikotiteollisuuden tuotteliain 

kärryseppä.

"Kurpanseppä Laurila nuorempi raudoitti

kärryjä enemmän kuin kukaan

 koko Nopankylässä. 
Hyvinä vuosina sadat kärryt ja

lisäksi70-80 kirkkorekeä"

(Suomen historian professori:Pentti.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita. 
Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981)

Laurilan pajan valkjärveläinen Isonkyrön kotiseutumuseossa.
Kurpansepän tavaramerkki Teerenpyrstö astinpellin alla.

"Sepistä puhuttaessa on ensiksi mainittava Laurilan suku, 
jonka kantaisä Juha Mikinpoika Laurila eli Laurila vanhempi
oli syntynyt Kurikassa 1821 ja kuoli Nopalla 1905.
Hän oli lähtöisin Kurikan Polvenkylästä ja
sepän ammatin hänen kerrotaan Kauhajoella.
Nopankylään hän muutti jo 1840 luvulla.
Laurila asui Taloselan virkatalolle kuuluvassa
Kurpan torpassa minkä vuoksi häntä sanottiin
"Kurpan sepäksi" ja erotukseksi pojastaan
"Vanhaksi Kurpaksi. Hän teki kaikkia sepän
töitä ja raudoitti vanhemmalla iällään ajokaluja.
Kurpan seppä oli nopeudestaan hyvin kuuluisa."
(Pentti.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Kurikka-paino:1981)
"Laurilain kantaisän jälkeläiset olivat koko Ilmajoen tuotteliaimmat kärrysepät."
(A.Alanen.Ilmajoen.Historia.1809.jälkeen:Vaasan.Kirjapaino:1953)

Juha Laurila nuoremman turkulaanen 
kahdella penkillä.
Laurila nuorempi teki paljon turkulaasta mallia.
(Kärry tuli vastaan Tervajoella 2013)
(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Kuvassa on Laurila vanhemman- ja Laurila nuoremman
Kurpan torpan pajan rauniokumpu. (Kuva:Jari.Laurila:2014)

Laurilan seppien tanskanmalli

(Kuva:Martti.Lahti:Matesla.fi)

Laurilan - kurpanseppien koulukunnan väkeä;

Otto Laurila oli erittäin taitava kärryseppä, hän muutti Jurvaan 1933. Asutti Järvimäen tilaa Jurvan maantien varrella.

Jaakko Laurila eli Pankin Jaakko oli veljesten setä ja muutti Jurvaan 1924, hän raudoitti ajokaluja
Iisakki Mikinpoka Hautamäki oli Juha Laurila vanhemman vävy. Hän oli Ilmajokista juurta parhaasta päästä kyläseppä ja kärrynikkari.

Eino Hautamäki oli Iisakin  vanhin poika ja hän nikkaroi kärrynpyöriä ja rekiä.

Juha Hautamäki eli Hongiston Jussi, oli Iisakin toinen poika ja etevä kyläseppä, joka myös raudoitti ajokaluja.

Arvo Hautamäki Arvo oli oikea kärryseppä, teki paljon ajokaluja ja jatkoi tätä työtä viimeisenä kaikista Nopankylän ajokalu-sepistä. Nopankylän ajokaluhistoria alkoi 1840 -ja päättyi Laurilan sukuun -Arvo Hautamäkeen 1960.

Lauri Hautamäki oli Iisakin neljäs poika, hän sorvasi kappoja ja teki kärrynpyöriä.

Mikko Laiteenmäki oli nuoremman Laurilan vävy ja kotoisin Huissilta. Meni 25- vuotiaana sepänoppiin Laurilalle, oli sällinä seitsemän vuotta ja tuli isäntänsä vävyksi. Muutti Laiteenmäkeen Koskenristille ja raudoitti Noppalaisten ajokaluja alkuaikoina.

Antti Pentinkorpi oli Laurila nuoremman sällinä neljä vuotta, asui Huissilla Pentinkorvessa ja raudoitti Noppalaisten kärryjä.

Juha ja Mikki Noppa olivat kuuromykkiä veljeksiä ja Laurilan entisiä sällejä. Raudoittivat paljon ja tekivät kumpikin erinomaisen hyvää ja komeaa työtä. Kumpikin muutti Kurikkaan 1920.

Nopankylän kuuluisimpia seppiä oli Kurpan sepät. Juha Laurila vanhempi (s.1821) oli kotoisin Kurikan Polvenkylästä ja 1840 asettui Nopankylään. Taitonsa hänen sanotaan oppineen Kauhajoella. Nuorempi Juha Laurila (s.1862) oli hyvin nopea seppä, ahkera ja "klippari" työssään. Rikhard Laurila  (s.1889) kätevä kärryseppä ja maatilan isäntä. Mustalaaskärryt erikois-pehemoosella saksilinjaari-jousituksella oli Rikhard Laurilan taidon näyte.
"Laholan Riku" kalkutteli Laholan mäellä Laholalta ostamallaan maatilalla.

Eino Kammi-Rahnasto oli Laurilan sälli ja Rikhard Laurilan vaimon veli. Sekä rauta- että nikkarihommat onnistuivat.
Uuno Laurila (1900-1965) takoi Kurpan torpan pajassa kunnes lähti Amerikkaan. Uuno palasi Amerikasta 1935 ja muutti Jurvaan. Jurvassa Uunon veli Otto ja Uunon setä Jaakko takoivat kärrymies-uraa. Uuno pelkäsi viinapullon pirua uskovaisena miehenä.

Kurpanseppien- Laurilan tanskanmalli/

"tuuloksenmalli" Vuosimalli 1900.



Tämä on arkisempi kärry ja kirkkokiesit sitten erikseen.
Taloissa oli useita ajokaluja.

(Kuva:Martti Lahti:Matesla.fi)

Kurpan torpan seppiä, Lauriloita, isiä ja poikia eli 1800-1900 vaihteessa 
kolme sukupolvea yhtä aikaa ja työskentelivät tässä.
Juha Laurila vanhempi, Juha Laurila nuorempi, Rikhard ja Otto Laurila poikasina.
Laurila nuorempi teki paljon turusta tuotua kärrymallia "turkulaasta."
Rikhard Laurila osti Lahola nimiseltä mieheltä maatilan ja rakensi sinne pajan.

Juha III Rikhard Laurila

 (1889-1968)

Laholan maatilallaan pajassaan seppänä
 ja talonsa isäntänä maanviljelijänä
(Kirjoittajan isoisä)


Neljännen sukupolven seppä Rikhard Laurila 1889-1968; Viimeinen ”Kurpanseppä;”
Rikhard Laurila 1889-1968 oli yksi Nopankylän maineikkaimmista sepistä. Rikhard Laurila oli isänsä Juha Laurila nuoremman (1862-1937) sällinä opissa jo alle kymmenen vuotiaana. Avioiduttuaan Lyyli Elviira Kammin 1891-1940 kanssa seppä osti ”Lahola” nimisen talon isänsä pajan vierestä, ja rakensi tilalleen oman pajan. Oman talon osto vaati torppariajan jälkeen raatamista, ja hyvää kärrysepän mainetta. Lahola-tilansa vuoksi seppää nimitettiin ”Laholan Rikun” lisäksi ”Laholan sepäksi.” Rikhard kertoi itsensä ”neljännen sukupolven sepäksi.” Rikhard Laurilan ajokalutuotanto oli noin sata hevosajoneuvoa vuosittain. Kurpansepät erikoistuivat ajokalujen raudoituksiin. Kaikki kyläsepänkin työ sujui. Rikhard Laurila tiesi hevosajoneuvokaupan hiipuvan. Viimeinen Kurpanseppä ryhtyi kehittämään elinkeinonaan myös maanviljelyä ja karjan kasvatusta. Kotieläimiä alettiin kasvattamaan, ja maata raivattiin viljelelyyn. Riku tunnettiin vaativiempienkin ajokalujen ostajien piireissä ”Vinopuikkoosista” kärryistään. Kaikkiin kärryihinsä kurpanseppä takoi suuritöiset ristilinjaarijousitukset. Ristilinjaarijouset antoivat hyvin tasaisen kyydin. Romaaniheimon ajokaluiksi vinopuikkoosia valmistui silloin kun kärryyn laitettiin kaikkein pienin pyöräkoko. Romaaniheimolle piti olla myös mahdollisimman kirkkaat värit. Rikhard Laurila Merkitsi ajokalunsa hyvin isoisältään Juha Laurila vanhemmalta (1821-1905) suvun perintönä saadulla teerenpyrstö sepän-merkillä. Teerenpyrstö sepän merkkinsä Laurilat takoivat kärryn astinrautaan. Kun uusia kärrymalleja alkoi tulla 1910 Rikhard Laurila takoi raudasta, tai leikkasi pellistä teerenpyrstö merkin kärryn etupaneeliin. Rikhard Laurila oli ainoa seppä joka merkitsi myös rekensä. Hän poltti signeerauksensa reen pohjan kuusipuuhun näkyvästi. Sodan jälkeen Rikhard Laurila käytti myös alumiinilaattaa kärryissään ja rekimalleissaan. Seppä löi taltalla alumiinilaattaan ”R.LAURILA.K:KORVA” tekstin. Rikhard Laurilan toinen puoliso oli Hilja os. Noppa (1907-1981.) Nopan perhe oli maineikas Nopankyläläinen ajokalujen rakentajien perhe. Nopan perhettä oli Laurilassa sälleinä. Lyyli Laurilan veli Eero Kammi-Rahnasto oli Laurilan opissa ja osasi seppä- ja nikkaritaidot. Rikhard ja Lyyli Laurilan lapset; Toini, Pentti, Juho Jussi, Eeva ja Olavi.








- Kurpanseppä Rikhard Laurila raudoitti parhaina vuosina sadat ajopelit.
Hän oli myöhemmin myös maanviljelijä. Maanviljely muodostui 
torppariajan jälkeen myös tärkeäksi. 

Rikhard Laurila seurasi isiään, hän pääsi irti torpparien ajasta ja osti 
oman maatilan Lahola nimiseltä mieheltä. 
Laholan tila oli sitten maanviljelystila navettoineen. 
Rikhard Laurila teki pajassaan 100 kärryä vuosittain hyvinä aikoina
niin kauan kunnes kärrymarkkinat joka sepän kohdalla loppuivat. 
Torpparien aika päättyi 1918 ja moni seppä sai kärrytuloilla oman maatilan.
Kuplavolkkarien aika vei kärryseppien markkinat.

 "Juha Rikhard Riku Laurila, Taulusta 9, (isä Juha Laurila), seppä, s. 6.1.1889 Ilmajoki, k. 11.11.1968 Ilmajoki. Juha Juhanpoika Laurilan Juho Rikhard eli Riku Laurila on kenties kuuluisin Nopankylän sepistä. Rikhard Laurilaa kutsuttiin kyläisten keskuudessa "Laholan Rikuksi tai "Laholan sepäksi", sillä mentyään naimisiin hän osti Laholan tilan ja rakensi sinne oman pajansa. Hän valmisti ja myi kärryjä ja rekiä ympäri maakuntaa."Vinopuikkooset" niin sanotut mustalaiskärryt olivat mestarinäyte, joista Laholan Riku erityisesti tunnettiin vaativienkin ostajien piirissä. Ristilinjaarit, eli kärryjen jouset olivat suuritöiset, mutta antoivat tasaisen kyydin ja näitä Riku teki kaikkiin valmistamiinsa kärryihin."

Juha III Rikhard Laurila pajassaan. Vuosi 1963.

Rikhard Laurila kuoli pajaansa "sydänhalavauksehen" 1968.
Kuolinpäivä oli marraskuussa poikansa Olavin syntymäpäivänä.
Kärrymarkkinat loppuivat 1950 luvulla.
Rikhard Laurila ei päästänyt ahjoaan kylmäksi.

Rikhard Laurila astelee pajastaan "Laholanmäellä" 
sällinsä kanssa vuonna 1966.
Kuvassa pussiperä muunnos turkulaasmallista.

-Lyhytelokuvassa 
seppämestari Rikhard Laurila
(1889-1968)
näyttää miten irronnut vanne 
ahjohitsataan kärryn
pyörään kiinni;

-Katso vuonna 1966-1967 
SM-palkittu lyhytfilmi aidosta
sepän pajasta 
aidoissa hommissa;
Klikkaa filmi täältä: >>> http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=BABMv_Kw0To#t=0 Rikhard Laurila ahjohitsaa vanteen. Hevoskärryn vannerikon korjaus malliksi

-"Muuten Jari, -Paa korvan taa, 

Riku opettaa näin "haudan tuolta puolen vieläkin, miten vanne 
katkaistaan, halkaistaan kahtia ja liitetään ahjohitsaamalla yhteen. 
Hitsauksessa hän käyttää booria, toinen mitä käytettiin oli 
kvartsihiekka. Lopuksi miten rauta laajenee kun sitä kuumentaa ja nyt 
vanne saadaan pyörän päälle, justeerattua ja kutistettua paikalleen.
Riku päsmäröi ja juoksutti sälliä kun itse oli 
kiireinen mies eikä meinannut paikallaan pysyä. "-Sitä samaa vilkkautta minkä 
soot myös perinyt kuten Kammin rouva sanoi.
Talon sisältä piti 
juoksemalla hakea lisää paperia jotta valakea syttyy kunnolla. 
Mestari  seurasi vierestä, pisti tupakaksi ja juoksutti sälliä. 
- "Heitänny sitä  vettä vähän sinne tänne ympäriinsä jottei koko markki syty palamaan". 
Isäntä oli Talvitien Vilho ja hevonenkin oli hänen. Kuvaamisessa eniten 
meni aikaa vanteen pois saamiseen ajaessa, ei meinannut irroota millään 
ja sitä kuvattiin moneen kertaan. Heidän pihaltaan Vilho lähti ajamaan 
ja ne ravihevoset jotka juoksee välillä, tarkoittaa sitä että isännällä 
oli kiire raveihin ja kova hosu päällä kun vanne yllättäen irtosi."
(Toimitti:Martti.Lahti:2013)

Klikkaa filmi täällä: Kopioi linkki Youtube: hakukoneeseen:

>>> http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=BABMv_Kw0To#t=0 Rikhard Laurila ahjohitsaa vanteen. Hevoskärryn vannerikon korjaus malliksi

(Rikhard Laurilan kolme 1920 luvulla syntynyttä poikaa, -sivun kirjoittajan isä Olavi, Pentti ja Juho Laurila olivat isänsä apuna kaikissa seppä-maatilan töissä, -pajassa sälleinä jokainen naimisiin menoonsa saakka 1940-1950 lukujen taitteeseen jolloin pajasta väistyttiin autojen tieltä. 

Yksikään veljeksistä ei ollut ajokaluseppä, eikä yksikään veljes-sarjasta ollut toinen toistansa kummempi seppä. 

Mutta jokainen veljeksistä sai tiedot ja taidot mitä seppä-maatilalla osattiin. 

-Jokainen veljeksistä ryhtyi muihin ammetteihin naimisiin mennessään kuin maatiais-ajokalusepän uralle)

Rikhard Laurilan Laholasta avautui hulppeat pohjalaismaisemat.
Tila ostettiin Lahola nimiseltä mieheltä vuosisadan alussa kärrytuloilla.
Laholassa komiat isoot piharakennukset ja keskikokoinen pohjalainen maalaistalo.

(Kuva:Jari.Laurila:2012)

Kurpanseppä Rikhard Laurila 1966.
Vannehommissa.


Rikhard Laurilan "mustalaasmalli;"
"Vinopuikkooset" niin sanotut mustalaiskärryt olivat mestarinäyte, joista Laholan Riku erityisesti tunnettiin vaativienkin ostajien piirissä. Ristilinjaarit, eli kärryjen jouset olivat suuritöiset, mutta antoivat tasaisen kyydin ja näitä Riku teki kaikkiin valmistamiinsa kärryihin."

Laurilan -kurpanseppien "mustalaasmalli"

Tummille romaanimiehille piti olla

kirkkaita värejä. Kärryihin tehtiin pienemmät pyörät että

hevoonen näyttäisi isoommalta.

Tästä Turkulaasesta on takapenkki poistettu.

Tavaralle saatiin näin kuljetustilaa.

Kärryssä on omistajan mukaan ollut pienemmät pyörät,

 ja kärry oli uutena myyty romaaniperheelle.

Nykyinen omistaja (M.Toivonen.2013) on vaihtanut pyörät sellaisiin jotka eivät kärryyn kuulu,
ja poistanut takapenkin. Työkärryinä sitten käytetty.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)


Rikhard Laurilan "mustalaasmalli;"
Riku saattoi tehdä romaaniperheen- romaani nuoren miehen kärryn niistä kaikista kärrymalleista mitä hän tavallisesti raudoitti
mutta romaaniheimolle tehtiin aina pienet pyörät että hevoonen näyttääs isoommalta
ja tummille maalattiin aina kirkkaat värit. 
Riku teki "mustalaasmalliinsa tavallista paremmat ristilinjaari-jouset että kyyti oli pehemoonen.



Rikhard Laurilan (1889-1968) "mustalaasmalli" turkulaasmuunnos saksilinjaari-jousituksella.
Sepän pojanpoika Jari Laurila kuvassa.

Tämä on Rikhard Laurilan teerenpyrstön  muoto. 

Riku taivutti pyrstön umpeen kun Rikun isä Laurila nuorempi jätti pyrstön hiukan auki.

Mutta näin ei aina ole välttämättä aina ollut.

Rikhard Laurilan "mustalaasmalli"

(Kuva:Jari Laurila:2014)

Rikhard Laurilan vääränenä-lankkuperä- mallinen reki.

Rikhard Laurilan (1889-1968) reen pohjan signeeraus. (kuva:pojanpoika:Jari.Laurila:2014)

Sepät eivät merkinneet ajokalujaan. Kärryistä voi löytyä joskus heikko ”puumerkki.” Rekiä sepät eivät koskaan merkinneet. Vain Laurilan suku merkitsi ajokalunsa hyvin 1870 luvun alusta saakka Laurila vanhemman käyttöön ottamalla teerenpyrstö-merkillään. Rikhard Laurila oli ainoa seppä joka merkkasi rekensäkin hyvin. Maamiesseuran kokouksessa on

kerran keskusteltu jos Ilmajoen sepille otettaisiin käyttöön yhteinen seppä-merkki. Päätöstä yhteisestä seppien merkistä ei ole koskaan tehty. Ilmajoen seppien yhteistä merkkiä ole koskaan nähty, ja kärryt ovat siksi merkitsemättä. Sepän nimikirjaimet löytyvät joskus heikosti merkittynä. Ajokalut myytiin aina sepän nimissä. Ajokalun markkinointi oli sepän huoli. Ajokalun tekijää ei löydy kärryistä eikä reistä tavallisesti Laurilan sukua lukuunottamatta. Laurilain kantaisältään perimä sepänmerkki oli Laurilan suvun käytössä kolmen sukupolven ajan.

Rikhard Laurilan valkjärveläinen malli
-"Kärryjen vierellä on Reima Kuusisto, joka kuuluu Kuusiston 
kärrynikkarien sukuun ja hän oli myös itsekin taitava puuseppä tehden 
huonekaluja nuorena".

(Kuva:Martti.Lahti)

Rikhard Laurilan ahjosta on jäljellä kasa tiiliä,  
muutama lahonnut laudanpätkä ja pajan porraskivi.
(Kuva:pojanpoika:Jari.Laurila:2013)

Jälkipolvi ei voinut ylläpitää museopajaa tilalla ja paja oli ensin ulkovarasto 

ja paja hävitettiin 1970-1980 luvun vaihteessa. 

Rikhard Laurilan valkjärveläinen malli.
Kärry odottaa entisöintiä.
Valkjärveläistä mallia Riku teki paljon.
Kuva:pojanpoika:Jari Laurila:2013)

Työtä riitti ja isien perinne jatkui- töiltä ei maltettu nukkua. 
Torkahdettiin usein ja 4 tunnin yöunia kovalla tuvalla tuvan penkillä vaatteet päällä.


Rikun siskon tyttären Anjan muistelma;
"Kun  Riku oli tullut Laiteenmäkeen, niin ensitöikseen oli katsonut 
onko pikkulasin akkunalla 
olevassa pullossa lamppupirtua ja ottanut siitä ryypyn ja jos oli tyhjä, 
niin sitten joku hakemaan kaupasta uutta." (A.Koivuluoma:2013)

Valkjärveläinen odottaa entisöintiä.
Sotien jälkeen Riku rekisteröi tavaramerkin: 
Teerenpyrstön ja sotien jälkeisissä kärryissä 
voi löytää metallilaatan jossa lukee: 
"R. Laurila, Koskenkorva"



Rikhard Laurilan tanskanmalli

Tässä mallissa näkee ettei teerenpyrstö kärryn rapakaaren vuoksi ollut

mahdollinen astinraudassa.

Riku leikki teerenpyrstöllä ettei suvun takuutyön merkille ollut vakiopaikkaa, mutta edelleen teerenpyrstö löytyi astiraudasta, etusärmistä -näistä yhtä aikaa tai erikseen- ja Riku sotien jälkeen merkitsi kärrynsä lisäksi laatalla jossa luku "R.Laurila.Koskenkorva" mutta silti teerenpyrstö löytyi astinraudasta tai /ja etusärmistä.

(Kuva:Jari Laurila:2014)

Rikhard Laurilan tansakanmalli

(Kuva:Jari Laurila:2014)

Tässä kuvassa Tuuloksen Tanskanmalli. Kuvattu Lohjan seutuvilla;

Tuuloksen Tanskanmalli vertailun vuoksi. 

Tanskanmalli tuli Noppaan Tuuloksen kautta. (Kuva:JariLaurila:2014)

Rikhard Laurilan pajan ruuvipenkki ja alasin. 
> Katso miten kulunut alasin, ja huomioi ruuvipenkin teerenpyrstö!
Rikun isoisä otti teerenpyrstön käyttöön 1870 luvulla työnsä tunnus- takuumerkiksi.

()Rikhard Laurilan valkjärveläinen 
ja Rikun pojanpoika Jari Laurila 2013.

Sodan jälkeen Riku käytti myös tällaista alumiinista metallilaattaa, mutta takoi edelleen

teerenpyrstön astinrautaan, ja jos rapakaari oli tiellä Riku laittoi teerenpyrstön kärryn etupaneeliin. Rekien pohjaan Riku poltti suurikokoisen signeerauksen.

Rikhard Laurila merkkasi "Koskenkorvan" Nopankylän sijasta. Alunperinhän alue oli Nenättömänkylää, sitten 1755 isojaon jälkeen Kokkolankylää ja 1922 jälkeen "yläpää" muuttui Koskenkorvaksi kun valtion rautatiet nimitti aseman Koskenkorvan talon mukaan ja jolta maat oli aseman paikaksi ostettu... tai lunastettu.

Kärryseppämestari Rikhard Laurilan-ja ensimmäisen vaimon Lyylin os. Kammi hauta.

- Paikallinen sanomalehti. Lokakuu 1963. 

Rikhard Laurila pajassaan haastateltavana. 

Olen kirjoittanut jutun sanasta sanaan alle uudelleen että näkisi lukea;

Ajokaluraudoittajien ammattikunta häviämässä:

 "Ajellessamme äskettäin Nopankylässä, ohitimme sattumalta pajan, jonka oviaukko huokui mustana harmaaseen syyspäivään muodostaen siten kuin raskaat kehykset iloiselle ahjolle, joka häälyi tumman oviaukon kautta kulkijan silmään. Pysähdyimme ja kävimme sisään ja tavoitimme alasimen takaa miehen jonka taitavissa käsissä on rauta taipunut jo kuudenkymmenen vuoden ajan ja taipuu edelleen, vaikka miehellä on ikää jo seitsemänkymmentäviisi vuotta. Tämä takoja on Rikhard Laurila nimeltään ja taidoiltaan.

-          Yhäkö rauta taipuu? kysäisimme.

-          - Noo, taipuuhan se, sillä mihinkä ihminen tavoistaan ja taidoistaan…. Mutta nuorempia tässä tarvittaisiin, ettei tällaisen ikämiehen tarvittisi sanoa että minä se seppä olen. Mutta niinpä vain on että minuun se meidänkin kohdalla suvussa ammatti loppuu. Olen raudantakoja neljännessä sukupolvessa ja samalla viimeinen. Pojista on tullut muiden ammattien miehiä ja pojanpojista ei vielä tiedä, mitä heistä tulee, mutta epäilen ettei ainakaan seppiä. Mutta lienee niin ettei sepille ole enää suuremmiten töitäkään. Konetyö korvaa maaseppien taidon. Ja se pääartikkeli, jota noppalaiset sepät aikoinaan takoivat, on myös häipymässä näyttämöltä niin kuin sepät itsekin. Tarkoitan nimittäin ajokaluja, rekiä ja kärryjä, joiden raudoituksessa noppalaiset olivat maailman kuuluja. Ja tuskin on maassamme kolkkaa jossa ei olisi noppalaiset kärrynvanteet maantien rautaa rouhentaneet ja tuskin on metsätietä tai järvenselkää, jota ei olisi talviaikaan noppalaiset jalakset pyyhkineet.  Mutta se aika on ollutta ja taakse jäänyttä. Muistoina on vielä niiltä päiviltä tummunut paja ja sen alasimen vieressä ikäkulu seppä, joka takoo rautaa enemmänkin takomisen tottumuksesta kuin työn tarpeesta. Mutta enpä tahdo tällä väittää että nykyinen aika olisi huonompaa kuin ennen. Ei toki, vaan tahdon paremminkin todeta, että kehitys on vienyt meitä kaikkia myönteisesti eteenpäin, sillä eipä se sepän ammattikaan ole mikään kullanvuolijan ammatti ollut. Jos aikoi palkoille päästä, niin oli sitä tehtävä joskus puolitoistakin kellonympärystää yhteen mittaan. Muistan kerrankin kun teimme velimieheni kanssa viikossa yhdeksät ajelurattaat. Nyt voi kyllä joku sanoa että etköhän muista väärin. Mutta totta se on. On vain huomattava että päivämme olivat lähes kaksikymmentuntisia. Vuoteeseen ei riisuttu koko aikana. Mitä torkahdettiin tehtiin se vaatteet päällä ja tuvan penkillä loikoen. Olimme näet niin uupuneita, että jos paneuduimme kunnolla vuoteeseen nukkumaan, niin emme olisi suinkaan heränneet aikanaan jatkamaan.

-          Kuinka nuorena perehdyitte ammattiin ?

-          - Sitä en tarkoin muista mutta kovin iäkäs en ollut, ehkä siinä kymmenvuotias tai allekin hiukan, sillä muistan että ryhtyessäni päällelyöjäksi olin niin pieni, etten ylettynyt alasimelle lyödä ellei allani ollut jonkinlaista laatikkoa jalkojeni jatkoksi. Tuosta muistikuvastani päättäen en ollut siis vanhan vanha enkä suuren suuri, mutta siitä se kai ammatti alkoi. Ja mielestäni ja ammatin raskaudesta huolimatta, hyvä ammatti alkoikin. Olen viihtynyt sen parissa hyvin ja se on tuonut perheelleni sen tarvittavan leivän jatkeen aina viime vuosille saakka.

-          Kun tiedustelimme kuinka monet ajelurattaat ja reet hän oli raudoittanut, naurahti hän ja sanoi:

-          - Se on oikeastaan mahdotonta tietää, sillä eipä niistä ole tullut lukua pidettyä, mutta melkoinen määrähän niitä on, sillä muistan sellaisiakin vuosia, jolloin olen pannut rautoihin sadatkin ajopelit. Kaikkina vuosina ei tietenkään ollut näin, mutta joinakin kyllä, että jos ne kaikki perättäin aseteltaisiin, niin tulisihan siitä kymmenien kilometrien karavaani.

-          - Mutta kuten mainitsin, korvaavat koneet nykyisin takojan taidon, joten tuollaisia lukuja on turhaa mainita ja muistella, sillä eihän niistä ole rinnastuskohteiksi silloin, kun puhutaan tekniikan saavutuksista. Mutta kuitenkin tulipahan kerrotuksi , sillä sen verran toki olen ylpeä sen ammattikunnan puolesta, joka on hiljaa väistymässä koneitten voittokulun alta menneeseen aikaan."

(Paikallinen sanomalehti:1963)

Rikhard Laurilan tekemä nostotyökalu.





Rikhard Laurilan turkulaanen

Rikhard Laurila (1889-1968) on takonut lukemattomia turkulaasia.
Eniten turkulaasia teki Rikun isä Laurila nuorempi (1862-1937)
Riku teki vuodesta 1910 enemmän muita malleja jotka olivat suoraviivaisempia
ja 1910 lähtien Riku laittoi teerenpyrstöä kärryn etusärmiin.
Rikun teerenpyrstön tunnistaa pyrstön muodosta. Kurpansepillä oli persoonallinen ero
kurpanseppien työn takuumerkin muodoissa.

Rikhard Laurilan vääränenä-flankkuperä- mallinen reki;
Sää on tehnyt rekeen pahoja vaurioita.

Juha Laurila II "nuoremman" toinen poika Otto Laurila (1897-1969) muutti Nopasta Jurvaan Jurvalaaseksi kärrysepäksi.
Otto Laurilan setä Jaakko Juhanpoika Laurila muutti myös
Nopasta Jurvalaaseksi kärrysepäksi.

Tässä alkuperäinen kuva.
Otto Laurila. Seppä.
Laurila nuoremman poika.
Pöydällä istuu Otto Laurilan poika.
(Kuvan omistaa Anja Laiteenmäki)

Jurvan museossa kurpansepän kärryt. (Kuva:Jari Laurila:2014)

Jurvan museon kärrynTeerenpyrstö on persoonallinen. Poikkeaa Rikhard Laurilan mallista. Saattaa hyvinkin olla -on ilmeisesti Otto Laurilan tekoa. (Kuva:Jari Laurila:2014)

Juha Laurila nuoremman (1862-1937) koulukuntaa;

Antti Pentinkorpi
Antti oli kotoisin Nopan Rajalasta. Hän palveli neljä vuotta Laurilan sällinä. Sitten
hän asui Huissin Pentinkorvessa, mutta raudoitti siellä paljon Nopankyläisiä ajokaluja.

Juha (Jussi) Heikki Noppa (s.1874) 
ja
Mikki Noppa (s.1877)
Juha ja Mikki olivat kuuromykkiä seppäveljeksiä. Veljekset raudoittivat paljon
ajokaluja ja työ oli komiaa ja hyvää. Mikki asui Laholan luona.

Mikko Laiteenmäki (1875-1960)

Mikko Mikonpoika Laiteenmäki. 

(1875-1960)

"Nuoremman (s.1862) Juha Laurilan vävy oli Mikko Laiteenmäki, 
alkuaan Mansikka joka oli kotoisin Huissin 
kylästä. Hän meni viidenkolmatta vuoden ikäisenä sepän oppiin Laurilalle, 
palveli hänen sällinään seitsemän vuotta ja tuli vihdoin isäntänsä vävyksi. 
Mikko muutti Huissin Koskenristille
mutta raudoitti siellä asuessaan 
Nopan nikkarien tekemiä ajokaluja."

(P.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita)

(kuvan omistaa Anja Laiteenmäki)Mikko Laiteenmäen 

pajan alasin. (kuva:Jari.Laurila:2013)

Mikko Laiteenmäen pajan työkaluja.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Koivuluoman torpan paja. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Valloniseppien jälkeläiset Herralan mailla torpparerina ja seppinä;
- Ilmajoen Huissilla Koivuojan/ Koivuluoman torpan plassilla on paja. Pajan todennäköinen tekijä on Koivuojan vävy Johan Dunder s.1783 (myöhemmin Koivuluoma) -Ruotsin Fällingsbron Bruukista Suomeen tulleen valloniseppien jälkeläinen. Sepänopin ovat saaneet myös pojat Juha s.1807 ja Kustaa s.1810, sekä Kustaa Koivuluoman vävyksi tullut Jonas Erikinpoika Åberg s.1833, myöhemmin Koivuluoma. Jonaksen isä Erik on syntynyt Uumajassa ja Kimon kautta tuli Orisbergiin ruukkiin sepäksi. Myös Erikin äidin suku polveutuu vallonisepistä. (Toimitti:Antero Koivuluoma:2015)
Mikko Laiteenmäki oli Laurila nuoremman opissa sällinä useita vuosia ja tuli Laurila nuoremman vävyksi.

Huissinkylän ajokalu-seppiä;
Ilmajoen huissinkylän jokainen ajokalujen raudoittaja oli ensin Nopankylässä sälleinä opissa. Sitten Huissin sepät raudoittivat Nopankylän ajokalujen puita.
Mikko Laiteenmäki, Antti Pentinkorpi, Arvo Huhtamäki, Matti Hautaniemi, Jaakko Kangas, Jussi Kangas, Jaakko Kataja, Johannes Juho Iikkoo Saarenpää ja Yrjö Saarenpää olivat kaikki ajokaluja raudoittavia/ valmistavia seppiä. Saarenpässä valmistettiin työkärryjä ja sekä puusepän että rautasepän työt onnistuivat. Kärrynpyörätkin tehtiin Saarenpäässä itse.

Piikkilava. (Kuva:JariLauila:2016)

Hermanni Juhanpoika Hautamäki eli Teemu 
(1844-1895)

"Nopan Rehuperällä asui Hermanni Juhanpoika Hautamäki eli Teemu
(1844-1895) talollinen ja puuseppä, joka teki tosin etupäässä isoja
puuastioita mutta myös ajokalujen puita, tekipä vähinsä sepänkin töitä. 
(Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:1981)

Hermanni Teemun pihassa noppalainen vinopuikkoonen viistoperä pollen perässä.
(Kuva:Martti.Lahti)

(kuva:Jari.Laurila:2013)

Hermanni Teemu (1874-1960)
"Hermanni Juhanpoika Hautamäen- Teemu,  -poika talollinen Hermanni Teemu, virallisesti Teemu-Torala
(1874-1960) teki paljon ajokaluja; hän valmisti itse sekä puuosat että raudoituksen,
vieläpä ajoittain maalasikin itse kärrynsä ja rekensä. Hänkin taisi kärrymiehen
ammatin erinomaisen hyvin vaikka teki joskus nopeanlaisesti.
Hermannin pojista neljä teki myös kärrysepän ja nikkarin töitä."

(P.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita)

-)Hermannilla ja jälkeläisillä oli virallisesti nimenä Teemu-Torala, vaikka käytettiin Teemua ja myös maatiloihin liittyen Laitila-Teemua,  ja Hautamäki-Teemua. Martti (1994-1994) ja jälkipolvi otti pelkän Teemun käyttöön 1969. 

Veljekset Eino, Iisakki, Jaakko ja Martti olivat jokainen sepänsieluisia ihmisiä, joiden elämään hevosajokalujen jälkeen kuuluivat elinkeinot pajassa autojen parissa.

Lautakoija malli Hermanni Teemu, 
kärry on lautakoijasta 
poikkeuksellinen sillä siinä on isot lokasuojat, joita niissä ei 
tavannut olla. -Yhdistetty työ- ja kirkkokärry joka muistuttaa Tuuloksen 
mallia.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Hermanni Teemun lautakoija mallinen kärry. (Kuva:Martti.Lahti)

Martti Hermanninpoika Teemun (1918-1994) pienoismalli.

Monet kärrymiehet harrastivat syytinkipäivillään pienoismallien tekoa.

Martti Hermanninpoika Teemun (1918-1994) pienoismalli.

"Ahajos poltettihin ennen aikaan sysiä mutta 1900 luvun puolella
sysien kilpailijaksi tuli kivihiilet. Nopankylän ensimmäiset
kivihiilet lienee tuonut Hermanni Teemu 1910 tienoilla.
Silloin sattui olemaan kova puute sysistä ja niin Teemu
osti hehdon kivihiiliä kolmella ja puolella markalla. Ne eivät kuitenkaan
tahtoneet palaa tavallisessa ahjossa vaikka palkehilla olisi kuinka
lietsonut, että niiden seassa piti polttaa turvetta ja monenlaista törkyä."
(Virrankoski)

Kärryt myytiin Vaasan, Kyröön ja Kristiinankaupungin markkinoilla.

Juha Laurila nuoremman Jurvasta kotoisin olevan Vilhelmiina vaimon äiti oli Vöyriläisiä 
ja  Vilhelmiina tytär puhui ruotsia.
Vaimo kulki kärrykaravaanin ja apumiehen kanssa 

kärrykaupoilla ruotsin kielisellä Österbotten- Pohjanmaalla.

Juha Laurila vei kärryjään itse maakuntaan 

yhtenä aikana viisitoista kesää perättäin etupäässä Lapuan joen pitäjiin.

Kärrykauppias Kananoja lähetti Seinäjoelta rautateitse noppalaisia kärryjä

 yhtenä aikana 200-250 kpl vuosittain josta 

suuri osa Laurilan raudoittamia.

Suomen ensimmäinen Osuuskauppa:

Nopankylän, Huissin, ja Jurvan Osuuskaupat ovat syntyneet hyvin samoihin aikoihin.
Osuuskaupan syntyyn kylälle ei ollut syynä rautaostoksien keskittäminen, vaan viljakauppa.
Syömäviljaa ostettiin muualta. Nälkä pakotti yhteistoimintaan ja ostoksien keskittämiseen.
Rahtikustannukset harmittivat. Torppari Rintamäki sanoi:"Meillä oli täällä Nopankylässä vuosina
1897-98 kova aika. Paikkakunnan väki oli vähävaraista ja peltojen sadot olivat pienet, että maanviljelijätkin
elivät suuren osan vuotta ostoviljan varassa puhumattakaan käsityöläisistä
jotka joutuivat ostamaan kaiken vuotta ulkomaista viljaa syömäviljakseen."
Torpparin Vaasalainen sisar kertoi jauhojen todelliset hinnat tukkukaupassa.
Kun jauhojen hintoja vertailtiin, päätettiin muodostaa ostoyhtymä.
Osuuskauppa perustettiin, kuten Rantoja kertoo Rehulan talon peräkamariin
maaliskuun 15 päivänä 1898.
Vain kaikkein tarpeellisimpia tavaroita hankittiin tähän köyhän kylän
kauppaan. Ruisjauhoja tietenkin piti olla kylässä jossa suuren osaa vuotta
elettiin ostoviljan varassa. Jauhojen ohella myytiin hiukan sokeria ja kahvia, tupakkaa,
suolaa, lamppuöljyä, maltaita, saippuaa, lankarullia, tulitikkuja ja hiukan vaatetavaraa.
Rautanauloja ja muutakin rautaa täytyi olla paljon kylän kärryseppiä varten.
Käärepaperia ei ollut. Asiakkaat toivat mukanaan mitä tarvittiin. Inventaario pidettiin
joka kuukausi ja jokaiselle asiakkaalla oli vastakirjat mihin ostokset merkittiin
vaikka ne käteisellä maksettiin. Kauppa oli auki pyhät ja arjet. Vain joulunpyhinä
ei mitään myyty. Nopankylän Osuuskauppa muuttui avoimeksi liikkeeksi v.1900
jolloin tavaraa alettiin myymään kaikille. Osuuskaupaksi liike kuitenkin
rekisteröitiin vasta osuustoimintalain tultua 1902. Kaiken aikaa kauppa toimi samassa
Rehulan peräkamarissa 1905 saakka. Rehulan peräkamariin oli tehty 1,5 metrin tiski jossa tavarat
pöytävaakalla punnittiin. 
(Aulis.J.Alanen:Ilmajoki vuoden 1809 jälkeen:Vaasan Kirjapaino:1953)

Tässä sijaitsi Rehulan peräkamari. Kauppakartano.
Suomen ensimmäinen Osuuskauoppa toimi tässä kolme vuotta 
ja siirtyi sitten Nopankylän keskustaan.
Kuvan rakennus on uurisrakennus. 
Vanhaa alkuperäistä rakennusta ei ole.

------------------------

Jaakko Kuusiston paja

Jaakko Kuusiston paja. (Kuva:Jari Laurila:2013)
Eino Kuusisto (Jaakko Kuusiston (1879-1951) poika) 
nikkaroi ja myös raudoitti paljon ajokaluja

Valentin Kuusisto (1847-1932)

"Kuusistot olivat oikeaa kärrynikkarien sukua. Kuusistot polveutuvat 

Valentin Erkinpoika Kuusistosta (1847-1932) 

Valentin tuli Nopankylään Huissilta ja kasvoi mieheksi Perälän talossa 

jonka isäntä Juha Tuomaanpoika Perälä (myöhemmin Lahti, 1826-1905) 

oli hänen isäpuolensa.  Valentin oli ensimmäinen joka 

alkoi Nopankylässä tekemään rekien puuosia. 

"Valee" oli Nopankylän parhaita puuseppiä, nopea, kätevä ja huolellinen

niin kuin kaikki hänen poikansa- ja vielä näidenkin pojat.
Valeen on muisteltu veistäneen ensimmäisen turkulaasten
kärryjen puut. Kärryt raudoitti Laurila vanhempi.

Kurikasta siirtynyt I. Perälä (s.1826) oli tullessaan jo vanha tekijä, erityisesti rekimestarina. 
Isäpuoleltaan Perälältä oppi kärryjen puiden teon Valentin Kuusisto (1847-1932) jota lienee pidettävän Nopankylän ensimmäisenä ammattimaisena kärryjen ja rekien tekijänä, puuseppänä. 
Valentin Kuusisto teki jo poijankloppina rekien puuosia ja nälkävuosina vaihtoi reenpuita Isoossa Kyröössä viljaan.
(A.J.Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809 jälkeen:Vaasan Kirjapaino:1953)

Valentin Kuusiston pojat;

1) - Heikki Kuusisto meni vävyksi Vierikon taloon (1873-1926) 

ja tunnettiin sitten "Vierikon Heikkinä." Hän oli nopea ja kätevä nikkari.

2) - Jaakko Kuusisto (1879-1951) Hän teki jopa 60 ajokalun puut kesässä

silloin kun pojat olivat auttamassa. Jaakko Kuusisto teki hienoa työtä ja pitkiä

päiviä ja mäkitupalaisen poika hankkikin sitten "höylän suihkeella" melkoisen talon.

Jaakon pojista Eino (1900-1950) nikkaroi sekä raudoitti ajokaluja.

3) - Iisakki Kuusisto (1885-1967) aloitti nikkarintyöt 13- ikäisenä

ja hankki höylällä talon hänkin. Iisakki oli nopea nikkari ja opetteli

myös sepän, topparin ja maalarin ammatit pystyi Iisakki tekemään kärryt kokonaan hyvin itse.

Iisakki taisi lisäksi muurarin, kirvesmiehen, suutarin ja maanviljelijän työt.
Iisakki Kuusisto oli mainio esimerkki Noppalaisesta kätevyydestä ja yritteliäisyydestä.

Iisakki itse kertoi elämänkertansa lyhyesti: 

"Mull on ollu yhyreksän virkaa ja näläkä kymmenes."

4) - Juha Kuusisto, nuorin veljeksistä (s.1891) teki ajokalujen puita ja välitti 

kärryjä, mutta 1919 lähtien Kurikan puolella.

(P.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita)

"Oikeaa kärrynikkarien sukua taas oli ennen kaikkea Kuusiston suku joka polveutui 

Valentin Erkinpoika Kuusistosta (1847-1932) Hän oli kotoisin Ilmajoen Huissilta mutta

tuli nuorena Nopankylään ja kasvoi mieheksi Perälän talossa. Perälän isäntä 

Juha Tuomaanpoika Perälä (myöhemmin Lahti (1826-1905) oli hänen isäpuolensa. 

Kurikassa syntynyt Perälä oli kätevä mies joka opetti Kuusiston Valeelle puusepän ammatin.

Valee harjoitti puusepän ammattia ikänsä Suomen itsenäisyyden aikaan Rahnaston talon

mäkitupalaisena eläen.Valentin Kuusisto ryhtyi ensimmäisenä Nopankylässä tekemään reen puuosia.

Kuusiston muistellaan ensimmäisenä kylässä veistäneen ensimmäiset Turun mallin puut.

(Ensimmäisen Turun mallin raudoitti Juha Laurila vanhempi s.1821, kirj.huom.) Hyvin paljon 

hän teki myöhemminkin ajokalujen puita mutta nikkaroi muutakin, teki ovia ja ikkunanpuitteita, ym.

Valee oli Nopankylän parhaita puuseppiä nopea, käteä ja huolellinen, niin kuin kaikki hänen

poikansa ja vielä näidenkin pojat.

Kuusiston Valeen neljästä pojasta vanhin oli Heikki Kuusisto (1873-1926) joka meni kotivävyksi

Vierikon taloon ja kävi sitten yleensä Vierikon Heikin nimellä. Hän oli hyvin nopea ja ja kätevä nikkari

joka teki paljon ajokalujen puuosia. Hänen poikansa Erkki Kuusisto (s.1915) oli myös kärrymies

ja valmisti ajokaluja vielä toisen maailmansodan jälkeen koneellisesti verstaassaan kunnes

siirtyi tämän alan kysynnän ehtyessä 1950 luvulla kokonaan huonekalujen valmistukseen.

Myöhemmin hän muutti Ylistaron Kitinojalle ja omistautui pelkästään maanviljelykseen.

Toiseksi vanhin Kuusiston Valeen pojista oli Jaakko Kuusisto (1879-1951) joka asuin Nopankylän

Mukkalanmaassa. Hänkin teki hyvin paljon ajokalujen puita, kuudetkin kymmenet kärryt

kesässä silloin kun hänen poikansa pystyivät jo auttamaan. Jaakko Kuusisto oli Nopankylän

parhaita nikkareita. Hän teki tavattoman hienoa työtä ja samalla ankaran pitkiä päiviä,

mutta niinpä mäkitupalaisen poika hankki höylän suihkeella melkoisen talon. Jaakon pojista

varsinkin Eino Kuusisto (1900-1950) nikkaroi ja myös raudoitti paljon ajokaluja.

Kolmas veli Iisakki Valentininpoika Kuusisto (1885-1967) joka aloitti nikkarityöt jo kolmentoista

ikäisenä, elätti höylällä perheensä ja hankki vähitellen työllään talon hänkin. Nopeana ja taitavana

puuseppänä hänkin teki hyvin paljon ajoneuvojen puuosia. Sen lisäksi Kuusiston Iikkoo

opetteli vuosien varrella sepän, maalarin, ja topparinkin ammatit, niin että hän pystyi tekemään

kärryt alusta loppuun itse ja hyvin. Kun hän taisi kirvesmiehenkin, muurarin ja suutarin

sekä tietysti maanviljelijän työt, hän olikin peräti mainio esimerkki nopankyläläisten kätevyydestä

ja yritteliäisyydestä. Itse hän esitti lyhyen ja nasevan elämänkertansa: "Mull on ollut yhyreksän virkaa

ja näläkä kymmenes." Iikoon nuorinkin veli Juha Valentininpoika Kuusisto (s.1891) teki

paljon ajokalujen puita ja välitti ajokaluja mutta asui vuodesta 1919 lähtien Kurikan puolella."

(Pentti.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Ilmajoki-Seura:Kurikka-Paino:1981)

"Näitä tavattiin sanoa "monitaitureiksi" jotka nikkaroi ja teki myös 
sepän töitä. Tälläisiä oli mm. Kuusiston Iisakki, Kuusiston Erkki ja  
Sillanpään Olavi (Pentin isä, muistaakseni oli Olavi nimeltään).  Näistä 
Sillanpää oli viimeisin joka teki kärryn silloin tällöin vielä 1970 luvulla." (Toimitti:Martti.Lahti:2013)

   Kuusiston paja Ilmajoen Nopankylässä.
  
Jaakko Kuusiston pojista
varsinkin Eino Kuusisto (1900-1950) nikkaroi ja myös raudoitti paljon ajokaluja.

Valentin Kuusiston nikkaroima reki;

Valentin Kuusiston nikkaroima ja Oskari Fabriani Hangan 
"Piippu-Oskarin" raudoittama reki.
(Kuva:Martti.Lahti:Matesla.fi)

"Kärryseppiä oli em. lisäksi ensinnäkin Oskari Hanka eli "Piippu Oskari" hyvin vanhan
ajan mies joka raudoitti Velentin kuusiston tekemiä rekiä jo 1870 luvulla." (Virrankoski:1981)

Valentin Kuusiston ja Oskari Hangan "lojonenä" reki.

Miikael Kuusisto ja Helmi Kananoja pääsivät
 avioliiton onnelliseen
satamaan.
 Kuvassa hääväkeä Kananojan Kauppakartanossa.

Eino Teemu, Miikael Kuusisto ja Vilho Talvitie.

Kammi-Rahnastossa oli paja.

Puuseppä

Juha Noppa (1882-1951)

Noppa.
"Paljon ajokalujen puita valmisti Koskenloukon 
Korpelassa asunut Juha Noppa (1882-1951)
Juha Nopan kaikista kolmesta pojasta tuli kärrymiehiä.
Vanhin poika Toivo Noppa(1908-1945) teki sepäntöitä ja toppasi
ajokaluja. Veikko Noppa (s.1916) oli maanviljelijä ja seppä - raudoittaja 50- luvun ensimmäisiin 
vuosiin saakka. Jussi Noppa nuorempi (s.1921) teki ajokalujen puuosia,
mutta myös raudoitti.
(P.Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:1981)
(Kuva:Jari:Laurila:2013)

Valkjärveläisen raudoitti on seppä Eino Saari, 
mutta kärryn teossa olivat 
Noppa  ja 
Joel Rintala Viitalankylästä mukana.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Tällä plassilla oli Nopankylän ensimmäinen ja vanhin talo. 
Vierestä meni vanha tie Kalajaisjärvelle.
"Kalajaisten äijä" Korpi-Hyövälti asui jo 1600 luvulla tässä.

Kalajainen ja Aineskorpi

Salomon Kalajainen (s.1860)

Jaakko Aineskorpi/ Kalajainen (1847-1898) (Värkkilän Jaakkoo)

Eljas Kalajainen (1853-1937) (Lahoolan Elli eli Parta-Elli)

Jussi Kalajainen (1880-1949)

Eemeli Kalajainen (1890-1971)

Iisakki Kalajainen (1892-1968) (Kalajaisten Iikkoo)

Matti Kalajainen (1895-1918)

"Kalajaasten vanhassa metsätalossa Kalajaisjärven rannalla Nopankylän Jurvan vastaisella
perukalla asui peräkkäin kaksikin kärrymiesten sukua. Talon isäntänä oli ensin
Salomon Kalajainen (s.1860) joka teki sekä ajokalujen puusosia että raudoitti.
Hänen veljensä Jaakko Aineskorpi alkuaan Kalajainen (1847-1898) eli Värkkilän Jaakkoo
joka asui torppaa Kalajaisjärven rannalla, oli kärrynikkari ja Nopan vanhimpia puusorvareita.
Salomon Kalajainen joutui viimein luopumaan talostaan ja muutti 1904 Laihialle ja talo joutui
toisen suvun haltuun.
Kalajaisten isännäksi tuli nyt Eljas Kalajainen (1853-1937) Lahoolan Elli eli Parta-Elli
joka oli varhemmin asunut Nopankylän Laholassa. Hän teki kaikenlaisia sepäntöitä myytäväksi
ja raudoitti myös paljon ajokaluja, joiden puuosat hän ainakin toisinaan itse teki.
Kalajainen oli kookas pitkäpartainen mies ja hyvin taitava kauppias. Hänen neljä poikaansakin
olivat kaikki kärrymiehiä. Vanhin Jussi Kalajainen (1880-1949) teki ajokalujen puita ja
raudoitti  ja sai mainetta hyvän ja vähän tavallista kalliimman työn tekijänä; maalareillekin
hän maksoi vähän suuremman palkkion kuin muut.
Eemeli Kalajainen (1870-1971) oli kärryseppä ja ajokalujen välittäjä. Kolmas veli
Iisakki eli Kalajaisten Iikkoo (1892-1968) toppasi kärryjä ja myös välitti niitä maailmalle, ja kärrytöissä
oli nuorempikin veli Matti Kalajainen. (1895-1918) (Virrankoski:1981)

Jaakko Kuusisto (s.1879) 

Valentin Kuusiston toiseksi vanhin poika asui 

Nopankylän Mukkalan maassa. 

Jaakko Kuusisto teki paljon hyviä ajokalujen puita, 

jopa 60  runkoa muutamassa kuukaudessa, 

silloin kun hänen pojat pystyivät auttamaan.

Jaakko Kuusisto oli Nopan parhaita nikkareita, 

teki tavattoman hienoa työtä ja samalla ankaran pitkiä päiviä. 

Niinpä hän hankki höylän suihkeella komean talon.

Harjunpään veljekset;
      - Petteri Kustaanpoika (1863-1930)
- Akseli Harjunpää (1866-1939)
    - Salomon Harjunpää (1869-1917)
     - Emanuel Harjunpää (1872-1933)

"Harjunpäässä oli neljä veljestä jotka tekivät kaikki paljon ajokalutöitä torppareina ja mäkitupalaisina
eläen. Vanhin veljeksistä Petteri Kustaanpoika asui ensin Laitilan kulmalla oli puuseppä.
Hän hankki sorvin jolla teki paljon kärrynpyöriä ja kappoja joita myi Nopankylän muille
nikkareille. Hän sorvasi kappoja joka kevät monta viikkoa ja otti niistä tavallista paremman
palkan.  Akseli oli seppä ja raudoitti ajokaluja.
Salomon eli "Toppari-Salamoni" oli verhoilija, kärrytoppari. Salomon opetti saman ammatin
nuorimmalle veljelleen Emanuelille josta tuli "Toppari-Manu."
Harjunpään veljeksillä oli suuri osuus näin Nopan ajokalujen valmistuksessa.
(Virrankoski:Rekiseppiä ja Kärrynikkareita:Kurikka-Paino:1981)








(Kuva:Jari.Laurila:2013)


Nopan Kärryrynikkareita;
Iisakki Juhanpoika Lepistö (1850-1915) ja hänen poikansa Juha Lepistö (1878-1933)
sekä Elias Juhanpoika Rintamäki eli Rintamäen Elli (1845-1927)
ja hänen poikansa Salomon Rintamäki (s.1881) asui Alangossa. Iisakki Iisakinpoika Koskela
(1892-1949) elätti perheensä suureksi osaksi ajokalunikkarin työllä opittuaan taidon
apeltaan Heikki Kuusistolta; Koskela asui Koskenloukolla ja teki vielä toisen maailmansodan
aikana paljon ajokalujen puita. Mainittavia kärrynikkareita olivat edelleen Salomon Juhanpoika
Mäkynen eli Pennan Salamoni (1865-1940) sekä Kurikasta tullut Jaakko Mäki (1851-1923)
ja hänen poikansa Mikki Mäki (1876-1945) Mäen miehet tekivät paljon etenkin mustalaiskärryjen puita.
(Virrankoski:1981)


Häkkikärryt

Jaakko Rannan häkkikärryt. 

"Matti Malakiaanpoika Latomäki eli Viitala (1859-1940) oli kotoisin Kurikan Viitalankylästä, josta hän muutti Latomäkeen Nopan Koskenloukon tien Varrelle.

Latomäki teki etupäässä "maakunnan töitä mutta raudoitti jonkun verran ajokalujakin.
Hänen poikansa Matti Viitala eli Latomäki nuorempi (1887-1970) oli seppä hänkin ja raudoitti
paljonkin ajokaluja. Latolan sepät olivat hyvin jyrkkäluonteisia miehiä ja väkivaltaisiakin.
Kärryseppä oli Jaakko Juhanpoika Sosimäki (1845-1928) ja hänen poikansa olivat kärrymiehiä.
IIvari Sosimäki, Ransoon Iivari eli Haapakosken Ilimari  (1901-1978)  nikkaroi ja puusorvari.
Mikko Antinpoika Tuomela eli Sosimäen Mikki tai vain Mikki-Seppä (1869-1922) raudoitti
vähän ajokaluja. Mikki-Sepän puoliso oli kärrymaalari Sanna Lybeck.
Juha Koskiranta eli Koskirannan Janne (s.1877  Kurikassa) Ilmajoen puolelle 1911
muuttanut fälttiseppä raudoitti Nopankylän ajokaluja kunnes siirtyi 1927 Kauhajoelle.
Kärryseppiä olivat vielä Kalajaisten Värkkilässä asunut Jaakko Hamaramäki eli Hamarin Jaakkoo
(1873-1905) joka oli kotoisin Kurikasta, sekä 1950 luvulle saakka ajokaluja tehnyt Martti Pukkila
(s.1911) kärrymaalarin Eljas Pukkilan poika. Mainittakoon vielä Huissilla asunut "Mykkä-Seppä" joka oli oikealta nimeltään Johannes "Iikkoo" Saarenpää.  Saarenpään Iikkoo raudoitti ajokaluja myytäväksi. Saarenpään poika "Yrjö Saarenpään talolla perunakuopan takana oli paja." Yrjö Saarenpää oli maanviljelijä ja tiilitehtailijakin ja pajassa raudoittiin ajokaluja. (Toimitti:Yrjö Saarenpään tytär Julia Laurila)
Matti Hautaniemi oli myös Huissilainen seppä. Huissilaiset sepät raudoittivat enemmän tai vähemmän noppalaisten nikkarien tekemiin puihin.
Sekä Nikkarin että sepän töitä teki Nylenin lähellä asunut kärrymies Mikko Koskela, (1880-1948)
samoin Iisakki Lainesmäki sekä Amerikkaan mennyt Jaakko Salo eli Varpusaaren Jaakkoo. 
Matti Salo eli Ihamäki Koskenloukolla ja Jussi Salo nikkaroivat ajokaluja ja raudoittivatkin jonkin verran. Kärryseppä oli myös Jaakko Hautamäki (1878-1933) samoin Vilho Talvitie, ja niin myös
Kalle Iisakinpoika Hakenberg eli Korpi Kalle (s.1873 muutti Kauhajoelle 1928)
(Virrankoski:1981)

Suvisalmen mylly

Nopankylässä oli seitsemän myllyä. 
Suvisalmen mylly on ainoa jäljelle jäänyt.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Suvisalmen mylly toimi vesivoimalla.

Myllyn alla kulkee kapea joen uoma.

(Kuva:Jari Laurila:2013

Elolava. Poukkolava ilman laitoja. 

Tekijästä ei tietoa.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Korpi-Hyövältin mylly 
Koskenristillä


Nopankylässä oli puoli tusinaa pientä myllyä.
Korpi-Hyövältin mylly oli suurin ja viimeisin.

 Korpi-Hyövältin mylly jossa Noppalaiset jauhoivat viljansa.

 Korpi-Hyövältin mylly oli suurin ja viimeisin Nopankylän myllyistä.

Nopankylän Kurpanvuori;

Kurpanvuoren laavu. (Kuva:Jari Laurila:20129

Kurpanvuoren keittiö. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Kurpanvuorella. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Kurpanvuorellla. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Kurpanvuoren polku. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Matkalla Kurpanvuorelle. Lounastauolla kun toinen sivulaukku irti. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Nopankylässä on Kalajaisjärven rannalla kaksi leirikeskusta;

Nopankylän Kalajaisten leirikeskus

Seurakunnan leirikeskus.

Työrekien monitaiturit; Saarenpään suvun torpassa valmistettiin työkärryjä myyntiin kahden sukupolven aikana. Kaikki tehtiin itse kärrynpyöriä myöten. Mitään ei teetetty muilla taitajilla;

Juho Johannes "Iikkoo" Saarenpää (1854-1927) "Huissin Mykkä-Seppä"

Yrjö Saarenpää (1896-1966)

Huissilaisia seppiä oli joitakin, ja nämä olivat opissa sälleinä ensin Noppalaisilla sepillä. Lauriloiden sällit olivat uskollisia Noppalaisille ajokaluille ja raudoittivat paljon noppalaisten nikkareiden puita. 
Laurilat olivat ajokalujen kulta-aikana ajokalujen tekoon pyhittyneitä seppiä.

Huissilainen seppä oli myös Saarenpää. "Saarenpään Iikkoo" oli mykkä, ei puhunut sanaakaan koskaan. "Iikkoo" on tämän kirjoittajan (Jari Laurilan) äidin  isän-isä, Johannes Juho "Iikkoo" Saarenpää. (1854-1927) Johannes Iikoon poika Yrjö Saarenpään (1886-1966) tilalla perunakuopan takana on ollut sama paja. Yrjö on ollut nuorempana kärryhommissa, mutta maanviljely, tinaaminen ja tiilitehdas muodostuivat tärkeämmiksi elinkeinoiksi. Saarenpäitä on asuttanut kahta maanviljelystilaa Huissilla vierekkäin jo torppariajalta. Talot ja tilat itsenäistyivät torpista.
Saarenpäässä valmistettiin vain työkärryjä. Kärryt tehtiin alusta loppuun kokonaan itse. "Ns. monitaitureita" kun sujui sekä kärrysepän että puusepänkin työt. Kärrynpyörineen kaikkineen tehtiin kaikki itse Saarenpään tilalla.

Työkärry. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Yrjö Saarenpää oli myös tinuri joka tinasi kyläläisten kupariset keittoastiat ja kahvipannut. Kupariastioilla ei koskaan keitetty ilman tinaamista. Yrjön tiilitehdas kaatui verotukseen kun kilpailija istui verotuslautakunnassa ja verotus perustui silmämääräiseen arviooon siihen aikaan.Elolava. Poukkolava ilman laitoja. (Kuva:JariLaurila:2014)Eolava. Poukkolava ilman laitoja (Kuva:JariLaurila:2014)

Piikkilavaanen. (Kuva:Jari Laurila:2016)

"Vanha ja uusi Saarenpää." Vanhassa kuvassa paja ja verstas on kuitenkin kuvaajan takana. Tässä porraspäätä näkyvä päärakennus on saanut myöhemmin jatko-osaksi kamarin Yrjö ja Hilda Saarenpään avioliiton myötä  ja talo on ulkovuorattu ja punamullattu. Talon  yläkerrassa on lastenhuoneet yhdeksälle lapselle joista kirjoittajan äiti on yksi sisaruksista.

Uudet käyttämättömät pyörät. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Johannes Juho IIkkoo ja Yrjö Saarenpää valmistivat työkärryjä- ja jalaksia. Kaikki tehtiin itse Saarenpäässä, -sekä puu- että sepäntyöt. 

Työjalakset. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Työkärryt. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Työkärryt. (Kuva.Jari Laurila:2015)Elolava. Poukkolava ilman laitoja. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Hilda os. Hakala (1900-1977)  ja Yrjö Saarenpää. (1896-1966)  Sivun kirjoittajan isovanhemmat äidin puolelta. _Kumpikin sekä Yrjö että Hilda polveutuvat Jaakko Ilkasta.

(Kuva:Jari Laurila:2014)

Yrjö ja Hilda (os. Hakala) Saarenpää. "Saarenpään Iikkoon" Huissin "Mykkä-sepän" Juho Johanneksen poika.

(Kirjoittajan isovanhemmat äitinsä puolelta.)

"Poukkolava" Kuva:JariLaurila:2015)

Korppureki. Tällainen kiinnitettiin työjalaksien päälle. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Työjalakset alla. "Korppureki" (Kuva:Jari Laurila:2015)

Korppureki. (Kuva:Jari Laurila:2015)

1900-1950 luvuilla vaikuttaneita Nopankylän ajokalumiehiä; yhteenveto;

1900 luvulla vaikuttaneet ajokalumiehet ovat syntyneet 1800 luvun puolella.

1930 luvulla linja-autoliikenne alkoi hitaasti vähentämään hevosajokalujen markkinoita.

Hermanni Teemu-Torala (1874-1960) valmisti ajokalujen puita ja raudoituksia, ja ajoittain

maalasikin. Hermannin pojat Eino, Iisakki, Jaakko ja Martti Teemu olivat jokainen sepänhenkisiä ihmisiä. Salomon Kalajainen (s.1860) raudoitti ja nikkaroi. Eljas Kalajainen (1853-1937) nikkaroi ja raudoitti. Eljaksen kolme poikaa; Jussi Kalajainen (1880-1949) nikkaroi ja raudoitti. Eemeli Kalajainen oli kärryseppä ja välitti ajokaluja. Iisakki Kalajainen (1892-1968) oli toppari ja kärryjen välitysmies. Jaakko Frigård myöh. Sairo (1865-1944) muutti Nopankylään 1890 luvulla. Jaakko Sairo valmisti 1892 perustetun Ilmajoen Kansanopiston tilaustöitä. Sairo valmisti pajassaan monenlaista markkinatavaroita, ja raudoitti ajokaluja. Jaakko Sairo oli uskovainen ja arvostettu muita seppiä kalliimpi seppä. Jaakko Kangas (1876-1960) oli Sairon sälli. Jaakko Saari (1866-1933) muutti Nopankylään myös 1890 luvulla. Jaakolla oli neljä omaa poikaa sälleinä. Jaakko Saari

erikoistui romaaniheimon ajokalumallien valmistukseen. Saari-sepän veli Matti Huhtasaari (1874-1942) oli ajokalumaalari. Matin pojat Onni ja Antti seurasivat isänsä ammattia. Lybäckin suku

maalasi kolmen sukupolven aikana. Juha Lybäck (1870-1940) ja Juhan poika Matti Mukkala (1899-1966) maalasivat ajokaluja. Paulaharjun veljekset Juha (s.1867) ja Jaakko (s.1870) maalasivat ajokaluja. Mikki Tuomisto (1838-1928) ja Eljas Pukkila (1880-1960) maalasivat. Viitalankylään vietiin ajokaluja Matti Viitalan ja poikiensa maalattavaksi.

Puuseppä Petteri Harjunpää (1863-1930) ja Seppä Akseli Harjunpää (1866-1939) Verhoilija eli toppari Salomon Harjunpää (1869-1917) Emanuel Harjunpää toppari (1872-1933) Puuseppä Hermanni Hautamäki (1844-1895) ja puuseppä Mikko Mukkala (1858-1944) tekivät kärrynpyöriä. Juha Tuomela (s.1859) ja hänen kolme poikaa nikkaroivat ajokalujen puita. Ludwig Tuomela (1894-1944) oli Jaakko Frigårdin nikkari. Juha Läderberg (1848-1933) toppasi ajokaluja. Veljekset Iisakki Vuorela 1872-1939) ja Salomon Tuominen (1881-1968) toppasivat ajokaluja.

Iisakki Lepistö (1850-1915) ja poika Juha Lepistö (1878-1933) nikkaroivat. Elias Rintamäki (1845-1927) ja poika Salomon Rintamäki (s.1881) nikkaroivat ajokaluja. Iisakki Koskela (1892-1949) oli ajokalunikkari. Salomon Mäkynen (1865-1940) nikkaroi. Juha Laurila vanhempi (1821-1905) seppä-raudoittaja, Juha Laurila nuorempi (1862-1937) raudoitti, Juha Rikhard Laurila (1889-1968) raudoitti. Jaakko Laurila (s.1870) seppä, Otto Laurila raudoitti (1897-1969) ja Uuno Laurila seppä (1901-1963) Mikko Laiteenmäki (1876-1950) seppä muutti Huissille. Eino Kammi-Rahnasto seppä-puunikkari. Seppä Iisakki Hautamäki (1860-1935) Seppä Juha Hautamäki (1891-1974) Eino Hautamäki seppä-nikkari (1893-1971) Arvo Hautamäki (1903-1975) raudoitti, Lauri Hautamäki (s.1906) oli puunikkari Eero Hautamäki puunikkari (1896-1964) Valentin Kuusisto (1847-1932) puuseppä, Iisakki Kuusisto (1885-1967) osasi kaikki ajokaluammatit, Puuseppä-nikkari Jaakko Kuusisto (1879-1951) Eino Kuusisto (1900-1950) Heikki Kuusisto (1873-1926) Juha (s.1891) ja

Erkki Kuusisto (s.1915) nikkaroivat ajokalupuita.

Jaakko Mäki (1851-1923) ja poika Mikki Mäki (1876-1945) tekivät paljon romaaniheimon kärryjen puita. Juha Jussi Noppa (s.1874) ja Mikko Noppa (s.1877) raudoittivat.

Juha Noppa (1882-1951) teki ajokalupuita, ja Juha Nopan pojat; Toivo (1908-1945) oli seppä ja toppari. Veikko Noppa (s.1916) oli seppä. Jussi Noppa (s.1921) raudoitti ja teki ajokalupuita. Jussi Sydänoja (s.1910) ja Jaakko Sydänoja (1891-1946) olivat nikkareita. Jussi Hakola ja poikansa olivat nikkareita. Jaakko Huhtasaari ja Jaakko Joensuu (1881-1950) nikkareita. Mikki Hautamäki Peräkoski, Mikki Ylinen ja Vilho Rantala Syrjälä (s.1903) tekivät kärrynpyöriä. Matti Latomäki Viitala (1859-1940) ja Matti Viitala nuorempi (1887-1970) raudoittivat. Kärryseppä Jaakko Sosimäki poikineen (1845-1928) ja seppä-nikkari Iivari Sosimäki (1881-1942) Ilmari Sosimäki (1901-1978) oli nikkari ja sorvari. Mikko Tuomela (1869-1922) raudoitti, ja vaimo Sanna Lybäck maalasi. Juha Koskiranta (s.1877 raudoitti. Jaakko Hamaramäki (1873-1905) ja Martti Pukkila (s.1911) raudoittivat. Mikko Koskela (1880-1948) Iisakki Lainesmäki, Jaakko Salo, Matti Salo Ihamäki ja Jussi Salo, Jaakko Hautamäki (1878-1933) Vilho Talvitie, Kalle Hakenberg raudoittivat ja nikkaroivat ajokaluja,

Noin puolestatoistasadasta Nopankylän kärrymiehistä jotkut olivat hyvinkin tuotteliaita. Osa ajokalujen rakentajista tuotti vain vähän. Kärrymiehillä oli perheissään lisäksi avustavaa työvoimaa.

Ilmajoen Huissinkylän sepät jotka saivat oppinsa Nopankylässä, ja jotka raudoittivat Noppalaisia ajokalupuita olivat; Mikko Laiteenmäki ent. Mansikka (1875-1960) Antti Pentinkorpi, Arvo Huhtamäki, Jaakko Kangas (1876-1960) Jussi Kangas (1874-1946) Jaakko Kataja ja Matti Hautaniemi.

Johannes Juho Saarenpää (1854-1927) ja Yrjö Saarenpää (1896-1966) olivat kaikki ajokaluja valmistavia

seppiä. Saarenpäät valmistivat kuitenkin vain työkärryjä torpan paja-puutyöverstaassaan. Jurvaan

Nopankylästä muuttaneet kolme Laurilan suvun seppää ovat; Jaakko Laurila (s.1870) Otto Laurila

(1897-1969) ja Uuno Laurila (1901-1963)

Kuuluisien ja maineikkaiden
kurpanseppien jälkeläinen 
Jari Laurila
- tämän sivun kirjoittaja
teki 12-13- vuotiaana alasimen.

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Maineikkaiden Kurpanseppien -Laurilat -
jälkeläinen Jari Laurila
- sivun kirjoittaja 
takoi 12-13- vuotiaana poikana
pajataltan ja ovikolkuttimen.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Pajan pistopuikko ja kuparin pakotus. Kurpansepän pojanpoika Jari Laurila 13-14 vuotiaana.

Käsi- ja kotiteollisuus: Puuastioita ja Ajopelejä

Suomen historian professori Aulis J. Alanen kertoo 1951;

Talonpoika Heikki Mäenpää Vaasan läänin taloudellisessa neuvottelukunnassa vuonna 1792 oli sitä mieltä että koska eteläpohjalainen talonpoika oli puunjalostuksessa taitavampi kuin muu Suomen rahvas ja valmisti kaikkea mitä kotitaloudessa tarvittiin: peltokaluja, arkkuja, lippaita, ammeita, tynnyreitä, saaveja, pyttyjä, sankoja, kehloja, pohtimia, kylvövakkoja jms; tätä puunjalostusta oli tuettava. Puuastioiden valmistus tuotti 1835 n.5% pitäjän tulosta. Vuosisadan lopulle saakka erityisesti nopankyläisten suuret ammeet, tynnyrit ja saavit olivat tunnettua kauppatavaraa. Näitä karvarinammehia ja kalapönttöjä jms. tehtiin parin kolmen tuuman lankuista ja niistä tuli niin lujia että Iisakki Ihamäen vuosisadan vaihteessa tekemät kastelutynnyrit lienevät vieläkin käytössä Vaasan hautausmaalla. Hermanni Hautamäki l. Teemu (1844-95) mm. teki pääasiassa suuria puuastioita, mutta yleensä ne jäivät ”vähän huonompien miesten työksi.” Enemmän mainetta Nopankylä on näet saavuttanut toisella käsiteollisuuden alalla.

Jo mainittujen tietojen lisäksi Ilmajoki oli 1835 Vaasan läänin ainoa pitäjä missä saatiin tuloja ajokalujen valmistuksesta. Tosin 1835 vain 1% kokonaistuloista. Toisten lähteiden perusteella näyttää ilmeiseltä että ajoneuvojen valmistus ja myynti on alkanut samasta paikasta mistä kuulu kelloteollisuuskin nimittäin Könniltä. Juho Könni oli valmistanut vaunuja ja kiesejä. Samuli Paulaharju puolestaan kertoo: ”Emäkirkolla Ujaasissa mainitaan tehdyn kärryjä jo 100 vuotta takaperin.” Könnin takana Ujaasten Mellossa asui Kölströmi, kirkkomestari, mutta Melloon (Kölströmin) vävy, Juuveli, kätevä mies oli kärrymestari, samoin hänen poikansa. He tekivät sekä isoja- että pikkupalakehia. Sanotaan niitä tehdyn myös Könnillä. Ujaisten mäellä säilynyt perintätieto selittää asian niin että aloite kärrynteosta lähti kokonaan Könneistä minkä seikan Ilmajoen kirkkoherra E.J. Frosterus vahvistaa 1823 maamiesseuran pöytäkirjassa. Useat Könnin mestareista mainitaan myöhemminkin myös kärry- ja vaunumestareiksi. Perintätiedon mukaan Könneillä ei sanottavasti tehty puuosia enempää kuin kellokaappejakaan, mutta kärryjen ja kiesien rautaosat ainakin malliksi muille. Vain Esaias Juhonpoika Könni-Heikkilä lienee Seinäjoelle muutettuaan valmistanut täysiä ajopelejä verstasmaisesti. Könnit saivat ilmeisesti kärryjensä mallit Ruotsin puolelta; kuten vielä säilyneistä palkeista, esimerkiksi ilmajoen museossa säilytetyistä ovat ne tyypiltään samoin kuin kellokaapitkin kustavilaisia. Perintätiedon mukaan näiden mallien mukaan sitten tehtiin sekä Ujaisten Mellossa että Saunamäellä ja monessa muussakin paikassa kärryjä. Ujaisissakin oli alakerta kokonaan verstaana ja yläkerta varastona. Samassa paikassa tehtiin myös kellokaappeja.

Otaksuttavaa on että kärryjen tekotaito on kulkeutunut Könneiltä sekä Noppaan että Kurikkaankin. (Vrt. Tassin kellot) Erään perintätiedon mukaan Tuomas Frigård oppi Könnillä tekemään palkeita. Kun hän sitten siirtyi Jalasjärvelle ja poika Jaakko muutti myöhemmin Kurikkaan ja sieltä Nopankylään olisi kärryjen tekotaito kulkeutunut tätä tietä. Uuteen vaiheeseen se joka tapauksessa joutui kun papiston apulainen G.A. Rydman vuoden 1870 vaiheilla toi Turusta uuden mallin: ”turkulaisen” jota sitten ruvettiin jäljittelemään. Nopankylässä valmistettiin Ilmajoen ensimmäiset turkulaiset. Toisten tietojen mukaan ne teki Juho Laurila, toisten tietojen mukaan Elias Kalajainen. Tänä päivänä ei ole varmaa onko kärryjen joukkovalmistus vanhempaa Kurikassa vai Nopankylässä. Näyttää siltä että mm. Frigårdit toivat kurikkalaista vaikutusta Nopankylään, mutta myös Nopankylän puolelta kulkeutui Kurikan Viitalaan ja Kamppiin vaikutteita. Kuitenkin useat noppalaiset kärrymestari-suvut ovat kurikkalaista perua. Niinpä on Frigårdien lisäksi Laurilain kantaisä, Juho Mikonpoika Laurila (1821-1905) tullut Kurikan Polvenkylästä ja tietämän mukaan osasi tehdä palkeita. Hän teki kaikkia sepäntöitä, vanhempana paljon ajokalujen raudoituksia. Laurilan jälkeläiset ovat olleet Nopankylän tuotteliaimpia kärryseppiä. Kurikasta siirtynyt I. Perälä (s.1826) oli tullessaan jo vanha tekijä, erityisesti rekimestarina. Isäpuoleltaan Perälältä oppi kärryjen teon Valentin Kuusisto (1847-1932) jota lienee pidettävän Nopankylän ensimmäisenä ammattimaisena kärryjen ja rekien tekijänä, puuseppä; jo köyhinä vuosina 1867-68 Kuusisto kertoman mukaan vaihtoi niitä kyröläisille viljaan. Myöhemmin ovat Noppaan muuttaneet Kurikan puolelta J.Saari (s.1866) molemmat Paulaharjun veljekset jotka tosin olivat vain kärrymaalareita. Huhtasaari ja muitakin parempia ja huonompia mestareita. Yleisempi käsitys Nopankylässä on että ajokaluvalmistus on Kurikassa vanhempaa, vaikka se kotiteollisuudessa saikin sitten Nopankylässä suuremmat mittasuhteet. Jokseenkin joka torpassa ja talossa tehtiin astioita ja muita huushollikapineita sekä rekiä ja kärryjä joita raudoitettiin pajoissa, toteaa Rantoja 1800 luvun lopulta. Nopankylä oli oikea seppien kylä, sillä 1890 luvun lopulla 18 seppää takoa kolkutti Nopankylän pajoissa. Paljon kallista rautaa tarvittiin kun reet ja kärryt olivat kotiteollisuuden tärkein myyntitavara. Joskus oli siihen aikaan yli kolmetsadat noppalaiset ajelukärryt ja kirkkoreet Vaasan markkinoilla joilla tällöin maksettiin täysin maalatusta ja raudoitetusta kirkkoreestä 20-30 markkaa. Sarjatoppiset kärryt maksoivat 80-90 markkaa, toppamattomat kovat kärryt olivat 20 markkaa halvemmat. Hyvin kärryt menivät yleensä kaupaksi. Harvoin ”turkulaisia” tarvitsi kotiin tuoda. Käveränenäisiä Kasanin pulkkiakin valmistettiin jonkun verran Nopassa, vaikka enemmän Kurikassa.

Kärrymestarin työ ei kuitenkaan ollut helppoa. Kun Juho Mikonpoika Laurila joskus 1870 luvulla teki ensimmäiset hoijakkansa (turkulaiset) meni häneltä yksin raudoitukseen monta viikkoa. Raudat piti näet takoa raskaasta tavarasta; vasta kun joukkovalmistus alkoi, rupesi tarvikkeita saamaan kaupungista sopivammassa muodossa. Sitten kärryjen teko sujuikin ripeästi: Laurilat yksin saattoivat valmistaa 1800 vuosisadan lopulla toistasataa ajopeliä. Raudoittaminen ei montaa päivää vienyt mutta ajopelit oli myös topattava ja maalattava. ”Leetenpärin suutari” Juho Iisakinpoika Läderberg (s.1848) samoin ”Toppari Salomon” ja ”Toppari-Manu” veljekset S. ja Emanuel Harjunpää olivat hyviä ajokalujen verhoilijoita. Maalareista tunnetuin oli Juho Matinpoika Lybeck (1870-1940) joka 15 vuotiaana taidon opittuaan maalasi elämänsä ajopelejä. Joskus kyllä tuli tehdyksi ajopelit tuoreesta puusta eikä markkinakärryjä aina tullut terästetyksi. Oulun radan valmistuttua Matti Kananoja myyskenteli noppalaisia kärryjä Tornion markkinoille saakka. Veipä kerran hoijakkansa Ruotsin puolelle ja voitti näyttelyssä toisen palkinnon. Ruotsin puolellakin oli sen jälkeen menekkiä. Rovaniemen markkinoilla Kananoja kävi usein, pyörähtipä joskus Kajaanin, Joensuun jopa Pihtiputaan markkinoilla saakka. Yleensä kärryjä ei viety näin kauaksi, sen sijaan niitä suurin määrin kuljetettiin pitkin maakuntaa mm. Kyrönmaahan ja ruotsalaiselle rannikkoseudulle missä Kristiinan syysmarkkinoilla aina oli noppalaisia kärryjä, sekä pohjoissuuntaan ainakin Härmän aukeille. Ruotsalaisella pohjanmaalla kulkivat kärryjä myymässä Juho Laurilan ja Jaakko Saaren ruotsinkielen taitoiset emännät. Sanottiinpa Kalajaistenkin kärryseppien tulleen toimeen ruotsin kielellä. Myyjällä oli mukanaan kolmet-neljät kärryt, jopa kuudetkin perässään. Myyminen oli vaivalloista. Piti kulkea ristiin rastiin pitkin maakuntaa. Kilpailu kiristyi kun vuosisadan vaihteessa syntyi ajokalukouluja Kurikkaan ja Alavudellekin. Uusia malleja tuli hausjärveläinen, tuulokselainen ja "valakkilainen" eli valkjärveläinen malli. 
Ajokalujen joukko- ja sarjavalmistusta harjoitettiin kuitenkin vain Nopan kylässä. Siellä näkee vielä tänä päivänä (kesä 1951) jossakin määrin harrastettavan tätä tuotantoa ns. kustannusjärjestelmää muistuttavalla tavalla. Kun Martti Pukkila haluaa "valakkilaisensa" tekee hänelle Kauko Hautamäki puuosat, Pukkila itse raudoittaa ja Iisakki Kalajainen toppaa (verhoilee) sekä lopuksi oma isä vanha Pukkila maalaa. Samaan tapaan usea Nopan seppä ostaa ajalukärrynsä puuosat 4.500-5.000 markalla naapuriltaan, raudoittaa niitä viikon, pari, aineksista riippuen, sitten toppauttaa ja maalauttaa kärrynsä ja myy ne Seinäjoen markkinoilla 13.000-14.000 markalla. Rekien valmistus kannattaa paremmin; ajelureen puuosat maksavat 2.500 markkaa, reestä saadaan valmiina 10.000. Parireen puuosat maksavat 3-4.000 markkaa, mutta niistä saadaan 12.000. Nopan seppien mielipide onkin, että tehdasmaisen valmistuksen vuoksi kärryjen valmistus tulee ennen pitkää loppumaan, mutta rekiä kyllä tehdään. Ilmajoen ajopelit levisivät laajalle, mutta pitäjän mainetta teollisuuspitäjänä ovat sittenkin siivittäneet Könnin kellomestarit.
(Suomen historian professori:Aulis.J.Alanen:Ilmajoen Historia Vuoden 1809 Jälkeen.Tiennäyttäjänä Maakunnalle Maamiesseuran Aikana:948s:Vaasan Kirjapaino:1953)

Nopankylän pellot olivat hallanarat etenkin 1800 luvun lopulle kestäneen kylmän ilmastonvaiheen aikana. Heinämaatkaan eivät olleet laveat. Kun torpparikaudella maatalous oli laadullisestikin

takapajuista, se ei riittänyt elättämään torpparin perhettä. Hyvin harvalla oli hyvänkään sadon

jälkeen syötävää koko vuodeksi. Uusimmista Nopankylän torpista, mäkituvista puhumattakaan

sopi sanoa: "Hyvä koto kun leivän muualta hankkii." Tervaa poltettaessa Nopankylän miehet tekivät

emätalojensa isännille paljon tynnyreitä, niin että tämä muistettiin vielä kymmeniä vuosia myöhemmin.

Siitä puuastioiden valmistus monipuolistui ja laajeni sekä jatkui 1950- luvulla asti. Nopankylässä tehtiin

valtavia 120 cm läpimittaisiakin vesiammeita ja karvarinammehia sekä korveeta eli saaveja ja monenlaisia pienempiä puuastioita. Ajokalujen valmistuksen kasvaessa puuastioiden tekeminen

jäi "vähä noloompien miesten työksi" kärrymiesten mukaan. Kärrymiehet tekivät puuastioita vain

sellaisina aikoina jolloin ajokalujen menekki oli käynyt kovin kehnoksi.

Ajokalujen valmistus keskittyi tietyille paikkakunnille. Jo varhain tällaisina tunnettiin Varsinais-Suomen

Uskela, Hämeen Hauho ja Tuulos, Karjalan Valkjärvi ja Liperi sekä Pohjanmaan Närpiö ja Ylimarkku. Pääasiallisesti nämä samat paikkakunnat hallitsivat ajokalumarkkinoita autonomian ajan loppuun lukuunottamatta sitä, että Ilmajoki ja Kurikka löivät 1800 luvun lopulla laudalta Närpiön ja Ylimarkun ja nousivat Pohjanmaan tärkeimmiksi ajokalupitäjiksi.

(Alanen:1953) 

Könnin kello. Ilmajoki. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Könnin kello. Ilmajoki. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Piikkikärry oli peltotöiden elolava. Piikit auttoivat kuormaamisessa.

(Kuva:Martti.Lahti)

Kansalliskärry oli kahden hengen tasaperäänen ja puupuikkoinen lyhennetty häkkikärry, mutta kuten häkkikärry josta oli lautakoija muunnoksena, niin tästä täytyi olla myös samanlainen muunnos umpireunoilla.

(Kuva:Martti.Lahti)

Reessä komia rekiroiti

Entisöity Noppalainen "Valakkilainen" eli Valkjärven malli. 

Tekijöistä ei varmuutta. (Kuva:Noppalaisen isännän albumista)

Ilmajoen Nopankylän kärrymiehiä oli satakunta.
Pari naistakin toimi ainakin maalareina.
Jos mukaan luettaisiin kaikki ne jotka ovat toimineet
isiensä apuna nousisi Nopan kärrymiesten määrä
noin 150 kärryjen tekijään.
Valmistettujen ajokalujen määrä 1840-1955 oli
20 - 30 000.
Paras aika ajoittui
1890-1930 väliseen aikaan.

Aulis J. Alanen ja Pentti Virrankoski.

Molemmat Suomen historian professoreita

ja ovat kirjoittaneet Ilmajoki-Historiaa.
(Olen lainannut mustavalkoisia valokuvia näistä kirjoista paljon)

(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Suomen historian emeritus professori tri Pentti Virrankoski teki 1950 luvulla tutkimusmatkan Ilmajoen Nopankylään ja haastattaeli

kylän ihmiset. Kärrymiehiä eli 1950 luvulla. Virrankoski käytti kaiken materiaalinsa kirjaansa 1981. Lisää ei ole missään.

Suomen historian professori Aulis J Alanen kirjoitti Ilmajoen historian 1953 ja hänelläkin oli itsenäinen tutkimusmatka Nopankylään 1950 luvulla. Ilmajoen ajokaluhistoria on kirjoitettu muistiin 1950 luvulla. 

Myöhäisen metsäsauna/ kämppä Ilmajoen Huissilla. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Metsäkämpässä on tilaa hevosille, ja miehille parvella. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Myöhäisen metsäsauna/ kämppä Ilmajoen Huissilla. (Kuva:Jari Laurila:2015)

> Ilmajoelta muutti siirtolaisiksi yleensä Amerikkaan vuosina 1890-1926 
3284 henkilöä  !

Jokainen kärryntekijä poistui kärryhommista
ja Ilmajokiset hevoskyydistä  
tämän siunauskappelin kautta joka toimi vuoteen 1940 saakka kunnes
uusi siunauskappeli valmistui.
Rappujen vieressä vasemman ikkunan kohdalla oli ovi
josta vainajat kannettiin ensin talvihautaan. 
Keväällä vainajat haudattiin kirkkomaahan sulaan maahan.
Vainajat haudattiin ensin joukkohautaan sinne paikkeille missä nykyinen
siunauskappeli nyt on. Nykyinen hautaustapa alkoi joskus 1800 luvun alkupuolella.

Häkkikärry on muunnos lautaoija-mallista.

(Kuva:Martti.Lahden:Matesla)

Ilmajokinen Ilmajokinen Häkkikärry. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Ilmajokinen Kevyt Lautakoija. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Ilmajokinen Ilmajokinen Lautakoija mallinen. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Lautakoija Ilmajoki. (Kuva:Jari Laurila:2015)

Ilmajoki Lautakoija-malliset rattaat.

(Kuva:Matesla)

Huissilla raudoitettu reki. (Kuva:Jari Laurila:2015) 

Nopankylän mäkitupalaiset ja torpparit elivät ennen ajokalujen rakennuksen aikaa suurien puuastioiden valmistuksella. Vaasan hautausmaalla oli vielä 1960 luvulla käytössä Jaakko Ihamäen valmistamat suuret kukkien kasteluvesialtaat.

Nopankylän yli kolmekymmentä pajaa on Suomen historiassa suurin ajokalujen käsityöteollisuuden seppien, ja kaiken muunkin ajokalujen rakennuksen erilaisten ammattikuntien rakennusverkosto. Verkostoituminen alkoi 1870 luvun alussa. Rautaa alettiin 1870 hankkimaan kaupungista kevyemmässä muodossa työn jouduttamiseksi.

Lisäksi jos lasketaan Nopankylän pajojen kouluttamat sällit, joista tuli Huissinkylän noin puoli tusinaa seppiä, ja Jurvaan muuttaneet kolme Laurilan suvun seppää, niin päästään yli neljäänkymmeneen pajaan raudoituksen ja puutyön tehokkuudessa. Kaikki yli neljäkymmentä pajaa raudoittivat Noppalaisten puunikkarien ajokalupuita. Ilmajoella

raudoitettiin ajokaluja yhteensä 180 vuoden ajan alkaen Ilmajoen Könnin pajasta vuodesta 1780. Nopankylän ajokalujen raudoitus alkoi Laurilan suvusta Könnin taitoisesta Laurila vanhemmasta vuonna 1840. Nopankylän ajokalujen raudoitus päättyi Laurilan sukuun

Arvo Hautamäkeen vuonna 1960. Nopassa raudoitettiin ajelukaluja yhteensä sadankahdenkymmenen vuoden ajan.

Osuuskauppoja:

"

Sinisen reen on maalannut kiertävä kirkkomaalari joka oli pitäjän kirkkoa maalaamassa. 
Ilmajoen rekiä ei tällä tavalla koristeellisesti pruukattu maalata. 
Könnillä harrastettiin jonkun verran ajokalujen maalaamista koristeelliseen tapaan näin vanhaan aikaan.
Kärryjä sitten jätettiin harmaapuiseksi, maalattin mustaksi, sen jälkeen tuli ootraus ja koristeraidat ja 
maalien eri värit -myös kirkkaita värejä. 
Koristemaalaus tällä tavoin ajokaluun on tässä harvinainen
poikkeus siis.
(Reet Ilmajoen museossa) (Kuva:Jari.laurila:2014)

Kaksi rekeä Ilmajoella.

Papin kärryt Ilmajoen museossa.

(kuva:Jari.laurila:2014)

Aito evakkoreki jolla on tultu Karjalasta sodan aikan. Valkjärvi on Karjalassa 
ja Noppaan kulkeutui valkjärveläinen kärrymalli. Reki on siis tehty Valkjärvellä.

Kurikan Ajokalutehtaan reki vm 1918. (Kuva:Jari Laurila:2015)

-Naiset tekivät monenlaisia kudonnaisia.

Ilmajoen Nopankylän yritystoiminta hevosajokalujen rakennuskauden 

jälkeen;

Huonekalutehdas Aulis Kananoja erikoistui nahka- ja plyyshi 

sohvakalusteiden 

valmistukseen 1950 luvulta lähtien.

Yrjö Kananoja, ja Ahti Suvisalmi olivat myös ensimmäisiä merkittäviä 

huonekaluvalmistajia.

Veikko Lehtola oli suurin työllistäjä huonekaluvalmistajana. Useita 

työntekijöitä 

kävi muualta Nopankylässä Lehtolalla työssä.

Kalevi Haavisto valmisti sohvakalustoja. Haavistolla oli myös myyntiliike 

Hyvinkäällä 1970-1980 lukujen vaihteessa.

Jaakko Haapamäki verhoili ja toimi kulkukauppiaana. Jaakko rakensi sitten 

monia Ilmajokisia taloja. Jaakko Haapamäen vävy jatkoi toimintaa, ja syntyi

Rakennusliike Ämmänkoski Oy

Teemun paja, ja Jaakko Teemun Rajatek Oy olivat samalla paikalla Teemussa.

Pekka Anttila valmisti sohvakalustoja.

Puusepänliike Sauli Havulehto erikoistui kirjahyllyihin ja sohvapöytiin

Puusepänliike Juhani Rajamäki valmisti hyllykköjä ja sohvakalustoja

Aarre Anttilan sekatavaraliike vuodesta 1939

Kolarikorjaamo Erkki Haapamäki aloitti toimintansa 1977

Lahden Korjaamo Yrjö Lahti. Henkilö- ja kuorma-autojen huoltotoimintaa

Salaojaurakointi Toivo Haapamäki

Kuljetus ja kaivuukonetyöt Tapio Koivuluoma

Kivistö-Rahnasto Jorma Johannes Tmi

Lehtimäki Kari Päiviö

Nopankylän Rakennus Oy on 2006 perustettu 46 kyläläisen muodostama 

rakennus osakeyhtiö

Suuren ajokalujen rakennuskauden 1840-1960 jälkeen kylässä oli käsityöammattitaitoja. Oli taitoa ryhtyä valmistamaan huonekaluja. Vain joitakin kevyitä harjoitus- ja kilpahevoskärryjä valmistettiin 1960 jälkeen. Huonekaluteollisuuden aikana voitiin sanoa että joka toisessa talossa Nopankylässä tehtiin jotakin huonekaluja. Naapurikylässä Jurvassa oli tehty jo pidempään tyylihuonekaluja. Nopankylän huonekalut eivät olleet tyylihuonekaluja, vaan kevyempiä uusien nuorien kotien huonekaluja. Kevyet sohvakalustot, keinutuolit, sohvapöydät ja kirjahyllyköt kävivät kaupaksi. Sodan jälkeen suuri ikäluokka muutti suuristasisarusparvista seuduntaajamiin ja kaupunkialueille. Edullisille uusien kotien huonekaluille oli menekkiä. Maanantai aamuisin noin kolmekymmentä huonekaluautoa lähti lastattuna maakuntiin. Joskus Noppalaisia huonekaluautoja ajoi Ruotsia myöten. Lähikaupungeissa Noppalaisilla huonekaluilla lastatut kuorma-autot kävivät kulkukauppaa seuduilla ja esikaupunkialueilla. 1970 luvulla osa huonekaluvalmistajista lopettivat toimintansa. Jotkut huonekaluvalmistajat jatkoivat toimintaansa vielä 1980-1990 luvuillakin. Kaupat ja postikonttori lopettivat toimintansa teollisuuden myötä. Kylään jäi sitten maanviljelysyritystoiminta. Nopankylän maatalous oli vaatimatonta, mutta omalle ajalleen kuitenkin kohtuullisia tilakokoja. Pellot olivat pieniä, mutta maatalous, karjan- ja kotieläinten kasvatus muodostui kuitenkin elinkeinoksi. Torppariajan jälkeen oma maa oli suuressa arvossa.

Nopeat autot mahdollisivat työssä käynnin kauempana missä työtä oli

tarjolla. Maito-munatilit maatilojen myyntitoiminnoissa antoivat elantoa. Kaupunkilaiset tarvitsivat maataloustuotteita. Viljaa myytiin. Useat viimeiset ajokalumiehet kuolivat maanviljelijöinä ja talonisäntinä. Nopankylä on kuitenkin aina historiassa elänyt käsityöteollisuudella ja yritystoiminnalla.

Mäkitupien asukkaat ja torppalaiset myivät naisten

kudonnaisia markkinoilla;

Julia Laurilan- (s.1931-) os. Saarenpää itse kehrätyistä ja itse 
värjätyistä villalangoista 21 vuotiaana valmistunut Ristilukki
niminen ryijy. 
"Ristilukki" on vanha perinteinen ryijy-malli.  

Ilmajoen Maatalousnäyttely 1926

Matti Visannin suunnittelema mukulakivistä tehty monumentti valmistui vuonna 1924 alueelle, jolla oli nuijapäällikkö Jaakko Ilkan kuoleman aikoihin Ilmajoen kirkko ja hautausmaa. Monumentin vihkiäisjuhlassa 6.7.1924 oli mukana presidentti K.J.Ståhlberg. Jaakko Ilkan kuolinpaikasta on kaksi versiota. Yhden perimätiedon mukaan Ilkka ja viisi muuta nuijapäällikköä mestattiin tammikuussa 1597 Isonkyrön Kontsaansaarella ja Ilkan ruumis tuotiin sen jälkeen näytille Ilmajoen kirkon edustalle. Toisen perimätiedon mukaan Ilkka hirtettiin Ilmajoen hautausmaan laidalla, suunnilleen siinä kohtaa, missä monumentti nyt on.

Nykyinen kirkko on Ilmajoen kolmas. Viranomaisten määräyksen mukaan kirkko olisi pitänyt rakentaa kivestä, mutta seurakuntalaiset vetosivat kivikirkon kalleuteen. He perustelivat lupaa puukirkolle myös sillä, ettei seudulla ollut niin kovaa pohjaa, että sille voitaisiin kestävä kivikirkko rakentaa. Seurakuntalaisten kesken kinasteltiin rakennettavan kirkon sijainnista, sillä osa seurakuntalaisista olisi halunnut kirkon rakennettavaksi nykyisen Könnintien varteen. Kirkon rakennustö aloitettiin jumalanpalveluksella 25.5.1764. Rakennusmestarina toimi Matti Honka. Keväällä 1765 rakentaminen oli siinä vaiheessa, että Abraham Runström pääsi aloittamaan kirkon sisätyöt. Valmiin kirkon vihki kirkkoherra Salomon Hannelius 21.9.1766. Ilmajoen edellinen, vuonna 1638 rakennettu kirkko ja sen kellotapuli purettiin ja myytiin. Nykyisen tapulin rakensi kirkon tapaan Matti Honka.

Rinta-Orhanen Panttila

Tällä sivulla jokainen seppä 

ja kärryntekijä saa kunniaa 

ja valokuvia näkyviin 

jos vaan on tietoja 

ja kärryjä mitä kuvata !

Hevosajokalut kuuluvat 

talliin suojaan sateelta ja museoihin.

Yksikään kärry ei kestä puutarhassa 

'sateita lahoamatta ja ruostumatta.

Museokansallisaarteemme 

kuuluvat hyvään hoitoon. 

Sepät tekivät kärryt talliin ja hevoset eteen, 

ei sään lahottamaksi 

ja ruostuttamaksi.

Kun ajokaluja entisöidään, 

niissä näkyy miten on maalattu, ja miten koristeraitoja vedetty.

Samanlaiseksi, on oikea tapa entisöidä. 

Nopankylä valittiin 2009 vuoden Etelä-Pohjalaiseksi kyläksi.

Nopankylän työpaikat ovat lähialueilla Kurikassa, Seinäjoella ja Ilmajoen kirkolla. Ilmajoen suurin järvi Kalajaisjärvi tarjoaa 3 km valaistun pururata-hiihtoladun ja Pässilän 11 km luontopolun. Kurpanvuoren kansalliset hiihtokilpailut. Kolmen kunnan Kurjenkierros vaellusreitti kulkee Nopankylän kautta. Talvisin Kalajaisjärvellä on avantosauna. Kurpanvuoren laavulla näkötornista on laaja näköala. Kalajaisjärvellä on sekä Ilmajoen kunnan, että Ilmajoen evankelisluterilaisen seurakunnan leirikeskus. Nopankylän 30 oppilaan koulua ylläpitää kunta ja kyläläiset. Nopankylässä on ajokaluseppä Arvo Hautamäen museopaja.

2016; Kylätalolla on kuntosali, kokoustilat ja nuorisotilat. Nopankylän koululla toimii kansalaisopiston harrastuspiirejä, ja rukoustoimintaa. Kyläkioskitoiminnallaan kesäisin Nopankylän kyläseura työllistää kaksi nuorta kesäisin vuosittain.

Kylätapahtumia; ovat pääsiäisvalkea, kevätkonsertti, kesäjuhla, puurojuhla, seurakunnan miesten ja naisten illat, äitien ja isänpäivälounaat. Yhdistykset tms.; Nopankylän kyläyhdistys, Koulun vanhempainyhdistys, urheiluseura Nopankylän Kisaveikot, Nopankylän metsästysseura, 4H-kerho, SLEY:n paikallisjaosto ja diakoniapiiri.

LISÄÄ TÄÄLLÄ;

>>> 

Linkit Kurikan Ajokalutehtaan mallistoihin;
http://digi.kansalliskirjasto.fi/pienpainate/publishers/Kurikan%20Ajokalutehdas%20O.Y.

Kirkkoreki.
Sotien jälkeen tehty 1940 luvun lopulla.
Isänsä Rikhard Laurilan pajassa kirjoittajan isä 
Olavi Laurila. (1928-1973)
(Isänsä kuva-albumin ja kuvan omistaa Jari Laurila)

Laurilan seppä-suvun kuudetta sukupolvea- 

> Kuuluisien ja maineikkaiden kurpanseppien 

jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa raudantakojana, -ei työnteossa kuitenkaan.

Tämän sivun kirjoittaja valmistaa puukkoa 2013.

Koskenkorvan yritystoimintaa;

Koskenkorvan Tiilitehdas perustettiin nykyisen uimapaikkana toimivan Konnanmontun paikalle 1920. 

Konnanmonttu on ilmeisestikin syntynyt tiilitehtaan tarvitseman maatavaran nostamisesta. Tiilitehdas lopetti 

1970.

Oy Alkoholiliike Ab rakensi ensimmäisen vaiheensa 1939-1941. Käyttöönotto oli vasta sodan jälkeen.

Koskenkorvan Saha. Koskenkorvan Saha-Osakeyhtiö on perustettu 1918 Koskenkorvan tilan omistaneen J. 

Kuhnan 

maille. Vuonna 1936 sahan osti talousneuvos Arvo Sihto. Sahan toiminta jatkui aina vuoteen 1981 saakka

1970-1980 lukujen aikakautta;

Ilmajoen Säästöpankki. Koskenkorvan konttori. Ilmajoen Sääästöpankki on perustettu 1872.

Ilmajoen Osuuspankki. Koskenkorvan konttori.

Huonekalutehdas Pekka Anttila ky;

Pekka Anttila aloitti liikeuransa huonekalujen valmistuksella ja kuluttaja-suoramyynnillä. ”Kulkukauppa-myynnin” 

päättyessä 1973 Pekka Anttila yrityksen palveluksessa oli 30 työntekijää. Yrityksellä oli kahdeksan kuorma-autoa. 

Vuonna 1970 yritys muutti 2100m2 toimitiloihin. Pehmustetut sohvakalusteet, hyllystöt, ruokailyryhmät ja 

makuuhuonekalusteet ovat päätuotteita. Alihakintatuotteita lisäksi. Yritys lopetti kiertokauppamyynnin 1973. 

Liikevaihto on kasvanut jatkuvasti vuosikymmenien aikana. Yritys on keskittynyt kalustojen, sohvien, vuodesohvien ja 

tuolien valmistukseen.

Huonekalutehdas Lahti-Röyskö;

Puuseppä Armas Lahti-Röyskö perusti huonekalutehtaan 1959. Aluksi valmistettiin puusepän tuotteita. Ovien ja 

ikkunoiden valmistuksen jälkeen valmistui sohvakalustorunkoja. Sitten valmistui kalustoryhmiä ja 

makuuhuonekalustoja. Tehdastoimintaa on perheyrityksenä.

Huonekalutehdas Jorma Hirsimäki;

Hirsimäen huonekalutehtaan toimiala on keskittynyt sohvapöytien valmistukseen. Sohvapöydät on markkinoitu 

huonekaluliikkeille koko maan alueella.

Huonekaluvälitys Tapani Mansikka. Huonekalujen markkinointia Suomessa.

Kaluste Rinta-Torala ky. Huonekalujen vähittäismyyntiä.

Kujala-Kaluste Oy. Huonekaluteollisuutta.

Purokaluste Oy. Sohvapöytien valmistus ja markkinointi.

Puusepänliike Pertti Lähteenmaa. Sohvapöytien valmistus.

Puusepänliike Veikko Kiviniemi. Sohvapöytien valmistus ja markkinointi.

Rakennuspalvelu P.Haapamäki & S.Saukko vuodesta 1973.

Erkkola ky perustettu 1927 Koskenkorvalla erikoistui invalidien kulkuvälineisiin

Koskenkorvan tehdas perustettiin 1938. Tislaamo ja väkiviinan tuotanto.

Puusepänliike Veikko Laitanen erikoistui sorvattuihin sohvakalusteiden runkoihin

Kuorma- ja linja-autoliikenne K.J.Kannosto

Koskenkorvan autohajottamo

Kannosto Konekorjaamo ky

Koskenkorvan Korpputehdas P.Oksalampi

Valmislakki Oy Koskenkorva

Betonivalmiste Oy

Ilmajoen lasi. Toimi vuosina 1980-1986.

Toivo Mattilan kolarikorjaamo

Seppo Hyövältin Automaalaamo

Auto-Sähkö Mauri MatalamäkiKoskenkorva II;

Dieselkorjaamo Raimo Ritola

Finnwear Suomen trikoo

Grilli-Kahvio Tuula Koivuniemi

Huoltoasema Juhani Niskanen (Shell)

Hantex Helmi ja Onni Hannus

T.Värinen. Pyörä- ja mopokorjaamo

 Korvan Autohuolto E.Kuusisto

Koskenoskenkorvan Autohajottamo Ky

Koskis-Halli ja elintarvikekioski Korvapuusti Pauli Keski-Valkama

Kuljetusliike Saarenpää&Saarakkala

Maansiirtourakointi Erkki Yli-Torala

Tapani Latva-Pietilä; Maatalous- sekä lietekaivojen tyhjennys

Leppäsen Ilmastointi ja Pelti -Esko Leppänen

T.Lähikauppa Raija Taberman

Tiihosen Leipomo

Sorajakelu Pentti Rajala

Veli Suomela; raskaita kuljetuksia

Valokuvaamo A-M.Mylläri

Varaosatukku; autotarvikkeita ja varaosia

Uudempaa ja nykyistä yrittäjä-aikaa;

Jari Mäki Oy;

on perustettu 1989. Jari Mäki on pääasiassa amerikkalaisiin autovarusteisiin- ja korjaamotoimintaan- sekä 

amerikkalaisiin perinnetuotteisiin erikoistunut maahantuonti ja vähittäismyynti yhtiö. Jari Mäki oy on palkittu 2007 

Etelä-Pohjanmaan maakunnallisella Vuoden Yrittäjä- palkinnolla. Vuonna 2009 yritys valitiin Ilmajoen kunnan vuoden 

yrittäjäksi.

Konehuolto K.Hirsimäki Oy;

Perustettu 1980. Vuodesta 2006 Koskenkorvalla yritys joka valmistaa metalliteollisuuden komponentteja. 

Metallikoneistusta.

Kuljetus ja Kaivuutyöt Tapio Koivuluoma;

Perustettu 1990. Kuljetus ja maanrakennustoiminta.

Kuljetus Lauri Rinta-Piirto;

Perustettu 1993. Kuljetus- ja maansiirtoyritys.

Rahti-Suomela Oy;

Perustettu 1999. Puunkuljetus ja maansiirtoyritys.

T.Mäkelän Kuljetus;

Perustamisvuosi 1996. Liikennekuljetuksia.

Aapen Paja;

Perustettu 1984.

Metallitöitä ja autokorjaamotoimintaa.

Teuvan Nonparelli;

Perustettu 1981. Leipomo- konditoria.

Hakavakka Oy Shell Koskenkorva;

Perustettu 2012. Huoltamo-kahvila.

Kurikan Jousituote Oy;

Perustettu 1999. Metalli- ja Konepajatoiminta.

LVI ja Säiliöhuolto S.Polvisalo;

Perustettu 1987. LVI- suunnittelu- ja asennus, öljypoltin- ja säiliöhuolto

Ovipojat Oy

Perustamisvuosi 2010. Metallisten ikkunoiden ja ovien valmistus.

Ky P.Siivonen perustettiin 1961. Autotarviketukkuliike, joka toi autojen lisävarusteita maahan. Valmistutti itse 

alihankkijoilla autojen istuinsuojia. Nykyisen tarviketalo Siivonen oy:n omistaa Motoral oy.

Palvelutaksi Esa Nattila

Perustettu 2012.

Polttomaalaamo O.Jouppila

Perustettu 1994: Metallin pintakäsittelyä ja -maalausta.

Seppo Yrjänäinen

Perustettu 2009. Luomuviljelyä ja kananmunien tuotantoa.

V-T Kourut

Perustettu 1960 luvulla. Metalli- ja Konepajateollisuutta.

Välimäki Oy. 1950-1960 luvuilla aktiivinen villakehräämö ja kutomo. Toiminta päättyi 1968. Tiloissa jatkoi Suomen 

Trikoo. Suomen Trikoo oli Ilmajoen suurin työnantaja 1978.

Lakeuden Asbestityöt; Rakennus- ja purkutyöt.

Lasiateljee Minna Tuohisto-Kokko. Lasitaiteen valmistus ja myynti.

Hyövältin Automaalaamo

Tiina´s Style; parturi-kampaamo

T:mi Markku Sivula. Invamopot ja apuvälineet

T:mi Kivistö-Rahnasto. Maatalousrakentaminen. Peltojen kunnostus ja erilaiset maansiirtotyöt.

Farmitili. Maatilojen tilitoimistopalveluja

Tilkkuri Ky Maire Loppi ; Brodeerauksia, murrekirjat

A-Rehu Oy. Rakensi uuden siipikarjarehutehtaan 2000- luvulla.

EC-Engineering Oy; Kompositiittirakenteita juniin ja bussikoreihin

Ilmajoen Sähkökoje Ky. Sähkökeskuksia.

Kannoston Konepaja Oy. Aarporausta.

Lakeuden Asbestityöt Oy

Kellotukku Markku Hautaniemi Ky

J
Jari Pienimäki Ky. Betonikoristeita

S-Market Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa. Koskenkorva.

Sähköasennus Jo-Pi

Sodan jälkeen jälleenrakennuksen Koskenkorvaa rakennettiin niin että työntekijöistä oli välillä pulaa. Viinatehdasta laajennettiin, tiilitehdas toimi tehokkaasti. Koskenkorvan Sahalla tehtiin kolmea vuoroa vuorokaudessa työtä. Koskenkorva oli niin aktiivinen että Koskenkorvalla vuonna 1963 ajettiin asiaa itsenäiseksi Santavuoren kunnaksi johon olisi kuulut Panttilan kyläkin. Santavuori-lehti ilmestyi. Koskenkorva täytti 100 vuotta vuonna 2011.

Koskenkorvalla 2000 luvulla;
Koskenkorvan tilausravintola Trahteerin yhteydessä toimii Koskenkorva museo.

Vuonna 1989 rakennettu 6- ratainen urheilukenttä tarjoaa hyvät mahdollisuudet yleisurheilun ja jalkapallon 

harrastamiseen. Koskenkorvan urheilutalo ja pesäpallostadion ovat kaikki yhdessä liikuntakeskus. Honkalanmäen 

urheilukenttä sijaitsee Harjuntiellä. Santavuorella on ulkoilureittejä. Koskenkorvan pesäpallojoukkue ja Koskenkorvan 

Urheilijat ovat tunnettuja. Koskenkorvalla Tilitiellä on Ilmajoen kunnan ylläpitämä uimapaikka Konnanmonttu.

Koskenkorvalla on kaksi alakoulua, Koskenkorvan ja Västilän koulut. Ilmajoen seurakunnan seurakuntatalo. 

Päiväkoti, neuvola, apteekki, kukkakauppa-posti, ravintola, grilli, pizzeria, matkahuolto, useita parturi-kampaamoja.

Tuulivoimalapuisto Koskenkorvan tuulivoima Oy on rakennettu Santavuoren tuntumaan.

Lähdeaineisto;

Yrittävä Etelä-Pohjanmaa:Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät:Viiskunta Oy:1979.

Lakeuden yrityskirja:Saarijärven Offset oy:Jyskä:2015

Erilaisia Web-sivuja verkossa

-