Kuolleet on aina haudattu.
Raamattu opettaa että kuolleet ovat tiedottomassa tilassa.
"Elävät tietävät sen että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään." Heidän rakkautensa, vihansa ja kiihkonsa on mennyt." (Saar 9:5-6) "Kuoltuaan kukaan ei Sinua ylistä, ei kukaan kiitä Sinua tuonelassa. (Ps 6:6) "Ne jotka syvyyteen joutuvat eivät voi turvautua uskollisuuteesi." (Jes 38:18)
Raamatun kirjoituksissa kuolemaa verrataan uneen vastakohtana unesta heräämiseen ylösnousemuksessa. Joh 11:11-14, 1 Kor 15:12-34, Ilm 20:4-6, 12-15, Mark 5:21-43. Opetukset kuolleiden tietoisesta tilasta ovat saaneet alkunsa kreikkalaisesta filosofiasta. Monenlaisia tarinoita kerrottiin pahan ja hyvän vastakohtaisuuksista suhteessa kuolemaan ja rangaistukseen.
Spiritismi sai erilaisia muotoja historiassa.
Raamatussa mainitaan hautajaisista jo 1 Moos 23:2-9, kun Aabraham osti hautaluolan vaimonsa Saaran haudaksi. Vainajia surettiin jopa 40 päivää. (1 Moos 50:1-14) Hautajaiset eivät kuitenkaan olleet kalliita ja loisteliaita.
Vainajan kunniakas hautaaminen oli tärkeä asia. Hautaamatta jättäminen osoitti halveksuntaa. (1 Sam 17:44) Sukuhaudat olivat tavallisia käytössä sekä vanhan- että uuden testamentin aikana. Lämpimissä maissa, Israelissa vainaja haudattiin usein jo kuolinpäivänä. Kuollut pestiin, voideltiin ja käärittiin pellavakääreisiin. Hikiliina käärittiin päähän. Jos oli varaa liinoihin käärittiin myös hajusteita. Itkijät palkattiin ja itkijät kulkivat etummaisina hautajaissaattueessa. (Mark 5:38) Vainajat kannettiin paareilla. Sureva joukko seurasi jäljessä. Vainaja haudattiin maahan tai kallion syvennykseen. Raadonsyöjien vuoksi hauta suljettiin tahkon muotoisella kivellä. Sekä ruumista että hautaa pidettiin saastaisena ja hauta kierrettiin kaukaa. Uuden testamentin aikana hautoja kalkittiinkin, mikä saattoi johtua että hautaa haluttiin siten "puhtaammaksi." Merkittyä hautaa osattiin paremmin varoa. (Matt 23:27) Suruseremonioita oli erilaisia. (3 Moos 19:28)
Uskovien hautajaiset ovat vähemmän surevia usein, sillä uskovien elämään kuuluu toivo ja varmuus vanhurskaiden ylösnousemuksesta. (1 Tim 4:8) Jeesus Kristus toisen tulemuksensa päivänä herättää kuolleet. (1 Tess 4:13-18) Uskovien hautajaisissa hautajaispuheet ovatkin usein jopa iloisia. Elämämme täällä on vain väliaikainen ja koetusaika ihmiselle missä kysytään ihmisen omaa tahtoa suhteessa Jumalan tahtoon. (Mark 8:36, Joh 8:12, Kol 2:8, Jaak 4:4) Golgatalla annettu Jumalan armotarjous liikuttaa vain hyvin harvoja ihmisiä. (Mark 10:45, Gal 2:20-21, 2 Tim 2:11-13) vai halveksuuko Jumalan Pojan Golgatan veren? (Hebr 10:29)
Useimmat hautajaiset järjestetään ilman omisten ylösnousemuksen iloista toivoa ja varmuutta ikuisesta elämästä. (Joh 17:2, Joh 5:24-26, Joh 3:14-16) Hautajajaiset ovat vainajalle liian myöhäinen aika havahtua synnin suruun ja uskoon Kristuksessa. Raamatun opetuksen mukaan uutta armonaikaa ei tule koskaan. (Ilm 20:12-15) Jumala on antanut ihmiselle elämänsä aikana lukuisia tilaisuuksia valita itse ikuisen kohtalonsa. (Ilm 2:21, Apt 2:38-40, 17:30) Totuuden nimissä se mikä merkitsee ihmisen tuomiota on sanottava sillä ei ole moraalisesti oikein herättää Raamatun opetuksen vastaista väärää toivoa. Väärä toivo johtaa väärään varmuuteen. "Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room 6:23) Henkilökohtaisella tavalla ei ihmisen suu saa toista ihmistä kuitenkaan koskaan tuomita. (Matt 7:1-5) Ihmisen tavat ja arvot muuttuvat elämän varrella.
Uskovien hautajaisissa jaetaan surua sekä esitetään evankeliumin rohkaisevia asioita vanhurskaiden ylösnousemuksesta. Uskosta uuteen ikuiseen elämään. Uskovien hautajaispuheissa todetaan lyhyen elämän katoavaisuus ja uuden elämän alkavan Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen yhteydessä ikuisessa kuolemattomuudessa. Uudesti luodussa paratiisimaassa kaikki entinen on mennyt. (Ilm 21:1-8, Jes 65:17)
Pelastetut elävät halki loputtomien ikuisuuksien näkemättä surua, tuskaa, kärsimystä ja kuolemaa. Ikuinen onni vallitsee Vapahtajan ja kaikkien historian aikakausien pyhien yhteydessä.
Hautajaisissa ihmiset havahtuvat toisinaan näihin asioihin ja tekevät parannusta elämäänsä. Heräävät uskoon Jeesukseen Kristukseen, toivoon ja varmuuteen. (Joh 14:1-6, Apt 16:31)
Jeesus Kristus on alku ja loppu. Kol 1:16, Ilm 1:7-8.
"Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopulta ikuisen elämän.
Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme." (Room 6:22-23)
Suomalainen tapa haudata.
(Kuva:Jari Laurila:2012)
Ilmajoen vanha siunauskappeli. Nykyinen kirkkomuseo.
Vasemman ikkunan alla on ovi jonne vainajat talvihaudattiin ennen nykyistä hautaustapaa. Kesällä vainajat haudattiin joukkohautaan.
(Kuva:Jari Laurila:2012)
Raamattu opettaa että kuolleet ovat tiedottomassa tilassa.
"Elävät tietävät sen että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään." Heidän rakkautensa, vihansa ja kiihkonsa on mennyt." (Saar 9:5-6) "Kuoltuaan kukaan ei Sinua ylistä, ei kukaan kiitä Sinua tuonelassa. (Ps 6:6) "Ne jotka syvyyteen joutuvat eivät voi turvautua uskollisuuteesi." (Jes 38:18)
Raamatun kirjoituksissa kuolemaa verrataan uneen vastakohtana unesta heräämiseen ylösnousemuksessa. Joh 11:11-14, 1 Kor 15:12-34, Ilm 20:4-6, 12-15, Mark 5:21-43. Opetukset kuolleiden tietoisesta tilasta ovat saaneet alkunsa kreikkalaisesta filosofiasta. Monenlaisia tarinoita kerrottiin pahan ja hyvän vastakohtaisuuksista suhteessa kuolemaan ja rangaistukseen.
Spiritismi sai erilaisia muotoja historiassa.
Raamatussa mainitaan hautajaisista jo 1 Moos 23:2-9, kun Aabraham osti hautaluolan vaimonsa Saaran haudaksi. Vainajia surettiin jopa 40 päivää. (1 Moos 50:1-14) Hautajaiset eivät kuitenkaan olleet kalliita ja loisteliaita.
Vainajan kunniakas hautaaminen oli tärkeä asia. Hautaamatta jättäminen osoitti halveksuntaa. (1 Sam 17:44) Sukuhaudat olivat tavallisia käytössä sekä vanhan- että uuden testamentin aikana. Lämpimissä maissa, Israelissa vainaja haudattiin usein jo kuolinpäivänä. Kuollut pestiin, voideltiin ja käärittiin pellavakääreisiin. Hikiliina käärittiin päähän. Jos oli varaa liinoihin käärittiin myös hajusteita. Itkijät palkattiin ja itkijät kulkivat etummaisina hautajaissaattueessa. (Mark 5:38) Vainajat kannettiin paareilla. Sureva joukko seurasi jäljessä. Vainaja haudattiin maahan tai kallion syvennykseen. Raadonsyöjien vuoksi hauta suljettiin tahkon muotoisella kivellä. Sekä ruumista että hautaa pidettiin saastaisena ja hauta kierrettiin kaukaa. Uuden testamentin aikana hautoja kalkittiinkin, mikä saattoi johtua että hautaa haluttiin siten "puhtaammaksi." Merkittyä hautaa osattiin paremmin varoa. (Matt 23:27) Suruseremonioita oli erilaisia. (3 Moos 19:28)
Uskovien hautajaiset ovat vähemmän surevia usein, sillä uskovien elämään kuuluu toivo ja varmuus vanhurskaiden ylösnousemuksesta. (1 Tim 4:8) Jeesus Kristus toisen tulemuksensa päivänä herättää kuolleet. (1 Tess 4:13-18) Uskovien hautajaisissa hautajaispuheet ovatkin usein jopa iloisia. Elämämme täällä on vain väliaikainen ja koetusaika ihmiselle missä kysytään ihmisen omaa tahtoa suhteessa Jumalan tahtoon. (Mark 8:36, Joh 8:12, Kol 2:8, Jaak 4:4) Golgatalla annettu Jumalan armotarjous liikuttaa vain hyvin harvoja ihmisiä. (Mark 10:45, Gal 2:20-21, 2 Tim 2:11-13) vai halveksuuko Jumalan Pojan Golgatan veren? (Hebr 10:29)
Useimmat hautajaiset järjestetään ilman omisten ylösnousemuksen iloista toivoa ja varmuutta ikuisesta elämästä. (Joh 17:2, Joh 5:24-26, Joh 3:14-16) Hautajajaiset ovat vainajalle liian myöhäinen aika havahtua synnin suruun ja uskoon Kristuksessa. Raamatun opetuksen mukaan uutta armonaikaa ei tule koskaan. (Ilm 20:12-15) Jumala on antanut ihmiselle elämänsä aikana lukuisia tilaisuuksia valita itse ikuisen kohtalonsa. (Ilm 2:21, Apt 2:38-40, 17:30) Totuuden nimissä se mikä merkitsee ihmisen tuomiota on sanottava sillä ei ole moraalisesti oikein herättää Raamatun opetuksen vastaista väärää toivoa. Väärä toivo johtaa väärään varmuuteen. "Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room 6:23) Henkilökohtaisella tavalla ei ihmisen suu saa toista ihmistä kuitenkaan koskaan tuomita. (Matt 7:1-5) Ihmisen tavat ja arvot muuttuvat elämän varrella.
Uskovien hautajaisissa jaetaan surua sekä esitetään evankeliumin rohkaisevia asioita vanhurskaiden ylösnousemuksesta. Uskosta uuteen ikuiseen elämään. Uskovien hautajaispuheissa todetaan lyhyen elämän katoavaisuus ja uuden elämän alkavan Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen yhteydessä ikuisessa kuolemattomuudessa. Uudesti luodussa paratiisimaassa kaikki entinen on mennyt. (Ilm 21:1-8, Jes 65:17)
Pelastetut elävät halki loputtomien ikuisuuksien näkemättä surua, tuskaa, kärsimystä ja kuolemaa. Ikuinen onni vallitsee Vapahtajan ja kaikkien historian aikakausien pyhien yhteydessä.
Hautajaisissa ihmiset havahtuvat toisinaan näihin asioihin ja tekevät parannusta elämäänsä. Heräävät uskoon Jeesukseen Kristukseen, toivoon ja varmuuteen. (Joh 14:1-6, Apt 16:31)
Jeesus Kristus on alku ja loppu. Kol 1:16, Ilm 1:7-8.
"Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopulta ikuisen elämän.
Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme." (Room 6:22-23)
Jari Laurila
10.1.2015
10.1.2015
jarinhotelli.blogspot.com
(Kuva:Jari Laurila:2012)
Ilmajoen vanha siunauskappeli. Nykyinen kirkkomuseo.
Vasemman ikkunan alla on ovi jonne vainajat talvihaudattiin ennen nykyistä hautaustapaa. Kesällä vainajat haudattiin joukkohautaan.
(Kuva:Jari Laurila:2012)
