Asasel syntikauris

Suurena sovituspäivänä ylipappi uhrasi kaksi kaurista syntiuhriksi.

Toinen uhri merkiksi pyhäkön sovittamista, ja toisen kauriin päälle laskettiin kansan synnit, kun ylipappi laski molemmat kätensä kauriin pään päälle. Tämän jälkeen joku mies vei kauriin erämaahan josta se ei enää osannut takaisin; 3 Moos 16:5-10.

Azazel sanaa on tulkittu näin;

1. Tarkoittaisi autiota paikkaa, mm. Siinain lähellä olevaa vuorta

2. Merkitsisi “poistuvaa,” eli poispantua joka havainnollistaisi syntien poistumista

3. Syntipukki, tämän maailman Jumala

4. Saatanalle ja/tai erämaademonille annettu nimi

Suurena sovituspäivänä synnit sovitettiin ja poistettiin. Suurena sovituspäivänä toimitukset olivat esikuvallisia, ja vertauskuvasivat Jeesusta Kristusta. 3 Moos 16 luku kertoo suuresta sovituspäivästä. Jeesus Kristus on ainoa syntiemme kantaja, ja sovittaja; Jes 53:4-6.

Vanhan Testamentin aikaisessa maallisessa pyhäkössä toimitettiin esikuvana vertauskuvallisesti taivaallista pyhäkön palvelua. Ylipappi suurena sovituspäivänä kerran vuodessa meni pyhäkön kaikkein pyhimpään huoneeseen uhrieläimen verta mukanaan ja puhdisti pyhäkön kansan vuoden aikana tuomista synneistä. Uskon kautta kansan syntejä puhdistui. Kristus puhdistaa taivaan todellisuuden todellisessa pyhäkössä omalla uhriverellään ihmisten synneistä joista on uskossa parannus tehty; Luuk 22:20, Jes 53:6,10, 2 Kor 5:21, 1 Piet 2:24, Hebr 8:1-6, 9:6-7, 22-26.

Asasel toimitus liittyy saatanan toimintaan ja -persoonallisuuteen pahan alkuunpanijana ja aiheuttajana. Toimitukseen ei liity veriuhria joka kuvaisi Kristusta, vaan veriuhri tapahtui toisen kauriin kohdalla kun uskon kautta synnit pannaan uskon kautta Kristuksen päälle ja siirretään taivaan pyhäkköön.

Paholainen on syyllinen kaikkien ihmisten synteihin. Tämä “syntipukki” Azazel eli oli myöhäisjuutalaisen ajattelun mukaan paholaisen nimi. Enokin kirja (Apogryfikirjat) kirjoitettiin UT:n ja VT:n välisenä aikana. 1 Eenokin kirjassa on johtavaksi langenneeksi enkeliksi nimetty Azazel.

Paholainen joutuu kärsimään seurauksista, jotka Kristus kärsi ja sovitti, että on houkutellut osan enkeleistä ja ihmiset synnintekoon. Joutuihan Azazel vertauskuvallisesti kärsimään kuoleman rangaistuksen erämaassa vieden synnit mukanaan. Erämaakarkotus on myöskin rangaistus. (Matt 25:41, Ilm 20:10)
Asasel kärsi rangaistuksen synneistä. ¨Suuren sovituspäivän symboliikassa Asasel ajettiin pois autiomaahan odottamaan sen lopullista hävitystä jossa on kyse lopullisesta tilinteon päivästä jolloin taivaallinen oikeus ottaa vallan saatanalta ja antaa vallan Jumalan kansalle; Dan 7:26,27.

Maallinen temppelipalvelus oli todellisuuden vertauskuva, “varjo ja kuva,” ja oikea ja alkuperäinen temppeli onkin taivaassa; Hebr 8:1-2,5-6, 9 luku. Taivaallisessa temppelissä Jeesus Kristus toimii Ylipappina uuden liiton uskovien hyväksi; Hebr 8:8-10, 10:16-17, Hes 36:26-27, Jer 31:31-34.

Jeesus Kristus on koko maailmanhistorian kaikkien syntien sovittaja; Joh 1:29,36, Room 5:10, Ef 2:16, Hebr 2:9,17, 1 Piet 2:24, 1 Joh 2:2; joka kärsi ristinkuoleman syntien sovitukseksi kertakaikkisesti; Hebr 7:27, 9:24-28, 10:10, 1 Piet 3:18.


Jari Laurila
28.4.2019


Lisää aiheen läheltä:  http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/17