Monenlaisia tempauksia järjestetään rahan keräämiseksi hyviinkin
tarkoituksiin. Onko oikein tehdä viihdettä ihmisten huvittelunhaluun, ja kerätä
näin rahaa hädässä oleville?
Arpominen oli yleinen tapa ratkaista asioita. Arpaa heitettiin
pyhäkkösalissa mm. pappien palvelusvuoroista. Alkuseurakunta valitsi arvalla
apostolin. (Apt 1:26) “Uurim ja tummim” olivat arvontavälineet jotka kuuluivat
papin pukuun kiinnitettyinä. (esim. 4 Moos 27:21)
Efesolaiset olivat päässeet totuuden tuntemiseen, ja apostoli Paavali
kertoi erilaisista “opintuulista ja arpapeleistä” joiden heiteltävinä he eivät
enää olleet. (Ef 4:15-16) Ilmeisesti asiaan liittyi arpapelejä, joita Paavali
ei tahtonut tienkään suositella erilaisten opintuulien ja onnenpelien
pelaamiseen. Ihmisestä tuli näissä vain “pelinappula.”
On järjestetty myyjäisiä joissa on myyty ruokaa, käsitöitä, ym.
tarpeellista talkootyönä hyväntekeväisyyden vuoksi lähimmäisten hyväksi. Näissä
ei ole ollut itsehemmotteluun tai maallisiin kyseenalaisin haluihin liittyvää myytävää,
vaan terveellistä ruokaa, kodin tavaraa ja vaatteita ihmisten tarpeeseen. Varat
on käytetty puutteenalaisten auttamiseen. Asiakkaat ovat saaneet kontaktia
evankeliumiinkin näin samalla. Varmasti kaikki on ollut oikein ja hyvin
tämänlaatuisissa myyjäisissä.
Kun mietitään rahanhankinnan sopivuutta, voidaan varmasti pitää
ajatuksena että ihmisen tulisi omata halu auttaa lähimmäisiään ilman että hän
saisi vastinetta itselleen itsekkäin pyrkimyksin. Auttamisen halu on oikea
kristillinen vaikutin. Itsekäs nautinnon halu on asia jota ei voida edistää
kristillisissä myyjäisissä.
Kristitty antaa uhrilahjoja samassa suhteessa kuin on saanut itse
nauttia evankelimin etuoikeuksista. “Jolle on paljon annettu, siltä paljon
vaaditaan. Jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan” (Luuk
12:48) “Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt 10:8) Herran työssä
tarvitaan jatkuvasti varoja, mutta niitä ei saa kerätä voitonhaluisena, vaan
kattamalla evankeliumin kustannuksia.
Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydät voitonhimon ja ahneen
kiskonnan vuoksi. (Luuk 16:14, 1 Tim 3:3, 2 Tim 3:2) Ei varmastikaan siksi että
myyminen olisi ollut täysin sopimatonta. (Mark 11:15-17, Joh 2:14-16, Matt
21:12-13, Luuk 19:23) Myydä olisi voinut varmasti toki temppelin ulkopuolella,
ja sapatin valmistuspäivänä mieluimmin jos mahdollista. (3 Moos 5:7, Luuk 2:24)
Kyyhkynen oli köyhien polttouhriksi kelpaava uhrieläin, ja niitä myytiin
rahalla. Uhrilahjoja myytiin, mutta käytössä oli temppelin oma sekeliraha.
Rahanvaihtajat kävivät ahneiksi, ja valuuttakurssit nousivat
ilmeisesti huimiksi. Nämä rahanvaihtajat olivatkin turisteja varten,
(Palestiinan ulkopuolella asuvia pyhiinvaeltajia) joita tuli vuotuisille
juhlille. Rahanvaihtajat olivat temppelialueella esipihassa. Jeesus oli
erittäin pahoillaan heidän ahneesta menettelystään kiskoa valuuttakurssein
voittoa itselleen. Jeesus tuomitsi menettelyn “pyhän häpäisynä.” (Matt
21:12-13, Mark 11:15-17)
Vanhan Testamentin aikana jos jollakin oli liian pitkä matka
pyhäkköön hän voi myydä kymmenyksensä tuotteet, ja perille tultuaan ostaa
tilalle sopivan määrän tavaraa Herralle uhrattavaksi. (5 Moos 14:24-26)
Uhrituotteiden kauppa ei ollut tavatonta ja varmastikaan itsessään sopimatonta.
Sapattisin kaupanteko ei ole sopivaa, mutta kun on kyse evankeliumin
tarkoituksista, mielipiteet jakautuvat, jos kyseessä on työ esim.
kääntymättömien hyväksi, (kirjallisuusmyynti mm.) mutta erityistä varovaisuutta
tarvitaan. (Jes 58:13-14, Neh 10:32) Tuskinpa kristityllä oli lupa jättää köyhä
ilman uhrikyykystä, jos hänellä ei ollut rahaa, eikä kykyjä pyydystää itse?
Ahneet rahanvaihtajat ja kauppiaat toki niin tekivät.
On parempi ja oikein kehottaa antamaan, ja herättää antamisen
merkityksen ymmärtämistä, itsekieltäymyksen henkeä, ja lähimmäisrakkautta, kuin
esim. järjestää maallisia haluja palvovia konsertteja, arvontoja, kilpailuja,
illallisia ja muuta huvittavaa kansalle? Asia on vaikea usein ja
tapauskohtainenkin, ja herättää usein kysymyksen; - Pyhittääkö tarkoitus
keinot? Ongelmia on varmasti arvostelussa, kun monet rahankeräystavat ovat
paremmin tuottavia kuin antamisen haluun vetoaminen. (Esim. suuret konsertit)
Lapsille ja nuorille ei ole hyvä opettaa, että mitään saisi ilman
vastinetta. Vastine on oma työ. (Joh 5:17, 9:4, Snl 12:11, 13:4, 14:23, 20:4,
24:30-31, 28:19, 31:10, Matt 25:14-30) “Tehkööt työtä, ja ansaitkoot
rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle.” (Ef
4:28, Apt 20:35, 1 Kor 16:2) (1 Tim 6:17-19, Hebr 13:16, 2 Kor 8:7, 2 Kor
8:7-9, 9:1-2, Snl 11:25, Mal 3:10)
“Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei
vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2 Kor
9:7)
Ps. Tämä kirjoitus on viimeistä viimeistelyäni vailla.
jari
Lisää aiheen läheltä: http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti