Yksi herra - usko ja kaste?



Yksi Herra- yksi usko, yksi kaste;


Jeesus Kristus on yksi ja ainut. Jeesuksen usko on yksi ja ainut. Myös kaste on yksi ja ainut.

Tarkoittaako Ef 4:5; "Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste"  ettei ihminen saisi kastautua uudelleen? 

Jeesuksen ja Alkuseurakunnan aikoihin oli vallalla useita erilaisia “pesuja.”  Ihmisiä pestiin mitä erilaisimmista syistä. Alun perin kasteajattelu juonsi 4 Moos 19:20, 31:19-20 puhdistuksia koskeneista lain säädöksistä. 
Myöhäisjuutalaisena aikana oli pieniä yhdyskuntia jotka olivat erottuneet pääjuutalaisuudesta. He ottivat jäseniä kasteissa, ja elivät eristäytyneinä vuoristoissa ja erämaissa. Heillä oli paljon erilaisia puhdistusmääräyksiä.
Juutalaisuudessa oli mikve-kasteita eli puhdistusrituaaleja paljon ennen Johannes Kastajan aikaa.

Johannes kastoi parannuksen ja kääntymyksen kasteella; Matt 3.
Johannes valmisteli sieluja Jeesuksen tulolle. Matt 3:6; "He tunnustivat syntinsä ja Johannes kastoi heidät Jordanissa." (-11-12) Luuk 3:3,8, 1:17; "Hän kulkee Herran edelläkävijänä Hengessä ja voimassa, Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja ohjaa tottelemattomat ajattelemaan hurskaiden tavoin, näin valmistaakseen kansan Herran tuloa varten." 

Jeesuksen kaste kastaa ihmisen kääntymyksen ja parannuksen kasteen lisäksi Pyhällä Hengellä; Mark 16:15-16; "Hän sanoi heille; Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen on pelastuva. Joka ei usko se tuomitaan kadotukseen."  Kasteessa vanhan elämänsä haudannut syntinen saa Pyhän Hengen lahjan. Pyhä Henki on kutsunut ihmisen elämän tielle; Apt 2:37-41, jae 38; "Pietari vastasi; "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen." 7:51;  Ihminen ottaa vastaan tai torjuu. Kaste on uskonkuuliaisuuden ilmaisu, ja kasteen yhteydessä ihmisiä. liitetään seurakuntayhteyteen. 

Jeesuksen uskon kaste on se “yksi kaste” josta Ef 4:5 mainitsee.
Paavali kastoi uudelleen ihmisiä jotka olivat kastettuja aikaisemmilla kasteilla; Apt 19:3-5; "Paavali sanoi; "Millä kasteella teidät on kastettu?" Kysyi Paavali. He vastasivat; "Johanneksen kasteella." Silloin Paavali sanoi; "Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen, mutta hän kehotti uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen." Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Jeesuksen nimeen."

Johannes velvoitti uudelleen kastamiseen. Tietysti jos kaste ei ole tapahtunut Jeesuksen antaman ohjeen ja mallin mukaan, on kaste toimitettava uudelleen oikealla Jeesuksen kasteella. (Matt 3:13-17)

Tärkeätä Ef 4:5:ttä tulkittaessa on ymmärtää, että kyseessä ei ole kasteiden kappale (kpl)  lukumäärä, vaan kasteen tarkoitus, pätevyys ja laatu. Oikea "yksi kaste" laadultaan ja pätevyydeltään on se kaste johon Johannes viittasi Apt 19:5; "Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Jeesuksen nimeen."

Ef 4:5 jakeessa “yksi usko” ei tarkoita että ihminen saisi uskoa vain kerran elämässään. Tuhlaajapoikia on aina ollut, jotka "palaavat kotiin isän luo;" Luuk 15:11-32.
"Tuhlaajapojat" voivat kastautua uudelleen. Kasteiden kappale (kpl) lukumäärästä ei ole Ef 4:5 kyse.

Rakastakaa Herraa Jeesusta -Jumalaa kaikesta sydämestä.
(Mark 12:30)



Jari Laurila
5.1.2023






Lisää aiheen läheltä:  http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/6



Ylistaron komian kirkon sakastin komiat kaapistot. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Ylistaron komiasta 1850 kirkosta. (Kuva:Jari Laurila:2012)