Pitääkö jakaa mitä omistaa ?
Opetuslapset jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Jeesus sanoi: "Tietäkää siis: -Yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta mitä hänellä on." (Luuk 14:33)
Pitääkö nykyajan kristityn uhrata kaiken omaisuutensa ?
- Jeesukselle ei riitä puolisydämisyys. Hän haluaa ihmisen kokonaan.
Kaikesta luopuminen ei tarkoita kuitenkaan kaikkea rahaa ja kaikkea aineellista, vaan kaikkea sitä mihin mieli on kiintynyt maailmassa. Itsekieltäymys on kristittynä olemisen yksi ominaisuus ja ehto. 1 Joh 2:15-17.
"Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni ei voi olla opetuslapseni." Luuk 14:27.
Jeesus tarkoittaa vertauksessaan ristin ottamisesta että Jeesuksen oma joutuu maailman kanssa erimielisyyksiin usein, ja se on ymmärrettävä. Ihminen ei voi rakastaa paljon maailmaa ja Jeesusta yhdessä olematta ristiriidassa. >>>1 Joh 2:15.
"Ristin ottaminen" kuvaa kristityn vaikeuksia ja kärsimyksiä vakaumuksensa vuoksi.
Kristus on rakkain, vaikeuksista ja kärsimyksistä huolimatta.
Kaikesta luopuminen merkitsi sen ajan tilannetta Jeesuksen aikana suhteessa opetuslapsiin.
Matteukseen, Markukseen, Luukakseen ja Johannekseen. Jeesus kulki ja liikkui paljon ja he eivät voineet olla sitoutuneita yhteen paikkaan omaisuuksiinsa ja karjaansa, maanviljelykseensä. Siksi Jeesus pyysi jättämään kaiken ja seuraamaan Häntä. (Luuk 9:57-62, 22:35-36) Kysymys oli ryhtymisestä kokopäiväiseksi evankeliumin työntekijäksi. Niin tehdään tänäänkin kun solmitaan työsopimuksia hengellisiin liikkeisiin, tai uhrataan kaikki aika hengellisiin maallikkovirkoihin.
Uskovainen joutuu usein erimielisyyksiin oman perheensäkin kanssa uskon vuoksi. >>>18:28-30, Matt 24:10,12. Vastustajat ja vihaajat ovat ja tulevat usein ensin oman talon väestä, perheestä, suvusta tai seurakunnista. Vihamieliset henkilöt nousevat usein näistä ihmisen uskonvakaumuksen vuoksi.
Kaikenlainen vihassa toiminta on vastoin Jumalan tahtoa. Vihamielinen ei kykene käyttämään harkintaa. Gal:5:20-21, 1 Joh 2:9-11, 4:20, 3:15. Kristitty voi vihata vain syntiä kohdistamatta vihaa kuitenkaan ihmiseen.
Kristityn kaikki omaisuus on "lainaa" Jumalalta. Jumala omistaa ja on antanut kaiken hyvän.
(Ps 24:1, 50:9-12, 3 Moos 25:23)
Jumalan ihmiselle lainaamasta omaisuudesta on ihmisen tehtävä tili Jumalalle. (Luuk 16:1-13)
Jumala on antanut ohjeet kymmenyksistä ja kiitosuhreista jotka koituvat sielujen pelastukseksi lähimmäisten hyväksi Jumalan kunniaksi. 1 Kor 9 luku, Hebr 13:7-16,
Ihminen saa omistaa!
Yksityisomaisuus ei ole väärin. Jokainen kaivaa omaa lompakkoaan. Kristillinen ajattelu on täsmälleen juridisen ajattelun mukainen että se mikä on omistuksessa on omaa. Monet Raamatun uskonmiehistä olivat varakkaita. (1 Moos 13:2, 24:35, 26:12-14, 32:10, 13:5-6)
> Kysymys onkin siitä ettei ihmisen sovi kiinnittää sydäntään maalliseen liiaksi ja ensisijaisesti. Raamatun rikkaat uskonmiehet huolehtivat Herran temppelin tarpeista ja köyhistä. Jumala siunaakin omaisuutta tarkoituksenaan varojen välittäminen Herran työssä ja myös puutteenalaisten tarpeisiin. Hengellinen kristitty rakastaa hyvän tekemistä sydämen asiana, ei pakosta eikä käskystä. "Jäätelö hyvää kun yksin syö" ei ole kristityn sydäntä lämmittävä asia eikä päde kristinuskoon.
Hengellinen uskovainen ei voi katsella rauhassa kun lähimmäiset kulkevat kohti varmaa tuhoa.
Rakkaus rahaan on kaiken rahaan ja omaisuuteen kun se on päällimmäisenä on kaiken pahan alku ja juuri. Rahan ja omaisuuden rakastaminen ei pääty ja lopu koskaan jos omaisuuteen asennoituu että raha on elämän tärkein asia. Srn 5:9. Rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri. 1 Tim 6:10, 2 Tim 3:2. Tyypillistä on että saituus ja ahneus kasvavat iän ja omaisuuden myötä.
Jeesus varoittaa keräämästä aarteita maan päälle. Matt 6:19
Rikas nuorukainen kiinnitti sydämensä maalliseen omaisuuteensa, eikä hän siksi tahtonut seurata Jeesusta. (Matt 19:21-23) Rikas mies ja Lasarus on vanha juutalainen kertomus jo ennen Jeesuksen aikoja. Jeesus käytti vertauksessaan tätä kansan tuntemaa tarinaa kuvatakseen rangaistusta joka seuraa ahneudesta. Rikas mies ei huolehtinut köyhistä, vaan ahneuksissaan piti kaiken itsellään. (Luuk 16:19-31)
Rahan himosta varoittaa Hebr 13:5, 1 Tim 3:3.
Sydän taipuu mihin taipuu aikanaan Herrassa, ei pidä ajatella ensimmäisenä uhrauksia. Uhraukset tulevat itsellään ajan kanssa kun sydän taipuu Herran asioille. Rakkaus sydämessä säätelee antamishalut aikanaan aina jokaisella uskoon tulleella.
Jeesus piti ihanteena auttamisen halua, ja kehotti kokoamaan aarteita taivaaseen. Tätä samaa lähimmäisrakkauden henkeä on kristityn seurattava. (Luuk 12:33)
Alkuseurakunnassa kokeiltiin ja noudatettiin yhteisomistusta (Apt 2:42-47, 4:34-37) ajatuksella että kaikki oli Kristuksen. Kukaan ei kärsinyt puutetta ja rakkaus vallitsi. Kuitenkin myös tänä aikana oli voimassa omaisuuden omistusoikeus. Ananias ja Safirakin saivat omistaa ja ei olisi ollut pakko lahjoittaa. Ananiaksen ja Safiran synti oli valehtelu omaisuusasioissa. Ei Jumala rankaissut omaisuuden pitämisestä vaan valehtemisesta. (Apt 5:1-11) Omistusoikeus oli alkuseurakunnankin aikana, mutta uskova teki hyvin kun uhrasi mahdollisimman paljon yhteiseksi hyväksi. Alkuseurakunta oli silloin niin paljon yhdessä, että oli helpompaa yhdistää kaikki yhteen ja jakaa siitä. Kukaan ei olisi kestänyt katsella puutteen alaista seurakunnassa ja itse voida paksusti. Rakkaus ja veljeys vallitsi.
Kristityn tulee antaa sen mukaan mitä hänen sydämensä vaatii, omantunnon mukaan. (2 Kor 9:7) "Iloista antajaa Jumala rakastaa." Paavali puhuikin iloisen uhrimielen puolesta, ei kaiken myymisen tai kaiken lahjoittamisen puolesta. Kristittyjen aarre ja omaisuus on ikuisissa asioissa. (Hebr 10:34, 1 Tim 6:17-19) Jeesus vertasi taivaan valtakuntaa aarteeseen jonka mies löysi ja innoissaan myi kaiken minkä omisti. (Matt 13:44-46) Jeesus on kristityn elämässä tärkeimmällä sijalla jolloin kaikki muu saa väistyä. (Matt 10:37-39)
Jumala on asettanut evankeliumin työn ihmisen tehtäväksi. Jumala on Henkensä välityksellä läsnä, mutta Jumala ei pudota seteleitä taivaasta eivätkä enkelit astu tekemään käytännön työtä. Sellaista henkeä ei ikinä taivaasta alas astu minkäännäköisen "virvoituksen" aikanakaan joka panee tahdottoman ihmisen toimimaan automaattisesti. Seurakunnat eivät voi perustaa omia setelipainoja ja jostakin kaiken rahan on tultava aina kaikkeen yhdistystoimintaankin.
Jumalan työtä rahoitetaan vapaaehtoisilla uhreilla ja kymmenyksillä. Kun taivaan valo loistaa ja Henki koskettaa sydäntä, itsekkyys katoaa. Jumala siunaa omilleen varoja, että työ voi menestyä. Jumala vaatii tilin omastaan ja ihminen kieltäytyy ilosta ja rakkaudesta evankeliumin työn hyväksi turhuuksista ja ylellisyydestä.
Kyse on siis siitä missä ihmisen sydän on minkälaisissa asioissa mieli askartelee päivittäin. Ihminen on sitä mitä silmilläänkin syö ja käytännön toimissaan ja teoissaan. Kyse ei ole käskyistä ja määräyksistä vaan sydämen tilasta, onko se pyhitetty Herralle mielihyvin ja koko sydämestä. Jumala ei halua ottaa vastaankaan pitkin hampain vastoin iloista tahtoa annettua.
Ihmisellä on aina lupa pitää sellainen itsellään tietysti mitä omistaakin, niin juridisesti kuin Jumalankin mielestä. Kymmenyksien antamisen siunaus on paljolti siinä että ihminen on tyytyväinen eikä halua koko ajan lisää. (Mal 3:7-10)
Lopun ajan evankeliumin työssä tarvitaan varoja enemmän kuin oli tarpeen patriarkkojen aikana. Kiitollisuus Kristuksen uhrista ja pelastuksesta saa kristityn iloiselle uhrimielelle. Jokainen antaa sen verran kuin on saanut eli suhteessa mahdollisuuksiinsa.
"Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan." (Luuk 12:48) "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." (Matt 10:8, 2 Kor 8:7,11-12, 9:8-11) Ihminen on vastaanottanut lahjaksi evankeliumin itsekin jokainen.
Kristillisissä seurakunnissa ei ole mitään muuta pakollista maksua olemassa kuin kirkollisvero.
Rahapakkoa tai rahamääräksiä ei tavallisesti löydetä muita. Antaminen on kaikki vapaaehtoista. Rahaliikenteen näkee tällaisessa merkityksessä tavallisesti ainoastaan rahastonhoitaja ja hän on vaitiolovelvollinen joka käänteessä. Näin usein.
Kuitenkin henkilöt jotka hoitavat kirkon maallikkovastuita ovat joskus ainoat henkilöt joille edellytetään että ovat esimerkillisiä myös kymmenyksissä. Silloin ilmoitetaan ettei pidä ottaa vastaan virkoja jos ei huolehdi kymmenyksistä.
Jokainen ihminen voi siis rauhassa itse edistyä oman tahdon mukaan kaikessa seurakunnassa, sen mukaan miten Pyhä Henki sydämessä (nykykielellä tarkoittaisi; -tietoisuudessa) haluaa mielihyvin itse kukin hyväksyä ja hyväksi nähdä kohdallaan myös rahankäytön harkinnassa omantuntonsa mukaan.
Omantunnon asioita ei voida määrätä eikä käskeä koskaan.
Jari Laurila
http://jarinhotelli.blogspot.com
24.7.2011
Lisää aiheen läheltä: http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/5
Opetuslapset jättivät kaiken ja lähtivät seuraamaan Jeesusta.
Jeesus sanoi: "Tietäkää siis: -Yksikään teistä ei voi olla minun opetuslapseni, ellei hän luovu kaikesta mitä hänellä on." (Luuk 14:33)
Pitääkö nykyajan kristityn uhrata kaiken omaisuutensa ?
- Jeesukselle ei riitä puolisydämisyys. Hän haluaa ihmisen kokonaan.
Kaikesta luopuminen ei tarkoita kuitenkaan kaikkea rahaa ja kaikkea aineellista, vaan kaikkea sitä mihin mieli on kiintynyt maailmassa. Itsekieltäymys on kristittynä olemisen yksi ominaisuus ja ehto. 1 Joh 2:15-17.
"Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni ei voi olla opetuslapseni." Luuk 14:27.
Jeesus tarkoittaa vertauksessaan ristin ottamisesta että Jeesuksen oma joutuu maailman kanssa erimielisyyksiin usein, ja se on ymmärrettävä. Ihminen ei voi rakastaa paljon maailmaa ja Jeesusta yhdessä olematta ristiriidassa. >>>1 Joh 2:15.
"Ristin ottaminen" kuvaa kristityn vaikeuksia ja kärsimyksiä vakaumuksensa vuoksi.
Kristus on rakkain, vaikeuksista ja kärsimyksistä huolimatta.
Kaikesta luopuminen merkitsi sen ajan tilannetta Jeesuksen aikana suhteessa opetuslapsiin.
Matteukseen, Markukseen, Luukakseen ja Johannekseen. Jeesus kulki ja liikkui paljon ja he eivät voineet olla sitoutuneita yhteen paikkaan omaisuuksiinsa ja karjaansa, maanviljelykseensä. Siksi Jeesus pyysi jättämään kaiken ja seuraamaan Häntä. (Luuk 9:57-62, 22:35-36) Kysymys oli ryhtymisestä kokopäiväiseksi evankeliumin työntekijäksi. Niin tehdään tänäänkin kun solmitaan työsopimuksia hengellisiin liikkeisiin, tai uhrataan kaikki aika hengellisiin maallikkovirkoihin.
Uskovainen joutuu usein erimielisyyksiin oman perheensäkin kanssa uskon vuoksi. >>>18:28-30, Matt 24:10,12. Vastustajat ja vihaajat ovat ja tulevat usein ensin oman talon väestä, perheestä, suvusta tai seurakunnista. Vihamieliset henkilöt nousevat usein näistä ihmisen uskonvakaumuksen vuoksi.
Kaikenlainen vihassa toiminta on vastoin Jumalan tahtoa. Vihamielinen ei kykene käyttämään harkintaa. Gal:5:20-21, 1 Joh 2:9-11, 4:20, 3:15. Kristitty voi vihata vain syntiä kohdistamatta vihaa kuitenkaan ihmiseen.
Kristityn kaikki omaisuus on "lainaa" Jumalalta. Jumala omistaa ja on antanut kaiken hyvän.
(Ps 24:1, 50:9-12, 3 Moos 25:23)
Jumalan ihmiselle lainaamasta omaisuudesta on ihmisen tehtävä tili Jumalalle. (Luuk 16:1-13)
Jumala on antanut ohjeet kymmenyksistä ja kiitosuhreista jotka koituvat sielujen pelastukseksi lähimmäisten hyväksi Jumalan kunniaksi. 1 Kor 9 luku, Hebr 13:7-16,
Ihminen saa omistaa!
Yksityisomaisuus ei ole väärin. Jokainen kaivaa omaa lompakkoaan. Kristillinen ajattelu on täsmälleen juridisen ajattelun mukainen että se mikä on omistuksessa on omaa. Monet Raamatun uskonmiehistä olivat varakkaita. (1 Moos 13:2, 24:35, 26:12-14, 32:10, 13:5-6)
> Kysymys onkin siitä ettei ihmisen sovi kiinnittää sydäntään maalliseen liiaksi ja ensisijaisesti. Raamatun rikkaat uskonmiehet huolehtivat Herran temppelin tarpeista ja köyhistä. Jumala siunaakin omaisuutta tarkoituksenaan varojen välittäminen Herran työssä ja myös puutteenalaisten tarpeisiin. Hengellinen kristitty rakastaa hyvän tekemistä sydämen asiana, ei pakosta eikä käskystä. "Jäätelö hyvää kun yksin syö" ei ole kristityn sydäntä lämmittävä asia eikä päde kristinuskoon.
Hengellinen uskovainen ei voi katsella rauhassa kun lähimmäiset kulkevat kohti varmaa tuhoa.
Rakkaus rahaan on kaiken rahaan ja omaisuuteen kun se on päällimmäisenä on kaiken pahan alku ja juuri. Rahan ja omaisuuden rakastaminen ei pääty ja lopu koskaan jos omaisuuteen asennoituu että raha on elämän tärkein asia. Srn 5:9. Rahan himo on kaiken pahan alku ja juuri. 1 Tim 6:10, 2 Tim 3:2. Tyypillistä on että saituus ja ahneus kasvavat iän ja omaisuuden myötä.
Jeesus varoittaa keräämästä aarteita maan päälle. Matt 6:19
Rikas nuorukainen kiinnitti sydämensä maalliseen omaisuuteensa, eikä hän siksi tahtonut seurata Jeesusta. (Matt 19:21-23) Rikas mies ja Lasarus on vanha juutalainen kertomus jo ennen Jeesuksen aikoja. Jeesus käytti vertauksessaan tätä kansan tuntemaa tarinaa kuvatakseen rangaistusta joka seuraa ahneudesta. Rikas mies ei huolehtinut köyhistä, vaan ahneuksissaan piti kaiken itsellään. (Luuk 16:19-31)
Rahan himosta varoittaa Hebr 13:5, 1 Tim 3:3.
Sydän taipuu mihin taipuu aikanaan Herrassa, ei pidä ajatella ensimmäisenä uhrauksia. Uhraukset tulevat itsellään ajan kanssa kun sydän taipuu Herran asioille. Rakkaus sydämessä säätelee antamishalut aikanaan aina jokaisella uskoon tulleella.
Jeesus piti ihanteena auttamisen halua, ja kehotti kokoamaan aarteita taivaaseen. Tätä samaa lähimmäisrakkauden henkeä on kristityn seurattava. (Luuk 12:33)
Alkuseurakunnassa kokeiltiin ja noudatettiin yhteisomistusta (Apt 2:42-47, 4:34-37) ajatuksella että kaikki oli Kristuksen. Kukaan ei kärsinyt puutetta ja rakkaus vallitsi. Kuitenkin myös tänä aikana oli voimassa omaisuuden omistusoikeus. Ananias ja Safirakin saivat omistaa ja ei olisi ollut pakko lahjoittaa. Ananiaksen ja Safiran synti oli valehtelu omaisuusasioissa. Ei Jumala rankaissut omaisuuden pitämisestä vaan valehtemisesta. (Apt 5:1-11) Omistusoikeus oli alkuseurakunnankin aikana, mutta uskova teki hyvin kun uhrasi mahdollisimman paljon yhteiseksi hyväksi. Alkuseurakunta oli silloin niin paljon yhdessä, että oli helpompaa yhdistää kaikki yhteen ja jakaa siitä. Kukaan ei olisi kestänyt katsella puutteen alaista seurakunnassa ja itse voida paksusti. Rakkaus ja veljeys vallitsi.
Kristityn tulee antaa sen mukaan mitä hänen sydämensä vaatii, omantunnon mukaan. (2 Kor 9:7) "Iloista antajaa Jumala rakastaa." Paavali puhuikin iloisen uhrimielen puolesta, ei kaiken myymisen tai kaiken lahjoittamisen puolesta. Kristittyjen aarre ja omaisuus on ikuisissa asioissa. (Hebr 10:34, 1 Tim 6:17-19) Jeesus vertasi taivaan valtakuntaa aarteeseen jonka mies löysi ja innoissaan myi kaiken minkä omisti. (Matt 13:44-46) Jeesus on kristityn elämässä tärkeimmällä sijalla jolloin kaikki muu saa väistyä. (Matt 10:37-39)
Jumala on asettanut evankeliumin työn ihmisen tehtäväksi. Jumala on Henkensä välityksellä läsnä, mutta Jumala ei pudota seteleitä taivaasta eivätkä enkelit astu tekemään käytännön työtä. Sellaista henkeä ei ikinä taivaasta alas astu minkäännäköisen "virvoituksen" aikanakaan joka panee tahdottoman ihmisen toimimaan automaattisesti. Seurakunnat eivät voi perustaa omia setelipainoja ja jostakin kaiken rahan on tultava aina kaikkeen yhdistystoimintaankin.
Jumalan työtä rahoitetaan vapaaehtoisilla uhreilla ja kymmenyksillä. Kun taivaan valo loistaa ja Henki koskettaa sydäntä, itsekkyys katoaa. Jumala siunaa omilleen varoja, että työ voi menestyä. Jumala vaatii tilin omastaan ja ihminen kieltäytyy ilosta ja rakkaudesta evankeliumin työn hyväksi turhuuksista ja ylellisyydestä.
Kyse on siis siitä missä ihmisen sydän on minkälaisissa asioissa mieli askartelee päivittäin. Ihminen on sitä mitä silmilläänkin syö ja käytännön toimissaan ja teoissaan. Kyse ei ole käskyistä ja määräyksistä vaan sydämen tilasta, onko se pyhitetty Herralle mielihyvin ja koko sydämestä. Jumala ei halua ottaa vastaankaan pitkin hampain vastoin iloista tahtoa annettua.
Ihmisellä on aina lupa pitää sellainen itsellään tietysti mitä omistaakin, niin juridisesti kuin Jumalankin mielestä. Kymmenyksien antamisen siunaus on paljolti siinä että ihminen on tyytyväinen eikä halua koko ajan lisää. (Mal 3:7-10)
Lopun ajan evankeliumin työssä tarvitaan varoja enemmän kuin oli tarpeen patriarkkojen aikana. Kiitollisuus Kristuksen uhrista ja pelastuksesta saa kristityn iloiselle uhrimielelle. Jokainen antaa sen verran kuin on saanut eli suhteessa mahdollisuuksiinsa.
"Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan." (Luuk 12:48) "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." (Matt 10:8, 2 Kor 8:7,11-12, 9:8-11) Ihminen on vastaanottanut lahjaksi evankeliumin itsekin jokainen.
Kristillisissä seurakunnissa ei ole mitään muuta pakollista maksua olemassa kuin kirkollisvero.
Rahapakkoa tai rahamääräksiä ei tavallisesti löydetä muita. Antaminen on kaikki vapaaehtoista. Rahaliikenteen näkee tällaisessa merkityksessä tavallisesti ainoastaan rahastonhoitaja ja hän on vaitiolovelvollinen joka käänteessä. Näin usein.
Kuitenkin henkilöt jotka hoitavat kirkon maallikkovastuita ovat joskus ainoat henkilöt joille edellytetään että ovat esimerkillisiä myös kymmenyksissä. Silloin ilmoitetaan ettei pidä ottaa vastaan virkoja jos ei huolehdi kymmenyksistä.
Jokainen ihminen voi siis rauhassa itse edistyä oman tahdon mukaan kaikessa seurakunnassa, sen mukaan miten Pyhä Henki sydämessä (nykykielellä tarkoittaisi; -tietoisuudessa) haluaa mielihyvin itse kukin hyväksyä ja hyväksi nähdä kohdallaan myös rahankäytön harkinnassa omantuntonsa mukaan.
Omantunnon asioita ei voida määrätä eikä käskeä koskaan.
Jari Laurila
http://jarinhotelli.blogspot.com
24.7.2011
Lisää aiheen läheltä: http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/5
 |
| Ilmajoen kirkon tapuli. (Kuva:Jari Laurila:2012) |
 |
| - Ilmajoen kirkolla. (Kuva:Jari Laurila:2012) |
