Monenlaisia tempauksia järjestetään rahan keräämiseksi hyviinkin tarkoituksiin. Onko oikein tehdä viihdettä ihmisten huvittelunhaluun, ja kerätä näin rahaa hädässä oleville?
Arpominen oli yleinen tapa ratkaista asioita. Arpaa heitettiin pyhäkkösalissa mm. pappien palvelusvuoroista. Alkuseurakunta valitsi arvalla apostolin. (Apt 1:26) “Uurim ja tummim” olivat arvontavälineet jotka kuuluivat papin pukuun kiinnitettyinä. (esim. 4 Moos 27:21)
Efesolaiset olivat päässeet totuuden tuntemiseen, ja apostoli Paavali kertoi erilaisista “opintuulista ja arpapeleistä” joiden heiteltävinä he eivät enää olleet. (Ef 4:15-16) Ilmeisesti asiaan liittyi arpapelejä, joita Paavali ei tahtonut tienkään suositella erilaisten opintuulien ja onnenpelien pelaamiseen. Ihmisestä tuli näissä vain “pelinappula.”
On järjestetty myyjäisiä joissa on myyty ruokaa, käsitöitä, ym. tarpeellista talkootyönä hyväntekeväisyyden vuoksi lähimmäisten hyväksi. Näissä ei ole ollut itsehemmotteluun tai maallisiin kyseenalaisin haluihin liittyvää myytävää, vaan terveellistä ruokaa, kodin tavaraa ja vaatteita ihmisten tarpeeseen. Varat on käytetty puutteenalaisten auttamiseen. Asiakkaat ovat saaneet kontaktia evankeliumiinkin näin samalla. Varmasti kaikki on ollut oikein ja hyvin tämänlaatuisissa myyjäisissä.
Kun mietitään rahanhankinnan sopivuutta, voidaan varmasti pitää ajatuksena että ihmisen tulisi omata halu auttaa lähimmäisiään ilman että hän saisi vastinetta itselleen itsekkäin pyrkimyksin. Auttamisen halu on oikea kristillinen vaikutin. Itsekäs nautinnon halu on asia jota ei voida edistää kristillisissä myyjäisissä.
Kristitty antaa uhrilahjoja samassa suhteessa kuin on saanut itse nauttia evankelimin etuoikeuksista. “Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan. Jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan” (Luuk 12:48) “Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt 10:8) Herran työssä tarvitaan jatkuvasti varoja, mutta niitä ei saa kerätä voitonhaluisena, vaan kattamalla evankeliumin kustannuksia.
Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydät voitonhimon ja ahneen kiskonnan vuoksi. (Luuk 16:14, 1 Tim 3:3, 2 Tim 3:2) Ei varmastikaan siksi että myyminen olisi ollut täysin sopimatonta. (Mark 11:15-17, Joh 2:14-16, Matt 21:12-13, Luuk 19:23) Myydä olisi voinut varmasti toki temppelin ulkopuolella, ja sapatin valmistuspäivänä mieluimmin jos mahdollista. (3 Moos 5:7, Luuk 2:24) Kyyhkynen oli köyhien polttouhriksi kelpaava uhrieläin, ja niitä myytiin rahalla. Uhrilahjoja myytiin, mutta käytössä oli temppelin oma sekeliraha.
Rahanvaihtajat kävivät ahneiksi, ja valuuttakurssit nousivat ilmeisesti huimiksi. Nämä rahanvaihtajat olivatkin turisteja varten, (Palestiinan ulkopuolella asuvia pyhiinvaeltajia) joita tuli vuotuisille juhlille. Rahanvaihtajat olivat temppelialueella esipihassa. Jeesus oli erittäin pahoillaan heidän ahneesta menettelystään kiskoa valuuttakurssein voittoa itselleen. Jeesus tuomitsi menettelyn “pyhän häpäisynä.” (Matt 21:12-13, Mark 11:15-17)
Vanhan Testamentin aikana jos jollakin oli liian pitkä matka pyhäkköön hän voi myydä kymmenyksensä tuotteet, ja perille tultuaan ostaa tilalle sopivan määrän tavaraa Herralle uhrattavaksi. (5 Moos 14:24-26) Uhrituotteiden kauppa ei ollut tavatonta ja varmastikaan itsessään sopimatonta. Sapattisin kaupanteko ei ole sopivaa, mutta kun on kyse evankeliumin tarkoituksista, mielipiteet jakautuvat, jos kyseessä on työ esim. kääntymättömien hyväksi, (kirjallisuusmyynti mm.) mutta erityistä varovaisuutta tarvitaan. (Jes 58:13-14, Neh 10:32) Tuskinpa kristityllä oli lupa jättää köyhä ilman uhrikyykystä, jos hänellä ei ollut rahaa, eikä kykyjä pyydystää itse? Ahneet rahanvaihtajat ja kauppiaat toki niin tekivät.
On parempi ja oikein kehottaa antamaan, ja herättää antamisen merkityksen ymmärtämistä, itsekieltäymyksen henkeä, ja lähimmäisrakkautta, kuin esim. järjestää maallisia haluja palvovia konsertteja, arvontoja, kilpailuja, illallisia ja muuta huvittavaa kansalle? Asia on vaikea usein ja tapauskohtainenkin, ja herättää usein kysymyksen; - Pyhittääkö tarkoitus keinot? Ongelmia on varmasti arvostelussa, kun monet rahankeräystavat ovat paremmin tuottavia kuin antamisen haluun vetoaminen. (Esim. suuret konsertit)
Lapsille ja nuorille ei ole hyvä opettaa, että mitään saisi ilman vastinetta. Vastine on oma työ. (Joh 5:17, 9:4, Snl 12:11, 13:4, 14:23, 20:4, 24:30-31, 28:19, 31:10, Matt 25:14-30) “Tehkööt työtä, ja ansaitkoot rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle.” (Ef 4:28, Apt 20:35, 1 Kor 16:2) (1 Tim 6:17-19, Hebr 13:16, 2 Kor 8:7, 2 Kor 8:7-9, 9:1-2, Snl 11:25, Mal 3:10)
“Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2 Kor 9:7)
Ps. Tämä kirjoitus on viimeistä viimeistelyäni vailla.
jari
Lisää aiheen läheltä: http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/5
Arpominen oli yleinen tapa ratkaista asioita. Arpaa heitettiin pyhäkkösalissa mm. pappien palvelusvuoroista. Alkuseurakunta valitsi arvalla apostolin. (Apt 1:26) “Uurim ja tummim” olivat arvontavälineet jotka kuuluivat papin pukuun kiinnitettyinä. (esim. 4 Moos 27:21)
Efesolaiset olivat päässeet totuuden tuntemiseen, ja apostoli Paavali kertoi erilaisista “opintuulista ja arpapeleistä” joiden heiteltävinä he eivät enää olleet. (Ef 4:15-16) Ilmeisesti asiaan liittyi arpapelejä, joita Paavali ei tahtonut tienkään suositella erilaisten opintuulien ja onnenpelien pelaamiseen. Ihmisestä tuli näissä vain “pelinappula.”
On järjestetty myyjäisiä joissa on myyty ruokaa, käsitöitä, ym. tarpeellista talkootyönä hyväntekeväisyyden vuoksi lähimmäisten hyväksi. Näissä ei ole ollut itsehemmotteluun tai maallisiin kyseenalaisin haluihin liittyvää myytävää, vaan terveellistä ruokaa, kodin tavaraa ja vaatteita ihmisten tarpeeseen. Varat on käytetty puutteenalaisten auttamiseen. Asiakkaat ovat saaneet kontaktia evankeliumiinkin näin samalla. Varmasti kaikki on ollut oikein ja hyvin tämänlaatuisissa myyjäisissä.
Kun mietitään rahanhankinnan sopivuutta, voidaan varmasti pitää ajatuksena että ihmisen tulisi omata halu auttaa lähimmäisiään ilman että hän saisi vastinetta itselleen itsekkäin pyrkimyksin. Auttamisen halu on oikea kristillinen vaikutin. Itsekäs nautinnon halu on asia jota ei voida edistää kristillisissä myyjäisissä.
Kristitty antaa uhrilahjoja samassa suhteessa kuin on saanut itse nauttia evankelimin etuoikeuksista. “Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan. Jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan” (Luuk 12:48) “Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt 10:8) Herran työssä tarvitaan jatkuvasti varoja, mutta niitä ei saa kerätä voitonhaluisena, vaan kattamalla evankeliumin kustannuksia.
Jeesus kaatoi rahanvaihtajien pöydät voitonhimon ja ahneen kiskonnan vuoksi. (Luuk 16:14, 1 Tim 3:3, 2 Tim 3:2) Ei varmastikaan siksi että myyminen olisi ollut täysin sopimatonta. (Mark 11:15-17, Joh 2:14-16, Matt 21:12-13, Luuk 19:23) Myydä olisi voinut varmasti toki temppelin ulkopuolella, ja sapatin valmistuspäivänä mieluimmin jos mahdollista. (3 Moos 5:7, Luuk 2:24) Kyyhkynen oli köyhien polttouhriksi kelpaava uhrieläin, ja niitä myytiin rahalla. Uhrilahjoja myytiin, mutta käytössä oli temppelin oma sekeliraha.
Rahanvaihtajat kävivät ahneiksi, ja valuuttakurssit nousivat ilmeisesti huimiksi. Nämä rahanvaihtajat olivatkin turisteja varten, (Palestiinan ulkopuolella asuvia pyhiinvaeltajia) joita tuli vuotuisille juhlille. Rahanvaihtajat olivat temppelialueella esipihassa. Jeesus oli erittäin pahoillaan heidän ahneesta menettelystään kiskoa valuuttakurssein voittoa itselleen. Jeesus tuomitsi menettelyn “pyhän häpäisynä.” (Matt 21:12-13, Mark 11:15-17)
Vanhan Testamentin aikana jos jollakin oli liian pitkä matka pyhäkköön hän voi myydä kymmenyksensä tuotteet, ja perille tultuaan ostaa tilalle sopivan määrän tavaraa Herralle uhrattavaksi. (5 Moos 14:24-26) Uhrituotteiden kauppa ei ollut tavatonta ja varmastikaan itsessään sopimatonta. Sapattisin kaupanteko ei ole sopivaa, mutta kun on kyse evankeliumin tarkoituksista, mielipiteet jakautuvat, jos kyseessä on työ esim. kääntymättömien hyväksi, (kirjallisuusmyynti mm.) mutta erityistä varovaisuutta tarvitaan. (Jes 58:13-14, Neh 10:32) Tuskinpa kristityllä oli lupa jättää köyhä ilman uhrikyykystä, jos hänellä ei ollut rahaa, eikä kykyjä pyydystää itse? Ahneet rahanvaihtajat ja kauppiaat toki niin tekivät.
On parempi ja oikein kehottaa antamaan, ja herättää antamisen merkityksen ymmärtämistä, itsekieltäymyksen henkeä, ja lähimmäisrakkautta, kuin esim. järjestää maallisia haluja palvovia konsertteja, arvontoja, kilpailuja, illallisia ja muuta huvittavaa kansalle? Asia on vaikea usein ja tapauskohtainenkin, ja herättää usein kysymyksen; - Pyhittääkö tarkoitus keinot? Ongelmia on varmasti arvostelussa, kun monet rahankeräystavat ovat paremmin tuottavia kuin antamisen haluun vetoaminen. (Esim. suuret konsertit)
Lapsille ja nuorille ei ole hyvä opettaa, että mitään saisi ilman vastinetta. Vastine on oma työ. (Joh 5:17, 9:4, Snl 12:11, 13:4, 14:23, 20:4, 24:30-31, 28:19, 31:10, Matt 25:14-30) “Tehkööt työtä, ja ansaitkoot rehellisesti toimeentulonsa, niin että voi myös antaa tarpeessa olevalle.” (Ef 4:28, Apt 20:35, 1 Kor 16:2) (1 Tim 6:17-19, Hebr 13:16, 2 Kor 8:7, 2 Kor 8:7-9, 9:1-2, Snl 11:25, Mal 3:10)
“Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2 Kor 9:7)
Ps. Tämä kirjoitus on viimeistä viimeistelyäni vailla.
jari
Lisää aiheen läheltä: http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/5
