Raamattu Jumalan sanana ja auktoriteettina





Raamattu Jumalan sanana ja auktoriteettina

Raamattu pelastuksen opin auktoriteettina



Onko Raamatussa Jumalan sana ja onko se totta ?
  

”Ja taulut olivat Jumalan tekemät, ja niihin kaiverrettu kirjoitus oli Jumalan kirjoittama. Jumala antoi hänelle kaksi kivistä liitontaulua jotka Hän oli omalla kädellään kirjoittanut;”
2 Moos 31:18, 32:16.

Vuonna 1947 löydettiin ”Kuolleen meren kirjakääröt.” Yhteensä 850 kappaletta noin 2000 vuotta vanhoja Raamatun käsikirjoituksia.  Qumranin luolat sijaitsevat lähellä Kuollutta merta. Joukossa on Vanhan Testamentin (tanakin) kirjojen käsikirjoituksia sekä ns. apogryfisiä tekstejä. Suurin osa kirjoituksista ajoittuivat 200-100 eaa. Kuolleen meren kääröjä on kirjoittanut n. 500 kirjoittajaa hebreaksi, arameaksi, latinaksi ja kreikaksi. Kääröt sisältävät mm. kopion kymmenen käskyä 5- Mooseksenkirjasta ja osan 1 Moos luomiskertomuksesta jonka päiväys on n. 100 ekr. Psalmien kopioita ja satoja muita 2000 vuotta vanhoja tekstejä. Kuolleen meren kääröt paljastivat ajan jolloin Jeesus opetti toisen temppelin aikana vallinneet uskomukset. Kuolleen meren kääröt ovat 1900 luvun tärkein ja merkittävin argeloginen löytö. 

Kirjoitukset ovat todistaneet että meillä on tänään kädessämme aivan sama Raamattu kuin profeetoillakin. Jeesus piti kädessään samoja kirjoituksia. Juutalaiset kopioivat Raamattua hyvin tarkasti ja valvotusti. Raamatun kieltä on jouduttu tarkistamaan nykykielelle, mutta kaikki käännöstyöt on tehty aina samoista vanhoista alkukielen asiakirjoista. "Alkukielen" tekstit joista Raamatun käännöstyöt  suoritetaan ovat 250 ekr - 450 jkr-, pääosin VT:n 1008 jkr ja UT:n 350-450 jkr asiakirjoista.

Jeesus luotti Vanhan Testamentin kirjoituksiin; Matt 24:15,38, 12:39,41; Jeesus puhui myös vedenpaisumuksesta. Jos uskoo Jeesukseen on uskottava vedenpaisumukseenkin.

Raamattu on 66 kirjan kirjakokoelma. Raamatun 66 kirjaa kirjoittivat hyvin erilaiset noin 40 ihmistä vajaan 1600 vuoden aikana. Jumala antoi profeetoilleen sanoman jonka profeetat pukivat henkilökohtaisella persoonallisella ilmaisuillaan ihmiskielelle. Raamatun syntyä ohjasi itse Jumala pyhän henkensä kautta. Raamattu kertoo ettei Jumala tee mitään ilmoittamatta ensin palvelijoilleen profeetoille, ja että yksikään kirjoitus ei ole syntynyt ihmisen omasta tahdosta, vaan ihmiset saivat Jumalalta sen minkä kirjoittivat;
2 Piet 1:21; 19-20, 2 Tim 3:15, Joh 10:35; "Niitä jotka saivat Jumalan ilmoituksen sanotaan siis jumaliksi eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi."
Ei Jumala tee mitään ilmoittamatta suunnitelmiaan ensin palvelijoilleen, profeetoilleen;” Aamos 3:7,
4 Moos 12:6-8, Dan 9:21-22, Matt 16:16-17.
Raamattu sisältää paljon profetioita eli ennustuksia. Jokainen Raamatun profetia on toteutunut tarkasti yksityiskohtiaan myöten. Ennustuksista osa toteutuvat parhaillaan,  ja osa profetiasta odottavat toteutumistaan.

"Näin sanoo Herra" sanonnat toistuvat Raamatussa noin 1800 kertaa; Sak 1:4, Jer 1:4-9, 38:2-3. 
Raamatun arvovalta perustuu jumalalliseen ja profeetalliseen alkuperään. Raamattu on yhtenäinen looginen kirja alusta loppuun. Raamattu ei sisällä todellisia ristiriitoja Raamatun sanoman kannalta. Raamattua pitää arvostaa sanatarkkana, mutta pitää ymmärtää oikein. Raamatun jakeita ei voi irrottaa asiayhteyksistään ja tulkita asiayhteyksistään irti. Asiayhteys- aikansa tapa- ja tapahtumakulttuuri, alkukieli sekä mitä koko Raamattu sanoo samasta asiasta pitää huomioida ennen kuin voidaan ymmärtää oikein jotakin Raamatun kysymyksiä. Yksi sana voi tarkoittaa lukuisia erilaisia merkityksiä asiayhteyksistään riippuen.
Jumalan sanan luotettavuuden Jes 40:8, Matt 5:17-19 todistaa Raamatun looginen yhdenmukaisuus, Jumalan sanan pysyvys ja profetioiden toteutuminen.

Raamattu on ilmoitus kirjakokoelman keskushenkilöstä Jeesuksesta Kristuksesta. Raamattu on puolueeton ja erehtymätön erehdysten paljastaja. Raamattu esittää ihmiskunnan historian. Raamattu on Jumalan sana ihmiselle. Raamattu on maailman levinnein kirja. Raamattu kertoo avoimesti uskon suurmiesten lankeemuksetkin. Raamattu on profeetallinen sana ja luotettava opas. Raamatulla on ihmistä muuttava vaikutus. Raamattu on muuttumaton ja oppimattomienkin ymmärrettävissä Pyhän Hengen avulla. Raamattu paljastaa totuutta ja on siksi vihattukin. Raamattu asettaa Jumalan tahdon ensisijalle ihmisen parhaaksi.
2 Tim 3:16-17; "Jokainen pyhä Jumalan Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä." 

Raamattua on tutkittava vilpittömällä mielellä hengessä ja totuudessa; Juud 20, Room 1:25. Raamattu ei avaudu pelkkien  virheiden etsintään skeptikoille; Joh 4:23-24, Joh 17:16-17. Kriittinen Raamatun tutkimisessa saa olla. Totuuden vastustajat eivät voi päästä totuuden tuntemisesta tietoisiksi; 2 Tim 3:1-9, 2 Piet 2:2. 
Uskosta Jumalaan ihminen tulee Jumalalle mieluisaksi "vanhurskaaksi." (Room 4:3) 1 Kor 2:13; "Siitä me myös puhumme, me käytämme Hengen emmekä ihmisviisauden opettamia sanoja, ja selitämme hengelliset asiat Hengen avulla."

Raamattu on Pyhän Hengen voimasta syntynyt kirjoitettu erehtymätön Jumalan sana. Raamatussa on pelastusoppi. Jos uskoo Jeesukseen on uskottava Raamattuunkin; Joh 20:29-31. Raamattu on todistus Jeesuksesta Kristuksesta maailman Vapahtajasta.
Raamattu on kirjoitettu ihmisen pelastuksen vuoksi; Joh 20:31; "Tämä on kirjoitettu siksi että uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus Jumalan poika, ja että Teillä kun uskotte olisi elämä hänen nimensä tähden." (Matt 22:29, Luuk 24:27)

Muita mahdollisuuksia ihmisen ikuiseen elämään ei ole olemassa kuin Jeesus Kristus. Missään muussa kirjassa ei ole ilmoitusta Jumalan teoista pelastushistoriassa; Jes 8:20; Pysykää laissa ja todistuksessa!” Elleivät he näin sano ei heillä aamukoittoa ole;” (KR1933/38) Snl 30:5-6, Joh: 17:17, 1Tess: 2:13, Hepr 4:12-13. Jeesus itse viittasi kirjoituksiin; Luuk 24:45.

Jeesuksen opetuslapset näkivät henkilökohtaisesti Jeesuksen. Opetuslapset uskoivat kirjoitukset; Joh 2:19-22. Jeesus on Raamatun keskushenkilö. Jeesus itse viittasi puheissaan kirjoituksiin jotka todistavat hänestä. Jeesus on pyhittänyt Raamatun. Vain Jeesuksessa Kristuksessa on ihmisen pelastus.

Kaikki mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, että saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa; ” Room 15:4. Nyt on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen;” Room 16:26.
Miten suloiset ovatkaan Sinun sanasi! Ne maistuvat hunajaa makeammilta.” Ps 119:103. Sinun sanasi on lamppu joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” Ps 119:105.
Joh 8:31-32; Jumalan sanan totuus tekee ihmisen vapaaksi. Vapaaksi synnin taakasta, iloksi Kristuksessa, ja luottamukseen Jumalan lupauksiin.

Jeesus on Vapahtaja jossa on ikuinen elämä ja syntien anteeksi saamisen armo; Joh 1:14, 3:16-17;  Jeesus aina rakasti. Jeesus ei hyväksynyt pahaa ja vääryytä. Jeesus antoi aina anteeksi katuville parannuksen tekijöille.
(San 2:1-6, Luuk 6:46-49)

Raamattu on vakavissaan Jumalaan uskoville vilpittömille kristityille Jumalan sana ja auktoriteetti. Elämän ensisijainen arvo.

Pelastusoppi -Jeesus Kristus on tarkoitettu kaikille globaalisti; Gal 3:28.

Herra Jeesus Kristus tulee; Ilm 1:7-8. Aamen.



Jari Laurila
24.2.2020
6.1.2024

Lisää aiheesta; "Ovatko raamatunkäännökset luotettavia?" http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/2.1