Irti tupakasta. Lopeta tupakointi.


Eroon tupakasta


Uskovainen ja tupakka.

Kristoffer Kolumbus vuonna 1492 löytöretkillään tutustui amerikkalaisiin intiaaneihin joilla oli rituaalimenoinaan ystävyyden merkiksi tupakan lehtien polttotapa.

Vähitellen tupakkaa alettiin viljellä euroopassakin. Savuke keksittiin vahingossa 1832 kun egyptiläinen sotilas kun kääräisi tupakkaa sanomalehteen kun piippu oli rikki. Nuuskaakin käytettiin jo 1600-1700 luvuilla. Rahvas ja porvaristo poltti piippua ja sikari tuli Eurooppaan vasta 1800 luvulla. Savukkeiden poltto lisääntyi sotilaiden tapakulttuurina nopeasti.
Terveyshaittahavaintoja tupakasta tehtiin jo 1600 luvulla ja 1900 luvulla saatiin laajempi tieteellinen näyttö tupakan syy-yhteyksistä keuhkosyöpään, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä moniin muihin sairauksiin.
Tupakansavussa on noin 4000 erilaista ainetta joista noin 50 on syöpää aiheuttavia. Tupakka kasvin lisäksi myrkkyjä tulee viljelyssä käytetyistä tuholaismyrkyistä ja tupakkaan lisätään monia riippuvuutta lisääviä aineita mm. ammoniakkia joka tehostaa nikotiinin imeytymistä ja siten riippuvuutta.

"Tupakka sisältää mm. ammoniakkia, metanolia, asetonia, nikkeliä, bentseeniä, nikotiinia, bentsobyreeniä, nitrosoamiinia, ddt :tä radioaktiivinen polonium -210, elohopea, sinkkiä, formaldehydiä, syanidia, hiilimoksidia, tolueenia, kromia, typen oksideja ja vinyylikloridia, tervaa, mm. Joka kolmas kaikista syöpäsairauksista ja neljäsosa sydänkuolemista johtuu tupakoinnista. Keuhkosyövistä lähes kaikki on tupakoinnin aiheuttamia. Krooniseen keuhkoputkentulehdukseen sairastuu lähes jokainen säännöllinen tupakoitsija ja joka viides saa keuhkolaajentuman.
Välittömiä tupakan aiheuttamia sairauksia ovat: Pintaverenkierron heikkeneminen, päänsärky, fyysisen suorituskyvyn lasku, keskittymisvaikeudet, väsymys, hampaiden kunnon ja ikenien heikkeneminen, haju, pulssin nopeutuminen, hämäränäön heikkeneminen. Vaara sairastua mm; keuhkosyöpään, keuhkoahtaumaan, kurkunpääsyöpään, verenpainetautiin, ruokatorven syöpään, sydäninfarktiin, vatsasyöpään, aivohalvaukseen, virtsarakon syöpään, osteoporoosiin.
Osatekijänä tupakka on; suu- ja hengitystietulehduksissa, raskausongelmissa, korvatulehduksissa, katkokävelyoireissa, ihon vanheneminen, virtsanpidätyskyvyn heikkeneminen, hedelmällisyysongelmat, vaihdevuosien varhaistuminen ja impotenssissa."
(Lähde; Hengitysliitto Heli ry opas. Tupakka ja terveys)

Raamatussa on selvät periaatteet miksi uskovaisen ei sovi tupakoida.
"Pyhän hengen temppeliin" ei sovi mikään saastainen, eikä pyhän hengen temppeliä saa turmella. (1 Kor 3:16-17, 6:18-20)
Pyhän hengen temppelin suojelemiseen liittyy mikä suojelee itseä ja toista ihmistä hyvinvoinnin, terveyden, siveyden sekä hengellisen haureuden suhteen.

Tupakka on myrkky joka lopuksi tappaa tavallisesti jokaisen ennen aikojaan.
Kukaan tupakan riskeistä tietoinen ihminen ei toimi täydessä harkinnassa jos ei pyri vakavasti tupakasta eroon.

Nautintoaineet ovat yhteiskunnan syöpä. Tupakasta ja alkoholista kertyneet veromarkat eivät kata taloudellisia menetyksiä. Vähäinenkin nautintoaineiden käyttö voi johtaa huumeisiin saakka.
On laskettu jopa että tupakoinnin yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset olisivat noin 2 miljardia euroa vuosittain? (2011) Tupakoimattomia ja absolutisteja huumeiden käyttäjiä tuskin on olemassa ja nautintoaineiden aiheuttama oheisrikollisuus on kallista yhteiskunnalle. Inhimilliset kärsimykset ovat mittavat verrattuna jos yhteiskunta olisi kokonaan raitis. Kukaan ei ei ole katunut tupakoinnin lopettamista ja 70% tupakoitsijoista haluaa lopettaa tupakoinnin. Tupakointia ihminen katuu viimeistään kun havaitsee menettäneensä terveytensä ja sairastavansa tupakan aiheuttamia sairauksia.

Nautintoaineiden käytön sarjan aloittaa helposti jo tottumukset teehen, kahviin ja energiajuomiin. Kaikki nautintoaineet stimuloivat hermostoa josta ihminen saa hetkellistä mielihyvää. Pian ihminen alkaa vaatimaan tiheämpää ja vahvempaa tyydytystä. Riippuvuudet syntyvät kun elimistö kieroutuu vaatimaan myrkkyjä.
Nikotiiniriippuvuus syntyy jo kolmessa päivässä. Kun aivojen "nautintokeskuksen" reseptorit ovat joskus tottuneet nautintoaineisiin riippuvuus laukeaa ennalleen heti ensimmäisestä tupakasta tai ensimmäisestä alkoholiannoksesta. Kahden centtilitran kirkon ehtoollisviinipikarikin voi laukaista entisen alkoholistin juomaan.

Tupakka nostaa veren sokeripitoisuutta 15 minuutiksi. Virkistää hetkellisesti, mutta romahdus on entistä syvempi. Savun vetäminen pitää yllä kuitenkin jatkuvaa häkämyrkytystä ja siten jatkuvaa väsymystä kun veren hapenottokyky on heikentynyt. Myös keuhorakkulat ovat tukossa. Kun elimistö pyytää nikotiinitäydennystä on mielihyvä hetkellinen myös sen vuoksi. Säännöllisin väliajoin sama toistuu. Ihminen hakee tätä mielihyvää ja rentoutusta tapatottumuksena.

Kaikessa nautintoaineiden käytössä pätee sama sääntö. "Puree kuin käärme" takautuvasti pelkkiä kärsimyksiä aiheuttaen. (San 23:29-33)
Ihminen voi paremmin kaikin puolin kun on hyvässä kunnossa ja syö raittiina terveellisesti. Kun huonot tapatottumukset loppuvat, nautintoaineiden tuoma hetkellinen mielihyvä unohtuu eikä ihminen sitä kaipaa. Helpotus on suuri päästessään eroon riippuvuudesta joka tuo vain huonoa vointia, monia sairauksia ja rahamenoja. Kukaan ei ole katunut joka on tupakoinnin lopettanut.

On arvioitu että vain noin viisi prosenttia nikotiiniriippuvaisista vapautuu tapakasta pelkällä tahdonvoimalla. Erilaisia nikotiinikorvaushoitoja myydään yleisesti ja lääkäri voi kirjoittaa vieroutukseen reseptejäkin. Sähkötupakka/ nikotiini-inhalaattori voi olla myös hyvä ratkaisu.

Tupakointia lopetettaessa on hyvä välttää kaikkea sellaista tapatottumusta missä on tottunut tupakoimaan. Kriittisisiksi alkupäiviksi voi olla hyvä laittaa nikotiinilaastarit ja lisäksi suun kautta otettavia nikotiinivalmisteita. Lomamatka sellaiseen ympäristöön missä ei tupakoida on tupakoinnin lopettamista auttava. Lomamatkalla sitten on koko ajan jotakin ohjelmaa ja mielenkiintoa olemassa niin ettei käsi hakeudeudu jatkuvasti tyhjään taskuun kaivamaan olematonta tupakka-askia. Tupakan himo menee ohi parissa minuutissa jos sen kestää. Äkkipaniikki ostamaan tupakkaa on aina mahdollinen jos tupakan ostopaikka on lähellä. Tavallista on että tupakka sytytetään kotona tiettyjen tavaksi tulleiden toimien jälkeen esim. aamutoimien ja ruokailun jälkeen aina jossakin määrätyssä paikassa. Työpäivän eri vaiheissa voi olla vakiintunutta tapatottumusta tupakan sytyttämiseen. On puoli voittoa kun onnistuu kiertämään nämä tapatupakoinnin paikat ainakin 3-14 vrk ajan. Hermostumisen välttäminen laskee kynnystä vastustaa tupakanhimoa. Järjestä itsellesi 3-30 vrk sellainen ympäristö missä olet mahdollisimman kaukana kaikista tilanteista missä olet tupakan tottunut sytyttämään. Yksinään ihminen helposti hakee tupakasta seuraa. Raitis seura ja seurustelu auttaa.

Masennus on sairaus jossa ihmisen tahdonvoima on heikentynyt. Masentuneen tahdonvoima on rajoittunut usein. Toisaalta masennus ei voi parantua kunnolla kuin olemalla raitis. Lääkäri voi hoitaa esim. 3-9 kk serotoniinilääkityksellä ihmisen masennuksesta terveeksi, mutta se ei onnistu hyvin nautintoaineiden kanssa yhdessä. Ihmisen keholla on kyky korjata itseään ja toipua kun antaa keholle mahdollisuuden. Tuo mahdollisuus merkitsee ettei polta, syö tai juo mitään myrkkyjä. Kahvikin edesauttaa masennusta. Kahviriippuvuuta voit hoitaa juomalla teetä. Tupakka masentaa entisestään alkoholista puhumattakaan. Tupakasta voi vieroittua nikotiinivalmisteilla. Oluen ystävä voi hoitaa riippuvuuttaan ensin pilsnerillä.

Ihmisen kehon mekanismit ovat sekaisin silloin kun ne alkavat pyytämään myrkkyjä tai ruokaa yli tarpeen eivätkä voi toipua ennen kuin saastutus loppuu. Kaikilla tavallisilla nautintoaneilla on mielialaa laskeva vaikutus. Hetkellisestä mielihyvän tapaiselta tuntuvasta kokemuksesta seuraa aina uusi romahdus. Pelkkää karhunpalvelusta siis hakea mielihyvää nautintoaineista. Ei mitään hyvää. Kärsimystä ja huontovointisuutta todellisuudessa. Keinotekoista yritystä hakea nautintoa ja itsensä pettämistä. Silkkaa itsensä huijaamista. Ihmisen on vain niin hankalaa vieroittua usein koska vieroitusvaiheessa on ikäviä tuntemuksia ja usein alkoholin käytöstä toipuminen vie vuodenkin päivät.
Pienellekään alkoholimäärälle ei löydy puolustusta. Liikunta korvaa verenkierron keinotekoisen virkistyksen ja flavonoidit saa punaisista marjoista paremmin kuin viinistä. Alkoholi huuhtelee elimistöstä vitamiinit, kivennäisaineet ja hivenaineet. Jokainen alkoholisti on ottanut ensimmäisen alkoholiannoksensa. Siksikin ainoa oikea tapakasvatus on ehdottoman raittiuden puolustaminen.

Ihminen voi olla hyvävointinen vasta kun saavuttaa terveet elämäntavat.
Nautintoaineet kulkevat käsi kädessä tavallisesti. Kun koskee yhteen aineeseen koskee toiseenkin. Kuppi kahvia, pullo olutta tai tupakka johtaa useampien aineiden käyttöön heti yhdessä. Yhdestä aineesta luopuminen ei onnistukaan ja helpointa varmimman tuloksen saamiseksi on parasta luopua kaikista ko. riippuvuutta aiheuttavista aineista. Terveys- ja hyvinvointikirjallisuutta on olemassa vaikka kuinka paljon kirjastoissa. Puhu lääkärisi kanssa. Ihmisen kiinnostuessa terveydestään alkaa terveellinen ruokakin maistumaan. Ihmisen suussa kun usein maistuu tavallisesti hyvältä kaikki epäterveellinen, sairastuttava ja tappavakin -tyydyttyneet eli kovat eläinrasvat, sokeri, kofeiini, nikotiini ja alkoholi. Mielenmuutos terveyden puolesta tuo uusia makuelämyksiä ja nautintoja. Ihminen alkaa nauttimaan siitä minkä tietää terveelliseksi. Muutos ei tapahdu yhdessä yössä vaan on vuosienkin remontti. Päätös terveydestä huolehtimiseksi, itsensä hoitamiseksi ja terveellisiin elämäntapoihin- terveellisempään ravintoon siirtymisestä syntyy yhdessä yössäkin.
Kevennä ja "loivenna" asteittain jos vaikeaa. Monille on kuitenkin helpompaa kerralla kaikessa.

Päätös tupakoinnin lopettamiseksi syntyy ensin. Kun syntyy ensin halu voida hyvin ja elää terveenä on se ensimmäinen askel. Kun alkaa häpeämään tupakointia ja polttamaan salaa, ymmärtää jo että valtaosa ihmisistä pitää tupakoitsijoita vajaaälyisinä suuren typeryytensä vuoksi, eikä kehtaa enää polttaa julkisesti.
Silloin ollaan jo lähellä varmaa päätöstä lopettaa tupakointi. Ihmisen kyky kantaa minkäänlaisia vastuita on kyseenalainen jos kokee ensin itsestään niin vähän vastuuta että on tappavien myrkkyjen tapakäyttäjä.
Häkämyrkytys ja suuri typeryys ei kirkasta aivosoluja.
Tupakoitsija herää usein öisinkin tupakoimaan. Keski-iässä yöheräilyt ovat tavallisia johtuen verensokerinkin laskusta. Omena ja lasillinen piimää tms. kevyt syöminen, niin uni jatkuu.

Menojen budjetointi valaisee kuinka suuret kuluerät nautintoaineet aiheuttavat.
Niin kauan kun ostaa tupakkaa, kannattaa ostaa joka kerta eri merkkiä. Näin tupakka ei aina maistu yhtä hyvin. Kevyt syöminen- ei sokeria, ei makeaa eikä raskaita aterioita eikä eläinrasvoja. Ihminen voi syödä "niin kuin hevonen" lihoamatta kunhan ensin katsoo mitä hevonen syö. Kriittiset vieroituspäivät voi hyvin syödä vain hedelmiä ja juureksia niin paljon kuin jaksaa. Juureksia voi kuoria veteen astiaan annospaloiksi. Hyvin voimakkaan makuinen sokeriton purukumi jatkuvasti taskussa voi olla suuri helpotus tapavierotuksessa. Käy paljon suihkussa ja harjaa hampaita. Sopivalle lenkeille kunnon mukaan vaikka moneen kertaan päivässä kuitenkin fyysisen kunnon mielessä pitäen ettei rasitusvammoja eikä sydänkohtauksia.
Raskaat ateriat ja sokeri aiheuttavat tapatupakoitsijalle tupakanhimoa. -Älä syö raskaasti eikä mitään makeaa kun lopetat tupakanpolton.

Kävely on liikkumattomalle mainio tapa aloittaa liikunta. Sauvat mukaan ja tehoa lisäten. Voi johtaa vaikka maratoonariksi saakka. On ihmisiä jotka ovat polttaneet pari askia tupakkaa päivässä ja juoksevat maratoneja ja ovat onnellisia. Keskustele lääkärin kanssa sydämen ja kehon kunnosta jos on sairauksia ja ikää. Ylikuntotilaa ei pidä hankkia sillä liikunta lopahtaa usein ylikuntotilaan kokonaan. Palautuminen liikunnasta on niin tärkeä asia. Liikkua saa kunnon mukaan kunhan muistaa "palautuspäivät." Vain entisestä liikunnasta täysin leväneenä uudelle lenkille ! Siten välttää ylikuntotilan. Ei koskaan liikunnasta väsyneenä lenkille ! Vähitellen kunto nousee ja liikuntasuoritukset ja -tiheydet kasvavat kunnon myötä. Muista että kipu jossakin paikassa on aina varoitusmerkki joka vaatii pysähtymään heti. Rasitusvammat kestävät keski-ikäisellä aina 3 kk parantua. Kun tuntuu kipua ei saa jatkaa enää. Taukoa välillä. Liiku paljon raittiissa ilmassa. Juo paljon raikasta vettä.

Jos haluat laihtua lähde aamuisin pelkällä vesilasillisella kävelylle niin rasva alkaa heti palamaan pelkällä kävelyllä. Energiaa ei silloin ole verensokerina eikä ruokana vatsassa yön jälkeen ja rasvanpoltto alkaa heti.

Jos tupakoinnin lopetus ei onnistu ensimmäisellä kerralla, ei pidä luovuttaa. Yritä jatkuvasti uudelleen !
Usein joutuu käymään taistelua ja riippuvuuksista luopuminen ei onnistu ilman voimakasta motivaatiota. Moneen kertaan voi epäonnistua mutta ei saa lannistua ! Onnistumisen päivä koittaa ennenpitkää heti tai myöhemmin jokaiselle jos omaa tahtoa riittää. Nikotiinivalmisteetkaan eivät auta yksinään missään tapauksessa. On oltava ensin vakaa ja voimakas mielihalu ja tahto lopettaa tupakointi ja nautintoaineet. Hyvinvoinnin ja terveyden tavoittelu ja ylläpito on mielekäs ja kannustava metodi.
Erilaisia ryhmiä tupakoinnin lopettamiseen järjestetään sekä liikunta- ja terveysasioiden ryhmiä joissa voi olla sopivaa kannustavaa ystäväseuraa.

Miltä tuntuisi sairastaa tupakan aiheuttamaa keuhkösyöpää tai -ahtaumaa ?
Etsi netistä valokuvia ko. sairauksien kohdalta miltä näyttävät mustat keuhkot joissa kasvaimia !
Miltä tuntuisi olla fyysisesti hyvässä kunnossa ja liikkua ja voida hyvin virkeänä ?
Hankalien kriittisten päivien yli mennään 3-7 vuorokaudessa ja purukumin tai pastillien käyttö voi usein jatkua n. 3 kk. Tuossa ajassa ihminen unohtaa tupakan, ja usein heti kriittisten päivien jälkeen savut ovat mennyttä ja unohdettua entistä elämää jota ei enää kaipaa. Osta vain sokerittomia hampaidenkin vuoksi. Sokeri lisää tupakanhimoa. Makeisiin ja pastilleihin  on lisätty lisäaineita joka on hyvä huomioida asiayhteydessä.

Tupakoinnin ja alkoholin suora yhteys syöpään on tunnettu jo pitkään. Tupakka sisältää noin 7 000 kemikaalia, joista 69 tunnetaan aiheuttavan syöpää. Tupakointi aiheuttaa ainakin keuhko-, ruokatorvi-, kurkku-, kurkunpää-, suu-, munuais-, virtsarakko-, maksa-, haima-, vatsa-, munasarja- ja paksusuolisyöpää sekä leukemiaa. Savuttomat tupakat kuten nuuska-purutupakka aiheuttavat suu- ja kurkunpään syöpiä.

Keuhkojen värekarvat kasvavat vuodessa uudelleen. Maku- ja hajuaisti palautuu. Hengitys helpottuu ja sairauksien riskit pienenevät ja puolittuvat viimeistään 10 vuodessa. Ihmisen solut uusiutuvat jatkuvasti ja jonkun laskelman mukaan ihminen on kokonaan uusi kuudessa vuodessa kun kaikki solut ovat uusiutuneet ?

Kristitty valvoo kaikkia haluja ja himojaan ymmärryksensä ja omantuntonsa mukaan.

Asiaan liittyviä raamatunkohtia;
- Kol 3:5, Tiit 2:12, Ef 4:22, 1 Piet 1:22, 2:11, 4:3, 2 Piet 2:8, Room 1:18, 6:12-13, 13:14, 7:2-25, 1 Joh 2:15-17, Ilm 18:14, Jaak 1:14-15, Matt 7:21-23.

Jumalan Henki antaa ihmeellisen voiman silloin kun ihminen on tehnyt vakaan päätöksen seurata Jumalan tahtoa. Jumalan Hengen tuki on uuden liiton uskovan etuoikeus. Ihminen ei yksin voi ja kykene. Hebr 8:10, Hes 36:26-27, Jer 31:31-33.

Ihmisen tieto, vaikuttimet ja tavoitteet ohjaavat mielihaluja ja tapatottumuksia. Muutos mielihaluihinkin lähtee tavoitteista, vaikuttimista ja tiedosta.

Itsensä voittaminen ja raittiuden hyvät vaikutukset antavat uusia voimia, iloa ja mahdollisuuksia terveyttä edistäen ja hyviä elinvuosia lisäten.



- Keuhko pitäisi ihmisellä olla terveen punainen ? Niin on tarkoitus ollut aina.
Hyvin on tervattu keuhkot kuvassa, eivät lahoa helposti ainakaan. 
Kasvaimia näkyy olevan.

Jari Laurila
http://jarinhotelli.blogspot.com
7.10.2012

Lisää aiheen läheltä: >> http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16







Suomalainen tapa haudata. (Ilm 20)
(Kuva:Jari Laurila:2012)

2012 Maakuntapyöräilyt 420 km

http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia3

Maakuntapyöräilyt merkitsevät minulla puolipakkauksia 10-15 kg pyörän päällä  ja palaan yöksi kotiin.
Päiväretkiä.


>> 4.7.2012 maakuntamatka Sulvalle ja Maalahteen. 80 km.


Tässä kuvassa sain elämäni kaukaisimman puhelun >Maltan saarelta.
Pysähdyin puhelimeen ja kuvasin pyöräni.


Pyörä pakattu. Tämä on vanha pyörä jolla poljen päiväretkiä ja puolipakkauksilla. 10-20 kg. (Kuva:Jari  Laurila:2012)

Saavumme Stundarsin käsityöäismuseokylään Sulvalle;
Kylässä työntekijät käyttävät perinteisiä pukuja. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Puhelinkeskus ja posti. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Kauppa.


Talon nuori emäntä tai tytär.

Talon nuori emäntä tai tytär tai piika.


Talossa on puukatto.

Perinteiset suomalaiset nuoret siat kesäpahnoilla.

Nuori nauta perinteinen.

Vanha vesikaivo.

Tahko jossa terotettiin kaikki terävä.

Myllynkivillä jauhettiin kotioloissa jauhoa.











Tuulimylly Stundarsissa. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Aitta/ ulkorakennuksia.
Emäntä keittää ruispuuroa. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Silitysrauta johon laitettiin tulisia hiiliä sisälle.
Ruispuuroa tulella. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Tuulimylly jossa sisällä suuret jauhinkivet viljasadon jauhamiseen.
Pyykkilauta.
Saavi puusta.

Stundarsin museokylässä on perinteisiä käsityöammattilaisten mökkejä.


Perinteinen WC istuin.
Juhannusruusut. (Kuva:Jari Laurila:2012)



Juhannusruusuja seinustalla. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Kupariseppä töissään. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Kuparisepän työpajasta.


Horsmapenkki tuvan seinustalla. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Liljat. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Kanoja joista tulee kananmunia. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Mummon pelargonia.
Vanha pelargonia on mummon akkunalla.

Saavumme Sulvan kirkolle.

Sulvan kirkon alttaritaulu on komea. (Kuva:Jari Laurila:2012)


Sulvan kirkon alttaritaulu on hieno. Puisia veistoksia. (Kuva:Jari Laurila:2012)



Sulvan kirkon oven lukko on aikansa moderni ja toimiva. (Kuva:Jari Laurila:2012)


Nyt me saavumme Maalahden kotiseutumuseoon. Olin siellä viime vuonnakin mutta en päässyt sisälle. 

Olkikattoinen vaja.

Perinteinen aita.
Lipstikka on maustekasvi jonka lehdillä maustettiin mm. keittoja. Käytetään nk. laakerinlehti.
Perinteinen pikkutupa. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Liljat tuvan seinustalla.

Vanha kaivo.
Juhannusruusuja. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Juhannusrusuja. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Liljat. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Puolipakkauksilla päiväretkillä.




Mummon tuvassa on tunnelmaa. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Talonpoikaiskello. "Kaappikello"

Kukkapenkissä orvokkeja ja ovatko siniset kukat jotakin liljojen sukua.
Puhelin.
Vanha oven lukko.
Suuri on juhannusruusupensas. Vuosikymmeniä kasvanut. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Toinen juhannusruusupensas rappujen toisella puolella. (Kuva:Jari Laurila:2012)






Suuri saavi. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Åminnen Maalahden kalasatamaa. (Kuva:Jari Laurila:2012)


Maalahden Åminnen kalasataman kalavajoja. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Åminnen huvipuiston lava.
Täällä minäkin olin joskus teini-iässä. Åminne oli nuorten suosiossa tanssipaikka 1970-1980 luvuilla.

Saavumme Maalahden vene/moottorimuseoon Åminnessa;


Moottoreita vuosikymmenien varrelta.


Hylkeenpyyntiveneen tarvikkeita. (Kuva:Jari Laurila:2012)

Lämpimät tossut kudottu oljesta. (Kuva:Jari Laurila:2012)


Kalastajan tuvan takka. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Hyllyllä vanhoja tupakka-askeja. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Voikirnu. Tällä tehtiin voita.
Kalastajan kämpän mukavuuksia.



Saavumme Sulvalle;
Tämä on Söderfjärdenissä tie lintutornille.
Tähän pysähtyvät tuhannet kurjet muuttomatkallaan ja syövät osan sadosta.
Söderfjärden on kraateri jonne oletuksen mukaan on iskenyt iso meteori n. 520 miljoonaa vuotta sitten mutta nykyisin se on tasainen laaja aukea joka on peltoalue.
Perinteisiä heinäseipäitä.
Sundomin kirkko jonne ei päässyt sisälle. Juuri peruskorjattu. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Vanha ja uusi mylly kohtavat. Edessä tuulimylly ja takana näkyy tuulivoimala joka on 50 metriä korkea.
Sundomin tuulivoimala. Tämä mylly on melkein 50 metriä  korkea.
Olen menossa Vähäänkyröön ja tässä ihailemme Kyrönjokimaisemia.




Jaakko Ilkka oli nuijasotapäällikkö ja on kantaisäni.
Tästä lähti nuijasota.
Jaakon tarkkaa syntymä- ja kuolinpäivää ei tiedetä mutta hänet haudattiin Ilmajoelle tammikuun lopulla 1597.
Minulla on kotona "Hakalan Sukukirja" jossa on minunkin nimi ja kirja  päättyy Jaakko Ilkkaan.
Voitte katsoa sitä sukualbumissani täällä.
Vähänkyrön kirkko.
Nuijasodan ensimmäisistä tapahtumista. Nuijasodan muostomerkkejä on  tusinan verran maakunnissa ja viime vuoden pyöräilykuvistani niitä löytyy lisää.



Olen vanhalla pyörällä ja vanhoilla varusteilla päiväretkillä. Uusi pyörä on vain  lomamatkoja varten.
Vähänkyrön kirkolla turistina eväitä syömässä alkukesässä 2012.



Vöyrin kivisillalla turistina. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Vöyrin kirkon vaivaisukko on hyvin hoidettu.
Vöyrin kirkko. Suomen vanhin puukirkko rakennettu 1626. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Kylvetty pelto vöyrintiellä.
Vastaani tuli ihka oikea paskakuski Vöyrintiellä.
Koivulahden kirkko


Päiväretkimatka 25.5.2012 Oravaisiin. > 119 km

Saavumme Oravaisiin. Oravaisten taistelutanner.
Museotie. Tietoja 1500 luvulta ja tie valmis 1620 Vaasasta Ouluun.

Oravaisten taistelutanner. Suomen 1818 sodan ratkaisupaikka. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Tällä kukkulalla olivat neljä tykkiä.
Taistelutantereen maisemia. Minkki- tai kettutarha ja maanviljelystä.
Sodan 1818 tykkimalli. Näitä oli peräti 4 kpl ratkaisevassa sodassa 1918 irroitautumisessa Venäjän vallasta.
(Kuva:Jari Laurila:2012)
Suomalainen savusauna

Vanha ja uusi pyörä kohtaavat. Yhden vuoden ikäero.
Tässä uusi lomamatkapyörä 2012 neitsytkoematkallaan. Matkaamme 1 km mittauspaikalle 10 km päähän ajotietokonen kalibrointia varten.
Valmiiksi pakattu ylihuomenna 12.7.2012 alkavaa matkaa varten. Pakkaukset painavat 40 kg että kaikki olisi mukana.
Look 2012 ennen varsinaista lomamatkaani. Käy katsomassa sekin.

Oravaisten kirkko. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Oravaisten tehtaan asuntoja. Asuin tässä talossa 1982 vuoden ajan  ja talo oli juuri peruskorjattu ja hieno.
Talon nimi on "Kuusela"
Olin huoltamojohtajana tasan vuoden päivät täällä 1982. Minulla oli kolme sellaista huoltamoa joskus joissa öljy-yhtiön nimissä toimin huoltamojohtajana liikkeenharjoittajavaihdosten yhteydessä. Hoidin myös huoltamoketjun somistuksia ja myymäläjärjestyksiä.
Vieressä ollut toinen samanlainen talo tuhoutui kokonaan tulipalossa.
Oravaisten satamassa eväät leviällä. (Kuva:Jari Laurila:2012)
Oravaisten satamasta. (Kuva:Jari Laurila:2012)





>> Mustasaaren Raippaluodon Björköby Svedjehamn 108 km


Vastaani tuli aivan hieno kauppa jossa on kaikenlaista pientä sisustukseen.
www-quriosa.fi
Jungsundintie 655
Lahjatavaroiden ostopaikka.

Tupaantulijaisiin löytyy.

Quriosa kauppa

Jungsundintie 655
www.quriosa.fi


www.quriosa.fi
Jungsundintie 655

























Björköbyn kirkolla. (Kuva:Jari Laurila:2012)





Matkamuistomyymälä. Svedjehamn Raippaluoto Mustasaari. (Kuva:Jari Laurila:2012)


Näkötorni. Svedjehamn (Kuva:Jari Laurila:2012)






Maailmanperintöauetta Björköbyn näköalatornista. (Kuva:Jari Laurila:2012)
























Onkijoita Björköbyn sillalla. Tässä samassa paikassa kävimme isäni kanssa poikasena kalassa usein.

Tuo isoin kivi oli minun suosikkikivi onkiessani poikasena.



Tuolla pusikossa oli laakeat kalliot jossa oli eväspaikkamme 1960 luvulla  kalastusmatkoillamme.


Vanhat haudat otettu uusiokäyttöön Björköbynb hautausmaalla ja hautojen muistomerkit kasattu yhteen paikkaan.





Björköbyn hautausmaa. (Kuva:Jari Laurila:2012)


Häät Raipaluodon kirkossa. (Kuva:Jari Laurila:2012)




Raippaluodon kirkko. (Kuva:Jari Laurila:2012)








Raippaluodon silta 530 metriä. Suomen pisin silta. (Kuva:Jari Laurila:2012)




Raippaluodon sillan ravintolan (Berny) risteilyvene. (Kuva:Jari Laurila:2012)


                                                                                     


Täällä 2011: matkapyöräilyni;   http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/pyoraily
Käy katsomassa 2012 lomamatkani 2740km;   http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/kuvia3