Profetiat jotka toteutuvat parhaillaan




Profetia on Jumalan ilmoitus seurakunnan hyväksi


Raamatun profetioita toteutuu koko ajan parhaillaan ympärillämme




Profetia” tarkoittaa suoraa Jumalan ilmoitusta jossa Jumala käyttää ihmistä sanomansa välittäjänä suuremman ihmisryhmän tarpeisiin. Profetia on ennustus joka on Jumalasta.

Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisen tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen minkä ovat Jumalalta saaneet.” (2 Piet 1:21)

Ajan merkit;
Jeesuksen antamat ”ajan merkit” ovat yksi suurimmista aikamme profetoista Matteuksen 24 luvussa. Luku kertoo viimeisien aikojen merkkien lisäksi Jerusalemin hävityksestä ja keskiajasta. Näiden kolmen aikajakson tapahtumat ovat samankaltaisia ja niillä on siten kaksois- jopa kolmoistäyttymys. Rinnakkaisluku on Jesajan 24 luku joka kertoo nykyisen luomakunnan lopun tilasta.
Markus 13 luku kertoo samat asiat, Jerusalemin hävityksen, keskiajan joka alkoi roomalaisten hävittäessä Jerusalemin ja
viimeisistä ajoista hetkeä ennen Jeesuksen tuloa. Myös Luukaan 21 luku on rinnakkaisluku samoille tapahtumille.

Lopun ajan merkeistä voidaan todeta että jos samankaltaisia tapahtumia on ollut ihmiskunnan historiassa, niin viimeisinä aikoina ilmiöt ovat suuremmat ja tiheämmät.

Lopun ajan eksytys;
Matt 24:3-6, Mark 13:3-8, Luuk 21:7-11 mukaan monet esiintyvät Jeesuksen nimissä, mutta johtavat kuitenkin harhaan. Maailmassa syntyy uskonnollisia liikkeitä. Viimeinen eksytys tapahtuu Kristuksen nimissä. Eksytyksen tunnistaa siitä että se tunnusta uskoa, armoa ja Kristusta, mutta harhaoppi kieltää Jumalan kymmenen käskyn moraalilain lain (Luuk 16:17, Matt 5:17-19, Ilm 14:12,12:17, 1 Joh 2:1-6, 5:3, Jaak 2:10-13) -ja pyhityksen. (Hebr 12:14) 

Oppi ei kestä kokonaisvaltaista Raamatulla tutkimista kun joku hengellisen Kristinuskon peruspilareista puuttuu.
Vilpittömiä totuuden etsijöitä on kuitenkin yleensä kaikissa Ramaattua lukevissa piireissä yksilöinä. Ilm 14:12 määrittää viimeisien aikojen pyhien vaatimukset: ”Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen.” Jeesusta Kristusta ja Jumalan lakia ei voi kieltää eikä korvata. 

Hebr 12:14 esittää vaatimuksen Jumalan tahdon huomioimisessa kokonaisvaltaisesti kaikissa elämän ratkaisuissa ensin: ”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkää pyhitykseen, sillä ilman sitä kukaan ei ole näkevä Herraa.” Kautta ihmiskunnan historian on Kristusta ja Jumalan lakia pyritty korvaamaan. Jeesuksen sanat Hänen nimissään esiintyvistä viimeisien aikojen eksyttäjistä on kaikkein kavalin siksi että eksytys tapahtuu Kristuksen nimissä, mutta kieltää Kristuksen tahdon mukaisia vaatimuksia. (Matt 7:15-23)
"Valitutkin" eli ne jotka ovat ottaneet Jumalan kutsun vastaan voivat eksyä. (Matt 24:23-25) 

"Kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee." (Matt 24:12)
Viimeisiin aikoihin liittyvät profetiat kertovat sotien yleistymisestä ja maailmansotien suuruudesta. Nälänhädästä ja maanjäristyksistä. Jumalan lain hylkääminen -käskyt: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" "älä tapa" ja koko siveyslaki opettavat rakkautta. 
Lain hylkääminen aiheuttaa sotaa, väkivaltaa ja anarkiaa koko maailmassa. 
Jumalalle uskolliset ovat usein maailman ihmisten vihan kohteena Jeesuksen tähden. Perheen jäsenetkin voivat vihata Jumalalle uskollisia. 
”Ruttotaudit” vaivaavat (1800 luku ja 1900 luvun alussa monet taudit olivat voittamattomia) -ja evankeliumi julistetaan kaikille kansoille. 

Ihmiset ovat huolettomia, huvittelun ja nautinnon haluisia ja synneissään paatuneita niin kuin Nooankin päivinä ennen vedenpaisumusta. (Matt 24:37-44, 1 Tess 5:3) Viimeiset ajat alkoivat 1800 luvun puolessa välissä niiden merkkien mukaan mitä Raamattu esittää.

Ihmiset ahneita hyvän vihollisia; 2 Tim 3
Paavali kirjeessään Timoteukselle näki selvästi lopun ajan ihmisten paatumuksen. Paavali kertoo ihmisten olevan itserakkaita, rahaa rakastavia, ylpeitä, herjaavia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia, raakoja, hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä, järjettömiä ja nautintoja rakastavia. Samassa yhteydessä (jae 5) Paavali kertoo lopun ajan uskonnollisuudesta että ihmiset ovat ulkonaisesti hurskaita ja kieltävät uskon voiman eli Pyhityksen ja Pyhän Hengen johdolle antaumisen.

Uskovaisten haaleus; Ilm 3:14-22
Lopun ajan kristillisyydelle on tyypillistä viileys. Jumala sanoo "oksentavansa suustaan" penseän seurakunnan jolla ei ole halua kokonaisvaltaiseen pyhitykseen. Jumala haluaa ihmisen kokonaan. Jeesus hylkää muodollisen ja haalean uskontunnuksen. Samaa kuvaa Jeesuksen vertaus tyhmistä ja viisaista morsiusneidoista sekä palvelijoille uskotuista rahoista. (Matt 25:1-30) Neitojen lampun öljy kuvaa Pyhää Henkeä jonka johtoon ihminen alistuu kaikessa tai on alistumatta. Ihminen on taipuvainen asettamaan omia ehtojaan Jumalan pyynnöille. Oikean Jeesuksen seuraajan tahto on yhtä Jumalan tahdon kanssa sydämen halusta rakkaudessa. Pyhä Henki ja Jumalan laki sydämessä mieluinen omantunnon asia. (Hepr 8:10, Hes 36:26-27) Jeesuksen vertaus isäntäänsä odottavista palvelijoista kuvaa samaa penseyttä ja Pyhän Hengen hylkäämistä.
  (Luuk 12:35-48)

Apostoli Paavali varoitti halveksimasta profetian lahjaa -ja koettelemaan kaiken ja pitämään sen mikä on hyvää. 

(1 Tess 5:19-21, 1 Joh 4:1) 

Kolmen enkelin sanoma; Pedon merkki; Ilm 14:6-13
Samaan aikaan kun lopun ajat alkoivat tapahtui pimeän keskiajan jälkeinen herätys. Danielille annetun profetian oli määrä selvitä lopun aikaan saavuttaessa. (Dan 12:4,10) 
1800 luvulla syntyi paljon hengellisiä liikkeitä joista kasvoi maailmanlaajuisia. -Kunniaa Jumalalle ja evankeliumin julistusta kuulutettiin 1850 alkaen ja siihen on osallistunut koko kristikunta. Enkeleiden sanomaan sisältyy myös varoitus langenneesta ”babylonista” eli laajasta luopumuksesta sekä pedon merkistä. (Ilm 13)
Pedon merkissä on kysymys Jumalan lain korvaamisesta. Synnin teko tietenkin tarkoittaa kaikkina aikoina syntiä opettavan lain hylkäämistä. (Room 3:20)

Omaa a
ikaansa odottaa maailmanhistorian viimeiset hetket joka merkitsee ns. ”maailman loppua.” (Ilm 15-16) Koko Kosmosta kohtaava spektaakkeli ennen uuden paratiisimaan luomista on kerrottu Ilm 20 luvussa. Uudesti luodun maan ihanuus kerrotaan Ilm 21-22 luvuissa sekä Jes 65:17-25.
Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.” (Matt 24:36)

Vaikka Raamatun profetiat viimeisistä ajoista eivät ole tavallisesti mitään iloista luettavaa, liittyy niihin kuitenkin varma lupaus Jumalalle uskollisille että vanhurskaat saavat palkan uudessa maassa. Herrassa on hyvä elää ja taakka on kevyt. (Matt 11:29-30)
Autuaita ovat ne joilla on vaikeuksiakin uskon tähden. (Matt 5:1-12)

Mutta sitä ennen evankeliumi julistetaan kaikille kansoille.” (Mark 13:10, Matt 28:18-20)



Jari Laurila
16.11.2013


>Profetia kolmen enkelin sanomasta: http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/10.13
>Profetia suuresta tähtisateesta: http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/10.11





Isonkyrön kivikirkon 1303 alttaritaulu.
(Kuva:Jari.Laurila:2013)

Isonkyrön 1303 kirkon keskiaikainen saarnatuoli
(Kuva:Jari Laurila:2013)

Kurpansepän- Laurilan valkjärveläinen malli.
Isonkyrön Kotiseutumuseossa. Kivikirkon 1303 vieressä.
(Kuva:Jari Laurila:2013)

Teerenpyrstö oli
Laurilan seppien (kurpansepät Kurpan torpasta) tavaramerkki.
Teerenpyrstö tässä astinpellin alla.
Isonkyrön kotiseutumuseo. (Kuva:Jari Laurila:2013)
http://jarinhotelli.blogspot.com/2013/08/ilmajoki.html