Koska maailmanloppu tulee?


Jeesus Kristus on ilmoittanut tulostaan!




"Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassa ja kirkkaudessaan. Hän lähettää enkelinsä kokoamaan maan kaikista ääristä ne jotka Hän on valinnut;" Matt 24:30-31.


Jeesuksen tulon ajankohtaa, ja tämän ajan loppua on yritetty ennustaa, mutta Raamattu ei anna pohjaa tarkoille aikalaskelmille. "Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, vaan Isä yksin;" Matt 24:36.


Vanhan liiton aikana profetioita tulevasta Vapahtajasta Jeesuksesta Kristuksesta annettiin runsaasti.
Syntien armahtajan tulo käsitettiin "viimeisien aikojen alkamiseksi." Iisakin poika Jaakob (2006-1859 eKr) profetoi tulevasta Vapahtaja Jeesuksesta "viimeisenä aikana;" 1 Moos 49;1.10.


Apostoli Paavalin aikana seurakunta odotti Jeesusta innokkaasti. Paavali kertoi seurakunnalle mitä ensin tapahtuisi; 2 Tess 2:1-6. Ihminen astuu temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Temppeliin astuva Jumalaksi itsensä julistava tulisi olemaan ajan loppuun asti; jakeet 7-12, Ilm 13. Alkuseurakunnan luopumus alkoi vähitellen 100 ja 300 luvuilla jKr pakanuuden ja kristinuskon sekoittuessa.


Danielin profetian ymmärtämisen hetki on myös merkki viimeisien päivien alkamisesta; Dan 8:12-17,26, 12:4. Profeetallinen ennustus ”2300 illasta ja aamusta” eli kirjaimellisista vuosista, päättyy vuoteen 1844. Pyhäkkö nousi uuteen kunniaan enkelin sanojen mukaan, ja Jeesus aloitti viimeisen ylimmäispapillisen tehtävänsä taivaallisen pyhäkön kaikkein pyhimmässä; Hepr 8-9. Enkeli kertoo ennustuksen vievän "lopun aikaan."


"On oleva merkit auringossa, kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä;" Luuk 21:25-33, Mark 13:24-37. "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä minä päivänä Herranne tulee;" Lopun aikojen kestoa emme voi tietää; Matt 24:36-44. "Herran päivä tulee kuin varas yöllä;" 1 Tess 5:1-10.


Pilkkaajia on (2 Piet 3:3-7, Juud 18-19) pilkaten miksi Jeesus ei vielä ole tullut? Jeesus kehoitti tarkkailemaan Raamatussa ilmoitettuja ajan merkkejä, ja ottamaan oppia viikunapuusta; "Kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, tiedätte että kesä on lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella;" Mark 13:24-37.


”Kohottakaa katseenne taivasta kohden, katselkaa alhaalla leviävää maata! Taivas hajoaa kuin savu ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate, sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset. Mutta minun pelastukseni pysyy iäti eikä minun vanhurskauteni murene;” Jes 51:6. 7-8.


Matt 24:3; "Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät;" Sano meille milloin se kaikki tapahtuu? Mikä on merkkinä Sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?"
Matteuksen 24:15-20 Jeesus kertoo Jerusalemin hävityksestä 70 jKr.
Tapahtumat eivät ole Matt 24 jakeissa kronologisessa järjestyksessä.
Jeesus kertoo Matteuksen 24 luvussa kolmen eri ajan taahtumista; Jerusalemin hävityksestä, keskiajasta ja viimeisistä ajoista. Tapahtumien profetioilla Matt 24 luvun jakeissa on kaksois- jopa kolmoistäyttymystä jakeissa sisäkkäin profetiaa jotka liittyvät mainittuihin kolmeen tapahtuma-aikajaksoon.
Jes 24 luku (25-27) on Matt 24 rinnakkaisluku. (Sef 1-3, Mal 3, 2 Piet 3, Sak 14:4-9, sekä llmestyskirja 7 luvusta kirjan loppuun asti)

Keskiajan jälkeen; "Kohta noiden päivien jälkeen" tapahtui selittämätön auringon- ja kuun pimennys 1780, sekä tähtisade 1833. Suurten ja tiheiden maanjäristyksien aikakausi alkoi 1755 Lissabonin maanjäristyksellä; Matt 24:7,29. Lopun ajat alkoivat noin 1755 kun Jeesuksen kertomat ajan merkit alkoivat tapahtumaan. Ihmiset havahtuivat tällä hetkellä ymmärtämään että Jeesuksen ilmoittama hetki oli koittanut.


Danielin kirjassa on profetia Euroopan maista. Profetian mukaan ilmeisesti Euroopan Unionin liittokin on olemassa Jeesuksen tullessa; 2:41-45. Profetian peto-maailmanvalloille ei Eurooppa kuitenkaan ole jatkoa, päinvastoin. Jumala ei salli Eurooppaa edeltäneen neljännen petovallan jatkoa. Siksi Euroopan maat eivät yhdisty kokonaan. Eurooppaa on yritetty yhdistää historiassa. Petovalta tarkoittaa Jumalaa vastustavaa valtaa.


Maa tuhoutuu tulella; 2 Piet 3:7. Selitys voisi olla meteoriitin törmäys maahan?
”Kääntykää että Herra antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun;” Apt 3:20, 2 Piet 3:9, Hebr 3:7-8.
”Näin sanoo Herra: Koko maa tulee autioksi, vaikka minä en siitä peräti loppua tee;”  Jer 4:27 (VKR/1938)


Jumalan pyhät nousevat ylös haudoistaan, ja sillon elossa olevat pyhät eivät näe kuolemaa.
1 Tess 4:13-18, 1 Kor 15:50-54, Room 6:22-23, Ilm 20.


”Katso, Hän tulee pilvissä. Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat kaikki maan kansat. Näin on käyvä. Aamen. Minä A ja O, alku ja loppu, sanoo Herra (Kyrios) Jumala (Theos) Hän, joka on, joka oli ja joka on tuleva, Kaikkivaltias;" (Pantokrato`r) Ilm 1:7-8


"Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata joissa vanhurskaus vallitsee;” 2 Piet 3:13.

Maailma on vielä synnin vallassa, mutta Jumala Herra ei jätä turmeltua luomakuntaa synnin valtaan.

Ihminen perii maan ja ihmiset asuvat maapallolla ikuisesti; Ilm 21, Jes 65:17, Ps 37:28-29.


Jumala tulee sanomaan viimeisen sanan hyvän ja pahan taistelussa.

Aamen.





Jari Laurila
29.12.2021

Tarkemmin; > "Ajan merkit ja maailman lopun lähestyminen;" http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/9.5