Raamattu ja lopun aika 2000 luvulla.



Mitä Raamattu sanoo 2000 luvulla ajastamme?




Maapallo oli tarkoitettu Eedenin paratiisiksi. Langennut enkeli ja ihminen rikkoivat Jumalan tarkoituksen ”Jumalan kuvana.” 1 Moos 1-3.


Psalmi 110:7-10; ”Kaikki se mitä hän tekee on oikein, ja se pysyy, hänen säädöksensä eivät muutu. Hän on vahvistanut ne ikuisiksi ajoiksi, ne ovat oikeat ja lujat. Hän vapautti kansansa, hän sääti liittonsa ikuiseksi. Herran pelko on viisauden alku, viisas se, joka hänen tahtonsa täyttää. Kaikukoon Herran ylistys ajasta aikaan.” ”Kaikki se mitä hän tekee, on oikein, ja se pysyy.”
Jumala on luvannut antaa ihmiselle vilpittömässä uskossa viisautta, (Jaak 1:5-6, Ef 1:8-10,17, San 2:6, Saar 2:25-26 )
Toivon että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.” (Kol 2:2-3)


Globaalissa maailmassa vallitsee epävarmuus. Huoli ja hätä laittomuuksien, talousvaikeuksien, väkivallan, sodan, rikollisuuden, turvattomuuden, nälän, ja erilaisten ilmastomuutoksienkin aiheuttamien katastrofien vuoksi. Maapallon asukkaiden on vaikeaa löytää kestäviä hyviä elämänarvoja. Vapaa seksi ja pornografia tekee ihmisistä jo varhain tunnevammaisia. (Room 1:25-27) Lapsuuden ja nuoruuden vaikeudet oireilevat elämässä myöhemminkin.
Lastenkasvatus on usein TV-saippuasarjojen varassa. Sukupolvi joka on saanut kurittoman kasvatuksen,  ja nähnyt väkivaltaelokuvat,  on kykenemätön usein kasvattamaan omia lapsiaan.  Ihmiset hakevat nautintoja, ja nauttivat huonosta viihteestä joissa syntiä puetaan viattomuuden muotoon. (Jaak 1:12-15, 4:4,7, 1 Joh 2:15-17, Room 8:7-9, Room 6:9-23)


Vapaan kasvatuksen hedelmät näkyvät. (San 13:24, 29:15) Jumalakin kurittaa rakastavasti lapsiaan. (Ilm 3:19-21, Hebr 12:6) Uskonnollisessa elämässä turvaudutaan valheeseen, jossa syntiä puetaan pyhyyden muotoon. (2 Tess 2:3-4,10, 1 Tim 4:1-5, 2 Tim 2:16,23, 3:12, Ilm 13:13, 2 Piet 2:2, Gal 1:6-7, Room 16:18)
Jeesuksen ja apostolien opetus ajan merkeistä ja kristityn arvoista ovat maailmalle vieraita. (Room 8:4, Kol 1:8, Joh 16:7-15, Matt 25:1-13, Jaak 1:12-27) Profeetat ja laki riippuvat ajan loppuun saakka 10-käskyn lain arvoissa Kristuksessa; Matt 22:36-40 jokaisen kymmenen käskyn arvossa.


Kymmenen käskyn rakkauden moraalilaki opettaa miten rakastetaan Jumalaa. Toinen puoli samaa lakia opettaa miten rakastetaan lähimmäisiä. Kymmenen käskyn moraalilaki opettaa synnin; Room 3:20,31, Ps 19:8.
Ihmiset ovat hylänneet Jumalan lain, ja siksi kärsivät. (Jes 24, Sef 1:14-18, 1 Kor 6:9) Jumalan kaikissa kymmenessä käskyssä on Jumalan tahto.
Jumalan kymmenen käskyn moraalinen liitto on aina voimassa; Hebr 10:12-18, Luuk 16:16-17; Matt 5:17-18, Ilm 14:12, 12:17, Jaak 2:8-13, 1 Joh 2:1-6, 2 Moos 20, 5 Moos 5.


Jeesus ennusti ajan merkit. Ajan merkkejä katsoessamme voimme nähdä ajan merkkien ajan profetian täyttyvän meidän päivinämme; Sotia, (Matt 24:6-7) nälkää, vääriä opettajia, maanjäristyksiä, vainoja, rikollisuutta, ”vääriä messiaita.” Onnettomuuksia maalla ja merellä. (Matt 16:2-3, 4-14, 23-27,42) Uskonnollisia ryhmiä voidaan arvostella sen mukaan miten ryhmä toimii, ja minkälaisia toiminnan vaikuttavuuden hedelmiä ryhmät tuottavat. Tuottaako ryhmä hyviä hedelmiä (1 Joh 4:8) rakkauden vaikuttimin vaiko pahaa. ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Jokainen hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää, mutta jokainen huono puu tuottaa kelvotonta hedelmää;”(Matt 7:15-18)


Tappavia tauteja ja taivaalla merkkejä. (Luuk 21:11, Matt 24:29, Jooel 3:3-5, Ilm 6:12-13) Auringon ja kuun epätavallinen selittämätön pimennys oli 19.5.1780, Suuri meteoriittisade 13.11.1833. Suurten tihentyneiden maanjäristysten sarja alkoi 1.1.1755 Lissabonin maanjäristyksellä. Jeesus itse sanoi, että Hänen tulonsa on lähellä, kun nämä merkit näkyvät. (Matt 24:3,32-33) Samankaltaisia tapahtumia on ollut aina, mutta näillä 1700-1800 luvun vaihteen tapahtumilla on voimakkuutensa lisäksi merkitys että ihmiset silloin yleisesti havahtuivat ymmärtämään että on Jeesuksen tarkoittamasta ajan merkkien ajankohdasta kyse. Samankaltaisia ”taivaan merkkejä” tapahtuu taivaalla; Ilm 6:1-17 tapahtumat toistuvat kaksois täyttymyksessä ”seitsemän viimeisen vitsauksenkin yhteydessä.” ”Maa järisee niiden edessä, taivas vapisee. Aurinko ja kuu pimenevät, tähtien loiste sammuu.”  (Joel 2:10) (2:11-13, Joel 1:15-17) (Sef 1:14-18, Jer 4:19-28, Jes 13:11-13)


Matt 24:12; ”Kun laittomuus lisääntyy monien rakkaus kylmenee.”
Jumalan kymmenen käskyn moraalilain ja lainsäädäntöjen rikkominen aiheuttavat aina lisää rakkauden kylmenemistä katkeruuteenkin saakka.
Maailma on turvallinen paikka elää usein olemassa olevien lainsäädäntö sopimuksien puolesta. Vuosikymmeniä on solmittu kansainvälisiä sopimuksia rauhasta, tasa-arvosta, ihmisoikeuksista ja alueiden käytöstä. Kuitenkin erimielisyyksiä on jatkuvasti.
"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi," "älä tapa," ”älä himoitse.” Kaikki 10- käskyn lain kohdat opettavat Jumalan rakkautta lähimmäisiä ja Jumalaa kohtaan. Lakien hylkääminen aiheuttaa sotaa, väkivaltaa ja anarkiaa koko maailmassa.


Poliittinen elämä on turmeltunut moraalittomuudesta ja korruptiosta. Kateus, kilpailu, ahneus, petollisuus, katkeruus, väkivalta, ja himojen palvonta vaivaavat. Johtajia jotka toimisivat itse kaikessa rehellisesti moraalisina esimerkkeinä on harvassa. Jopa lainsäätäjiä korruptoituu. (Jes 59:12-14)
Maailmantalous on hyvin herkkä kriiseihin, ja talouspakotteet sanktioina aiheuttavat jatkuvia globaalin tason talousvaikeuksia.


Apostoli Paavali kertoi myös viimeisistä ajoista; (2 Tim 3:1-9) -Paavali profetoi että ihmiset ovat itseään rakastavia, reheviä, röyhkeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, väkivaltaisia, raakoja, hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. Nautintoja rakastavat ihmiset ovat ulkonaisesti hurskaita, mutta kieltävät uskon voiman. -Tunkeutuvat koteihin tarjoten harhaoppia, ja kietovat heikkoja ihmisiä oppiinsa, mutta usko on kuitenkin kelvoton, ja heidän järjettömyytensä paljastuu. (1 Tess 5:2-3, Matt 15:13-14) Rahanhimo on kaiken pahan alku ja juuri. (1 Tim 6:10) Viisas taloudenhoitaja sen sijaan saa olla ja varallisuutta saa kertyä. ”Joka rakastaa rahaa ei saa sitä kyllin;” Saar 5:9.
Lopun ajan ihmisten ominaisuuksista kertoo apostoli Timoteus;  2 Tim 3:1-9.
Jaak 5:1-3; “Kuulkaa rikkaat! Itkekää ja valittakaa kurjuutta joka tulee osaksenne. Teidän rikkautenne on lahonnut ja teidän vaatteenne on koin syömiä. Teidän kultanne ja hopeanne on ruosteessa. Niiden ruoste on todistava teitä vastaan, se syö lihaanne niin kuin tuli. Te olette koonneet rikkauksia näinä lopun aikoina.”

“Viimeisinä aikoina tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan.”  (Juud 1:18.)
(2 Piet 3:3-4, 1 Kor 1:18, Ilm 12:17, Luuk 12:10, Ef 4:31) Filosofiat ovat syrjäyttäneet Raamatun arvovaltaa Jumalan sanan auktoriteettina. Raamatun skeptisiä epäilijöitä pidetään oppineina ja viisaina,  mutta Raamattuun uskovia heikkoina ja oppimattomina ihmisinä. (2 Tim 3:15-16, 1 Piet 1:21, Room 15:4, 1 Kor 10:12, Ef 1:8-14, Ps 19:8) Kristinuskon Kristus peruspilarit murtuvat ja sortuvat kuitenkin uskonnollisessa opetuksessa. (1 Joh 4:1, 1 Tim 6:4, Apt 20.30)
“Sillä tulee aika, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä milloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuulemaan taruja.” (2 Tim 4:3)


Maailmassa syntyy uskonnollisia liikkeitä. Matt 24:3-5, Mark 13:5-8, Luuk 21:7-11 Monet esiintyvät Jumalan ja Jeesuksen nimissä, mutta hylkäävät Raamatun ja Kristus kallion kantavia perusarvoja. Petollisin ja moraalisesti pahin eksytys tapahtuu aina Jumalan nimissä. Rakkautta ja nöyryyttä Jumalan tahdolle jää puuttumaan; 2 Kor 11:13-14. Eksytyksen tunnistaa siitä että tunnustaa uskoa, armoa ja Kristusta, mutta eksytys harhaoppi kieltää Jumalan kymmenen käskyn moraalilain lain arvot; Luuk 16:17, Matt 5:17-19, Ilm 14:12/12:17, 1 Joh 2:1-6, 5:3, Jaak 2:10-13) Eksytys ei pyhity Herralle; Hebr 12:14, kun opetuksen on pysyttävä Herrassa Jeesuksessa hengellisenä; 2 Piet 2:4-12. Hengellinen ihminen voi olla hengellinen vain Jumalan Hengestä Kristukselle uskollisesti pyhittyneenä; Ef 2:8-9, 1 Tess 4:1-8, 5:23, Joh 17:14-26, Gal 5:14-26, Kol 3:1-17, Joh 14.


Kristinuskon kantavat peruspilarit mitä ei koskaan saa hylätä löytyvät seuraavien Raamatunkohtien kertomien asioiden arvoista; Ilm 14:12, Hebr 12:14, Ef 2:8-9, Ilm 1:7-8, Joh 14 luku.


Ilm 3:14-22; Lopun ajan kristillisyydelle on usein tyypillistä viileys jopa aktiivisessa uskonelämässä. Jumala haluaa ihmisen kokonaan.
Langennut ”babylon” tulee ilmi; -laaja luopumus jossa on kuitenkin uskonnollisia aineksia mukana. ”Pedon merkki;” (Ilm 13, 14:6-13)
Pedon merkeissä on yleisesti kysymys Jeesukselle kuuluvan kunnian joutumisesta Jumalasta ja Kristuksesta pois, sekä Jumalan lain korvaamisesta tai hylkäämisestä. Ihmisen omantunnon asiat mukautuvat pois Kristus kallion tärkeimmistä perusarvoista.

Evankeliumi tarjoaa oikein ymmärrettynä vain rauhan ja rakkauden arvoja. Maailman arvojen tavoitteiden kanssa rauhan ja rakkauden arvot ovat usein ristiriidassa. Ihminen kapinoi kun havaitsee itsessään epätäydellisyyttä.


Syyllisyyttä ihminen pyrkii usein siirtämään kuin korjaamaan omia asenteitaan.Synti on aina epätäydellistä eikä synnissä ihminen rauhaa saa itselleen. (1 Joh 2 luku) Evankeliumi ei katso kansalaisuutta eikä rotua. (Gal 3:28.) Jeesus Kristus evankeliumi on Jumalan lahja ihmiskunnalle. (Joh 3:16) Jumala ei tahdo ihmistä paholaisen valtaan. (Jes 1:18, Hes 18:23,32, 1 Piet 3:9, Hes 18:23,32) Jeesuksessa Kristuksessa syntisellä on toivo, varmuus ja ihmisen pelastus viimeisinä päivinä. (Ef 2) Jumalalle uskolliset ovat usein maailman ihmisten vihan kohteena Jeesuksen tähden. Saman perheen jäsenillä voi olla erimielisyyksiä ja ennakkoluuloja uskonnollisista ja hengellisistä asioista. (Matt 5:10, Joh 15:18-19)


Ihmiset ovat huolettomia, huvittelun ja nautinnon haluisia ja synneissään paatuneita niin kuin Nooankin päivinä ennen vedenpaisumusta. (Matt 24:37-44, 1 Tess 5:3)
2 Piet 2:6; ”Sanotaanhan Raamatussa; Katso minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka Häneen uskoo ei joudu häpeään.”
Mutta synneistään kiinni pitävät jäävät vaille; Jaak 4:4, Jaak 1-5 luvut, 2 Tess 1:7-9.


Maailman antama viisaus kestää vain hetken. 1 Kor 1:18-19, 2 Kor 1:11-12, 1 Joh 2:15-17, Jaak 3:15, 4-5 luvut, > Matt 11:25-30. Maallisten elinkeinojen vuoksi ihminen kuitenkin tarvitsee jatkuvaa tutkimusta ja koulutusta. Maailman ihmisviisaus ei kuitenkaan pelasta ihmistä. Ihminen pelastuu ikuiseen elämään vain Jeesuksen Kristuksen antamalla rakkaudella, viisaudella sekä Jumalan sanalla joka kerrotaan vain Raamatussa.
Kansat ovat vihan vallassa mutta nyt on Sinun vihasi hetki. On tullut kuolleiden tuomion aika, aika palkita profeetat, Sinun palvelijasi, ja kaikki pyhät, ja kaikki jotka kunnioittavat Sinun nimeäsi, pienet ja suuret. On aika tuhota ne jotka tuhoavat maata. Taivaassa avattiin Jumalan temppeli niin että temppelissä oleva liitonarkku voitiin nähdä. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, maa järähteli ja raemyrsky riehui.”
Liiton arkissa säilytettiin Jumalan kymmenen käskyn lain tauluja. (Hebr 9:4, Ilm 12:17, 14:12)


Vanhan testamentin profetiaa viimeisten aikojen tapahtumista on profeetta Jesajan mukaan; Jes 24-27 luvuissa.


Danielin kirjan 2 luvussa 31-44 Daniel selittää kuninkaalle kuninkaan unen; Nebukadnesar oli Babylonian kuningas 605-652 eKr. Kuninkaan unella on profeetallinen merkitys. Kuningas näki unessa maailmanvaltoja. Maailmanvallat alkoivat kuninkaasta, ja päättyvät Euroopan kansoihin. Babylonin "kultainen pää," Meedia-Persian hopeavaltakunta, Aleksanteri Suuren vaskivaltakunta, rautaisen Rooman valtakunta, ja viimeisenä valtana jakeiden 41-45 Euroopan vallat jotka "eivät yhdisty toisiinsa."

Historiassa on yritetty yhdistää entistä Rooman valtakuntaa. Kaarle Suuri, Kaarle V, Napoleon, ja keisari Wilhelm yrittivät luoda yhtenäistä Eurooppaa onnistumatta. Adolf Hitler yritti luoda suursaksalaista eurooppaa. Jumala on kuitenkin säätänyt ettei muinaisella Jumalaa vastustavalla vallalla ollut jatkuvuutta. Euroopan maat ovat solmineet kaupan esteitä poistavia sopimuksia vuodesta 1951. Maastrichtin sopimus 1992 yhdisti olemassa olevat sopimukset. Maastrichtin sopimuksessa olemassa olevat sopimukset yhdistettiin, ja kaupan esteet purettiin kokonaan. Sopimuksille perustettiin parlamentaristinen hallinto. Raamatun profetia Dan 2:41-44 Euroopan valtioista sanoo että maat yhdistyvät aviositein, mutta valtiot eivät yhdisty toisiinsa kokonaan, niin kuin "rautakaan ei yhdisty saveen." Raamatun profetian valossa näyttää siltä että Euroopan Unioni on olemassa tässä muodossa kun Jeesus Kristus tulee. Jeesus Kristus perustaa "valtakunnan jota ei anneta toiselle kansalle, " ja tämä valtakunta ei tuhoudu. Jumalan valtakunta pysyy ikuisesti. (jae 44) Kivi joka lähti vierimään, (jae 45) murskaa raudan, pronssin, saven, hopean ja kullan.
Euroopan Unionin maiden yhteistyö yhdistää Euroopan maita rauhan asioissa. Euroopan valtiot ovatkin luonteeltaan "kultaisia valtioita" jotka eivät tee pahaa. Euroopan maat tuhoutuvat aikanaan muiden kansakuntien mukana; 2 Piet 3:7-13, Ilm 1:7-8)

Vaikka Raamatun profetiat viimeisistä ajoista eivät ole tavallisesti mitään iloista luettavaa, niihin liittyy kuitenkin varma lupaus Jumalalle uskollisille. Hurskaat saavat palkan uudessa maassa. Herrassa on hyvä elää ja taakka on kevyt. (Matt 11:28-30)
Autuaita ovat ne joilla on vaikeuksia uskon tähden. (Matt 5:1-12)


Matt 24:37-44 ”Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (1 Tess 5:3)
Mutta sitä ennen evankeliumi julistetaan kaikille kansoille.” (Mark 13:10)

Katukaa syntinne että syntinne pyyhittäisiin pois. (Ps 34:19)


Aamen.




Jari Laurila
30.11.2015